• MAITA 239

• JULISTAJIA 7 782 346

• KENTTÄPALVELUSTUNTEJA YHTEENSÄ 1 748 697 447

• RAAMATUNTUTKISTELUJA 8,759,988

• MAITA 58

• ASUKKAITA 968 989 710

• JULISTAJIA 1 312 429

• RAAMATUNTUTKISTELUJA 2 999 639

Ei sittenkään aborttia

Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa asuva Saba-niminen nainen piti kauppaa. Eräänä päivänä hänen luokseen tuli kaksi sisarta ja tarjosi hänelle Herätkää!-lehteä, jossa käsiteltiin aborttia. Saba pyysi heidät sisään ja kertoi kyyneleet silmissä harkitsevansa aborttia. Keskustelun aikana kaikki kolme liikuttuivat niin että alkoivat itkeä.  Sinä päivänä Saba päätti pitää lapsensa ja perusteli asian miehelleen. Aikanaan heille syntyi suloinen tyttövauva. Saba alkoi tutkia Raamattua ja kävi kasteella. Hän on nyt onnellinen tienraivaaja. Hänen miehensäkin tutki, ja hänestä tuli veli. Huhtikuussa 2012 myös kaksi heidän vanhempaa lastaan kävi kasteella.

”Jos hän ei voi tulla ulos, voimmeko me tulla sisään?”

Etiopiassa muuan kierrosvalvoja oli talosta-taloon-työssä erään veljen kanssa. Yhdellä ovella he tapasivat kotiapulaisen ja kysyivät, voisivatko he jututtaa talon isäntää. Kun kotiapulainen vastasi, ettei se käynyt päinsä, he kysyivät, voisivatko he jättää isännälle kirjallisuutta. Käytyään kysymässä lupaa apulainen sanoi, että isäntä haluaa ensin nähdä julkaisun.

Veljet antoivat kotiapulaiselle lehden. Muutaman minuutin kuluttua hän palasi ja sanoi, että isäntä oli luvannut lukea sen. Sitten toinen veljistä ehdotti: ”Jos hän ei voi tulla ulos, voimmeko me tulla sisään keskustelemaan hänen kanssaan?” Apulainen meni jälleen kysymään. Tällä kertaa hän viipyi pidempään, ja veljet miettivät, tulisiko hän takaisin enää ollenkaan. Lopulta apulainen tuli ja pyysi heidät sisään. Veljille selvisi, että isäntä oli iäkäs Yirgu-niminen mies, joka oli ollut vuoteenomana kymmenen vuotta. Hän ei päässyt ylös sängystä eikä pystynyt nousemaan edes istualleen. Kotiapulainen oli  viipynyt niin kauan, koska hän oli auttanut miestä pukeutumaan ja siistinyt paikkoja.

Veljet kertoivat Yirgulle hyvästä uutisesta. Hän piti kuulemastaan ja halusi raamatuntutkistelun. Tutkistelun edetessä hänen kuntonsa koheni. Jonkin ajan kuluttua hän pystyi nousemaan ylös sängystä ja liikkumaan pyörätuolilla. Yirgu alkoi pian käydä kokouksissa, ja hänet kastettiin hiljattain pidetyssä piirikonventissa.

Isän kirjojen ”kirkko” löytyi

Zimbabwessa asuva Calvin oli nelivuotias, kun hänen isänsä kuoli ja jätti pojalle vain kassin, jossa oli Uuden maailman käännös ja kirja Jesajan profetia – valoa koko ihmiskunnalle (1. osa). ”Nämä kirjat ovat hyvästä kirkosta. Pidä siitä kiinni”, isä oli sanonut Calvinille. ”Se opettaa totuutta.”

Äitinsä kuoltua Calvin muutti isoäitinsä luokse. Yhdeksän vuoden ajan Calvin kieltäytyi käymästä isoäitinsä kirkossa, koska oli varma siitä, että vielä jonain päivänä hän löytäisi sen ”kirkon”, joka oli julkaissut isän antamat kirjat.

Kerran pojan isoäiti tapasi erään sisaremme tietämättä tämän olevan Jehovan todistaja. Isoäiti mainitsi sisarelle, että hänellä oli jääräpäinen tyttärenpoika, joka ei suostunut käymään hänen kanssaan kirkossa vaan aina sunnuntaisin luki isältään perimäänsä kirjaa. Sisar kysyi, mikä tuo kirja oli. Isoäiti arveli sen olevan ”niitä Vartiotornin typeriä kirjoja”.

Sisar sanoi, että hän tapaisi pojan mielellään. Kun he sitten tapasivat, Calvin oli riemuissaan. He alkoivat saman tien tutkia Raamattua Mitä Raamattu todella opettaa? -kirjan avulla, ja poika alkoi heti käydä kokouksissa isoäitinsä ankarasta vastustuksesta  huolimatta. Calvin on päättänyt pitää kiinni totuudesta, ja hän odottaa innolla ylösnousemuksen aikaa, jolloin hän toivoo tapaavansa jälleen isänsä ja äitinsä. Calvin kävi kasteella elokuussa 2012.

”Jumala, jota sinä palvelet, on voimakas”

Ugandassa asuva Caro alkoi tutkia Raamattua. Vain kuukautta myöhemmin hänen miehensä Martin, joka harjoitti noituutta, rupesi vastustamaan häntä rajusti. ”Sinun kirjojesi vuoksi esi-isät eivät enää pääse taloomme”, hän väitti. Hän pahoinpiteli vaimoaan ja uhkasi tappaa hänet, jos tämä ei lopettaisi Raamatun tutkimista. Lisäksi Martin lakkasi elättämästä perhettä. Caro pysyi tyynenä, kasvatti itse puutarhassa ruoan perheelle ja jatkoi täsmällisen tiedon hankkimista. Myöhemmin kun tilanne kotona äityi hengenvaaralliseksi, Caro joutui pakenemaan. Toimeentulon hankkiminen oli kovan työn takana, mutta kuullessaan, että heidän lapsensa olivat sairastuneet, hän käytti vähäiset rahansa lasten lääkkeisiin.

Jonkin ajan kuluttua Caro sai puhelun mieheltään. ”Haluan, että tulet takaisin kotiin”, mies sanoi. ”Olen nähnyt, että Jumala, jota sinä palvelet, on voimakas ja että hän on ollut sinun kanssasi. Sano niille ihmisille, jotka sinua opettavat, että tulisivat opettamaan minuakin. Minä tosissani haluan muuttaa elämäni.” Martin oli vakavissaan. Nyt perhe on yhtenäinen ja onnellinen. Martin ja Caro kastettiin molemmat elokuussa 2012 pidetyssä konventissa.

Syrjäseutujen yksinäinen saarnaaja

Keniassa asuva David alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa eräässä kaupungissa  kaukana kotipaikastaan. Aikanaan hänen oli kuitenkin palattava kotikyläänsä Lokichariin Kenian luoteisosan syrjäseuduille. Lähin seurakunta oli noin 165 kilometrin päässä Lodwarin kaupungissa. Vaikka David ei neljään vuoteen ollut paljoakaan kosketuksissa todistajiin, hän saarnasi naapureilleen ja sukulaisilleen ja kertoi, mitä oli oppinut tutkiessaan Raamattua lyhyen aikaa. Jotkut suhtautuivat myönteisesti, ja pian hän johtikin useita raamatuntutkisteluja. Vuonna 2007 hän otti yhteyttä Lodwarin veljiin ja alkoi taas tutkia. Hän matkasi kaupunkiin kahdesti kuussa moottoripyörätaksilla ja minibussilla.

Mitä enemmän David oppi, sitä innokkaammin hän saarnasi. Vaikkei hän vielä ollut käynyt kasteella, hän rakensi kotinsa lähelle tilapäisen ”valtakunnansalin”, jossa oli saviseinät ja olkikatto, ja piti siellä kokouksia kiinnostuneille. Hänen saarnaamistyönsä ei kuitenkaan ollut kaikkien kyläläisten mieleen, ja kahden vuoden ajan hän joutui kokemaan sanallista ja fyysistä väkivaltaa. Kerran eräät kyläläiset hakkasivat hänet tajuttomaksi ja syyttivät häntä ”Paholaisen palvonnan” tuomisesta kylään. David pyysi apua hallintoviranomaiselta, minkä jälkeen väkivaltainen kohtelu loppui. Hän jatkoi saarnaamista. ”Totuus on minulle kaikki kaikessa”, hän sanoi. ”Mikään vastustus ei voi pysäyttää minua.”

David kävi kasteella vuonna 2009, ja nyt hän on avustava palvelija ja vakituinen tienraivaaja. David ja hänen 15-vuotias poikansa ovat seudun ainoat julistajat, mutta huhtikuussa 2012 kuutisenkymmentä kyläläistä oli läsnä Kristuksen kuoleman muistojuhlassa, joka pidettiin tilapäisessä salissa lähellä Davidin kotia.

 ”Näyttäisit Raamatusta, että hän on väärässä”

Ghanassa vakituisena tienraivaajana palveleva Janet luki Raamattu opettaa -kirjaa pitkällä bussimatkalla. Bussiin nousi saarnamies, joka piti saarnan ja pyysi sitten matkustajilta palkkioksi rahaa. Janet kysyi häneltä: ”Sinä sanot, että Jeesus on sama kuin Jumala. Kuka sitten Jeesukselle puhui, kun hänet kastettiin?”

Saarnamies vastasi: ”Se on salaisuus.”

Janet otti esiin Raamattu opettaa -kirjasta neljännen luvun, poimi siitä muutaman raamatunkohdan ja pyysi joitakin matkustajia lukemaan ne. Hän selitti, miksi Jeesus ei ole sama kuin Kaikkivaltias Jumala, Jehova.

”Sinä olet noita”, saarnamies sanoi.

Tämän kuullessaan matkustajat ehättivät puolustamaan sisarta ja sanoivat: ”Näyttäisit Raamatusta, että hän on väärässä, ennen kuin nimität häntä noidaksi.” Suutuspäissään saarnaaja jäi pois bussista seuraavalla pysäkillä. Janetin vieressä istuva nuori nainen sanoi hänelle: ”Luulin, että Jehova on teidän kirkkorakennuksenne nimi. En tiennyt, että se on Jumalan nimi, ennen kuin kuulin sinun puhuvan saarnaajan kanssa.”

Virisi keskustelu, ja Janet sai naisen puhelinnumeron ja lupasi ottaa yhteyttä häneen. Kotona nainen kertoi tapahtuneesta isoäidilleen. Myös isoäiti yllättyi kuullessaan, että Jumalan nimi on Jehova. Janet järjesti myöhemmin niin, että nuori nainen ja hänen isoäitinsä saattoivat jatkaa keskusteluja todistajien kanssa. Molemmat käyvät nyt kokouksissa.

• MAITA 57

• ASUKKAITA 946 087 916

• JULISTAJIA 3 861 145

• RAAMATUNTUTKISTELUJA 4 196 922

Totuus löytyi varsin yllättävästä paikasta

Boliviassa vartijat pakottivat vankilan pihalla 20-vuotiaan Andrean maahan tämän syytäessä suustaan solvauksia ja uhkauksia. Hän oli vahva ja väkivaltainen – pelottavan näköinen nainen, jota ei voinut olla huomaamatta. Leidy-niminen Jehovan todistaja, joka oli vangittuna väärin perustein, ei pelännyt Andreaa vaan sääli häntä. Leidyllä oli  tapana joka aamu lukea ääneen laulukirjastamme jokin laulu. Tämän kuullessaan Andrea kysyi: ”Oletko sinä Jehovan todistaja?”

Kun Leidy vastasi olevansa, Andrea sanoi: ”Äitini on Jehovan todistaja, ja ennen kävin hänen kanssaan kokouksissa. Hän piti minulle raamatuntutkistelua.” Andrea purskahti itkuun. Muutamana seuraavana päivänä Leidy kävi syvällisiä hengellisiä keskusteluja Andrean kanssa, ja kun Andrean jutun oikeuskäsittely lähestyi, he rukoilivat yhdessä Jehovalta apua ja ohjausta. Andrea pääsi vapaaksi ja jatkoi tiedon hankkimista Jehovasta. Pian hän pätevöityi kastamattomaksi julistajaksi, ja nyt hän valmistautuu kasteeseen.

Leidy hyödynsi epäoikeudenmukaista vankeusrangaistustaan ja aloitti 21 raamatuntutkistelua ennen kuin hänet vapautettiin. Nyt hän käy kiinnostuneiden luona vankilassa kolmesti viikossa.

Verkkosivusto sai liikkeelle

Kun valtakunnansaliin Kanadassa astui eräänä keväisenä sunnuntaina 2011 hyvin pukeutunut pariskunta kahden pienen lapsensa kanssa, kaikki luulivat heitä jostain muualta tulleiksi Jehovan todistajiksi. Seurakunnassa avustavana palvelijana toimiva Dominic ja vierailevan perheen isä Marc-André tunnistivat heti toisensa. Dominic oli tutkinut Raamattua hänen kanssaan 17 vuotta aiemmin. Kahden viime vuoden ajan Marc-André ja hänen vaimonsa Josée olivat ladanneet ja lukeneet  Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä jw.org-verkkosivustolta. He olivat tajunneet, että koko perheen pitäisi mennä valtakunnansalille. Heidän kanssaan alettiin saman tien tutkia Raamattua, ja he alkoivat käydä kaikissa kokouksissa. Vain kahden kuukauden kuluttua tutkistelun alkamisesta perheellä oli jo oma viikoittainen palvontailta. He edistyvät hyvää vauhtia, ja Josée piti ensimmäisen harjoituspuheensa teokraattisessa palveluskoulussa toukokuussa 2012.

Poika antoi ”eväänsä ja hattunsa”

Vuoden 2010 piirikonventissa Chilessä kymmenvuotias Marcelo huomasi, että hänen vieressään istuvalla iäkkäällä herrasmiehellä ei ollut kirjoja.

”Tuolla sedällä ei ole Raamattua”, Marcelo kuiskasi äidilleen.

”Näytä hänelle omaa Raamattuasi”, äiti kuiskasi takaisin. Niinpä Marcelo siirtyi lähemmäs tuota Victor-nimistä miestä ja näytti hänelle kaikki mainitut jakeet omasta Raamatustaan. Kun väliaika alkoi, Marcelo kääntyi ja sanoi äidilleen: ”Hänellä ei ole eväitä.” Äiti ehdotti, että Marcelo jakaisi omat eväänsä. Niin poika antoi Victorille voileivän ja kupillisen kuumaa teetä. Victorin syödessä Marcelo näytti hänelle kaikki raamatunkohdat, jotka suinkin muisti.

Iltapäivällä aurinko porotti täydeltä terältä. Taas Marcelo kääntyi ja sanoi äidilleen: ”Hänellä ei ole hattua.”

Äiti vastasi: ”Anna hänelle oma hattusi.” Ja Marcelo antoi. Ohjelman päätyttyä Marcelo ja Victor hyvästelivät toisensa.

Seuraavan vuoden piirikonventissa Marcelo etsiskeli  Victoria joka puolelta. Hän riemastui nähdessään Victorin, tällä kertaa kravatti kaulassa! Huomatessaan pojan Victor ilmoitti: ”On tämän nuorenmiehen ansiota, että olen täällä tänään. Viime vuonna sain kutsun ja tulin siksi konventtiin. Tämä poika näytti minulle jakeet omasta Raamatustaan ja antoi minulle eväänsä ja hattunsa. Nyt tutkin Raamattua!” Tätä nykyä Victor on kastamaton julistaja.

Kehuja toimittajalta

Venezuelassa eräs tunnettu toimittaja kuvaili sanomalehden kolumnissaan, mitä tapahtui, kun hän soitti valtion puhelinlaitoksen asiakaspalveluun saadakseen teknistä apua. Ensimmäinen puhelu oli yhtä tyhjän kanssa: asiakaspalvelija oli niukkasanainen ja epäkohtelias. Toiseen puheluun vastasi nuori mies, joka sanoi nimekseen Misael. Hän oli kohtelias ja hoiti asian tehokkaasti. Nainen kirjoitti kolumnissaan: ”Koko puhelun ajan tuo nuori mies oli poikkeuksellisen ystävällinen, kunnioittava, avulias ja yhteistyöhaluinen. Hänen avullaan sain ongelman ratkaistua ja lisäksi opin, miten toimia vastaisuudessa.”

Kun nainen kiitteli Misaelia, tämä kertoi olevansa Jehovan todistaja ja yrittävänsä siksi kohdella lähimmäisiään Jeesuksen opetusten mukaisesti. Toimittaja halusi puhua Misaelin esimiehelle ja kehui hänen alaisensa loistavaa toimintaa. Hän sanoi artikkelissaan, että Misael on mallikelpoinen venezuelalainen ja Jehovan todistaja. Toimittaja päätti kolumninsa seuraaviin sanoihin: ”Hänenlaisiaan tarvitaan kaikilla palvelualoilla.”

 ”Älkää olko itsepäisiä!”

15-vuotias Gabriela, joka on kuuro, meni kasteelle lokakuussa 2011 viittomakielisessä piirikonventissa Ecuadorissa. Hän oli kasteestaan niin innoissaan, että seuraavana maanantaina koulussa hän kysyi opettajaltaan, saisiko hän ilmoittaa lyhyesti jotakin luokalleen. Opettaja antoi luvan, ja Gabriela meni luokan eteen seisomaan ja viittoi innostuneesti: ”Haluan ilmoittaa, että viime perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina olin konventissa, jossa minut kastettiin Jehovan todistajaksi. Haluan myös kertoa teille, että me elämme nyt lähellä tämän asiainjärjestelmän loppua. Jäljellä on enää vähän aikaa! Teidän pitää nopeasti tehdä tarvittavat muutokset. Siispä älkää olko itsepäisiä. Pelätkää Jumalaa!” Tämä teki Gabrielan luokkakavereihin syvän vaikutuksen.

 Myöhemmin samana päivänä ruokatauolla Katty-niminen kuuro toimeton todistaja meni kyselemään Gabrielalta konventista. Gabriela vastasi kiertelemättä: ”Se oli ihana! Mutta koska olen nyt kastettu todistaja, haluan pysyä uskollisena Jehovalle. Minun on pakko sanoa sinulle, että en voi enää olla ystäväsi, koska sinun elämäntapasi on epäpuhdas. Ystävyys sinun kanssasi voi vaikuttaa ystävyyteeni Jumalan kanssa. Sinun pitää muuttua. On tärkeää rukoilla Jehovaa ja myös puhua vanhimmille. Tiedän, että voit muuttua paremmaksi.” Gabrielan suoran mutta ystävällisen kehotuksen ansiosta Katty meni puhumaan vanhimmille, sai hengellistä apua ja tuli jälleen aktiiviseksi palveluksessa.

Opettajan kannettava avuksi

Yhdysvalloissa erään 16-vuotiaan sisaren koko luokka innostui kyselemään hänen uskonnostaan, mutta hänellä ei ollut mukana mitään kirjallisuutta, ei edes Raamattua. Koska hän halusi käyttää raamatunkohtia vastatessaan luokkakavereidensa kysymyksiin, hän lainasi opettajansa kannettavaa tietokonetta ja avasi jw.org-verkkosivuston. Hän vastasi heidän kaikkiin kysymyksiinsä ja näytti lisäksi, miten sivustoa käytetään. Hän selitti, että aina kun heillä on raamatullisia kysymyksiä mutta lähettyvillä ei ole ketään todistajaa, joka voisi auttaa, he pystyvät itse löytämään vastaukset sivustolta. Viikon mittaan hän pani merkille, että hänen luokkakaverinsa eivät enää kyselleet niin paljon. Kun hän kummasteli, mistä se johtui, jotkut sanoivat käyneensä sivustolla säännöllisesti puhelimella. Jopa opettaja oli tehnyt niin!

• MAITA 48

• ASUKKAITA 4 222 869 785

• JULISTAJIA 674 608

• RAAMATUNTUTKISTELUJA 662 736

Kylätaistelu vältettiin

Kun ryhmä Jehovan todistajia oli Indonesiassa matkalla hautajaisiin, he kulkivat erään pikkukylän läpi. Tienraivaaja huomasi tienvarressa joitakin nuoria. Hän puhui heidän kanssaan ja antoi heille kirjasen Kuuntele Jumalaa niin voit elää ikuisesti. Jonkin ajan kuluttua muuan sisar kulki kotimatkallaan saman paikan ohi. Sisar tapasi miehen, jolla oli kädessään Kuuntele niin voit  elää -kirjanen. Mies kiitti sisarta siitä, että tämä oli antanut kirjasen hänen pojilleen. ”Tämä pelasti lasteni hengen!” hän sanoi. Sisar ei tiennyt aiemmin käydystä keskustelusta ja kysyi, mitä oli tapahtunut. Isä selitti, että pojat olivat suunnitelleet hyökkäävänsä erääseen kylään. Heidän ystävänsä kimppuun oli käyty, ja paikallisen tavan mukaisesti he olivat aikoneet kostaa. Kun pojat olivat lukeneet kirjasen, he olivat kuitenkin tajunneet, että ne, jotka taistelevat toisia vastaan, eivät pääse tulevaan paratiisiin. Niinpä he rauhoittuivat, hylkäsivät suunnitelmansa ja lähtivät kotiin. Vaaralliselta yhteenotolta vältyttiin kirjasessa olevan Raamatun sanoman ansiosta.

Transvestiitti tekee muutoksia

Poika nimeltä Rek kasvoi tavallisessa perheessä Kambodžassa, mutta jo pienestä pitäen hän ja hänen kaksoisveljensä tunsivat olevansa tyttöjä. He leikkivät nukeilla ja pukeutuivat mielellään tyttöjen vaatteisiin. Heidän äitinsä oli hämmentynyt ja häpeissään eikä tiennyt, miten olisi saanut pojat lopettamaan sellaisen. He lähtivät kouluun poikien vaatteissa mutta vaihtoivat heti kouluun päästyään ylleen tyttöjen vaatteet. 16-vuotiaina kaksoset osallistuivat transvestiittien kauneuskilpailuun, ja viihdealan ihmiset panivat heidät merkille. Ei aikaakaan kun he esiintyivät televisiossa ja olivat mukana komediaesityksissä. Pian Rek omaksui homoseksuaalisen elämäntyylin ja vietti aikaa toisten transvestiittien kanssa.

Rekin äiti alkoi käydä kirkossa ja vaati Rekiä tulemaan mukaansa. Vaikka Rek suostui käyttämään  miesten vaatteita, hän kieltäytyi leikkaamasta pitkää tukkaansa. Pappi esitti usein halveksivia huomautuksia Rekille ja pilkkasi hänen elämäntapaansa. Siitä huolimatta Rek ajatteli, että hän yrittäisi tutkia Raamattua kirkossa. Ensimmäisellä viikolla hän nousi aamulla varhain ja polki pyörällä useita kilometrejä kirkkoon. Pappia ei kuitenkaan huvittanut opettaa, ja hän selitti, ettei hänelle nyt sovi. Kun pappi seuraavalla viikolla ei edes ilmaantunut paikalle, Rek oli täysin tympääntynyt.

Kun Rek meni kotiin, hänen kaksoisveljensä kertoi, että heillä oli käynyt nainen tarjoamassa ilmaista raamattukurssia. Hän oli jättänyt kirjan Mitä Raamattu todella opettaa? Veljekset alkoivat tutkia sisaren ja hänen miehensä kanssa. Puolen vuoden kuluttua Rekin veljestä tuntui, ettei hän ollut valmis muuttamaan elämäntapaansa, ja hän lopetti tutkimisen. Rekiin puolestaan teki voimakkaan vaikutuksen 1. Korinttilaiskirjeen 6:9, 10, ja hänelle oli selvää, mitä hänen piti tehdä. Ahkeran tutkimisen, Raamatun lukemisen, rukoilemisen ja kokouksissa käymisen ansiosta hän pystyi puhdistamaan elämänsä. Nyt myös Rekin äiti tutkii ja edistyy hyvin. Kun Rek kastettiin, äiti sanoi kyyneleet silmissä: ”Olen hyvin onnellinen nähdessäni, että poikani kastetaan miehenä.” Rek on nykyään vakituinen tienraivaaja.

Spiritisti muuttuu

Or-Ya oli spiritisti, parantaja, neuvoja ja ennustaja. Muuan erikoistienraivaajapariskunta, joka palvelee Haifassa Israelissa, tapasi tämän naisen talosta-taloon-palveluksessa. Hän tervehti heitä sanomalla: ”Jos puhutte Jumalasta, tulkaa sisään!” Koti oli täynnä spiritismiin ja mystiikkaan liittyviä esineitä.  Hän selitti, että hän sai viestejä Jumalalta ja että jotkin niistä tulivat erään kuolleen rabbin ”hengen” välityksellä.

Pariskunta tarjoutui tutkimaan hänen kanssaan Raamattua Raamattu opettaa -kirjan välityksellä, ja ajatus vetosi häneen. Hän oli vain kaksi päivää aiemmin rukoillut, että Jumala lähettäisi jonkun, joka opettaisi hänelle Raamattua ilman rabbiinisia tulkintoja. Kuukauden kuluttua hän kysyi: ”Onko täällä muita, jotka uskovat samalla tavalla kuin te?” Hän tuli seurakunnan kokoukseen, ja hänelle osoitettu ystävällisyys ja rakkaus koskettivat häntä. Hän on siitä lähtien käynyt säännöllisesti kokouksissa.

Tutkittuaan kaksi kuukautta Or-Ya kysyi tulossa olevasta konventista: ”Eikö juuri konventeissa mennä kasteelle? Jos näin on, teillä on kaksi kuukautta aikaa valmistaa minua kastetta varten!” Ensiksi hän heitti pois kaikki kalliit spiritistiset välineensä. Sitten hän lopetti työnsä spiritistinä ja alkoi todistaa toisille. Hän tarjosi kaikille entisille potilailleen ja asiakkailleen Raamattu opettaa -kirjaa ja lehtiä. Kun hän sairastui, hän ei enää turvautunut aiemmin käyttämiinsä parannusmenetelmiin. Luovuttuaan ammatistaan hänellä ei ollut neljään kuukauteen mitään tuloja. Silti hän päätti ottaa vastaan työtä vain tietyillä ehdoilla: hän työskentelisi neljänä päivänä viikossa kuusi tuntia päivässä, jotta aikaa jäisi teokraattiseen toimintaan. Lopulta hän löysi sopivan työn. Sitten hän myi suuren talonsa ja vuokrasi pienen huoneiston.

Kaiken tämän jälkeen Or-Ya oli kelvollinen  kastettavaksi, mutta viikkoa ennen konventtia häneltä katkesi jalka. Se ei lannistanut häntä, vaan hän meni kasteelle – jalka kipsissä. Nykyään Or-Ya on aktiivinen julistaja, ja hän todistaa entisille asiakkailleen ja johtaa heille raamatuntutkisteluja.

Kultin jäsen löytää totuuden

Filippiineillä syrjäisellä vuoristoalueella aloitettiin raamatuntutkistelu kuuroille kaksospojille. He kuuluivat kulttiin, joka uskoi, etteivät aseet voi vahingoittaa sen jäseniä, mikäli he käyttäisivät suojelusesineinä tietynlaisia amuletteja ja huiveja. Heitä oli valmennettu veitsien ja ampuma-aseiden käytössä, ja he olivat osallistuneet moniin vuoristotaisteluihin kapinallisryhmiä vastaan. Kultti salli heidän tutkia Raamattua todistajien kanssa, kunhan nämä eivät pakottaisi heitä jättämään kulttia.

Veljet kannustivat kaksosia tekemään oman ratkaisunsa sen perusteella, mitä he oppivat Raamatusta. Toinen pojista ajatteli, ettei hän pystynyt tekemään tarvittavia muutoksia palvellakseen Jumalaa hänen hyväksymällään tavalla. Toinen sen sijaan jatkoi tutkimista. Tutkistelua pitävä veli halusi kannustaa häntä, ja hän avasi Raamatun ja selitti viittomakielellä: ”Nimesi Samuel on Raamatussa. Raamatun Samuel palveli tosi Jumalaa, Jehovaa, vanhuuteensa asti. Sinäkin voit totella uskollisesti Jehovaa.” Tämä kosketti Samuelin sydäntä. ”Jos nimeni on Raamatussa”, hän päätteli, ”minunkin täytyy asettua Jehovan puolelle.” Hän ilmoitti kultille lähtevänsä vuorilta, poltti kaikki amulettinsa ja spiritistiset esineensä ja edistyi nopeasti. Nykyään Samuel on kastettu Jehovan palvelija, ja hän auttaa innokkaasti muita kuuroja oppimaan Raamatun totuuden.

 Lapsi kohtaa vainoa

Rajiv-niminen poika asuu syrjäkylässä Intian pohjoisosassa. Kun hän oli yhdeksänvuotias ja neljännellä luokalla, hänen opettajansa, joka oli Jehovan todistaja, opetti lapsille moraalinormeja kirjan Opimme Suurelta Opettajalta avulla. Rajiv imi tietoa ja alkoi soveltaa sitä. Hän kertoi opettajalle, että hän oli lopettanut valehtelemisen ja koulukavereiden kanssa tappelemisen ja että hän jakoi lounasaikaan ruokansa niiden kanssa, joilla ei ollut mitään.

 Kun hän oppi lisää maan päälle tulevasta paratiisista, hän alkoi kertoa tätä hyvää uutista kylänsä asukkaille sekä toisille matkustajille kulkiessaan junalla. Tämä harmitti ja hämmensi hänen vanhempiaan. He käskivät hänen lopettaa Jehovasta ja Jeesuksesta puhumisen. Kun hän jatkoi, he alkoivat lyödä häntä, ja äiti otti koulupäivän jälkeen hänen vaatteensa, niin ettei hän voinut lähteä ulos puhumaan uudesta toivostaan. Vanhemmat eivät antaneet hänen nukkua sängyssään, ja he pienensivät hänen ruoka-annoksiaan. Kun nämäkään keinot eivät tepsineet, he kutsuivat papin kääntämään pojan pään.

Pappi viipyi heillä useita päiviä ja yritti pakottaa Rajivia kumartamaan jumalankuvaa. Kun Rajiv sanoi, että jumalankuva oli vain kiveä eikä elävä jumala, pappi vastasi, että se pitäisi ”nähdä sydämen silmin”. Vain siten poika voisi ”nähdä” patsaassa jumalan. Rajiv otti paperinpalan ja kirjoitti siihen ”100 rupiaa”. Hän antoi paperin papille ja pyysi häntä ostamaan suklaata ja tuomaan vaihtorahat takaisin. Pappi sanoi, ettei hän sentään hullu ollut; sehän oli vain pala paperia, jolla ei ollut mitään arvoa. ”Jos katsot paperinpalaa sydämen silmin, näet siinä oikean rahan”, Rajiv vastasi. Suutuksissaan pappi painoi pojan pään alas jumalankuvan edessä. ”Olet taivuttanut pääni väkisin alas patsaan edessä, mutta et saa koskaan taivutettua sydäntäni”, Rajiv sanoi. Lopulta pappi lähti ja sanoi, että oli mahdotonta saada poikaa tekemään parannusta ja että  jos hän jäisi vielä hetkeksikin, hän itse menettäisi uskonsa. Sitten vanhemmat siirsivät Rajivin toiseen kouluun. Hän puhuu kuitenkin edelleen Jehovasta ja paratiisista kaikille, jotka kuuntelevat. Nyt hän on kymmenvuotias ja luottaa siihen, että Jehova auttaa häntä säilyttämään lujan uskon.

Hän löysi etsimänsä Raamatun

Kun Larisa todisti Armeniassa kirjakaupan myyjälle, kauppaan tuli nainen, joka kysyi ”Uuden maailman” Raamattua. Myyjä sanoi, ettei heillä ollut sellaista Raamattua mutta että heillä oli paikallinen armenialainen käännös. ”Onko sitä helppo ymmärtää?” kysyi asiakas. Myyjä luki muutaman jakeen ja sanoi: ”Kyllä tämä vaikuttaa ymmärrettävältä.” Asiakas ei ollut vakuuttunut ja sanoi, että hänen pitäisi löytää ”Uuden maailman” Raamattu. Yhtäkkiä Larisa muisti, että hänellähän oli laukussa oma armeniankielinen Raamattunsa. Hän näytti sitä naiselle ja pyysi häntä lukemaan käännöksen nimen. Nainen luki: ”Uuden maailman käännös.” Se oli juuri se Raamattu, jota hän etsi!

Nainen selitti, että hänen tyttärensä ja vävynsä olivat Kreikassa alkaneet juuri tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Koska he eivät vielä osanneet kreikkaa, he pyysivät häntä tuomaan heille armeniankielisen Uuden maailman käännöksen, kun hän seuraavan kerran tulisi käymään heidän luonaan. Sisar ojensi Raamatun naiselle ja sanoi: ”Anna tämä heille ja kerro, että se on lahja Jehovalta.” Nainen ilahtui, kun Larisa tarjoutui myös tutkimaan Raamattua hänen kanssaan. He vaihtoivat puhelinnumeroita, niin että nainen saattoi heti Kreikasta palattuaan alkaa tutkia.

• MAITA 47

• ASUKKAITA 738 679 198

• JULISTAJIA 1 595 888

• RAAMATUNTUTKISTELUJA 841 260

Lompakko palautetaan

Nina, Bosniassa asuva vakituinen tienraivaaja, tutkii erään romaniperheen kanssa. Eräänä päivänä perheen kymmenvuotias tytär löysi kadulta lompakon, jossa oli rahaa, luottokortteja ja asiakirjoja. Aikaisemmin tyttö olisi pitänyt sitä arvokkaana lahjana, mutta nyt kun perhe oli saanut tietää totuudesta, hän päätti äitinsä kanssa keskusteltuaan  luovuttaa sen poliisille. Se oli merkittävä päätös, sillä perhe oli köyhä eikä heillä ollut varaa ostaa edes leipää. Pari tuntia sen jälkeen kun he olivat ojentaneet lompakon yllättyneelle poliisille, heitä pyydettiin puhelimitse palaamaan poliisiasemalle. Siellä heitä odotti lompakon omistaja, joka halusi kiittää heitä ja tarjota heille palkkion. Hän antoi heille summan, joka vastaa noin 25:tä euroa eli kahden päivän palkkaa.

Otsikko herättää kiinnostuksen

Bosniassa asuva Nihad oli juuri lopettanut kenttäpalveluksen. Lähestyessään autoaan hän näki erään miehen seisovan sen vieressä. Kun Nihad tervehti miestä, tämä sanoi: ”Anteeksi, mutta näin autossasi lehden, jossa on otsikko ’Miten olla hyvä isä?’ Haluaisin kovasti tuon lehden. Olen odottanut tunnin verran, että joku tulisi. Voisinko saada sen?” Nihad antoi hänelle lehden hyvin mielellään ja käytti samalla hyväkseen tilaisuuden todistaa hänelle.

Tankkerin miehistö saa lohdutusta

Saarnatessaan Rotterdamin satama-alueella Alankomaissa muuan pariskunta huomasi eräässä tankkerissa, että miehistö oli apealla mielellä. Vastaava insinööri kertoi kyynelsilmin, että laivalle oli sattunut useita perättäisiä onnettomuuksia – se oli muun muassa ollut törmätä toisiin aluksiin – ja se oli kärsinyt vaurioita. Niinpä hän pyysi todistajia rukoilemaan heidän puolestaan. Pariskunta ehdotti, että miehistölle voitaisiin pitää rohkaiseva  raamatullinen puhe. Seuraavana iltana seitsemältä heidät ja kaksi muuta pariskuntaa ohjattiin laivan komentosillalle, jonne oli kokoontunut 16-henkisestä miehistöstä 15. Alkurukouksen jälkeen yksi veljistä piti puheen aiheesta ”Ovatko onnettomuudet Jumalan aiheuttamia?” Miehistön jäsenet pystyivät itse lukemaan lainatut raamatunkohdat, koska julistajat olivat tuoneet mukanaan ylimääräisiä Raamattuja ja auttoivat heitä löytämään jakeet. Loppurukouksen jälkeen miehistö jäi paikalle keskustelemaan veljien kanssa. He olivat huojentuneita ja kiitollisia, ja yksi heistä sanoi: ”Tämä on vastaus rukouksiimme.” Miehistö otti 20 kirjaa sekä Raamattuja ja muita julkaisuja, minkä jälkeen kapteeni antoi julistajille kirjekuoressa noin 160 euron lahjoituksen kirjallisuudesta.

Hän rukoili että voisi auttaa

Ruotsissa asuva Irene kirjoitti: ”Olen 80-vuotias, enkä kipujen vuoksi pysty lähtemään kenttäpalvelukseen. Rukoilin Jehovalta, että voisin auttaa jotakuta, jonka luona olen joskus käynyt ja joka nyt haluaisi keskustella tai tavata.

Eräänä päivänä puhelin soi ja mieheni vastasi siihen. Soittaja oli nainen, joka sanoi: ’Anteeksi, mutta soitan teille, koska muistan ainoastaan teidät. Haluaisikohan vaimosi tulla luokseni keskustelemaan Jumalan sanasta? Tutkin 15–20 vuotta sitten, mutta lopetin sen, koska edesmennyt mieheni vastusti sitä.’

Muistin käyneeni naisen luona toisen sisaren mukana, joka tutki hänen kanssaan, ja hämmästyksekseni nainen muisti minut. Sovin ilomielin tapaamisesta hänen kanssaan, ja olemme siitä lähtien  tutkineet joka viikko. Hän tuli muistonviettoon ja erikoisesitelmään, ja hän on myös käynyt kokouksissa. Kiitän Jehovaa joka päivä siitä, että hän on vastannut rukoukseeni.”

Ei suklaata lahjalaatikkoon

Italiassa kahdeksanvuotias Sergio halusi saada vanhimmat vakuuttumaan siitä, että hän oli valmis kastamattomaksi julistajaksi. Kerran hän lähti isänsä mukaan töihin, kun tämä meni korjaamaan lukkoa erään yli 70-vuotiaan pariskunnan asuntoon. Sergio otti mukaansa lehtiä ja tarjosi niitä aviomiehelle isänsä työskennellessä. Hän kertoi: ”Mies oli niin yllättynyt, että kutsui vaimonsa katsomaan lehtiä. Sitten kirjoitin muistiin heidän nimensä, osoitteensa ja puhelinnumeronsa, jotta voisin palata heidän luokseen. Vaimo antoi minulle kaikki nämä tiedot ja ojensi minulle ison suklaalevyn.” Muutaman päivän päästä Sergio ja muuan vanhin tekivät uusintakäynnin pariskunnan luo. Sergio soitti ovikelloa, ja kun vaimo tuli avaamaan, hän sanoi haluavansa antaa heille kirjan Mitä Raamattu todella opettaa? Nainen otti sen mielellään ja antoi hänelle jälleen suklaalevyn. Sergio sanoi: ”Suklaata ei voi laittaa lahjalaatikkoon, joten söin sen.” Sitten hän lisäsi: ”Viimeinkin vanhimmat ymmärsivät, miten kovasti halusin kastamattomaksi julistajaksi.”

Pappi halusi tietää enemmän

Simeon toimi erään kirkon pappina Bulgariassa Gurkovossa, jossa ei ole todistajia. Tutkiessaan Raamattua hän oli huomannut, että kirkon opit ovat ristiriidassa Raamatun kanssa. Kerran hän  sai lehtiämme matkustaessaan junassa ja oli innoissaan ymmärtäessään, että Jehova on tosi Jumala eikä kolmiyhteistä Jumalaa ole olemassakaan. Koska hän halusi kovasti lisää tietoa, hän kirjoitti haaratoimistoon ja kaikille kirkkokunnille, jotka hän tiesi. Vain yhdestä kirkosta vastattiin, ja häntä kehotettiin olemaan välittämättä ”sellaisesta hölynpölystä”. Sitä vastoin haaratoimisto järjesti niin, että kaksi todistajaa tuli hänen luokseen noin 35 kilometrin päästä Kazanlakista ja alkoi tutkia Raamattua hänen ja hänen perheensä  kanssa. Simeon piti kovasti oppimastaan ja pyysi tutkisteluun mukaan naapureitaan ja ystäviään. Pian siihen osallistui joka viikko 25 ihmistä. Kun 75-vuotias naapurin rouva oli ollut siinä mukana ensimmäistä kertaa, hän sanoi kyyneleet silmissä: ”Olen ymmärtänyt täällä enemmän yhdessä tunnissa kuin kirkossa 30 vuodessa.” Kazanlakin veljet pitävät Gurkovossa joka kuukausi kokouksia, joissa käy jopa 60 ihmistä, ja muistonvietossa oli läsnä 79 henkeä.

”Älä vain jätä tuota elämäntapaa”

Valja, 15-vuotias sisar Ukrainasta, huomasi opettajansa tulevan kouluun mustiin pukeutuneena ja itkettyneenä. Kuultuaan, että opettajan äiti oli kuollut, hän halusi lohduttaa tätä ylösnousemusta koskevilla raamatunkohdilla. Valja otti mukaansa Raamatun sekä kirjaset Mitä meille tapahtuu kun kuolemme? ja Kun joku rakkaasi kuolee ja päätti puhua opettajan kanssa koulun jälkeen. Hän sanoi: ”Opettajainhuoneen ovella minua jännitti kovasti, joten pyysin Jehovaa auttamaan minua.”

Valjan mentyä sisään opettaja kysyi, mitä asiaa hänellä oli.

Hän vastasi: ”Haluaisin lohduttaa sinua, koska ymmärrän, miltä sinusta tuntuu. Isoisäni kuoli muutama vuosi sitten.”

Valjan ilmaisema kiinnostus kosketti opettajaa. Liikuttuneena hän sanoi, etteivät sukulaiset sen enempää kuin työtoveritkaan olleet osoittaneet häntä kohtaan niin vilpitöntä myötätuntoa. Sitten Valja luki Ilmestyksen 21:3, 4:n, esitti siitä ajatuksia ja antoi opettajalle kirjaset. Tämä sanoi: ”Olet aivan erilainen kuin muut oppilaat.”

 Valja selitti: ”Yritän lukea Raamattua ja elää sen mukaan, ja lisäksi kuuntelen vanhempiani.”

Myöhemmin Valja toi opettajalle tämän pyynnöstä Raamatun ja Raamattu opettaa -kirjan. Opettaja ilmaisi jälleen arvostuksensa ja sanoi Valjalle: ”Teidän uskontonne on tosi uskonto, ja sinulla on erinomaiset vanhemmat, jotka opettavat, mikä on oikein. Älä vain jätä tuota elämäntapaa.”

Soitto väärään numeroon

Vuonna 2011 Malakasassa Kreikassa pidetyn piirikonventin ensimmäisenä päivänä Natalie soitti matkapuhelimella isälleen kysyäkseen bussikuljetuksesta konventtiin. Hän kuitenkin valitsi väärän numeron, eikä kukaan vastannut. Vähän myöhemmin mies, jolle hän oli vahingossa soittanut, näki numeron ja soitti takaisin. Konventtiohjelma oli jo alkanut, ja vaikka Nataliella oli ollut tarkoitus sammuttaa puhelimensa, se oli jäänyt auki, ja hänen tietämättään puhelinyhteys avautui. Niinpä mies kuuli osan puheenjohtajan puheesta, ja se herätti hänen kiinnostuksensa.

Mies lähetti tekstiviestin, jossa hän kysyi: ”Kuka olet? Oletko pappi?” Aamupäivän ohjelmajakson jälkeen Natalie näki viestin ja vastasi: ”En ole pappi vaan Jehovan todistaja, ja olen konventissa.”

Mies otti yhteyttä jälleen lauantaina ja kysyi, vieläkö konventti oli meneillään. Natalien isä todisti miehelle, ja tämä selitti sitten: ”Puhelimitse kuulemani puhe vastasi muutamassa minuutissa moniin kysymyksiin, jotka ovat vaivanneet minua.” Kävi ilmi, että miehen perhe oli joutunut demonien hyökkäysten kohteeksi eikä tiennyt, mistä ne johtuivat. Hän sanoi: ”En ole koskaan aikaisemmin suostunut puhumaan  Jehovan todistajien kanssa, mutta nyt haluaisin keskustella sen miehen kanssa, joka piti puheen, jos se vain on mahdollista.”

Tapaaminen tietenkin järjestyi. Sunnuntaina mies tuli konventtiin ja oli ihmeissään näkemästään. Kaikkialla näkyi hyvin pukeutuneita perheitä ja onnellisia kasvoja. Missään ei lojunut roskia, eikä kukaan käyttänyt huonoa kieltä tai tupakoinut. ”En tiennyt, että tällaisia ihmisiä on olemassakaan!” hän sanoi. ”Tuntuu kuin olisin astunut toiseen maailmaan.” Natalien isä vei hänet puheenjohtajan toimistoon tapaamaan puheenjohtajaa. Konventti ja vastaukset, jotka mies sai kysymyksiinsä, tekivät häneen syvän vaikutuksen. Hän otti mielellään Raamattu opettaa -kirjan, Raamatun ja lehtiä, ja hänen kanssaan sovittiin uusintakäynnistä.

• MAITA 29

• ASUKKAITA 38 495 300

• JULISTAJIA 94 924

• RAAMATUNTUTKISTELUJA 59 431

”Kaunein laulu, jonka olen koskaan kuullut”

Savai’in saarella Samoassa koulupäivä alkaa tavallisesti siten, että kaikki oppilaat kokoontuvat laulamaan virren. Viisivuotias Celina ja kuusivuotias Levaai kertoivat rehtorille kunnioittavasti, etteivät he laulaisi, koska olivat Jehovan todistajia. Kieltäytyminen olisi voinut merkitä ankaraa rangaistusta.  Ilmeisesti rehtori kuitenkin ajatteli, että nolaamalla lapset hän saisi heidät suostumaan, joten hän sanoi: ”Jos ette kerran voi laulaa meidän lauluamme, laulakaa sitten jokin teidän laulunne.” Niinpä Celina ja Levaai lauloivat laulun 111, ”Jehova kutsuu”, jonka he olivat vastikään opetelleet perheen palvontaillassa. Kun he lopettivat, rehtorilla oli kyyneleet silmissä. Hän sanoi: ”Tuo on kaunein laulu, jonka olen koskaan kuullut. Laulakaa se uudelleen.” Lapset lauloivat. Sitten hän sanoi heille: ”Tästä lähtien en enää pyydä teitä laulamaan meidän laulujamme vaan teidän.”

Pappi rukoili Jeesusta koko ikänsä

Fidžissä muuan pappi meni kuunteluoppilaaksi erääseen raamatuntutkisteluun. Tutkistelussa hän kuuli, että Jeesus ei ole Jumala. Se jäi vaivaamaan häntä niin paljon, ettei hän saanut nukuttua. Nähdessään miehensä levottomuuden vaimo sanoi: ”Älä enää mene kuuntelemaan sitä porukkaa!” Mies ei kuitenkaan saanut asiaa mielestään. Seuraavalla viikolla hän meni taas raamatuntutkisteluun. Joitakin päiviä toisen tutkistelukerran jälkeen – vaikka papille ei vielä pidetty omaa tutkistelua – hän meni kirkkoon ja sanoi itsensä irti. Sukulaiset ja kirkon jäsenet olivat tästä järkyttyneitä ja vihaisia. Olihan pappi paitsi eroamassa kirkosta myös luopumassa hyväpalkkaisesta työstään. Mies ymmärsi selvästi Raamatun  perusteella, mikä on totuus Jeesuksesta, mutta koska hän oli koko ikänsä rukoillut Jeesusta, hänen oli vaikea alkaa rukoilla Jehovaa. Kuukausien kuluttua hän lopulta pystyi siihen. Nyt hän kertoo toisille hyvää uutista ja auttaa heitä kasvattamaan uskoa ja rakkautta Jehovaan.

Totuus herättää vastakaikua pienellä saarella

Tyynenmeren eteläosassa Makatean saarella on vain 62 asukasta. Eräs Tahitissa toimiva Jehovan todistajien seurakunta huolehtii näiden ihmisten hengellisistä tarpeista, ja yhdeksälle saaren asukkaalle johdetaan puhelimitse säännöllistä raamatuntutkistelua. Jopa 15 henkeä kokoontuu erään tutkisteluoppilaan luo kuuntelemaan kokouksia, jotka pidetään Tahitissa. Yksi tutkisteluoppilaista on nuori nainen, joka oli kirkkonsa tukipilareita ja josta oli määrä tulla diakonissa. Vähän aikaa sitten hän meni kirkkoonsa selittämään, miksi hän ei enää osallistunut kirkollisiin toimituksiin. Hän näytti Raamatusta, miksi nainen ei saa opettaa seurakunnassa. Lisäksi hän selitti, mikä osa Jeesuksella Kristuksella on ja mikä on Herran ehtoollinen, jota tulisi viettää kerran vuodessa eikä joka sunnuntai. Hän sai myös kertoa, että Kristuksen kanssa taivaaseen menee vain 144 000 ja että ainoastaan heidän tulisi ottaa osaa muistonvieton vertauskuviin. Hänen esimerkkinsä rohkaisi erästä toista naista eroamaan kirkosta, ja nyt tämä tutkii säännöllisesti Raamattua todistajien kanssa.

Suku otti kutsun vastaan

Salomonsaarilla kaksi vanhinta kävi kutsumassa toimettomia julistajia Kristuksen kuoleman muistojuhlaan ja meni tapaamaan Joshuaa, joka ei ollut käynyt kokouksessa vuoden 1998 jälkeen. Yhdessä  20 sukulaisensa kanssa Joshua käveli kaksi tuntia päästäkseen muistonviettoon. Seurakunnan vastaanotto oli niin lämmin, että Joshua liikuttui siitä kyyneliin asti. Monet hänen sukulaisistaan tulivat kuuntelemaan myös erikoisesitelmää ja kertoivat sen jälkeen vanhimmille haluavansa raamatuntutkistelun. Viidelletoista heistä järjestettiin tutkistelu.

Mies tiesi vastauksen

Guamin haaratoimiston valvonnassa on yli tuhat saarta ja atollia, joista yli sadalla on asutusta. Kuitenkin vain 13 saaren lähettyvillä on seurakunta. Koska monilla saarilla ei ole koskaan käynyt Jehovan todistajia, veljet koettavat jatkuvasti löytää keinoja päästä niille. Huhtikuussa 2012 ryhmä julistajia purjehti Polowatiin, yhteen syrjäisimmistä saarista. Polowat ei ole juurikaan ollut kosketuksissa ulkomaailmaan.  Miehet käyttävät lannevaatteita, kovertavat puunrungoista kanootteja ja hankkivat elannon viljelemällä maata.

Yksi vierailevista julistajista kysyi saarella asuvalta nuorelta mieheltä: ”Mitä meille tapahtuu, kun kuolemme?”

”Minä tiedän vastauksen!” nuori mies huudahti. Sitten hän ponkaisi pystyyn, nappasi hyllystä chuukinkielisen kirjan Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä ja avasi sen sisällysluettelon kohdalta. Hän osoitti 8. luvun otsikkoa ”Mitä kuolemassa tapahtuu?” ja selitti innoissaan, mitä oli oppinut kirjasta.

Miten hän oikein oli saanut tuon kirjan? Vuonna 2009 Chuukin pääsaaren satamassa julistajat olivat yrittäneet tavoittaa ulkosaarille matkustavia ihmisiä ja levittäneet heille Voit elää ikuisesti -kirjoja. Joku oli lupautunut ilomielin viemään laatikollisen kirjoja mukanaan Polowatiin ja jakamaan niitä naapureilleen, joista yksi oli tuo nuori mies.

Ennen Polowatista lähtöään veljet kävivät nuoren miehen luona vielä useita kertoja rohkaisemassa häntä ja näyttämässä, miten hän voisi hyötyä tutkimisohjelmasta. He opettivat häntä etsimään raamatunkohtia ja kirjoittamaan ydinajatuksia kirjansa marginaaleihin.

On sydäntä lämmittävää tietää, että syrjäisilläkin saarilla, joilla ei ole televisiota, radiota, sanomalehtiä eikä internetiä, ihmiset voivat kirjallisuutemme avulla oppia totuuden äidinkielellään.

Kolme luotia, kolme syytä

Anna oli vähän yli 20-vuotias kastamaton julistaja, kun Bougainvillen sisällissota kiihtyi Papua-Uudessa-Guineassa. Vuonna 1991 Anna oli kuuden  Arawan seurakuntaan kuuluvan aikuisen ja seitsemän lapsen muodostamassa ryhmässä, joka joutui pakenemaan viidakkoon mukanaan vain muutamia tavaroita. Kahden vuoden ajan he asuivat hylätyissä taloissa ja etsiskelivät syötävää. He pitivät kokouksia ja käyttivät niissä vain niitä kahta kirjaa, jotka heillä oli mukanaan, Annan Raamattua ja kirjaa Yhdistetyt ainoan tosi Jumalan palvonnassa. He rukoilivat yhdessä, lauloivat valtakunnanlauluja ja saarnasivat tapaamilleen ihmisille.

Vallankumousarmeijan sotilaat löysivät heidät ja halusivat ottaa ryhmän kaksi veljeä armeijaan – mutta kunnioittivat todistajien puolueettomuutta. Kerran eräs sotilas näytti Annalle kolmea luotia ja sanoi hänelle: ”Jos et tule vaimokseni, kuolet.” Vastaukseksi Anna esitti miehelle kolme syytä – yhden kutakin luotia kohti – joiden vuoksi hän ei voinut mennä naimisiin hänen kanssaan. Syistä tärkein oli Raamatun kehotus mennä naimisiin ”vain Herrassa” (1. Kor. 7:39). Mies kääntyi ja meni matkoihinsa.

Anna palvelee nyt vakituisena tienraivaajana, ja kuultuaan, että Arawassa tarvittiin kipeästi Valtakunnan julistajia, hän palasi sinne vuonna 2012 tienraivaustoverinsa kanssa auttamaan seurakunnasta erillään olevan ryhmän perustamisessa. Kun Annalta kysyttiin, oliko hänen vaikea palata seudulle, missä hän oli nähnyt paljon verenvuodatusta ja joutunut kestämään suuria vaikeuksia sodan aikana, hän vastasi: ”Tuntui pelkästään mukavalta tulla tänne takaisin.” Lisäksi hän totesi: ”Mikään ei voi pysäyttää Jehovan työtä, ei edes sisällissota.”