Kautta historian miehet ja naiset ovat yleensä pitäneet hiuksiaan kaunistuksena, joka lisää heidän viehättävyyttään, ja monesti myös voiman ja nuoruuden merkkinä. Hiuksista onkin siksi pidetty hyvää huolta.

Egyptiläiset. Egyptiläisillä oli luultavasti kaikkein omalaatuisimmat hiustenhoitotavat. Miehet, etenkin papit ja sotilaat, ajelivat päänsä ja partansa. Herodotos sanoo, että Niilin asukkaat ajelivat poikien pään paljaaksi ja jättivät vain muutaman suortuvan sivuille ja ehkä eteen ja taakse. Kun lapsi tuli täysi-ikäiseksi, nämä suortuvat, lapsuuden merkit, leikattiin pois. Se, että miehet antoivat hiustensa ja partansa kasvaa, oli surun tai epäsiisteyden merkki. Tästä syystä Joosef vankilasta päästyään ajeli päänsä, ennen kuin hänet vietiin faraon eteen (1Mo 41:14). Toisinaan egyptiläismiehet käyttivät peruukkeja ja kiinni sidottuja tekopartoja. Joissakin egyptiläisissä monumenteissa kuvataan korkea-arvoisia miehiä, joilla on pitkät, hyvin hoidetut hiukset, ja on mahdotonta erottaa, ovatko hiukset heidän omiaan vai onko heillä peruukki.

Egyptiläisnaisilla sitä vastoin oli pitkät, palmikoidut hiukset. Melko monilta muumioiduilta egyptiläisnaisilta on löydetty hyvin säilyneitä hiuspalmikkoja.

Assyrialaiset, babylonialaiset ja roomalaiset. Assyrialaisilla ja babylonialaisilla miehillä, yleensäkin aasialaisilla, oli pitkät hiukset. Assyrialaisissa reliefeissä miehillä on sileäksi kammatut hiukset, joiden kiharat latvat ulottuvat olkapäille. Heillä oli myös pitkä parta, joka oli toisinaan jaettu kahteen tai kolmeen kiharakerrokseen, ja heillä oli hyvin hoidetut, kihartuvat viikset. Jotkut otaksuvat, että monumenteissa kuvatut erittäin pitkät hiukset olivat osittain tekotukkaa, omiin hiuksiin kiinnitetty lisäke.

Entisaikojen roomalaisilla oli ilmeisesti parta, mutta 200-luvun eaa. tienoilla he alkoivat ajaa partaansa.

Heprealaiset. Heprealaismiehillä oli alun pitäen tapana antaa partansa kasvaa, mutta se pidettiin hyvin hoidettuna. He pitivät myös hiuksensa kohtuullisen mittaisina. Absalomin  hiukset kasvoivat niin valtavasti, että kun hän leikkasi ne kerran vuodessa, ne painoivat 200 sekeliä (2,3 kg); hiusten painoa lisäsivät mahdollisesti niihin sivellyt öljyt tai voiteet (2Sa 14:25, 26). Jumalan laki kielsi israelilaismiehiä ’leikkaamasta hiuksiaan sivuilta ympäriinsä lyhyiksi’ ja turmelemasta partansa ”reunaa”. Tämä kielto ei koskenut hiusten tai parran siistimistä, vaan sen tarkoitus oli ilmeisesti estää heitä jäljittelemästä pakanallisia tapoja. (3Mo 19:27; Jer 9:25, 26; 25:23; 49:32.) Hiusten tai parran laiminlyöminen – todennäköisesti siten että jätti ne leikkaamatta ja hoitamatta – oli surun merkki (2Sa 19:24). Profeetta Hesekielin kautta papeille antamissaan ohjeissa Jumala käski heidän leikata päänsä hiukset mutta kielsi heitä ajelemasta päätään paljaaksi ja antamasta hiustensa olla valtoimenaan, kun he palvelivat temppelissä (Hes 44:15, 20).

Heprealaiset naiset huolehtivat hiuksistaan kauneussyistä (Lal 7:5) ja antoivat niiden kasvaa pitkiksi (Joh 11:2). Jos nainen leikkasi hiuksensa, se ilmaisi surua tai ahdistusta (Jes 3:24). Kun israelilaissotilas vangitsi viholliskaupungista neitsyen ja halusi mennä hänen kanssaan naimisiin, naisen oli ensin leikattava hiuksensa, hoidettava kyntensä ja vietettävä kuukauden suruaika kaupungin valloituksessa surmansa saaneiden vanhempiensa tähden (5Mo 21:10–13; 20:10–14).

Diagnosoidessaan spitaalia papin oli otettava huomioon mm. tarttuma-alueella olevien karvojen väri ja kunto (3Mo 13:1–46).

Kristityt. Sekä apostoli Pietari että Paavali katsoivat tarpeelliseksi neuvoa kristittyjä naisia olemaan kiinnittämättä sen ajan tavan mukaan kohtuuttomasti huomiota kampauksiin ja koristeisiin. Sen sijaan heitä kehotettiin kohdistamaan huomionsa itsensä kaunistamiseen hiljaisen ja lempeän hengen turmeltumattomalla puvulla. (1Pi 3:3, 4; 1Ti 2:9, 10.)

Apostoli Paavali kiinnitti huomiota myös siihen tilanteeseen ja yleiseen tapaan, joka oli vallalla hänen kirjeensä saajien keskuudessa ja jonka mukaan oli luonnollista, että miehellä oli lyhyemmät hiukset kuin naisella (ks. LUONTO). Jos nainen leikkautti hiuksensa lyhyiksi tai ajoi ne pois, hän joutui häpeään. Jumala oli antanut hänelle pitkät hiukset ”päähineen sijaan”, mutta Paavali osoitti, että nainen ei voisi käyttää tätä luonnollista päänpeitettä, joka oli hänelle kunniaksi, tekosyynä sille, että hän ei pitäisi päänpeitettä, ”vallan merkkiä”, rukoillessaan tai profetoidessaan kristillisessä seurakunnassa. Ottamalla tämän huomioon ja käyttämällä päänpeitettä sellaisissa tilanteissa kristitty nainen tunnustaisi teokraattisen johtoaseman ja ilmaisisi kristillistä alamaisuutta. Näin hän kirkastaisi sekä aviomiespäätään että kaiken Päätä, Jehova Jumalaa. (1Ko 11:3–16.)

Kuvaannollista käyttöä. Job leikkasi päänsä hiukset sen lohduttoman tilan vertauskuvaksi, johon hän oli joutunut menetettyään lapsensa ja omaisuutensa (Job 1:20).

Hesekielin käskettiin leikata hiuksensa ja partansa, jakaa karvat kolmeen osaan ja hävittää ne tavoilla, jotka kuvaisivat profeetallisesti niitä ahdistavia oloja, jotka kohtaisivat Jerusalemin asukkaita, kun Jumalan tuomiot pantaisiin täytäntöön sille (Hes 5:1–13). Hiusten raastamisella tai leikkaamisella kuvattiin myös tuskaa ja ahdistusta (Esr 9:3; Jer 7:29; 48:37; Mi 1:16). Raastamalla jonkun toisen hiuksia tai partaa häntä voitiin häpäistä, halveksia tai moittia (Ne 13:25; Jes 50:6).

Ihmisen hiusten määrää (hiuksia sanotaan olevan keskimäärin 100000) käytettiin ilmaisemaan suurta tai lukematonta määrää (Ps 40:12; 69:4). Hiusten ohuudella kuvattiin pikkutarkkuutta (Tu 20:16). Sanat ’päästänne ei katoa (eli putoa) hiuskarvaakaan’ takaavat täydellisen suojan ja turvallisuuden (Lu 21:18; 1Sa 14:45; 2Sa 14:11; 1Ku 1:52; Ap 27:34). Jeesus Kristus esitti samantapaisen viittauksen, kun hän puhui opetuslapsilleen siitä, että Jumala huolehtisi heistä: ”Teidän päänne hiuksetkin ovat kaikki luetut.” (Mt 10:30; Lu 12:7.)

Harmaapäisyys ansaitsi kunnioituksen (San 16:31; 20:29), ja sitä käytettiin toisinaan iän ja viisauden synonyymina (Job 15:9, 10; ks. HARMAAPÄISYYS). Danielin saamassa näyssä Jehovalla, ”Ikiaikaisella”, kuvattiin olevan valkoiset hiukset, jotka olivat ”kuin puhdas villa” (Da 7:9). Apostoli Johannes näki näyssä, että Jeesuksen Kristuksen tukka oli ”valkoinen kuin valkoinen villa” (Il 1:1, 14, 17, 18).

Eläinten karvat. Vuohenkarvoista tehtiin kangasta (2Mo 26:7). Johannes Kastaja käytti kamelinkarvavaatetta (Mt 3:4; Mr 1:6).  Tällainen asu oli profeetan virkavaate (2Ku 1:8; vrt. 1Mo 25:25). Rebekka pani vuohenkarvaa Jaakobin käsiin ja kaulaan Esaun karvaisuuden jäljittelemiseksi (1Mo 27:16).

Ks. PARTA.