Ilmaus, jota käytetään Roomalaiskirjeen 13:1:ssä ihmisen hallitusvalloista. Tämä raamatunkohta on käännetty eri tavoin: ”Olkoon jokainen sielu alamainen esivalloille, sillä ei ole valtaa muutoin kuin Jumalalta; olemassa olevat vallat ovat suhteellisissa asemissaan Jumalan asettamina.” (UM.) ”Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa.” (KR-92.) ”Jokaisen on toteltava valtiovaltaa. Ei ole olemassa esivaltaa, jota Jumala ei ole asettanut. Viranomaiset perustuvat Jumalan säädökseen.” (UTN.)

Vaikka Jehova Jumala ei olekaan alun perin perustanut ihmisen hallitusvaltoja (vrt. Mt 4:8, 9; 1Jo 5:19; Il 13:1, 2), hän on antanut perustaa ne ja ne ovat olemassa hänen sallinnallaan.  Halutessaan Jehova voi kuitenkin poistaa nuo vallanpitäjät sekä ohjailla tai vallita niitä toteuttaakseen oman tahtonsa. Profeetta Daniel julisti Jehovasta: ”Hän muuttaa aikoja ja ajanjaksoja, poistaa kuninkaita ja asettaa kuninkaita.” (Da 2:21.) Ja Sananlaskujen 21:1:ssä sanotaan: ”Kuninkaan sydän on Jehovan kädessä kuin vesivirrat. Hän kääntää sen, minne ikinä hän mielii.” (Vrt. Ne 2:3–6; Est 6:1–11.)

Kristityn alamaisuuden syitä. Koska kristityillä ei ole mitään syytä asettua vastustamaan järjestelyä, jonka Jumala sallii, heillä on hyvät syyt olla alamaisia esivalloille. Normaalisti hallitsijat eivät rankaise toisia hyvän tekemisestä, ts. maan lakien noudattamisesta, vaikka he itse olisivatkin turmeltuneita. Sen sijaan ihminen, joka varastaa, murhaa tai tekee jotain muuta lainvastaista, voi odottaa hallitusvallan tuomitsevan hänet. Esimerkiksi harkittuun murhaan syyllistynyt voidaan teloittaa rikoksensa vuoksi. Koska Jehova Jumala antoi vedenpaisumuksen jälkeen luvan rangaista murhaajia kuolemalla (1Mo 9:6), ihmisen hallitusvalta, joka teloittaa lainrikkojan, toimii ”Jumalan palvelijana, kostajana vihastuksen ilmaisemiseksi sille, joka harjoittaa pahaa”. (Ro 13:2–4; Tit 3:1; 1Pi 2:11–17.)

Kristityn alamaisuus esivalloille ei perustu pelkästään siihen, että ne voivat rangaista pahantekijöitä. Kristityllä kyse on omastatunnosta. Hän on alamainen ihmisen vallanpitäjille, koska hän tunnustaa sen olevan Jumalan tahdon mukaista. (Ro 13:5; 1Pi 2:13–15.) Tämän vuoksi alamaisuus esivalloille – maailmallisille poliittisille valloille – ei voi koskaan olla ehdotonta. Kristityn olisi mahdotonta säilyttää hyvää omaatuntoa ja tehdä Jumalan tahtoa, jos hän rikkoisi Jumalan lakia siksi, että poliittinen valta vaatisi sitä. Tästä syystä alamaisuus esivalloille täytyy aina nähdä sen valossa, mitä apostolit sanoivat juutalaiselle sanhedrinille: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” (Ap 5:29.)

Koska hallitusvallat suorittavat arvokkaita palveluksia taatakseen alamaistensa turvallisuuden ja hyvinvoinnin, niillä on oikeus periä veroja ja maksuja korvaukseksi palveluksistaan. Vallanpitäjiä voidaan sanoa ”Jumalan julkisiksi palvelijoiksi” siinä mielessä, että ne järjestävät hyödyllisiä palveluksia. (Ro 13:6, 7.) Toisinaan nuo palvelukset ovat suoranaisesti auttaneet Jumalan palvelijoita, kuten silloin kun kuningas Kyyros teki mahdolliseksi sen, että juutalaiset saattoivat palata Juudaan ja Jerusalemiin ja rakentaa uudelleen temppelin (2Ai 36:22, 23; Esr 1:1–4). Usein vallanpitäjien oikeasta toiminnasta hyötyvät kaikki. Esimerkki tästä on sellaisen oikeusjärjestelmän ylläpito, johon ihmiset voivat vedota saadakseen oikeutta, suojaa rikollisilta ja lainvastaisesti toimivilta väkijoukoilta jne. (Fil 1:7; Ap 21:30–32; 23:12–32.)

Hallitsija, joka käyttää valtaansa väärin, on tietenkin tilivelvollinen Jumalalle. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Älkää itse kostako, rakkaat, vaan antakaa sijaa vihastukselle, sillä on kirjoitettu: ’Minun on kosto, minä olen maksava takaisin, sanoo Jehova.’” (Ro 12:19; Sr 5:8.)