Ylenkatseellista ylpeyttä, ylimielisyyttä, kopeutta. Pöyhkeys on nöyryyden vastakohta. Vastineilla ”pöyhkeä” ja ”pöyhkeys” käännettyjen kreikan ja heprean kielen sanojen perusmerkitys on esiintyä ’korkeana’, ’korotettuna’, ’ylhäisenä’, ’ylväänä’. Pöyhkeä ihminen on omasta mielestään muita ihmisiä parempi, heidän yläpuolellaan. Sen vuoksi hän tavallisesti vaatii itselleen enemmän kunniaa ja huomiota kuin hänelle kuuluu ja kohtelee toisia epäkunnioittavasti ja röyhkeästi.

Sydämentila. Pöyhkeys on huono ominaisuus, joka on lähtöisin syvemmältä kuin vain mielestä. Jeesus Kristus mainitsi sen yhdessä murhan, varkauden, rienauksen ja muiden väärintekojen kanssa ja sanoi, että ne tulevat ulos ”sisältä, ihmisten sydämestä” (Mr 7:21, 22). Jeesuksen maallinen äiti Maria sanoi Jehovasta: ”Hän on hajottanut joka taholle niitä, joiden sydämen aikomukset ovat pöyhkeitä.” (Lu 1:51.) Daavid vetosi Jehovaan sanoen: ”Sydämeni ei ole ollut pöyhkeä.” (Ps 131:1; Jes 9:9; Da 5:20.)

Sellainenkin ihminen, joka on palvellut Jumalaa nöyrin sydämin, voi tulla pöyhkeäksi saamansa vallan tai varallisuuden tai oman kauneutensa, menestyksensä, viisautensa tai toisten hänelle osoittaman suosion vuoksi. Juudan kuningas Ussia oli tällainen mies. Hän oli hyvä hallitsija, ja hän sai nauttia monia vuosia Jehovan siunauksesta. (2Ai 26:3–5.) Raamatussa kerrotaan kuitenkin: ”Mutta niin pian kuin hän oli vahva, hänen sydämensä tuli tuhoisan pöyhkeäksi, niin että hän toimi uskottomasti Jehovaa, Jumalaansa, kohtaan ja meni Jehovan temppeliin polttamaan suitsuketta suitsutusalttarilla.” (2Ai 26:16.) Ussia korotti itsensä suorittamaan papin tehtäviä, vaikka Jumala oli nimenomaan pidättänyt sen edun Israelin kuninkailta ja pitänyt kuninkuuden ja pappeuden erossa toisistaan.

Hyvä kuningas Hiskia tuli kerran hetkeksi sydämeltään pöyhkeäksi, ja hänen pöyhkeytensä tarttui ilmeisesti myös kansaan, jota hän hallitsi. Hänet oli korotettu valtaan Jehovan siunauksen ansiosta, mutta hän ei käsittänyt eikä tunnustanut, että kaikki kunnia olisi kuulunut Jumalalle. Aikakirjojen kirjoittaja kertoo hänestä: ”Mutta Hiskia ei palkinnut hänelle osoitettua hyvyyttä, sillä hänen sydämensä tuli pöyhkeäksi, ja närkästys kohtasi häntä ja Juudaa ja Jerusalemia.” Onneksi hän korjasi vaarallisen asenteensa. Kertomus jatkuu: ”Hiskia kuitenkin nöyrtyi sydämensä pöyhkeydestä, hän ja Jerusalemin asukkaat, eikä Jehovan närkästys kohdannut heitä Hiskian päivinä.” (2Ai 32:25, 26; vrt. Jes 3:16–24; Hes 28:2, 5, 17.)

Jumala vastustaa pöyhkeyttä. Vilpittömät ihmiset tuntevat vastenmielisyyttä pöyhkeitä kohtaan, mutta vieläkin vakavampaa on se,  että myös Jehova Jumala vastustaa heitä (Ja 4:6; 1Pi 5:5). Pöyhkeys on tyhmyyttä ja syntiä (San 14:3; 21:4), ja Jehova asettuu pöyhkeitä vastaan alentaakseen heidät (2Sa 22:28; Job 10:16; 40:11; Ps 18:27; 31:18, 23; Jes 2:11, 17). Jos pöyhkeydestä ei luovuta, se vie varmasti tuhoon. Muinainen Moabin kansakunta, joka korotti itsensä Jumalaa ja hänen kansaansa vastaan, hävitettiin (Jes 16:6; 25:10, 11; Jer 48:29). Edes Israelin kymmenen heimon valtakuntaa ei säästetty, kun se tuli sydämeltään pöyhkeäksi ja röyhkeäksi (Jes 9:8–12).

Pöyhkeyden varominen. Ihmisen on siis varottava tarkoin, ettei hänen sydämensä tule pöyhkeäksi. Erityisen varovainen tulee olla silloin, jos on menestynyt hyvin jossakin tai jos on päässyt korkeampaan tai vastuullisempaan asemaan. On hyvä pitää mielessä, että ”ylpeys edeltää romahdusta ja pöyhkeä henki kompastumista” (San 16:18). Jos ihminen antaa pöyhkeyden kehittyä, se voi alkaa vaikuttaa häneen siinä määrin, että Jehova luokittelee hänet niiden joukkoon, joiden mielentilaa ei hyväksytä ja jotka ansaitsevat kuoleman (Ro 1:28, 30, 32). Varovaisuus on tarpeen tässä asiassa varsinkin ”viimeisinä päivinä”, sillä kuten apostoli varoitti, pöyhkeys olisi yksi noiden kriittisten aikojen tunnuspiirre (2Ti 3:1, 2).

Jumalan suosiota haluavan täytyy välttää myös imartelua, joka voi synnyttää toisissa pöyhkeyttä. Sananlaskussa sanotaan: ”Toveriaan imarteleva voimakas mies levittää vain verkkoa hänen askeleilleen.” (San 29:5.) Sen lisäksi että imartelija saattaa turmioon toverinsa (”imarteleva suu aiheuttaa kukistumisen”, San 26:28), hän joutuu myös Jumalan epäsuosioon. Apostoli Paavali vältti huolellisesti sekä imartelua että pöyhkeyttä (1Te 2:5, 6).