Suhteellisen pieni ja kapea alue Vähän-Aasian kaakkoisosassa. Se rajoittui etelässä Välimereen, lännessä oli Pamfylia, pohjoisessa Taurusvuoristo erotti sen Lykaoniasta ja Kappadokiasta, ja idässä Amanuksen (nyk. Nur) vuorijono, joka on Tauruksen eteläinen haara, erotti sen Syyriasta. Ainakin nämä olivat sen rajoina pitkään sen menneen historian aikana.

Alue jakautui luonnostaan kahteen pääosaan: läntiseen, josta käytettiin nimeä Cilicia Tracheia (Kallioinen Kilikia), ja itäiseen, jonka nimi oli Cilicia Pedias (Laakea Kilikia). Cilicia Tracheia oli Tauruksen luonnonvaraista ylätasankoa, jolla kasvoi runsaasti metsää. Sen kallioisten niemekkeiden pirstomalla rannikolla oli lukuisia suojaisia satamia ja lahdelmia. Se oli kautta aikojen ollut turvapaikkana ryöväreille ja merirosvoille, jotka ryöstelivät rannikolla liikkuvia laivoja. Cilicia Pedias käsitti laajan rannikkotasangon, joka oli runsasvetistä, erittäin hedelmällistä seutua. Rooman vallan aikaan tällä tasangolla oli hajallaan puolittain itsenäisiä kaupunkeja, joista huomattavin oli Tarsos, Saulin (Paavalin) syntymäkaupunki (Ap 21:39; 22:3; 23:34).

Kilikiassa tuotettiin vehnän, pellavan ja hedelmien lisäksi vuohenkarvaa, josta käytettiin roomalaisaikaan nimitystä cilicium. Siitä valmistettiin telttoja, mikä voi osittain selittää sen, että Paavalilla oli aikaisempaa kokemusta teltantekijänä.

Kilikian sijainti oli sekä sotilaallisesti että kaupallisesti strateginen. Pääasiallinen kauppareitti Syyriasta kulki Syyrian portin kautta, jota nimeä käytettiin korkealla Amanuksen (nyk. Nur) vuoristossa, n. 30 km Antiokiasta pohjoiseen, sijainneesta solasta. Sen jälkeen reitti jatkui Kilikian halki Tarsokseen ja nousi Taurukselle Kilikian porttiin, joka muodostuu jyrkkäseinäisistä vuorensolista ja jonka kautta pääsee Vähän-Aasian keski- ja länsiosiin.

Rooman imperiumin alkuaikoina provinssi jaettiin, ja osa läntistä aluetta annettiin paikallisten hallitsijasukujen alaisuuteen, kun taas loppuosaa hallitsivat ilmeisesti sen naapureina olleet klienttikunnat. Vasta Vespasianuksen aikana (v. 72) Kilikian itä- ja länsiosa yhdistettiin jälleen yhdeksi provinssiksi. Apostolien ajan alussa Kilikian ja Syyrian välillä vallitsi siis erityisen läheinen suhde, joka näyttää heijastuvan Apostolien tekojen 15:23, 41:stä ja Galatalaiskirjeen 1:21:stä. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että näissä jakeissa mainittu ”Kilikia” tarkoittaa Cilicia Pediasta. Toisaalta kun Apostolien tekojen 27:5:ssä sanotaan, että Paavali matkallaan Roomaan asiansa oikeuskäsittelyä varten purjehti ”avomeren halki Kilikian ja Pamfylian edustaa”, ”Kilikia” tarkoittaa siinä ilmeisesti koko Itä- ja Länsi-Kilikian aluetta.

Niiden joukossa, jotka väittelivät Stefanoksen kanssa ennen hänen kuolemaansa, oli juutalaisia Kilikiasta (Ap 6:9). Noin vuoteen 49 mennessä Kilikiassa oli jo seurakuntia, joille Jerusalemissa oleva kristittyjen neuvosto lähetti kirjeen (Ap 15:23). Paavalin toista ja kolmatta lähetysmatkaa varten valitut reitit kulkivat luontevasti Kilikian ja Kilikian portin kautta.