Asasel
(’vuohi joka katoaa’).
Sana ”Asasel” mainitaan Raamatussa neljä kertaa sovituspäivää koskeneiden säännösten yhteydessä (3Mo 16:8, 10, 26).
Tämän sanan etymologia on kiistanalainen. Jos pidetään kiinni heprealaisen masoreettisen tekstin kirjoitustavasta, sana ʽazaʼ·zelʹ näyttää olevan kahden sanajuuren, juurien ’vuohi’ ja ’kadota’, yhdistelmä. Siitä johtuu siis merkitys ’vuohi joka katoaa’. Erään toisen johtamistavan mukaan, joka perustuu siihen käsitykseen, että kaksi konsonanttia on vaihtunut, sen merkitys on ’Jumalan voima’. Latinalaisessa Vulgatassa tämä heprealainen sana on käännetty vastineella caper emissarius ’lähettivuohi’ tai ’vapaaksi päästettävä vuohi’, ja Septuagintassa käytetty kreikankielinen ilmaus tarkoittaa ’se joka kantaa pois (torjuu) pahan’. Suomalainen ilmaus on ”syntipukki”.
Ylimmäinen pappi hankki Israelin poikien kansankokoukselta kaksi vuohta (urosvohlaa) käytettäväksi vuotuisena sovituspäivänä. Heittämällä arpaa toinen vuohi määrättiin ”Jehovalle” ja toinen ”Asaselille”. Sen jälkeen kun sonni oli uhrattu ylimmäisen papin ja hänen huonekuntansa puolesta (johon epäilemättä sisältyivät kaikki leeviläiset), uhrattiin Jehovalle kuuluva vuohi syntiuhriksi. Asaselille kuuluva vuohi pantiin kuitenkin joksikin aikaa elävänä ”Jehovan eteen sovituksen toimittamiseksi sille, jotta se lähetettäisiin pois Asaselille erämaahan”. (3Mo 16:5, 7–10.) Tälle elävälle vuohelle toimitettiin sovitus vastikään syntiuhriksi tapetun, Jehovalle kuuluvan vuohen verellä, koska lihan elämä on veressä (3Mo 17:11). Surmatun vuohen veren eli elämän arvo siirrettiin siten elävälle vuohelle eli Asaselille kuuluvalle vuohelle. Vaikka pappi ei siis tappanutkaan tätä elävää vuohta, se kantoi kuitenkin päällään synnit sovittavaa ansiota eli elämänarvoa. Sen asettaminen Jehovan eteen viittaa ilmeisesti siihen, että hän tunnusti tämän ansion, synnit sovittavan voiman, siirron. Tätä vastasi tapa, jolla spitaalista parantuneen israelilaisen piti puhdistautua tai jolla tuosta vitsauksesta vapautunut talo piti puhdistaa. Näissä tapauksissa elävä lintu kastettiin surmatun linnun vereen, ja elävän linnun annettiin sitten lentää tiehensä kantaen syntiä mukanaan. (3Mo 14:1–8, 49–53.)
Molempien vuohien tuli olla virheettömiä, terveitä ja mahdollisimman samanlaisia. Ennen arvan heittämistä kummalla tahansa niistä oli mahdollisuus tulla valituksi Jehovalle kuuluvaksi vuoheksi. Uhrattuaan Jehovalle kuuluvan vuohen ylimmäinen pappi laski kätensä elävän vuohen pään päälle ja tunnusti sen yllä kansan synnit. Sen jälkeen tuo vuohi lähetettiin pois, ja ”lähtövalmis mies” vei sen erämaahan. (3Mo 16:20–22.) Asaselille kuuluva vuohi kantoi siis vertauskuvallisesti pois kansan menneen vuoden aikana tekemät synnit ja katosi ne mukanaan erämaahan.
Noista kahdesta vuohesta puhuttiin yhtenä syntiuhrina (3Mo 16:5). Kahta vuohta käytettiin ilmeisesti sen korostamiseksi, mitä tällä kansan syntien sovittamisella saatiin aikaan. Ensimmäinen vuohi uhrattiin. Toinen, jonka päällä kansan synnit tunnustettiin ja joka lähetettiin kauas erämaahan, tehosti sen anteeksiannon merkitystä, jonka Jehova suo katuville. Psalmissa 103:12 vakuutetaan: ”Niin kaukana kuin auringonnousu on auringonlaskusta, niin kauas meistä hän on siirtänyt rikkomuksemme.”
Kuten apostoli Paavali selitti, uhraamalla oman täydellisen ihmiselämänsä ihmiskunnan syntien edestä Jeesus sai aikaan paljon enemmän kuin oli saavutettu ”sonnien ja vuohien verellä” (Hpr 10:4, 11, 12). Hän toimi siten ”syntipukkina”, joka ’kantoi sairautemme’ ja joka ”lävistettiin rikkomuksemme takia” (Jes 53:4, 5; Mt 8:17; 1Pi 2:24). Hän ’kantoi pois’ kaikkien niiden synnit, jotka uskovat hänen uhrinsa arvoon. Hän osoitti, että Jumala voi saattaa syntisyyden täysin unohduksiin. Näillä tavoin ”Asaselille” kuuluva vuohi kuvaa Jeesuksen Kristuksen uhria.