Apostolien aikaan Kappadokia oli laaja sisämaa-alue Vähän-Aasian itäosassa. Sen ilmasto oli yleensä kylmä, ja siellä oli jokseenkin vähän metsiä. Alue oli ylätasankoa, jonka korkeus oli monin paikoin yli 900 m. Vaikka sen rajat vaihtelivatkin kautta historian, ne olivat pääosin Pontos pohjoisessa, Galatia ja Lykaonia lännessä, Kilikia ja Taurusvuoristo etelässä sekä Armenia ja Eufratvirran yläjuoksu idässä. Lampaanhoitoa harjoitettiin laajalti, ja karjaa sekä hyviä hevosia oli myös runsaasti. Tärkein viljakasvi oli vehnä.

Kappadokiasta tehtiin osa Kyyroksen hallitsemaa Persian imperiumia, ja alkuperäisestä alueesta muodostettiin Pontoksen ja Kappadokian satraappikunnat. Syyrian seleukidien hallituskaudella annettiin vasallikuninkaiden hallita. Rooman keisari Tiberius lakkautti tämän vuonna 17, jolloin Kappadokiasta tuli prokuraattorin alainen Rooman provinssi. Vespasianus laajensi provinssia vuonna 70 yhdistämällä sen Armeniaan ja muodosti siten suuren rajaprovinssin itään. Kappadokialla oli strateginen merkitys alueen poikki kulkevien teiden ansiosta, joista yksi johti Välimeren rannalta Tarsoksesta Taurusvuoristossa olevan solan, ns. Kilikian portin, kautta Kappadokian poikki Pontoksen provinssiin ja Mustanmeren satamiin.

Kappadokian syntyperäiset asukkaat olivat ilmeisesti Jafetin sukuhaarasta polveutuvia indoeurooppalaisia, mutta jo 100-luvulla eaa. siellä oli myös juutalaisyhteisöjä. Kappadokiasta tulleita juutalaisia oli Jerusalemissa helluntaina vuonna 33 (Ap 2:9). Todennäköisesti sen vuoksi kristillisyys levisi varhain Kappadokiaan, ja Kappadokian kristityt kuuluivat niihin, joille Pietari osoitti ensimmäisen kirjeensä (1Pi 1:1).