Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Vaistot – ennen syntymää ohjelmoitua viisautta

Vaistot – ennen syntymää ohjelmoitua viisautta

13. luku

Vaistot – ennen syntymää ohjelmoitua viisautta

1. Mitä Darwin sanoi vaistoista?

”MONET vaistot ovat niin ihmeellisiä, että ajatus niiden kehittymisestä luonnollisen valinnan kautta voinee lukijalta tuntua vaikeudelta, joka riittää kumoamaan koko teoriani”, kirjoitti Darwin. Ilmeisesti hänestä tuntui, että vaistotoiminta oli ylitsepääsemätön ongelma, sillä hän jatkoi: ”Tahdon jo ennakolta huomauttaa, ettei tehtäväni ensinkään ole sielullisten kykyjen synnyn, enempää kuin itse elämänkään synnyn selvittäminen.”1

2. Mitä mieltä jotkut nykyajan tiedemiehet ovat vaistotoiminnasta?

2 Nykyajan tiedemiehet eivät pysty selittämään vaistotoimintaa yhtään sen paremmin kuin Darwinkaan. Eräs kehitysopin kannattaja kirjoittaa: ”On ilmeisen selvä tosiasia, ettei mikään geneettisessä mekanismissa osoita sen voivan välittää nimenomaisia käyttäytymismalleja. – – Kun kysymme itseltämme, miten vaistonvaraiset käyttäytymismallit ovat alun alkaen syntyneet ja tulleet kiinteästi periytyviksi, me emme saa minkäänlaista vastausta.”2

3, 4. Mitä eräs kirja sanoo muuttovaiston alkuperästä, ja millä tavoin sen selitys on puutteellinen?

3 Eräs suurilevikkinen lintukirja ei kuitenkaan Darwinin ja muiden kehitysopin kannattajien tapaan näe, että olisi vaikea selittää esimerkiksi lintujen muuttovaistoa, joka on vaistotoiminnan suurimpia arvoituksia. Kirjassa sanotaan: ”Pidetään kuitenkin varmana, että muutto on luonnonvalinnan tietä kehittynyt käyttäytymistapa: Alunperin lämpimässä ilmastossa eläneet lintulajit levittäytyivät pohjoisemmaksi ja etelämmäksi etsiessään ruokaa.”3

4 Onko monien muuttolintujen hämmästyttäville saavutuksille olemassa näin yksioikoinen selitys? Tiedemiehet tietävät, ettei geneettinen koodi sisällä tällaisilla vaelluksilla saatuja kokemuksia eikä opittuja käyttäytymismalleja, joten ne eivät periydy jälkeläisille. Lintujen muuton myönnetään olevan ”aiemmista kokemuksista riippumatonta” vaistotoimintaa.4 Tarkastelkaamme joitakin esimerkkejä.

Muuttolintujen kunnioitettavia saavutuksia

5. Millä perusteella Lapintiiroilla voidaan sanoa olevan muuttomatkojen maailmanennätys, ja minkä kysymyksen muuan tiedemies esittää?

5 Lapintiiroilla on muuttomatkojen maailmanennätys. Ne pesivät pohjoisen napapiirin pohjoispuolella ja lentävät sieltä pohjolan kesän loputtua etelään viettämään Etelämantereen kesää ahtojäällä lähellä etelänapaa. Ne saattavat kiertää koko Etelämantereen, ennen kuin ne suuntaavat kohti pohjoista palatakseen pohjoiselle napa-alueelle. Niille kertyy siis vuosittain muuttomatkaa noin 35000 kilometriä. Koska molemmilla napa-alueilla on tarjolla runsaasti ravintoa, muuan tiedemies herättää kysymyksen: ”Miten linnut aikoinaan keksivät näin etäällä toisistaan olevat ruokailualueet?”5 Tähän ei kehitysoppi pysty vastaamaan.

6, 7. Mikä vaikuttaa oudolta amerikankerttusen muutossa, ja mitkä kysymykset saavat meidät tajuamaan sen suorituksen valtavuuden?

6 Kehitysoppi ei pysty antamaan sen kummempaa selitystä myöskään parikymmentä grammaa painavan amerikankerttusen muuttoon. Kuitenkin se matkaa syksyllä Alaskasta Kanadan tai Yhdysvaltain itärannikolle, ahtaa itsensä täyteen ravintoa, varastoi rasvaa ja odottaa kylmää säärintamaa. Sen saavuttua lintu nousee siivilleen. Sen päämääränä on Etelä-Amerikka, mutta aluksi se suuntaa kulkunsa kohti Afrikkaa. Päästyään kauas Atlantin valtameren ulapalle se lentää noin 6000 metrin korkeudessa ja jättäytyy sellaisen vallitsevan tuulen kuljetettavaksi, joka kääntää sen suunnan kohti Etelä-Amerikkaa.

7 Mistä kerttunen tietää odottaa kylmää rintamaa, ja mistä se tietää sen merkitsevän hyvää säätä ja myötätuulta? Kuinka kerttunen osaa nousta yhä korkeammalle, missä ilma on ohutta ja kylmää ja sisältää puolet vähemmän happea? Mistä se tietää, että vain tuolla korkeudella puhaltaa juuri se sivutuuli, joka vie sen Etelä-Amerikkaan? Kuinka se osaa lentää kohti Afrikkaa ja tavoittaa tämän tuulen, joka alkaa kuljettaa sitä lounaaseen? Amerikankerttunen ei ota tietoisesti huomioon mitään näistä seikoista. Se lentää tämän lähes 4000 kilometrin matkan vailla kiintopisteitä olevan meren yli kolmessa neljässä vuorokaudessa täysin vaistonsa ohjaamana.

8. Mainitse joitakin muita muuttourakoita.

8 Kattohaikarat viettävät kesänsä Euroopassa, mutta talvehtivat lähes 13000 kilometrin päässä Etelä-Afrikassa. Kapustarinta matkustaa pohjoisen tundralta Argentiinan pampalle. Jotkin viklot lentävät vielä 1600 kilometriä pampan yli Etelä-Amerikan eteläkärkeen. Eräs kuovi lentää Alaskasta Tahitille ja muille Tyynenmeren saarille runsaat 9600 kilometriä avomeren yllä. Rubiinikurkkukolibrin muuttomatka on paljon lyhyempi mutta linnun kokoon nähden aivan yhtä huomattava, sillä noin tuhannen kilometrin taipaleellaan Meksikonlahden yli tämä kolmen gramman painoinen lentäjä räpyttää pikkuriikkisiä siipiään jopa 75 kertaa sekunnissa 25 tunnin ajan. Lintu lyö siis siivillään yli kuusi miljoonaa kertaa yhteen menoon.

9. a) Mikä osoittaa, ettei muutossa tarvittavia kykyjä opita vaan niiden täytyy olla ennen syntymää ohjelmoituja? b) Mitkä eräällä pikkuliitäjällä ja kirjekyyhkyillä tehdyt kokeet osoittavat, että nämä linnut ovat monitaitoisia suunnistajia?

9 Monet nuoret linnut tekevät ensimmäisen muuttomatkansa ilman aikuisia. Uusiseelantilaisen käen poikaset matkaavat noin 6500 kilometriä Tyynenmeren saarille ja tapaavat siellä sinne jo aiemmin lentäneet vanhempansa. Eräät pikkuliitäjät lähtevät muuttomatkalle Walesista Brasiliaan ilman poikasiaan, jotka kuitenkin seuraavat niitä heti, kun ne oppivat lentämään. Yksi linnuista suoriutui tuosta matkasta 16 vuorokaudessa, joten sen päivävauhdiksi tuli keskimäärin 740 kilometriä. Muuan pikkuliitäjä kuljetettiin Walesista Yhdysvaltain itärannikolle Bostoniin, kauas syrjään sen tavanomaiselta muuttoreitiltä. Se palasi kuitenkin kotipesälleen Walesiin 5100 kilometrin päästä 12,5 vuorokaudessa. Kirjekyyhkyjen, jotka on viety 1000 kilometrin päähän mihin tahansa suuntaan kotipesästään, tiedetään palanneen pesilleen vuorokauden kuluessa.

10. Mikä koe osoitti adelienpingviinien osaavan suunnistaa?

10 Yhtenä esimerkkinä mainittakoon vielä linnut, jotka kävelevät ja uivat mutta eivät osaa lentää. Ajattelehan adelienpingviinejä. Kun ne siirrettiin 1900 kilometrin päähän pesimäpaikoiltaan ja päästettiin sitten vapaaksi, ne pääsivät nopeasti selville olinpaikastaan ja lähtivät suoraa päätä kulkemaan – eivät kuitenkaan kohti pesimäpaikkaansa, josta ne oli viety, vaan kohti avomerta ja ruokaa. Mereltä ne lopulta palasivat pesimäpaikalleen. Ne viettävät lähes pilkkopimeät talvet merellä. Miten ne sitten pysyvät selvillä olinpaikastaan pimeän talven aikana? Sitä ei kukaan tiedä.

11. Mitä linnuilta vaaditaan, jotta ne voisivat selviytyä näistä suunnistusurakoistaan?

11 Miten linnut selviytyvät näistä suunnistusurakoistaan? Kokeitten perusteella näyttäisi siltä, että ne käyttävät hyväkseen aurinkoa ja tähtiä. Vaikuttaa siltä, että niillä on sisäinen kello, joka ottaa huomioon näiden taivaankappaleiden liikkeet. Mutta entä jos taivas on pilvessä? Ainakin joillakin linnuilla on sisäinen magneettinen kompassi, jota ne voivat silloin käyttää. Pelkkä kompassin osoittama suunta ei kuitenkaan riitä. Linnuilla täytyy olla päässään ”kartta”, johon on merkitty sekä lähtökohta että päämäärä. Karttaan täytyy olla merkittynä myös niiden reitti, sillä se on harvoin suoran viivan kaltainen. Tästä kaikesta ei kuitenkaan ole mitään apua, jolleivät ne tiedä, mikä on niiden sijainti kartalla! Pikkuliitäjän täytyi tietää ensin olinpaikkansa, kun se päästettiin Yhdysvalloissa vapaaksi, jotta se olisi voinut tietää, missä suunnassa Wales sijaitsi. Kirjekyyhkyn täytyi tietää, mihin se oli viety, ennen kuin se pystyi saamaan selville pesälleen johtavan reitin.

12. a) Mitä Jeremia sanoi lintujen muutosta, milloin hän sanoi sen ja miksi se on merkittävää? b) Miksi emme kenties koskaan saa tietää kaikkia lintujen muuttoon liittyviä yksityiskohtia?

12 Vielä keskiajalla monet kiistivät lintujen laajalle ulottuvat muuttomatkat, mutta Raamattu puhui niistä jo 500-luvulla eaa.: ”Haikarakin taivaalla tietää aikansa [muuttoaikansa, The New English Bible]; metsäkyyhkynen, pääskynen ja kurki pitävät vaarin tuloajastansa.” Nykyään niistä tiedetään jo paljon, mutta paljon on vielä hämärän peitossa. Piditpä siitä tai et, Raamattu puhuu totta sanoessaan ihmisistä: ”Iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua.” – Jeremia 8:7; Saarnaaja 3:11.

Muita suunnistajia

13. Mitkä muut eläimet tekevät lintujen muuttoon verrattavia vaelluksia?

13 Alaskassa asustavat karibut vaeltavat talvisin noin 1300 kilometriä etelään. Monet valaat kulkevat Pohjoiselta jäämereltä 10000 kilometrin päähän ja takaisin. Pohjanmerikarhut eli turkishylkeet matkaavat Pribilofsaarten ja Kalifornian eteläosan väliä, joka on 4800 kilometriä. Liemikilpikonnat uivat Brasilian rannikolta 2200 kilometrin päässä Atlantin valtamerellä sijaitsevalle pienelle Ascensionin saarelle ja myöhemmin taas takaisin. Eräät ravut saattavat vaeltaa 250 kilometriä pitkin merenpohjaa. Lohet lähtevät syntymäjoestaan ja viettävät joitakin vuosia satojen kilometrien päässä avomerellä, minkä jälkeen ne palaavat samoihin syntymäjokiinsa. Atlanttiin kuuluvassa Sargassomeressä syntyvät ankeriaanpoikaset viettävät suurimman osan elämästään Yhdysvaltain ja Euroopan makeavetisissä joissa, mutta palaavat kutemaan Sargassomereen.

14. Mitä hämmästyttäviä piirteitä liittyy monarkkiperhosten vaellukseen, ja mitä arvoitusta ei ole ratkaistu?

14 Monarkkiperhoset lähtevät Kanadasta syksyllä, ja monet niistä talvehtivat Kaliforniassa tai Meksikossa. Jotkin niistä lentävät yli 3000 kilometriä; eräs monarkkiyksilö matkasi lähes 130 kilometriä vuorokaudessa. Ne laskeutuvat suojaisiin puihin – samoihin metsiköihin ja jopa samoihin puihin vuodesta toiseen. Kyseessä eivät kuitenkaan koskaan ole samat monarkkiyksilöt! Keväisellä paluumatkallaan ne munivat munansa silkkiyrtteihin. Näin syntyvät uudet perhoset jatkavat vaellusta pohjoiseen, ja seuraavana syksynä ne tekevät saman 3000 kilometrin matkan etelään, jonka niiden vanhemmatkin tekivät, ja peittävät alleen samat metsiköt. Eräässä biologian kirjassa todetaan: ”Ne perhoset, jotka matkaavat syksyllä etelään, ovat nuoria yksilöitä, jotka eivät ole vielä koskaan nähneet lajinsa talvehtimispaikkoja. Se miten ne pystyvät löytämään ne, on yhä yksi Luonnon ratkaisemattomista arvoituksista.”6

15. Mikä on lyhyt vastaus useisiin eläinten viisautta koskeviin kysymyksiin?

15 Eläinten muutot ja vaellukset eivät ole ainoa osoitus vaistomaisesta viisaudesta. Muutama esimerkki todistaa tämän.

Miten miljoonat sokeat termiitit pystyvät tehokkaaseen yhteistoimintaan, kun ne rakentavat taidokkaita pesiään ja järjestävät niihin ilmastoinnin? Vaistonsa avulla.

Miten Pronuba yuccasella -pikkuperhonen tietää, mitä kaikkea sen täytyy tehdä pölyttääkseen jukan eli palmuliljan kukan, jolloin voi syntyä sekä uusia jukkakasveja että uusia pikkuperhosia? Vaistonsa avulla.

Mikä sanoo hämähäkille, joka asuu ”sukelluskellossaan” veden alla, että sen täytyy hapen loputtua puhkaista reikä vedenalaiseen kelloonsa, päästää ummehtunut ilma pois, paikata reikä ja hankkia veden alle uutta, raikasta ilmaa? Vaisto.

Miten eräs Mimosa-sukuun kuuluvissa puissa elävä pieni kovakuoriainen tietää, että sen täytyy munia munansa tuon puun oksaan kuoren alle, kulkea noin 30 senttimetriä puun runkoa kohti ja tappaa oksa kalvamalla sen ympärille kuoren katkaiseva rengas, koska sen munat eivät kehity toukiksi elävässä puussa? Vaistonsa avulla.

Miten pavun kokoinen kengurunpoikanen, joka syntyy sokeana ja kehittymättömänä, tietää, että säilyäkseen hengissä sen täytyy omin neuvoin kiivetä emonsa turkkia pitkin tämän vatsapuolella sijaitsevaan pussiin ja tarrautua siellä kiinni yhteen emon nisistä? Vaistonsa avulla.

Miten mehiläinen pystyy kertomaan tanssillaan toisille mehiläisille, missä suunnassa, miten kaukana ja millaisessa kukassa mesipaikka on ja minkä verran siellä on mettä? Vaistonsa avulla.

16. Mitä kaikki eläinten käyttäytymistä ohjaileva viisaus edellyttää?

16 Tällaisilla kysymyksillä voisi täyttää kokonaisen kirjan, ja kuitenkin kaikkien kysymysten vastaus olisi sama: ”Ne ovat vaistonvaraisesti viisaita.” (Sananlaskut 30:24, UM) Muuan tutkija ihmettelee: ”Miten näin monimutkainen vaistonvarainen tieto saattoi kehittyä ja siirtyä seuraaville sukupolville?”7 Ihmiset eivät voi antaa siihen vastausta. Evoluutio ei voi selittää sitä. Mutta tällainen älykkyys vaatii joka tapauksessa jotain älykästä alkuunpanijaa. Tällainen viisaus edellyttää viisasta alkuunpanijaa. Se edellyttää älyllistä, viisasta Luojaa.

17. Millaista monien kehitysopin kannattajien ajattelutapaa on viisasta välttää?

17 Kuitenkin monet evoluutioon uskovat hylkäävät automaattisesti asiaankuulumattomina kaikki tällaiset luomista puoltavat todisteet sanoen, ettei niitä kannata alistaa tieteelliseen tarkasteluun. Älä kuitenkaan anna tällaisen ahtaan näkemyksen estää sinua harkitsemasta todisteita. Tästä enemmän seuraavassa luvussa.

[Tutkistelukysymykset]

[Huomioteksti s. 160]

Darwin: ’Tehtäväni ei ensinkään ole sielullisten kykyjen synnyn selvittäminen’

[Huomioteksti s. 160]

Siihen, miten vaistot ovat saaneet alkunsa ja tulleet perinnöllisiksi, ”emme saa minkäänlaista vastausta”

[Huomioteksti s. 167]

”Ne ovat vaistonvaraisesti viisaita”

[Tekstiruutu/Kuvat s. 164, 165]

Pesänrakennus ja vaistot

Tutkija, kirjailija G. R. Taylor sanoo, että geneettinen järjestelmä ”ei tarjoa pienintäkään todistetta siitä, että se pystyisi siirtämään seuraavalle sukupolvelle jonkin tietyn käyttäytymismallin, kuten esimerkiksi pesän rakentamiseen liittyvät perättäiset toimintavaiheet”.a Silti pesän rakentamiseen tarvittava vaistonvarainen viisaus on saatua eikä suinkaan opittua. Seuraavassa muutama esimerkki.

Sarvilinnut pesivät Afrikassa ja Aasiassa. Naaras kantaa puunonkalon suulle savea ja muuraa sitä umpeen, kunnes se mahtuu juuri ja juuri ahtautumaan aukosta sisään. Uros tuo sille lisää savea, ja naaras sulkee aukon, niin että siihen jää vain pieni reikä. Sen kautta uros ruokkii sitä ja poikasia, sitten kun ne ovat kuoriutuneet. Kun uros ei pysty enää tuomaan riittävästi ravintoa, naaras murtautuu kolosta ulos. Tällä kertaa poikaset paikkaavat aukon, ja molemmat vanhemmat kantavat niille ruokaa. Useiden viikkojen kuluttua poikaset murtavat pesäaukon ja lähtevät perästä. Lisäksi kun naaras on vankina eikä pääse lentämään, se vaihtaa vanhat höyhenensä uusiin. Eikö tämäkin ole hyvä osoitus tarkoituksenmukaisesta suunnittelusta?

Tervapääskyt. Yksi laji valmistaa pesänsä syljestä. Ennen pesimäkauden alkua sylkirauhaset turpoavat ja alkavat erittää sitkeää, limamaista ainetta. Saman tien linnut saavat vaistonvaraista viisautta, jonka perusteella ne tietävät, mitä sillä tehdään. Ne levittävät sylkeä kallionkylkeen ja lisäävät siihen kerroksia sitä mukaa kuin edelliset kovettuvat, ja lopulta niiden kuppimainen pesä on valmis. Eräs toinen tervapääskylaji rakentaa teelusikan kokoisia pesiä, liimaa ne palmunlehtiin ja liimaa sitten myös munat kiinni pesään.

Keisaripingviinit kantavat pesäänsä mukanaan. Etelämantereen talven aikana naaras munii yhden munan ja lähtee sitten pariksi kolmeksi kuukaudeksi kalastamaan. Uros asettaa munan jalkojensa päälle, joissa on runsaasti verisuonia, ja peittää sen haudontataskullaan, joka riippuu sen vatsasta. Äiti ei suinkaan unohda isää eikä pienokaista, vaan pian poikasen kuoriuduttua se palaa maha täynnä ruokaa, jota se sitten oksentaa niille. Sitten uros lähtee puolestaan kalaan, ja äiti asettaa poikasen jalkojensa päälle ja peittää sen haudontataskullaan.

Kutojat ovat Afrikassa asuvia lintuja. Ne rakentavat riippuvat pesänsä heinästä ja lehtikuiduista ja käyttävät vaistomaisesti erilaisia kudontamalleja ja solmuja. Eräät seuranhaluiset kutojalinnut, nimittäin tasavaltalaiset, valmistavat kerrostaloa muistuttavia pesiä. Ne rakentavat vahvojen puunoksien varaan noin 4,5 metrin läpimittaisen heinäkaton, jonka alapuolelle monet lintuparit kiinnittävät pesänsä. Pesiä rakennetaan lisää, kunnes saman katon alla saattaa lopulta olla toistasataa pesää.

Räätälilintu, jonka koti on Etelä-Aasiassa, punoo puuvillan ja puunkuoren kuiduista sekä hämähäkinseitistä lankaa ja liittää punomansa pienet pätkät yhteen pitemmiksi langanpätkiksi. Se pistää nokallaan reikiä suuren kasvinlehden molempiin reunoihin, minkä jälkeen se käyttää nokkaansa neulana ja vetää langan avulla lehden reunat yhteen samalla tavoin kuin me nyöritämme kenkämme. Kun lanka loppuu, se joko tekee siihen solmun, jotta se pysyisi paikallaan, tai liittää siihen uuden langanpätkän ja jatkaa ompelemista. Tällä tavoin räätälilintu valmistaa suuresta lehdestä maljan, johon se tekee pesänsä.

Pussitiaisen puunoksasta riippuva pesä muistuttaa huopaa, koska se on tehty karvaisista kasviaineksista ja heinistä. Pesän rungon lintu tekee punomalla pitkiä heinäkuituja edestakaisin. Lintu työntää kuitujen päät silmukoitten läpi nokallaan. Sitten se ottaa lyhyempiä, karvaisia kuituja ja työntää ne kudelmaansa. Menetelmä muistuttaa jonkin verran itämaisten mattojen kudontatekniikkaa. Nämä pesät ovat niin vahvoja ja pehmeitä, että niitä on käytetty käsilaukkuina ja jopa lasten tohveleina

Sarvinokikana rakentaa pesänsä tavallisesti pienelle tasaiselle saarelle. Sen asuma seuduilla tällaiset saaret ovat kuitenkin varsin harvinaisia, joten sarvinokikana tekee saarensa itse. Se valitsee vedestä sopivan paikan ja alkaa sitten kantaa siihen kiviä nokassaan. Kiviä kasataan 50–100 senttimetrin syvyiseen veteen, kunnes niistä muodostuu saari. Saaren pohjalla saattaa olla läpimittaa lähes neljä metriä, ja kivikasa saattaa painaa tonnin verran. Tälle kivisaarelle sarvinokikana sitten kuljettaa kasveja, joista se rakentaa suuren pesänsä.

[Kuvat s. 161]

Lapintiiralle kertyy vuosittain muuttomatkaa 35000 kilometriä

Miten tämä kerttunen, jonka aivot ovat herneen kokoiset, tietää niin paljon säästä ja suunnistuksesta?

[Kuvat s. 162]

Tämä kolibri räpyttää muuttomatkallaan siipiään 75 kertaa sekunnissa 25 tuntia yhteen menoon

Muuttolinnuilla on syntyessään päässään ”kartta”, jonka perusteella ne tietävät, missä ne ovat ja minne ne ovat menossa

[Kuva s. 163]

Pingviinit saattavat viettää merellä kuukausia lähes pilkkopimeässä ja palata sitten erehtymättä pesimäpaikalleen

[Kuva s. 166]

3000 kilometrin pituisen etelänmatkansa jälkeen monarkkiperhoset lepäävät talvehtimisseudullaan