Suuremman osan ottamista itselleen kuin on oikeus tai kohtuus tai ottamista ilman valtuuksia; röyhkeää käytöstä tai ajattelua; sopimattomien vapauksien ottamista; ryhtymistä johonkin harkitsemattomassa uhmassa. Sana on sukua pöyhkeydelle, ylimielisyydelle, ylpeydelle ja nenäkkyydelle. Sen vastakohtia ovat sävyisyys ja vaatimattomuus.

Ylpeys ja suuttumus ruokkivat julkeutta. Heprealainen sana za·dōnʹ, joka on käännetty vastineella ”julkeus”, on johdettu verbistä zid ’keittää, kiivastua’ (1Mo 25:29; 2Mo 21:14). Ihminen voi suuttumuksen tai ylpeyden puuskassa toimia harkitsemattomasti, tulla sopimattoman rohkeaksi ja ylittää valtuutensa. Sananlaskussa sanotaan: ”Julkea, suuriluuloinen kerskailija on sen nimi, joka toimii julkeuden vimmassa.” (San 21:24.) 5. Mooseksen kirjan 1:43:ssa käytetty verbimuoto kuvailee niiden israelilaisten toimintaa, jotka eivät totelleet Jumalan käskyä vaan toimivat ilman valtuuksia. Mooses sanoi heille: ”Niin minä puhuin teille, mutta te ette kuunnelleet, vaan aloitte kapinoida Jehovan käskyä vastaan ja kiihtyä, ja te aioitte mennä ylös vuorelle.” Samasta tapauksesta kerrotaan myös 4. Mooseksen kirjan 14:40–44:ssä, jossa käytetään heprean sanaa ʽa·falʹ: ”Mooses sanoi: ’– – Älkää menkö ylös, sillä Jehova ei ole teidän keskellänne – –.’ He julkesivat kuitenkin lähteä ylös vuoren huipulle”, missä alueen asukkaat kukistivat heidät. He olivat väärän itseluottamuksen ’paisuttamia’ (vrt. Hab 2:4).

Se, että suuttumus voi synnyttää tuhoisaa julkeutta ja saada ihmisen rikkomaan törkeästi Jumalan lakia, käy ilmi myös Jumalan Israelille antamasta käskystä: ”Mikäli mies kiivastuu [eräs muoto sanasta zid] lähimmäiseensä siinä määrin, että tappaa hänet kavalasti, sinun tulee viedä hänet jopa alttarinikin luota kuolemaan.” (2Mo 21:14.)

Julkeutta tulee varoa tarkoin. Kuningas Daavid, jota Jumala suosi monin tavoin ja jolle Hän antoi paljon valtaa, ymmärsi, että hän saattaisi silti syyllistyä julkeuteen. Daavid rukoili: ”Erehdykset – kuka voi ne havaita? Vapauta minut syyllisyydestä kätkössä oleviin synteihin. Pidätä palvelijasi myös julkeista teoista, älä anna niiden hallita minua. Silloin olen nuhteeton ja olen pysynyt viattomana moneen rikkomukseen.” (Ps 19:12, 13.) Vaara on siis suuri, ja sitä kannattaa visusti varoa. Julkea teko on paljon vakavampi synti kuin erehdys. Vapauksien ottaminen on Jumalan silmissä inhottavaa, olipa ihminen korkeassa tai alhaisessa asemassa. Vaikka Ussia oli mahtava kuningas, jota Jumala oli siunannut, häntä lyötiin spitaalilla, kun hän alkoi julkeasti itse hoitaa papin tehtäviä (2Ai 26:16–21). Julkeus sai kuningas Saulin kapinoimaan Jehovaa vastaan. Koska Saul ei malttanut odottaa Samuelin saapumista, hän ryhtyi itse uhraamaan teurasuhria. (1Sa 13:8–14.) Hän turvautui myös omaan arvostelukykyynsä, kun hän säästi amalekilaisten kuninkaan Agagin ja parhaan osan sotasaaliista, vaikka Jehova oli käskenyt vihkiä amalekilaiset tuhon omaksi. Saulin julkeuden takia kuninkuus otettiin häneltä pois. (1Sa 15:8, 9, 11, 18, 19.)

Huomattava esimerkki julkeasti toimineesta ei-kuninkaallisesta israelilaisesta on Ussa. Vastoin Jumalan ohjeita liiton arkkua kuljetettiin Jerusalemiin nautojen vetämillä vankkureilla. Kun naudat olivat vähällä kaataa vankkurit, Ussa ojensi kätensä ja tarttui arkkuun pitääkseen sen paikoillaan. Jehova löi hänet tämän epäkunnioittavan julkeuden vuoksi, niin että hän kuoli. (2Sa 6:6, 7.)

Jos joku ei ole varma siitä, miten hänen tulisi toimia jossain asiassa tai onko hänellä valtuuksia tehdä jotain, hänen pitäisi luonnollisesti ensin keskustella asiasta sellaisten kanssa, joilla on tietoa ja arvostelukykyä. Raamattu neuvoo: ”Julkeudella aiheutetaan vain kamppailua, mutta keskenään neuvottelevilla on viisaus.” (San 13:10.) Julkeus vie ihmisen tuhoon; vaatimattomuus koituu pelastukseksi. Viisas mies sanoo: ”Onko julkeus tullut? Silloin tulee häpeäkin, mutta viisaus on vaatimattomien parissa.” (San 11:2.)

Epäkunnioitus Jumalan suvereeniutta kohtaan. Kun joku toimii julkeasti Jumalaa kohtaan, hän osoittaa kunnioituksen puutetta  Jehovan suvereeniutta ja jumalallisuutta kohtaan. Kaikkein moitittavimpia ovat sellaiset, jotka väittävät olevansa hänen palvelijoitaan mutta antavat hänestä väärän kuvan. Jehova sanoi vääristä profeetoista: ”Sen profeetan, joka julkeaa puhua minun nimessäni sanan, jota en ole käskenyt hänen puhua, – – sen profeetan on kuoltava. – – kun profeetta puhuu Jehovan nimessä eikä se sana tapahdu eikä toteudu, se on sana, jota Jehova ei ole puhunut. Julkeuttaan se profeetta sen puhui.” (5Mo 18:20–22.)

Epäkunnioitus Jehovaa kohtaan näkyy myös siinä, ettei kunnioita hänen nimitettyjä palvelijoitaan, mikä voi johtua julkeudesta. Israelissa vaikeat tapaukset käsiteltiin ’paikassa, jonka Jehova valitsi’ (ja joka Daavidin päivistä lähtien oli Jerusalem). Annettua tuomiota halveksiva tuli surmata, sillä noustessaan vastustamaan Jumalan edustajia hän uhmasi Jumalaa. Laissa sanottiin: ”Sinun tulee tehdä sen lain mukaisesti, jonka he sinulle osoittavat, ja sen oikeudellisen päätöksen mukaan, jonka he sinulle sanovat. – – Ja sen miehen, joka käyttäytyy julkeasti, niin ettei hän kuuntele pappia, joka on siellä palvelemassa Jehovaa, sinun Jumalaasi, eikä tuomaria, sen miehen on kuoltava; ja sinun on poistettava paha Israelista. Ja kaikki kansa kuulee ja pelkää, eivätkä he enää menettele julkeasti.” (5Mo 17:8–13; vrt. 4Mo 15:30.) Apostoli Pietari puhuu joistakuista, jotka osoittavat melkoista epäkunnioitusta Jumalaa ja hänen voideltuja palvelijoitaan kohtaan, ja sanoo, että ”uhkarohkeina [kreikk. sanasta tol·mē·tēsʹ; ”röyhkimykset”, KR-92; ”julkeat”, KJ], omapäisinä he eivät vapise kunniakkaiden edessä vaan puhuvat herjaavasti”. Pietarin mukaan sellaiset tulevat ”kärsimään tuhon omaan tuhoonsa johtavalla tiellä”. (2Pi 2:10, 12.)

Sukulaisuussuhteisiin perustuva julkeus voi olla ansa. Johannes Kastaja havaitsi luokseen tulevien juutalaisten ajattelun. Hän varoitti heitä: ”Älkääkä juljetko sanoa itseksenne: ’Meillä on isänä Abraham.’ Sillä minä sanon teille, että Jumala kykenee herättämään näistä kivistä lapsia Abrahamille.” (Mt 3:9.) Tässä vastineella ”juljeta” käännetty kreikkalainen sana on doʹksē·te, ja se tulee verbistä do·keʹō, jonka perusmerkitys on ’ajatella; muodostaa mielipide (oikea tai väärä)’.

Julkeudesta tehdään loppu. Julkeus Jumalaa kohtaan on lähtöisin muinaisesta Babylonista, josta tuli sen vuoksi Jumalan ikuinen vihollinen. Profeetta Jeremia sanoi sille: ”’Katso! Minä olen sinua vastaan, oi Julkeus’, lausuu Suvereeni Herra – – ’Julkeus on kompastuva ja kaatuva.’” (Jer 50:29, 31, 32.) Vertauskuvallinen Suuri Babylon on osoittautunut Jumalan katkeraksi ja julkeimmaksi viholliseksi maan päällä; se panee maan asukkaat juopumaan ”hänen haureutensa viinistä” ja se on vastuussa ”profeettojen ja pyhien ja kaikkien niiden verestä, jotka on tapettu maan päällä”. Tämän vuoksi se tuhotaan ikuisiksi ajoiksi. (Il 17:2, 5; 18:7, 8, 20, 24.) Tämä on sopusoinnussa sen kanssa, että Jehova lupaa tehdä lopun kaikesta babylonilaisesta julkeudesta: ”Minä lopetan julkeiden ylpeyden, ja tyrannien pöyhkeyden minä painan alas.” (Jes 13:11.)