(hepr. Noʹaḥ, luult. ’lepo, lohdutus’).

Lemekin poika ja kymmenettä sukupolvea Aadamista Setin kautta; syntyi 2970 eaa., 126 vuotta Aadamin kuoleman jälkeen. Kun Nooan isä Lemek antoi pojalleen tuon nimen, hän sanoi: ”Tämä tuo meille lohdutusta työhömme ja kättemme vaivaan, joka johtuu Jehovan kiroamasta maasta.” (1Mo 5:28–31.)

Moitteeton aikalaistensa keskuudessa. Maailma, jossa Nooa eli, oli turmeltunut. Tuohon aikaan enkelit, jotka jättivät alkuperäisen asemansa ja oikean asuinpaikkansa, olivat ottaneet naisia vaimoikseen ja saaneet jälkeläisiä, ”nimekkäitä miehiä”, jotka lietsoivat maan täyteen väkivaltaa (1Mo 6:1–4; Ju 6), kunnes ihmisen ”sydämen ajatusten kaikki taipumukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat” ja maasta oli tullut ”turmeltunut, koska kaikki liha oli turmellut tiensä maan päällä” (1Mo 6:5, 11, 12). Nooa karttoi kuitenkin tuota turmelusta ja häntä sanotaan Jumalan Sanassa ”vanhurskaaksi mieheksi. Hän osoittautui moitteettomaksi aikalaistensa keskuudessa. Nooa vaelsi tosi Jumalan kanssa.” (1Mo 6:8, 9.) Nooaa voitiin sanoa ”moitteettomaksi”, koska hän poikkesi jumalattomasta maailmasta ja täytti täysin sen, mitä Jumala vaati häneltä. (Vrt. 1Mo 6:22; ks. TÄYDELLISYYS.)

Jehova päättää tuhota maailman. Jehova asetti tuon jumalattoman maailman olemassaololle määräajan sanomalla: ”Minun henkeni ei ole vaikuttava ihmisen hyväksi määräämättömiin, koskapa hän on lihaa. Näin ollen hänelle on kertyvä päiviä satakaksikymmentä vuotta.” (1Mo 6:3.) Tämä oli Jumalan oikeudellinen säädös. Noin 20 vuotta myöhemmin (2470 eaa.) syntyi Nooan esikoispoika (luult. Jafet), ja kertomus osoittaa, että kaksi vuotta sen jälkeen syntyi toinen poika, Seem. Haamin syntymäaikaa ei kerrota, mutta nuo kolme poikaa olivat aikuisia ja naimisissa, kun Jumala käski Nooan rakentaa arkin. Onkin todennäköistä, että vedenpaisumukseen oli silloin enää 40–50 vuotta. (1Mo 6:13–18.) Jehovan solmittua sitten liiton Nooan kanssa (1Mo 6:18) tämä ryhtyi perheensä tuen turvin työhön rakentajana ja ”vanhurskauden saarnaajana”, joka varoitti tuota jumalatonta sukupolvea sitä uhkaavasta tuhosta (2Pi 2:5).

Vedenpaisumuksen läpi säilyminen. Ihmiset eivät uskoneet, että Jumala tekisi mitään tuhotakseen jumalattoman maailman. Niinpä nimenomaan Nooan vahva usko johti siihen, että hän totteli ehdottomasti ja ”teki aivan niin kuin Jumala oli häntä käskenyt, juuri niin hän teki”  (1Mo 6:22). Hänen horjumaton uskonsa Jehovaan sai Heprealaiskirjeen kristityn kirjoittajan sisällyttämään hänet ”suureen pilveen todistajia”. Hän kirjoitti: ”Uskon vaikutuksesta osoitti Nooa, kun hänelle oli annettu jumalallinen varoitus siitä, mitä ei vielä nähty, jumalanpelkoa ja rakensi arkin huonekuntansa pelastamiseksi, ja tämän uskon välityksellä hän langetti maailmalle tuomion, ja hänestä tuli uskon mukaisen vanhurskauden perillinen.” (Hpr 11:7; 12:1.)

Seitsemän päivää ennen kuin tulvavedet alkoivat sataa, Jehova käski Nooaa kokoamaan eläimet arkkiin. Tuon viikon seitsemäntenä päivänä ”Nooa meni arkkiin ja hänen poikansa ja vaimonsa ja poikiensa vaimot hänen kanssaan ennen vedenpaisumusta. – – Sitten Jehova sulki oven hänen jälkeensä.” Tuona samana päivänä ”vedenpaisumus tuli ja tuhosi heidät kaikki”. (1Mo 7:1–16; Lu 17:27.)

Arkissa olleiden mukana säilyi ihmisten ja eläinten elämä. Myös tosi palvonta säilyi, ja Nooan ja hänen perheensä avulla Jumala säilytti luomiskertomuksen ja järjestelmän, jonka mukaan voidaan laskea aika ihmisen luomiseen, sekä alkuperäisen kielen (jota myöhemmin sanottiin hepreaksi). Nooa piti arkissa ollessaan täsmällistä kirjaa tärkeistä tapahtumista. (1Mo 7:11, 12, 24; 8:2–6, 10, 12–14.)

Vedenpaisumuksen jälkeinen siunaus ja sateenkaariliitto. Oltuaan arkissa vuoden verran Nooa ja hänen perheensä tulivat ulos puhtaan, vastapestyn maan pinnalle. Arkki oli pysähtynyt Araratin vuoristoon. Osoittaakseen arvostavansa Jehovan rakkaudellista huomaavaisuutta, armoa ja suojelusta Nooa rakensi alttarin ja uhrasi ”kaikkia puhtaita eläimiä ja kaikkia puhtaita lentäviä luomuksia” uhriksi Jehovalle. Se miellytti Jehovaa, ja hän paljasti Nooalle, ettei maata enää kirottaisi eikä Jumala surmaisi kaikkea, niin kuin hän oli tehnyt. Koskaan ei lakkaisi ”kylvö eikä korjuu, ei kylmyys eikä kuumuus, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö”. (1Mo 8:18–22.)

Jehova siunasi vedenpaisumuksesta elossa säilyneet ja käski heitä: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa.” Sitten hän antoi uusia säädöksiä heidän hyödykseen: 1) Hän antoi ystävällisesti heille luvan lisätä eläinten lihan ruokavalioonsa; 2) mutta koska sielu on veressä, verta ei saanut syödä; 3) lisäksi asetettiin kuolemanrangaistus, jonka saattoivat määrätä asianmukaisesti valtuutetut henkilöt. Nämä olivat sitovia lakeja kaikille ihmisille, koska he ovat Nooan kolmen pojan lapsia. (1Mo 1:28; 9:1–7; 10:32.)

Annettuaan nämä säädökset Jehova sanoi: ”Ja katso, minä solmin liittoni teidän kanssanne ja tulevien jälkeläistenne kanssa ja kaikkien elävien sielujen kanssa, jotka ovat kanssanne lintujen joukossa, kotieläinten joukossa ja kaikkien kanssanne olevien maan elollisten joukossa – –. Niin, minä solmin liittoni teidän kanssanne: enää ei vedenpaisumus karsi pois kaikkea lihaa, eikä enää tule vedenpaisumusta, joka hävittäisi maan.” Tähän päivään saakka sateenkaari on ollut ”merkkinä” eli muistuttimena tästä liitosta. (1Mo 9:8–17; Jes 54:9.)

Nooan päihtymys. Nooa eli 350 vuotta vedenpaisumuksen jälkeen. Raamatussa kerrotaan avoimesti ja rehellisesti: ”Nooa aloitti nyt maanviljelijänä ja ryhtyi istuttamaan viinitarhaa. Ja hän joi viiniä ja päihtyi, ja niin hän riisuutui keskellä telttaansa.” (1Mo 9:20, 21.) Tämä ei tarkoita, että Nooa oli piintynyt juoppo. Tämä tapaus kerrotaan Raamatussa taustatiedoksi siihen liittyneelle tapahtumalle, joka vaikutti merkittävästi maailmanhistoriaan. Nooa ei osallistunut jumalattomien ihmisten ennen vedenpaisumusta harjoittamaan ’juomiseen’, jonka he epäilemättä veivät äärimmäisyyksiin juomingeissaan. Se turrutti heidän ymmärryksensä ja epäilemättä osaltaan sai heidät jättämään Jumalan varoituksen huomiotta, niin että he eivät panneet merkille, ”ennen kuin vedenpaisumus tuli ja pyyhkäisi heidät kaikki pois”. (Mt 24:38, 39; Lu 17:27.)

Nooan nukkuessa teltassaan Haam ja ehkä myös hänen poikansa Kanaan osoittivat jonkinlaista halveksuntaa Nooaa kohtaan. Kertomus kuuluu: ”Lopulta Nooa heräsi viinistään ja sai tietää, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt.” Yleisesti ajatellaan Nooan ”nuorimman pojan” tarkoittavan tässä Haamia. Joskus tämä ilmaus tarkoittaa Raamatussa kuitenkin pojanpoikaa, joka tässä tapauksessa oli Kanaan. Joka tapauksessa Kanaanin isä Haam meni kertomaan asiasta kahdelle veljelleen, sen sijaan että hän olisi itse peittänyt Nooan, kuten he tekivät. Kuultuaan tapauksesta Nooa kirosi Kanaanin ja siunasi Seemin Jumalaa Jehovaa. (1Mo 9:20–27.)

Nimrodin kapina. Nooa oli vedenpaisumuksen jälkeisen ihmisyhteisön ensimmäinen patriarkka (1Mo 10:1–32). Siitä huolimatta väärä uskonto nosti jo hänen elinaikanaan uudelleen päätään Nimrodin kannattajien keskuudessa, kuten havaitaan heidän kapinallisesta yrityksestään rakentaa ”torni, jonka huippu ulottuu  taivaisiin”, jotta he eivät olisi hajaantuneet ”yli koko maan pinnan”. Tämä oli suoranaisesti vastoin Jumalan käskyä ’täyttää maa’, ja se oli kapina myös sitä asemaa vastaan, joka Nooalla oli Jumalan profeettana. Nooa kuoli pari vuotta ennen Abrahamin syntymää. Sen vuoksi hän sai nähdä Babelin tornin rakentajia kohdanneen Jehovan tuomion ja noiden kapinallisten hajottamisen yli koko maan pinnan. Nooa ja Seem eivät osallistuneet tornin rakentamiseen, joten heidän kieltään ei sekoitettu, vaan he käyttivät edelleen ihmisen alkuperäistä kieltä, jonka Jumala antoi Aadamille. (1Mo 9:1, 28, 29; 11:1–9.)

Profeetallinen malli. Profeetat Jesaja, Hesekiel ja Jeesus Kristus sekä apostolit Pietari ja Paavali puhuivat kaikki Jumalan palvelijasta Nooasta. Jeesus ja Pietari osoittavat Nooan päivien olevan esikuva ”Ihmisen Pojan läsnäolosta” ja tulevasta ”jumalattomien ihmisten tuomion ja tuhon päivästä”. Säästämällä Nooan ja hänen perheensä tuhotessaan tuon jumalattoman maailman Jehova ”asetti siten jumalattomille mallin tulevaisista”. (2Pi 3:5–7; 2:5, 6; Jes 54:9; Hes 14:14, 20; Mt 24:37–39; Hpr 11:7; 1Pi 3:20, 21.)