Pussi, joka oli tavallisesti tehty nahasta ja jota mm. matkalaiset, paimenet ja maanviljelijät kantoivat olallaan. Siinä pidettiin ruokaa, vaatteita ja muita tarvikkeita, mutta se ei ollut vyökukkaro, joka oli pienempi ja jossa säilytettiin kulta-, hopea- ja kuparikolikoita (Mt 10:9; Mr 6:8). Daavidin ”paimenlaukku” oli epäilemättä tällainen eväslaukku (1Sa 17:40). Kun Jeesus Kristus lähetti ensin 12 apostolia ja sitten 70 opetuslasta saarnaamaan Israeliin, hän kielsi heitä ottamasta mukaansa eväslaukkuja (Mt 10:5, 9, 10; Lu 9:3; 10:1, 4). Jehova huolehtisi heidän tarpeittensa täyttämisestä toisten israelilaisten välityksellä, joiden keskuudessa vieraanvaraisuus oli yleinen tapa. Juuri ennen kuolemaansa Jeesus ilmaisi, että olosuhteet muuttuisivat virallisen vastustuksen vuoksi, ja niinpä hän käski opetuslapsiaan ottamaan mukaansa sekä kukkaron että eväslaukun. Heidän tuli kuitenkin etsiä ensin Jumalan valtakuntaa eikä olla huolissaan aineellisten tarpeittensa täyttämisestä; sillä tavoin he osoittaisivat luottavansa siihen, että Jehova Jumala huolehtisi heistä heidän palveluksensa aikana. (Lu 22:35, 36; Mt 6:25–34.)