Kirjaimellinen ateria, joka järjestetään Herran Jeesuksen Kristuksen kuoleman muistoksi; hänen kuolemansa muistojuhla. Koska se on ainoa tapahtuma, jonka muistoa kristittyjen käsketään Raamatussa viettää, siitä voidaan käyttää myös nimitystä muistonvietto. Joskus sitä sanotaan ”Herran ehtoolliseksi” tai ”Herran ateriaksi” (1Ko 11:20, KR-1776, KR-92).

Herran illallisen asettamisesta kertoo kaksi apostolia, jotka olivat sen silminnäkijöitä ja ottivat osaa siihen, nimittäin Matteus ja Johannes. Markus ja Luukas, jotka eivät kylläkään olleet läsnä tuossa tilaisuudessa, lisäävät joitakin yksityiskohtia. Myös Paavali valaisee joitakin sen piirteitä antaessaan ohjeita Korintin seurakunnalle. Näistä lähteistä saamme selville, että kuolemaansa edeltävänä iltana Jeesus kokoontui opetuslastensa kanssa suureen ylähuoneeseen viettämään pesahia (Mr 14:14–16). Matteus kertoo: ”Kun he jatkoivat syömistä, Jeesus otti leivän, ja esitettyään siunauksen hän taittoi sen ja antoi opetuslapsille ja sanoi: ’Ottakaa, syökää. Tämä tarkoittaa minun ruumistani.’ Hän otti myös maljan, ja esitettyään kiitoksen hän antoi sen heille ja sanoi: ’Juokaa siitä, te kaikki, sillä tämä tarkoittaa minun vertani, ”liiton verta”, joka vuodatetaan monien puolesta syntien anteeksi antamiseksi. Mutta minä sanon teille: tästä lähin en missään tapauksessa juo tätä viiniköynnöksen tuotetta ennen kuin sinä päivänä, jolloin juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.’ Laulettuaan lopuksi ylistyslauluja he menivät ulos Öljyvuorelle.” (Mt 26:17–30; Mr 14:17–26; Lu 22:7–39; Joh 13:1–38; 1Ko 10:16–22; 11:20–34.)

Milloin asetettiin? Pesahia vietettiin aina nisankuun (abibkuun) 14. päivänä, joka oli täydenkuun päivä tai lähellä sitä, koska juutalaisen kalenterin jokaisen kuukauden (kuukuukauden) ensimmäinen päivä oli uudenkuun päivä, joka määritettiin näköhavainnoilla. Sen vuoksi kuukauden 14. päivä oli kuukuukauden keskivaiheilla. Jeesuksen kuolinpäiväksi osoitetaan artikkelissa JEESUS KRISTUS väliotsikon ”Jeesuksen kuoleman ajankohta” alla 14. nisankuuta vuonna 33. Tähtitieteelliset laskelmat osoittavat hänen kuolinpäivästään, että perjantaina 3. huhtikuuta vuonna 33 (juliaanisen kalenterin mukaan) sattui kuunpimennys; gregoriaanisessa kalenterissa tuo päivä oli perjantai, 1. huhtikuuta. (Oppolzer, Canon of Eclipses, saksasta käänt. O. Gingerich, 1962, s. 344.) Kuunpimennykset tapahtuvat aina täydenkuun aikaan. Tämä todiste viittaa vahvasti siihen, että 14. nisankuuta vuonna 33 oli gregoriaanisessa kalenterissa torstai-perjantai  31. maaliskuuta – 1. huhtikuuta vuonna 33.

Kuolemaansa edeltävänä iltana Jeesus nautti viimeisen pesah-ateriansa ja asetti sen jälkeen Herran illallisen. Jo ennen kuin muistoateria alkoi, petturi Juudas lähetettiin pois, ja kertomuksen mukaan silloin ”oli yö” (Joh 13:30). Koska päivä alkoi juutalaisen kalenterin mukaan illasta ja jatkui seuraavaan iltaan, Herran illallista vietettiin 14. nisankuuta eli torstai-iltana 31. maaliskuuta (ks. PÄIVÄ).

Kuinka usein vietetään? Asettaessaan kuolemansa muistonvieton Jeesus sanoi Luukkaan ja Paavalin mukaan: ”Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni.” (Lu 22:19; 1Ko 11:24.) Tästä on järkevää päätellä Jeesuksen tarkoittaneen, että hänen seuraajiensa pitäisi viettää Herran illallista vuosittain, ei useammin. Pesahia, jota vietettiin sen muistoksi, että Jehova vapautti israelilaiset Egyptin orjuudesta 1513 eaa., vietettiin vain kerran vuodessa tapahtuman vuosipäivänä, 14. nisankuuta. Muistonviettoa, joka oli myös vuosipäivä, olisi sopivaa viettää vain 14. nisankuuta.

Paavali lainasi Jeesuksen sanoja, jotka tämä lausui maljasta: ”Niin usein kuin sitä juotte, tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni”, ja hän lisäsi vielä: ”Sillä niin usein kuin syötte tätä leipää ja juotte tätä maljaa, te julistatte Herran kuolemaa, kunnes hän saapuu.” (1Ko 11:25, 26.) Ilmauksella ”usein” voidaan tarkoittaa jotain, mitä tehdään vain kerran vuodessa, varsinkin jos näin tehdään monen vuoden ajan (Hpr 9:25, 26). Kristus antoi kirjaimellisen ruumiinsa uhriksi kidutuspaalussa ja vuodatti elämänverensä syntien anteeksi antamiseksi nisankuun 14. päivänä. Se oli siis ”Herran kuoleman” päivä ja siten päivä, jona hänen kuolemaansa piti sen jälkeen muistaa.

Tähän ateriaan osallistuvat olisivat ”poissa Herran luota” ja viettäisivät Herran illallista ”usein”, ennen kuin he kuolisivat uskollisina. Saatuaan sitten ylösnousemuksen taivaalliseen elämään he olisivat yhdessä Kristuksen kanssa, eikä heitä tarvitsisi enää muistuttaa hänestä. Ilmauksella ”kunnes hän saapuu” apostoli Paavali halusi ilmeisesti sanoa, että tätä ateriaa vietettäisiin, kunnes Kristus tulisi jälleen ja läsnäolonsa aikana herättäisi heidät kuolleista ja ottaisi heidät taivaaseen. Se mitä Jeesus myöhemmin samana iltana sanoi 11 apostolilleen, selventää tätä käsitystä: ”Jos menen ja valmistan teille sijan, niin tulen jälleen ja otan teidät kotiin luokseni, jotta tekin olisitte siellä, missä minä olen.” (Joh 14:3, 4; 2Ko 5:1–3, 6–9.)

Jeesus ilmoitti opetuslapsilleen, ettei hän enää joisi viiniköynnöksen tuotetta (jota hän oli juonut pesah-aterialla ennen muistonviettoa), ”ennen kuin sinä päivänä, jolloin juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa” (Mt 26:29). Hän ei juo taivaassa kirjaimellista viiniä, joten hän tarkoitti selvästikin sitä, mitä Raamatussa joskus vertauskuvataan viinillä, nimittäin iloa. He odottivat tavattoman hartaasti, että he saisivat olla yhdessä Valtakunnassa (Ro 8:23; 2Ko 5:2). Kuningas Daavid kirjoitti laulussaan Jehovan antavan ”viiniä, joka ilahduttaa kuolevaisen ihmisen sydämen”, ja hänen poikansa Salomo sanoi: ”Viini elämän ilahduttaa.” (Ps 104:15; Sr 10:19.)

Vertauskuvat. Markus kertoo leivästä, jota Jeesus käytti asettaessaan Herran illallisen vieton: ”Kun he jatkoivat syömistä, hän otti leivän, esitti siunauksen, taittoi sen ja antoi heille ja sanoi: ’Ottakaa, tämä tarkoittaa minun ruumistani.’” (Mr 14:22.) Samanlaista leipää oli ollut tarjolla pesah-aterialla, jonka Jeesus ja opetuslapset olivat jo lopettaneet. Se oli happamatonta leipää, sillä juutalaisten kodeissa ei saanut pesahin ja sitä seuranneen happamattomien leipien juhlan aikaan olla mitään hapantaikinaa (hapatetta) (2Mo 13:6–10). Raamatussa käytetään usein hapantaikinaa (hapatetta) kuvaamaan syntiä. Koska leipä oli happamatonta, se edustaa sopivasti Jeesuksen synnitöntä liharuumista (Hpr 7:26; 9:14; 1Pi 2:22, 24). Happamaton leipä oli ohutta ja rapeaa, ja siksi sitä taitettiin, niin kuin siihen aikaan aterioilla oli tapana (Lu 24:30; Ap 27:35). Kun Jeesus oli aikaisemmin saanut ihmeen välityksellä leivän riittämään tuhansille ihmisille, hän taittoi sen jakaakseen sen heille (Mt 14:19; 15:36). Näin ollen muistonviettoleivän taittamiseen ei ilmeisesti liittynyt mitään hengellistä merkitystä.

Sen jälkeen kun Jeesus oli tarjonnut leivän, hän otti maljan, ”esitti kiitoksen ja antoi sen  heille, ja he kaikki joivat siitä. Ja hän sanoi heille: ’Tämä tarkoittaa minun vertani, ”liiton verta”, joka vuodatetaan monien puolesta.’” (Mr 14:23, 24.) Hän ei tarjonnut käymätöntä rypälemehua vaan käynyttä viiniä. Viini tarkoittaa Raamatussa kirjaimellista viiniä, ei käymätöntä rypälemehua. (Ks. VIINI JA VÄKEVÄT ALKOHOLIJUOMAT.) Käynyt viini – ei rypälemehu – halkaisisi ”vanhat viinileilit”, kuten Jeesus sanoi. Jeesuksen viholliset syyttivät häntä ”viininjuojaksi”, millä ei olisi ollut mitään merkitystä, jos ”viini” olisi ollut pelkkää rypälemehua. (Mt 9:17; 11:19.) Pesah-aterialla, joka oli juuri päättynyt, oli ollut aitoa viiniä, ja Kristus saattoi sopivasti käyttää sitä asettaessaan kuolemansa muistonvieton. Viini oli epäilemättä punaista, sillä vain punaviini olisi sopiva veren vertauskuva (1Pi 1:19).

Yhteysateria. Muinaisessa Israelissa oli mahdollista tarjota yhteysateria. Silloin israelilainen toi jonkin eläimen pyhäkköön, jossa se teurastettiin. Osa uhrieläimestä esitettiin alttarilla ”rauhoittavasti tuoksuvaksi tuliuhriksi Jehovalle”. Osan sai virantoimituksessa oleva pappi, osan saivat pappeina toimivat Aaronin pojat, ja myös uhrin esittäjä yhdessä huonekuntansa kanssa osallistui ateriaan. (3Mo 3:1–16; 7:28–36.) Jos joku oli Lain esittämän määritelmän mukaan ”epäpuhdas”, hän ei saanut osallistua yhteysateriaan, jottei häntä ’karsittaisi pois kansastaan’ (3Mo 7:20, 21).

Herran illallinenkin on yhteysateria, koska osanottajia on useita. Jehova Jumala on mukana järjestelyn Alkuunpanijana, Jeesus Kristus on lunastusuhri, ja hänen hengelliset veljensä, jotka nauttivat vertauskuvia, osallistuvat myös siihen. ”Jehovan pöydässä” syöminen merkitsee sitä, että he ovat rauhassa Jehovan kanssa (1Ko 10:21). Yhteysuhreja sanottiinkin joskus ”rauhanuhreiksi” (3Mo 3:1, Rbi8, alav.).

Syödessään leipää ja juodessaan viiniä ateriaan osallistuvat tunnustavat, että he ovat yhdessä osallisia Kristukseen täydessä ykseydessä. Apostoli Paavali sanoo: ”Siunauksen malja, jonka siunaamme, eikö se ole osallisuutta Kristuksen vereen? Leipä, jonka taitamme, eikö se ole osallisuutta Kristuksen ruumiiseen? Koska on yksi leipä, niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis, sillä me kaikki otamme osaa tuohon yhteen leipään.” (1Ko 10:16, 17.)

Osallistuessaan tällä tavoin tuohon ateriaan he osoittavat olevansa uudessa liitossa ja hyötyvänsä siitä, ts. saavansa Jumalalta syntinsä anteeksi Kristuksen veren välityksellä. He osaavat arvostaa oikein sitä ”liiton verta”, jolla heidät on pyhitetty. (Hpr 10:29.) Heitä sanotaan Raamatussa ”uuden liiton palvelijoiksi”, sillä he palvelevat sen tarkoitusperiä (2Ko 3:5, 6). Heillä on myös oikeus nauttia vertauskuvallista leipää, koska he voivat sanoa: ”Sanotun ’tahdon’ perusteella meidät on pyhitetty Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilahjalla kerta kaikkiaan.” (Hpr 10:10.) He osallistuvat Kristuksen kärsimyksiin ja kuollessaan nuhteettomina he kokevat samankaltaisen kuoleman kuin hän. Heillä on toivo päästä ”hänen ylösnousemuksensa kaltaisuuteen” eli saada ylösnousemus elämään kuolemattomina henkiruumiissa. (Ro 6:3–5.)

Apostoli Paavali kirjoittaa ateriaan osallistujista: ”Se, joka syö tätä leipää tai juo Herran maljaa arvottomasti, tulee olemaan syyllinen Herran ruumiiseen ja vereen nähden. Hyväksyköön ihminen ensin itsensä tarkan tutkistelun jälkeen ja niin syököön leivästä ja juokoon maljasta. Sillä se, joka syö ja juo, syö ja juo tuomion itseään vastaan, ellei hän erota ruumista.” (1Ko 11:27–29.) Epäpuhtaat, epäraamatulliset tai ulkokultaiset tavat tekisivät ihmisen kelvottomaksi syömään Herran illallista. Jos joku söisi sellaisessa tilassa, hän söisi ja joisi tuomion itseään vastaan. Hän ei ymmärtäisi Kristuksen uhrin arvoa, sen tarkoitusta eikä sen merkitystä. Hän osoittaisi kunnioituksen puutetta ja halveksuntaa sitä kohtaan. (Vrt. Hpr 10:28–31.) Sellainen henkilö olisi vaarassa tulla ’karsituksi pois Jumalan kansasta’, kuten israelilainen, joka söi yhteysateriaa epäpuhtaana (3Mo 7:20).

Paavali vertaakin suoranaisesti Herran illallista israelilaisten yhteysateriaan, kun hän ensiksi puhuu osallistujista, jotka ovat osallisia Kristuksen kanssa, ja sanoo sitten: ”Katsokaa sitä, mikä on Israel lihallisessa suhteessa: Eivätkö ne, jotka syövät teurasuhreja, ole osallisia alttarin kanssa? – – Ette voi juoda Jehovan maljaa ja demonien maljaa, ette voi  ottaa osaa ’Jehovan pöytään’ ja demonien pöytään.” (1Ko 10:18–21.)

Ateriaan osallistujat ja muut läsnäolijat. Jeesus sanoi 12:lle yhteen kokoamalleen apostolille: ”Olen suuresti halunnut syödä tämän pesah-aterian teidän kanssanne ennen kuin kärsin.” (Lu 22:15.) Johanneksen silminnäkijäkertomus kuitenkin ilmaisee, että Jeesus lähetti petturi Juudaksen pois, ennen kuin hän asetti muistoaterian vieton. Pesah-aterialla Jeesus, joka tiesi Juudaksen olevan hänen kavaltajansa, kastoi suupalan pesah-ateriasta, ojensi sen Juudakselle ja käski hänen lähteä pois. (Joh 13:21–30.) Markuskin viittaa tällaiseen tapahtumien kulkuun (Mr 14:12–25). Herran illallisella, joka sitten seurasi, Jeesus ojensi leivän ja viinin 11:lle jäljellä olevalle apostolilleen kehottaen heitä syömään ja juomaan (Lu 22:19, 20). Myöhemmin hän puhui heistä sellaisina, jotka ’olivat pysyneet hänen kanssaan hänen koettelemuksissaan’, mikä myös viittaa siihen, että Juudas oli lähetetty pois (Lu 22:28).

Ei ole mitään todisteita siitä, että Jeesus olisi itse syönyt tällä tavalla tarjottua leipää tai juonut maljasta tällä muistoaterialla. Hän antoi ruumiinsa ja verensä heidän puolestaan ja saattaakseen voimaan uuden liiton, jonka välityksellä heidän syntinsä pyyhittiin pois (Jer 31:31–34; Hpr 8:10–12; 12:24). Jeesuksella ei ollut syntejä (Hpr 7:26). Hän on uuden liiton välittäjä Jehova Jumalan ja Kristuksen perijätovereiksi valittujen välillä (Hpr 9:15; ks. LIITTO). Aterialla läsnä olleiden apostolien lisäksi hengelliseen ”Jumalan Israeliin”, ”pieneen laumaan”, kuuluisi myös muita, joista tulisi lopulta kuninkaita ja pappeja Kristuksen kanssa (Ga 6:16; Lu 12:32; Il 1:5, 6; 5:9, 10). Kaikki maan päällä olevat Kristuksen hengelliset veljet osallistuisivat sen vuoksi tähän ateriaan aina kun sitä vietetään. Heidän osoitetaan olevan ”eräs hänen luomustensa ensi hedelmä” (Ja 1:18), heidät on ostettu ihmisistä ”ensi hedelmäksi Jumalalle ja Karitsalle”, ja heidän lukumääräkseen ilmoitetaan Johanneksen näyssä 144000 (Il 14:1–5).

Tarkkailijat jotka eivät osallistu. Herra Jeesus Kristus paljasti, että hänen läsnäolonsa aikana tulisi olemaan joitakuita, jotka tekisivät hyvää hänen hengellisille veljilleen käymällä katsomassa heitä, kun he olisivat vaikeuksissa, ja auttamalla heitä (Mt 25:31–46). Ovatko nämä Herran illallisella läsnä olevat oikeutettuja nauttimaan vertauskuvia? Raamatun mukaan Jumala antaa niille, joilla on oikeus nauttia vertauskuvia, pyhän henkensä kautta todistuksen ja vahvistuksen siitä, että he ovat Jumalan poikia, koska he ovat ”tosiaankin Jumalan perillisiä, mutta perijätovereita Kristuksen kanssa”. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.” Sitten hän selittää, että toisetkin hyötyvät tästä järjestelystä, jonka Jumala on tehnyt näiden poikien suhteen: ”Sillä luomakunta kaipaa hartaan odotuksen vallassa Jumalan poikien ilmi tulemista.” (Ro 8:14–21.) Koska Kristuksen perijätoverit tulevat ’hallitsemaan kuninkaina ja pappeina maata’, Valtakunta hyödyttää niitä, jotka elävät sen alaisuudessa (Il 5:10; 20:4, 6; 21:3, 4). Tällaiset ihmiset ovat luonnollisestikin kiinnostuneita Valtakunnasta ja sen vaiheista. Siitä syystä he ovat myös läsnä tarkkailijoina Herran illallisella, mutta koska he eivät ole Kristuksen perijätovereita eivätkä Jumalan hengestäsiinneitä poikia, he eivät nauti vertauskuvia, kuten ne, jotka ovat osallisia Kristuksen kuolemaan ja toivovat saavansa ylösnousemuksen taivaalliseen elämään hänen kanssaan (Ro 6:3–5).

Ei transsubstantiaatio eikä konsubstantiaatio. Jeesuksella oli vielä liharuumiinsa, kun hän tarjosi leivän. Koko tämä ruumis oli määrä uhrata täydellisenä ja virheettömänä uhrina syntien edestä seuraavana iltapäivänä (heprealaisen kalenterin mukaan samana päivänä, 14. nisankuuta). Hän säilytti myös verensä kokonaisuudessaan tuota täydellistä uhria varten. ”Hän vuodatti sielunsa [joka on veressä] kuolemaan.” (Jes 53:12; 3Mo 17:11.) Siksi hän ei illallisella suorittanut mitään transsubstantiaatioihmettä eli muuttanut leipää kirjaimelliseksi lihakseen ja viiniä kirjaimelliseksi verekseen. Samasta syystä ei myöskään voida sanoa, että hänen lihansa ja verensä olisivat ihmeen välityksellä olleet läsnä leivässä ja viinissä tai yhdistyneet niihin, niin kuin konsubstantiaatio-opin kannattajat väittävät.

Tämä ei ole ristiriidassa Johanneksen  6:51–57:ssä olevien Jeesuksen sanojen kanssa. Jeesus ei siinä käsitellyt Herran illallista; tuo järjestely asetettiin vasta vuotta myöhemmin. Tässä kertomuksessa tarkoitetaan kuvaannollista ’syömistä’ ja ’juomista’ siten, että uskoo Jeesukseen Kristukseen, kuten jakeissa 35 ja 40 ilmaistaan.

Kirjaimellisen ihmislihan ja veren syöminen olisi sitä paitsi kannibalismia. Sen vuoksi juutalaiset, jotka eivät uskoneet eivätkä ymmärtäneet täysin Jeesuksen sanoja hänen lihansa syömisestä ja hänen verensä juomisesta, järkyttyivät. Tämä osoitti, millainen näkemys juutalaisilla oli Lain perusteella ihmislihan ja -veren syömisestä. (Joh 6:60.)

Veren juominen oli myös sen lain rikkomista, jonka Jumala oli antanut Nooalle jo ennen lakiliiton solmimista (1Mo 9:4; 3Mo 17:10). Herra Jeesus Kristus ei olisi koskaan neuvonut toisia rikkomaan Jumalan lakia (vrt. Mt 5:19). Lisäksi Jeesus käski: ”Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni”, ei minun uhraamisekseni (1Ko 11:23–25).

Leipä ja viini ovat siksi vertauskuvia, jotka kuvaannollisesti edustavat Kristuksen lihaa ja verta, niin kuin hänen lihansa syömistä ja verensä juomista koskevat sanansakin olivat vertauskuvallisia. Jeesus oli sanonut niille, jotka loukkaantuivat hänen sanoistaan: ”Todellakin se leipä, jonka minä tulen antamaan, on minun lihani maailman elämän puolesta.” (Joh 6:51.) Hän antoi sen kuollessaan uhrikuoleman kidutuspaalussa. Hänen ruumiinsa haudattiin, ja hänen Isänsä poisti sen, ennen kuin se näki turmeltumisen (Ap 2:31). Kukaan ei koskaan syönyt kirjaimellisesti hänen lihaansa ja vertansa.

Juhlan vietto sopivalla tavalla ja järjestyksellisesti. Korintin kristillinen seurakunta oli joissakin suhteissa joutunut huonoon hengelliseen tilaan, minkä johdosta apostoli Paavali sanoi: ”Monet teidän joukossanne ovat heikkoja ja sairaalloisia, ja useat nukkuvat kuolemassa.” Tämä johtui suureksi osaksi siitä, että he ymmärsivät väärin Herran illallisen ja sen merkityksen. He eivät osoittaneet riittävää kunnioitusta tilaisuuden pyhyyttä kohtaan. Jotkut toivat illallisensa mukanaan syödäkseen ennen kokousta tai sen aikana. Jotkut söivät ja joivat liikaa, niin että he tulivat päihdyksiin, kun taas toiset seurakuntaan kuuluvat, joilla ei ollut illallista, olivat nälkäisiä ja häpeissään niiden edessä, joilla oli paljon. Koska he olivat mieleltään uneliaita tai heidän ajatuksensa olivat muissa asioissa, he eivät olleet sopivassa mielentilassa osallistuakseen vertauskuviin arvostaen. Lisäksi seurakunnassa oli jakaumia sen vuoksi, että jotkut heidän keskuudessaan suosivat Pietaria, toisten mielestä Apollos oli parempi ja eräät pitivät Paavalia johtajanaan (1Ko 1:11–13; 11:18). He eivät ymmärtäneet, että tämän tilaisuuden tarkoitus oli korostaa ykseyttä. He eivät käsittäneet täysin asian vakavuutta, sitä että vertauskuvat edustivat Herran ruumista ja verta ja että ateria muistutti hänen kuolemastaan. Paavali tähdensi sitä, että ne jotka nauttivat vertauskuvia ymmärtämättä näitä tosiasioita, olivat vakavassa vaarassa. (1Ko 11:20–34.)