Sellainen, mikä aiheuttaa tuskaa, murhetta tai ahdistusta. Kaikki, mikä ei ole sopusoinnussa Jumalan moraalisen erinomaisuuden normin kanssa, on jumalatonta, pahaa tai arvotonta. Erittäin laajamerkityksinen heprean kielen sana raʽ on tekstiyhteyden mukaan käännetty mm. vastineilla ”paha”, ”synkkä”, ”ruma”, ”huono”, ”onnettomuutta tuottava”, ”ilkeä”, ”kitsas” ja  ”kade” (1Mo 2:9; 40:7; 41:3; 3Mo 27:10; 5Mo 6:22; 28:35; San 23:6; 28:22). Heprean sana ra·šaʽʹ ja sen sukulaismuodot tarkoittavat jotakin, mikä on jumalatonta, pahaa (1Mo 18:23; 2Sa 22:22; 2Ai 20:35; Job 34:8; Ps 37:10; Jes 26:10).

Kreikassa sana po·nē·riʹa tarkoittaa pahuutta, jumalattomuutta (Mt 22:18; Mr 7:22; Lu 11:39; Ap 3:26; Ro 1:29; 1Ko 5:8; Ef 6:12). Po·nē·rosʹ (sukua sanalle po·nē·riʹa) tarkoittaa usein moraalisessa mielessä pahaa (Lu 6:45), ja se voi merkitä myös jotakin aineellisessa mielessä huonoa tai arvotonta, niin kuin siinä yhteydessä kun Jeesus Kristus puhui ”mädästä hedelmästä” (Mt 7:17, 18). Tällä sanalla voidaan kuvailla myös jotakin ”pahanlaatuista” (Il 16:2). Sana ka·kosʹ voi tarkoittaa 1) moraalisesti pahaa ja 2) tuhoisaa, ja se on käännetty mm. sanoilla ”paha”, ”huono”, ”vahingollinen” ja ”väärä” (Ro 7:19; 1Ko 15:33; Kol 3:5; Tit 1:12; Hpr 5:14). Sana a·seʹbei·a sukulaissanoineen on käännetty mm. vastineilla ”jumalattomuus”, ”jumalaton” ja ”tehdä jumalattomaan tapaan” (Ro 1:18; 4:5; Ju 15; ks. JUMALINEN ANTAUMUS).

Kun sanaa raʽ käytetään Raamatussa ensimmäisen kerran, se esitetään hyvän täydellisenä vastakohtana. Aadamia kiellettiin syömästä hyvän ja pahan (raʽ) tiedon puusta, ja lisäksi häntä varoitettiin tottelemattomuuden seurauksista. Jumala siis selvästikin asettaa mittapuun sille, mikä on hyvää ja mikä pahaa; ihmisellä ei ole oikeutta päättää siitä riippumattomana Jumalasta. Vaikka Aadam rikkoi Jumalan selvästi ilmaistua lakia, hänen rikkomuksestaan ei voida syyttää Jehovaa, ”sillä pahalla [eräs sanan ka·kosʹ muoto] ei Jumalaa voida koetella eikä hän itse koettele ketään. Mutta kutakin koetellaan siten, että hänen oma halunsa vetää ja houkuttelee häntä.” (Ja 1:13, 14; 1Mo 2:16, 17; 3:17–19.)

Miksi Jumala on sallinut pahuutta?

Saatana Panettelija, joka sai ensimmäisen miehen ja naisen, Aadamin ja Eevan, kapinoimaan Jumalaa vastaan, vastustaa Jumalan vanhurskaita normeja, ja häntä nimitetäänkin sopivasti ”paholaiseksi” (Mt 6:13; 13:19, 38; 1Jo 2:13, 14; 5:19). Saatanan alkuunpanema kapina kyseenalaisti Jumalan suvereeniuden oikeudenmukaisuuden ja vanhurskauden, ts. sen, hallitseeko Jumala luomuksiaan oikeudenmukaisesti ja heidän parastaan ajatellen. Aadamin ja Eevan kapina herätti toisenkin kiistakysymyksen: osoittautuisivatko kaikki muutkin älylliset luomukset uskottomiksi Jumalalle silloin kun tottelevaisuudesta ei näyttäisi koituvan heille mitään aineellista hyötyä? Saatana viittasi tähän uskollista Jobia koskevassa väitteessään, kun hän sanoi: ”Nahka nahasta, ja kaiken, mitä ihmisellä on, hän antaa sielunsa puolesta. Ojennapa vaihteeksi kätesi ja koske hänen luuhunsa ja hänen lihaansa asti, ja katso, eikö hän kiroa sinua vasten kasvojasi.” (Job 2:4, 5.) (Ks. SUVEREENIUS.)

Herätettyjen kiistakysymysten ratkaiseminen vaati aikaa. Sallimalla pahojen ihmisten elää Jehova Jumala on suonut muille mahdollisuuden todistaa omalta osaltaan Saatanan väite vääräksi siten, että he ovat palvelleet Jumalaa uskollisesti epäsuotuisissa ja koettelevissa oloissa. Jumalan pahuudensallinta on myös antanut yksilöille tilaisuuden hylätä väärä menettely ja alistua halukkaasti Jumalan vanhurskaisiin lakeihin (Jes 55:7; Hes 33:11). Näin se, ettei Jumala tuhoa pahoja heti, varjelee vanhurskauteen taipuvaiset, koska se suo heille aikaa osoittaa rakkautensa ja antaumuksensa Jehovaa kohtaan (Ro 9:17–26).

Lisäksi Jehova Jumala hyödyntää olosuhteita siten, että pahatkin saadaan tietämättään palvelemaan hänen tarkoituksiaan. Vaikka he vastustavat Jumalaa, hän pystyy hillitsemään heitä siinä määrin kuin on tarpeellista hänen palvelijoittensa nuhteettomuuden varjelemiseksi, ja hän voi tuoda vanhurskautensa etualalle jopa tällaisten ihmisten toiminnan välityksellä. (Ro 3:3–5, 23–26; 8:35–39; Ps 76:10.) Tämä ajatus ilmaistaan Sananlaskujen 16:4:ssä: ”Kaiken Jehova on tehnyt tarkoitustaan varten, niin, jopa jumalattoman pahaa päivää varten.”

Hyvä esimerkki tästä on farao, jonka Jehova käski Mooseksen ja Aaronin välityksellä vapauttaa israelilaisorjat. Jumala ei tehnyt tästä Egyptin hallitsijasta pahaa, vaan Jumala salli hänen elää ja aiheutti lisäksi sellaiset olosuhteet, jotka saivat faraon ilmaisemaan, että hän oli paha ja ansaitsi kuoleman. Jehovan tätä koskeva tarkoitus paljastetaan 2. Mooseksen kirjan 9:16:ssa: ”Siitä syystä olen antanut sinun säilyä, että näyttäisin sinulle voimani ja että nimeni tulisi julistetuksi kaikessa maassa.”

Egyptiä kohdanneet kymmenen vitsausta, jotka huipentuivat faraon ja hänen sotajoukkojensa tuhoon Punaisellamerellä, olivat vaikuttava osoitus Jehovan voimasta (2Mo 7:14–12:30; Ps 78:43–51; 136:15). Ympärillä olevat kansakunnat puhuivat siitä vielä vuosien päästä, ja Jumalan  nimeä julistettiin näin kautta maan (Jos 2:10, 11; 1Sa 4:8). Jos Jehova olisi surmannut faraon heti, tämä suurenmoinen Jumalan voiman osoitus, joka koitui hänen kunniakseen ja hänen kansansa vapautukseksi, ei olisi ollut mahdollinen.

Raamatussa vakuutetaan, että tulee aika, jolloin pahuutta ei enää ole, koska kaikki Luojaa vastustavat tuhotaan, kun hänen pahuudensallintansa on täyttänyt tarkoituksensa (2Pi 3:9–13; Il 18:20–24; 19:11–20:3, 7–10).

Jehova ei aiheuta pahaa. Joissain raamatunkäännöksissä sanotaan, että Jehova luo ”pahaa” (Jes 45:7, KR-1776, KJ, AS). Tässä tekstiyhteydessä heprean sana raʽ on kuitenkin käännetty aivan oikein vastineilla ”onnettomuus” (UM, KR-92, KR-38) tai ”tuho” (NIV). Tämä jae ei välitä sellaista ajatusta, että Jumala loisi jotain pahaa tai moraalisesti väärää (5Mo 32:4; Ps 25:8). Onnettomuudella ja sillä, mikä on moraalisesti pahaa tai väärin, on suuri ero. Tässä ja muissa vastaavanlaisissa kohdissa sanaa raʽ käytetään siitä, että Jumala aiheuttaa onnettomuuden jakaakseen oikeutta. Esimerkkejä Jehovan aiheuttamista onnettomuuksista ovat Nooan ajan vedenpaisumus ja kymmenen vitsausta, jotka kohtasivat Egyptiä. Molemmissa jaettiin oikeudenmukaisesti oikeutta väärintekijöille. Toisinaan Jehova on kuitenkin armossaan jättänyt aiheuttamatta aiottua onnettomuutta vanhurskaan tuomionsa täytäntöön panemiseksi, koska asianosaiset ovat ilmaisseet katumusta (Jn 3:10). Lisäksi Jehova varoittaa pahantekijöitä ja antaa heille mahdollisuuden muuttaa menettelyään ja pysyä elossa (Hes 33:11).

Pahan karttaminen. Koska Jehova asettaa oikeaa ja väärää koskevan mittapuun, ihmisen velvollisuus on tutustua tuohon mittapuuhun tarkasti, jotta hän voi havaita, miten hänen tulee menetellä (Hpr 5:14). Rakkaus rahaan on yksi pahoista, vahingollisista asioista, joita tulee karttaa (1Ti 6:10). On epäviisasta olla huolissaan aineellisesta, sillä kuten Jeesus sanoi: ”Kullekin päivälle riittää sen oma pahuus [ka·kiʹa]” eli päivään liittyvä hankaluus tai ahdistus (Mt 6:34). Pukeuduttaessa uuteen persoonallisuuteen on päästävä eroon mm. ”vahingollisesta halusta” (Kol 3:5). Panettelija kiusasi Jeesusta pahalla, ja samoin kristityt havaitsevat, että pahoja ajatuksia tulee heidän mieleensä tai niitä esitetään heille. Jottei kristitty joutuisi tällöin vedetyksi synnin pauloihin, hänen tulisi noudattaa Jeesuksen esimerkkiä ja karkottaa sellainen paha heti. (Ja 1:13–15; Mt 4:1–11; Fil 4:8.) Vaikka kristitty inhimillisen epätäydellisyyden vuoksi havaitsee joutuvansa Paavalin tavoin käymään alituista taistelua langennutta lihaansa vastaan ja hän saattaa tehdä sitä pahaa, mitä hän ei halua harjoittaa, hän ei saa antaa periksi lihalle vaan hänen täytyy jatkaa taistelemista sitä vastaan (Ro 7:21; 8:8). Se mitä Jeesus sanoi uskollisesta orjasta, osoittaa selvästi, miten vaarallista on jättää noudattamatta Jumalan vanhurskaita vaatimuksia elämässään. Tuota orjaa rangaistaisiin mitä ankarimmin, jos hän ei huolehtisi hänelle uskotuista velvollisuuksista ja menisi jopa niin pitkälle, että pieksisi orjatovereitaan. (Mt 24:48–51.)

Kun kristitty kärsii pahaa. Raamattu ei oikeuta kristittyä tekemään toisille pahaa eikä maksamaan samalla mitalla takaisin. Raamatussa neuvotaan: ”Älkää maksako pahaa pahalla kenellekään.” ”Älkää itse kostako – – ’Minun on kosto, minä olen maksava takaisin, sanoo Jehova.’” ”Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita jatkuvasti paha hyvällä.” (Ro 12:17, 19, 21.) Lisäksi Jumalan palvelijat osoittavat suhteellista alamaisuutta vallassa oleville hallituksille eikä heidän pitäisi koskaan olla pahuuden harjoittajien joukossa, sillä nuo hallitukset, joiden hallitusmiehillä on enemmän tai vähemmän toimiva Jumalan antama omatunto, taistelevat pahuutta vastaan maan lakien mukaisesti ja käyttävät aivan oikein valtaa rangaistessaan väärintekijöitä (Ro 13:3, 4). Jos he käyttävät valtaansa väärin, he ovat siitä tilivelvollisia Korkeimmalle Tuomarille. Kärsiessään pahaa vanhurskauden tähden kristityllä on etu olla mukana kirkastamassa Jumalan pyhää nimeä (1Pi 4:16).