(hepr. neʹšer; aram. nešarʹ; kreik. a·e·tosʹ).

Suuri petolintu. Jotkut otaksuvat heprealaisen nimen johtuvan sanajuuresta, joka tarkoittaa ’repiä kappaleiksi tai raadella’. Toisten mielestä nimitys on onomatopoeettinen (eli ääntä jäljittelevä), ja he ajattelevat, että neʹšer ilmaisee ”suhahdusta” tai ”valonvälähdystä”, sillä saaliinsa perään syöksyvä lintu kiitää suhahtaen alas ja kuin salamanleimaus halki ilman. Kummassakin tapauksessa heprealainen sana kuvaa hyvin kotkaa, jonka syöksyessä salamannopeasti huimaavista korkeuksista kuuluu viuhina, kun ilmavirta kulkee sen levällään olevien uloimpien siipisulkien läpi. Koska kotka on petolintu, joka juo verta  (Job 39:27, 30), se luokiteltiin Mooseksen laissa ”epäpuhtaiden” lintujen joukkoon (3Mo 11:13; 5Mo 14:12).

Palestiinalaiset lajit. Israelissa tavataan nykyään seuraavia kotkia: keisarikotka (Aquila heliaca), maakotka (Aquila chrysaetos) ja käärmekotka (Circaetus gallicus). Maakotkan pää ja niska ovat kullanhohtoiset, ja se on mahtava, tummanruskea lintu, joka on noin metrin pituinen ja jonka siipiväli on pari metriä. Kotkille tunnusomaisia piirteitä ovat melko leveä pää jyrkästi ulkonevine silmäkulmineen, lyhyt, vankka, koukkukärkinen nokka sekä tukevat jalat ja terävät, vahvat kynnet.

Mitä perusteita on kielikuvalle ’kantaa kotkansiivillä’?

Siinain aluetta sanotaan ”kotkien maaksi”, missä nuo linnut liitelevät ja kaartelevat vahvoilla, leveillä siivillään. Siinainvuoren luo kokoontuneet vapautetut israelilaiset voivat siksi hyvin ymmärtää niiden Jumalan kuvaannollisten sanojen osuvuuden, joiden mukaan hän oli kantanut heidät pois Egyptistä ”kotkansiivillä” (2Mo 19:4; vrt. Il 12:14). Lähes 40 vuotta myöhemmin Mooses saattoi verrata sitä, miten Jehova johdatti Israelin erämaan halki, siihen, miten kotka, joka ”kiihottaa pesuettaan lentoon, liitelee lentokykyisten poikastensa yllä, levittää siipensä, ottaa ne, kantaa niitä siipisulillaan” (5Mo 32:9–12). Kun kotkanpoikasten on aika ruveta lentämään, aikuinen kotka kiihottaa niitä räpyttelemällä ja pieksemällä omia siipiään ja koettaa näin saada poikaset tajuamaan, mistä on kysymys, ja sitten se työntää tai houkuttelee ne pesän reunalle, jotta ne kokeilisivat omia siipiään.

Vaikka jotkut ovat epäilleet sitä, että kotka todella kantaa poikasia selässään, Sir W. B. Thomas kertoo erään skotlantilaisen oppaan sanoneen maakotkasta, että ”patisteltuaan ja toisinaan työnnettyään poikasen ilmaan vanhemmat syöksyvät räpistelijän alle ja antavat sen levätä hetken niiden siivillä ja selässä” (The Yeoman’s England, Lontoo 1934, s. 135). Smithsonian Institutionin Bulletin-julkaisussa (1937, nro 167, s. 302) lainataan erään yhdysvaltalaisen havainnoitsijan sanoja: ”Emo lähti jyrkillä, rosoisilla kallioilla olevasta pesästään, kohteli poikasta tylysti ja antoi sen pudota luullakseni noin 30 metriä; sitten emo syöksyi sen alle siivet levällään, ja poikanen laskeutui sen selkään. Emo liiteli poikasen kanssa vuoren huipulle ja jatkoi harjoittelua. – – Isäni ja minä katselimme tätä lumoutuneina yli tunnin.” Kommentoidessaan näitä sanoja G. R. Driver toteaa: ”[5. Mooseksen kirjan 32:11:n] kuvaus ei ole siis pelkkää mielikuvituksen lentoa vaan perustuu tosiasioihin.” (Palestine Exploration Quarterly, Lontoo 1958, s. 56, 57.)

Pesä ja näkökyky. Jobin 39:27–30:ssä olevat kysymykset, jotka Jumala esitti Jobille, tähdentävät kotkan pesänrakennustapoja. Pesä voi olla korkeassa puussa, kallionkielekkeellä tai kanjonissa. Vuosien vieriessä pesä voi kasvaa jopa 2 m korkeaksi, ja jotkin kotkanpesät voivat painaa lopulta jopa tonnin! Profeetat käyttivät kotkanpesän ilmeistä turvallisuutta ja luoksepääsemättömyyttä myös kuvaannollisessa merkityksessä sanomissaan, jotka kohdistuivat Araban jylhässä vuoristossa sijainneeseen ylpeään Edomin valtakuntaan (Jer 49:16; Ob 3, 4).

Rutherford Platt vahvistaa kirjassaan The River of Life (1956, s. 215, 216) Jobin 39:29:n maininnan siitä, että kotka näkee kauas, ja kuvailee myös kotkan silmän epätavallista rakennetta, joka todistaa Luojan viisaudesta. Kirjassa sanotaan:

”Koko eläinkunnan parhaat silmät – – ovat kotkan, korppikotkan ja haukan silmät. Ne ovat niin tarkat, että ne pystyvät erottamaan 300 metrin korkeudesta puoliksi ruohoon kätkeytyneen kaniinin tai metsäkanan.

Saalistajan silmän terävä näkökyky johtuu kohteen heijastumisesta ohuiden tappisolujen tiheään rykelmään. Tämä silmämunan takareunassa oleva pieni kohta imee valonsäteitä kohteesta tuhansien pisteiden kautta erikoisella tavalla, jolloin aivoihin muodostuu selvä kuva. Melkein kaikille saalistajille, kuten haisunäädälle, puumalle ja meille itsellemme, riittää yksi ainoa tappisolukeskittymä: me katsomme suoraan eteenpäin ja lähestymme suoraan katseemme kohdetta. Mutta niin ei ole kotkan tai haukan laita, vaan kiinnitettyään katseensa tarkentavien tappisolujensa avulla ruohikossa olevaan kaniiniin se voi lähestyä saalistaan pitkässä vinossa  syöksyssä. Tämä saa kohteen kuvan kulkemaan silmänpohjan halki kaarevaa reittiä. Tällainen reitti on täsmällisesti suunniteltu kotkan silmää varten, niin että syöksyvällä linnulla on tappisolurykelmän sijasta kaareva tappisolureitti. Kun kotka pyyhältää alas, ruohikossa oleva kaniini pysyy alituisesti polttopisteessä.” (Vrt. Jer 49:22.)

Lentotaito. Kotkan nopeutta korostetaan monissa raamatunkohdissa (2Sa 1:23; Jer 4:13; Va 4:19; Hab 1:8). Kotkien kerrotaan ylittäneen 130 km tuntivauhdin. Salomo varoitti, että rikkaus ”tekee itselleen kuin” taivaalla lentävän ”kotkan siivet” (San 23:4, 5), ja Job puolestaan murehti sitä, kuinka nopeasti elämä vierähtää ohitse, ja vertasi sitä saalista etsiskelevän kotkan nopeuteen (Job 9:25, 26). Jehovaan luottavat saavat kuitenkin voimaa jatkaa; he ikään kuin kohoavat korkealla kaartelevan kotkan lähes väsymättömin siivin (Jes 40:31).

Sananlaskujen 30:19:n kirjoittajan tavoin nykyajan tiedemiehet ovat ihmetelleet ”kotkan tietä taivaalla”. Clarence D. Cone jr kertoo, miten kotkien, haukkojen ja korppikotkien majesteettisen ja lähes vaivattoman liitelyn tarkkailu ”on auttanut saamaan selville meteorologian perusmekanismin”. Hän osoittaa, että nämä suuret linnut käyttävät täysin hyväkseen auringon lämmön vaikutuksesta maasta kohoavan lämpimän ilman muodostamien valtavien ”kuplien” liike-energian ja että kotkan ”lovetut” siivenkärjet on suunniteltu aerodynaamisesti sellaisiksi, että ne pienentävät siiven ilmanvastusta. (Scientific American, huhtikuu 1962, s. 131, 138.)

Kuvaannollista käyttöä. Profeetat käyttivät usein tätä voimakasta petolintua kuvaamaan viholliskansojen sotajoukkojen yhtäkkisiä ja usein odottamattomia hyökkäyksiä (5Mo 28:49–51; Jer 48:40; 49:22; Ho 8:1). Babylonian ja Egyptin hallitsijat kuvattiin kotkiksi (Hes 17:3, 7). On huomattavaa, että monilla muinaisilla kansakunnilla, kuten Assyrialla, Persialla ja Roomalla, oli yleensä kotkahahmo kuninkaan valtikoissa, taistelumerkeissä ja steeleissä, ja nykyäänkin sitä ovat käyttäneet mm. Saksa ja Yhdysvallat.

Muutamat ovat kyseenalaistaneet sanan ”kotkat” käytön Matteuksen 24:28:ssa ja Luukkaan 17:37:ssä, ja he väittävät, että näissä jakeissa on kyse pikemminkin korppikotkista, jotka kerääntyvät raadon ympärille. Vaikka kotka ei olekaan varsinaisesti haaskalintu niin kuin korppikotka, se syö kuitenkin toisinaan raatoja (Palestine Exploration Quarterly, 1955, s. 9). Toisin kuin korppikotka, joka liikkuu parvissa, kotka saalistaa tavallisesti yksin, mutta niiden tiedetään silloin tällöin saalistavan myös pareittain. Kirjassa The Animal Kingdom (toim. F. Drimmer, 1954, II osa, s. 965) kerrotaankin tapauksesta, jossa ”ne hyökkäsivät joukolla hanka-antiloopin kimppuun”. Jeesus esitti edellä mainitun profetian puhuessaan luvatusta ”läsnäolostaan”. Se ei kuitenkaan soveltunut yksinomaan vuonna 70 tapahtuneeseen juutalaisen kansakunnan autioittamiseen, jonka panivat toimeen Rooman armeijat, joiden taistelumerkit oli koristeltu kotkan kuvin.

Ilmestyskirjassa kotkat kuvaavat olentoja, jotka palvelevat Jumalan valtaistuimen luona ja julistavat Jumalan tuomiosanomia maan päällä oleville. Niillä kuvataan epäilemättä nopeutta ja kauas näkemistä. (Il 4:7; 8:13; vrt. Hes 1:10; 10:14.)

Miikan 1:16 on vielä yksi raamatunkohta, joka monien tutkijoiden mielestä sopii paremmin korppikotkaan kuin kotkaan. Siinä kehotetaan kuvaannollisesti Israelia ’laajentamaan kaljuutensa sellaiseksi kuin kotkan’. Kotkan pää on tuuhean höyhenpuvun peitossa, myös pohjoisamerikkalaisen valkopäämerikotkan (engl. bald eagle = ’kaljukotka’) pää, jonka valkoiset höyhenet saavat sen näyttämään kaukaa katsottuna kaljulta. Israelissa yhä tavattavalla hanhikorppikotkalla (Gyps fulvus) on pään päällä vain vähän pehmeää, valkoista untuvaa, ja sen kaulan höyhenys on harva. Jos edellä mainitussa raamatunjakeessa tarkoitettaisiin tätä lintua, se osoittaisi, ettei heprealaista sanaa neʹšer käytetä vain kotkasta vaan että sen merkitysala on laajempi. On merkille pantavaa, että vaikka lintutieteilijät eivät katsokaan hanhikorppikotkan kuuluvan samaan sukuun kuin kotka, se lasketaan kuuluvaksi samaan heimoon (Accipitridae). Jotkut ovat kuitenkin sitä mieltä, että Miikan 1:16 viittaa kotkan sulkasatoon, jonka tosin sanotaan olevan asteittainen ja melko huomaamaton. Psalmistakin  on saattanut tarkoittaa sulkasatoa, jonka aikana linnun toimintatarmo ja voima vähenevät jonkin verran ja jonka jälkeen se palaa taas normaaliin elämään, kun hän sanoi: ”Nuoruutesi uudistuu alinomaa niin kuin kotkan.” (Ps 103:5.) Jotkut näkevät tässä viittauksen kotkan suhteellisen pitkään ikään, sillä joidenkin kotkien tiedetään eläneen 80-vuotiaiksi.

Nimi Aquila (Ap 18:2) on latinaa ja tarkoittaa ’kotkaa’.