Maa, joka sijaitsee Välimeren itäpäässä ja jossa muinainen Israelin kansakunta aikoinaan asui. Nimi on peräisin latinalaisesta sanasta Palaestina ja kreikkalaisesta sanasta  Pa·lai·stiʹnē. Viimeksi mainittu sana puolestaan on johdettu heprean sanasta Peleʹšet. Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa sanaa Peleʹšet (käännetty vastineella ”Filistea”) käytetään vain siitä nimenomaisesta rannikkoalueesta, jossa filistealaiset asuivat (2Mo 15:14; Ps 60:8; 83:7; 87:4; 108:9; Jes 14:29, 31; Jl 3:4). 400-luvulla eaa. Herodotos ja myöhemmin muut maalliset kirjoittajat (Filon, Ovidius, Plinius, Josefus, Hieronymus) käyttivät kuitenkin edellä mainittua kreikkalaista ja latinalaista sanaa koko siitä alueesta, jota aiemmin sanottiin ”Kanaanin maaksi” tai ”Israelin maaksi” (4Mo 34:2; 1Sa 13:19). Koska Jehova oli luvannut tämän maan Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen (1Mo 15:18; 5Mo 9:27, 28), sitä voitiin hyvin sanoa myös Luvatuksi maaksi tai lupauksen maaksi (Hpr 11:9). Keskiajalta lähtien sitä on usein sanottu Pyhäksi maaksi.

Palestiina on tavallaan yhdysside Euroopan, Aasian ja Afrikan mantereiden välillä. Näin se oli keskellä muinaisten Egyptin, Assyrian, Babylonian, Persian, Kreikan ja Rooman maailmanvaltojen muodostamaa ympyrää (Hes 5:5). Koska Palestiinaa reunustivat sekä idässä että etelässä suuret aavikot ja lännessä Suurimeri eli Välimeri, se toimi maasiltana Niilin ja Eufratin välillä, ja tätä siltaa pitkin kulkivat kansainvälisiä kauppareittejä käyttävät karavaanit. Palestiina sijaitsi ns. Hedelmällisen puolikuun alueella, joten se oli itsekin varsin mielenkiintoinen paikka, ihastuttava maa, jolla oli omat luonnonvaransa ja erikoispiirteensä.

Nykyään ”Palestiinalla” ei tarkoiteta mitään tarkoin rajattua aluetta. Etelässä voitaisiin vetää kuviteltu viiva Kuolleenmeren eteläkärjestä Välimeren kaakkoiskulmaan ja pohjoisessa toinen viiva, joka kulkisi Hermoninvuoren etelärinteiltä lähelle Tyroksen kaupunkia. Noiden viivojen välinen alue pohjoisesta etelään, ”Danista Beersebaan” (1Sa 3:20; 2Sa 3:10), oli n. 240 km pitkä. Leveyssuunnassa Palestiina ulottui Välimerestä lännessä Arabian aavikolle idässä. Kaikkiaan tuon alueen pinta-ala oli osapuilleen 25500 km² eli se oli pienempi kuin Belgia mutta hiukan suurempi kuin Kainuun maakunta.

Maantieteellisiä piirteitä. (Kartta, 1. osa, s. 333.) Palestiinan maantieteen selventämiseksi tuo alue voidaan jakaa neljään jokseenkin rinnakkaiseen pohjois-eteläsuuntaiseen vyöhykkeeseen.

Ensiksi oli hedelmällinen rannikkotasanko, jossa ei juuri ollut luonnonsatamia. Tämän rannikkotasangon jakoi kahtia mahtavan, lähes mereen asti työntyvän Karmelin vuorijonon niemeke. Pohjoisosaa sanottiin Asserin tasangoksi tai Foinikiaksi. Eteläosaa reunustivat hiekkadyynit, jotka ulottuivat lähelle merta, ja se koostui Saaronin tasangosta ja Filistean tasangosta, joista jälkimmäinen laajeni etelässä.

Toiseen maantieteelliseen alueeseen, joka oli rannikkoalueen vieressä, kuuluivat huomattavimmat vuorijonot, jotka kulkivat pohjoisesta etelään ikään kuin maan selkärankana. Pohjoisessa olivat Naftalin vuoret, joita sanottiin myös Galilean kukkuloiksi. Ne olivat jatkoa Libanonin vuorijonoille, jotka tunnettiin setrimetsistään ja huomattavasta, 2814 m:n korkeuteen  kohoavasta Hermoninvuorestaan. Palestiinan pohjoisten vuorten korkeus vaihteli Ylä-Galileassa olevan Har Meronin 1208 m:stä Barakin päivinä kuuluisaksi tulleen Taborinvuoren 562 m:iin (Tu 4:12). Taborinvuoren alapuolella oli suhteellisen leveä keskustasanko, joka kulki maan poikki lännestä itään ja erotti pohjoisen vuoret etelän vuorista. Jisreelinlaaksossa käytiin monia ratkaisevia taisteluja. Se koostui kahdesta osasta, itäisestä ”Jisreelin alatasangosta” ja läntisestä ”Megiddon laaksotasangosta” (Jos 17:16; 2Ai 35:22).

Megiddon laaksoa halkoi Kisoninpuro ja laakson luoteispuolella oli Karmelin vuoristo, joka kulki rannikolta kaakkoon ja yhtyi Efraimin eli Samarian vuoristoon, missä sijaitsivat historialliset Garisimin- ja Ebalinvuoret, joista jälkimmäinen oli yli 900 m korkea (5Mo 11:29). Etelämpänä tätä vuorijonoa sanottiin ”Juudan vuoristoksi” tai Juudan ”vuorimaaksi”, sillä vaikka vuorten korkeus vaihteli 600 m:stä yli 1000 m:iin, alueella oli paljon ylätasankoa, pyöreitä kukkuloita ja loivia rinteitä (2Ai 27:4; Lu 1:39). Tällä alueella olivat mm. Jerusalemin, Betlehemin ja Hebronin kaupungit.

Vähitellen Juudan vuoret sulautuivat etelässä Negeviin (tämän nimen arvellaan juontuvan sanajuuresta, joka merkitsee ’olla korventunut’), alueeseen joka ulottui Egyptin purolaaksoon ja muodosti Palestiinan eteläosan. Negevin pohjoisreunalla oli keidasmainen Beerseban kaupunki ja sen etelälaidalla Kades-Barnea (1Mo 12:9; 20:1; 22:19).

Kun Juudan vuoria lähestytään lännestä, tullaan Sefela-nimiselle kukkula-alueelle, jossa on useita pieniä länsi-itäsuuntaisia laaksoja, jotka johtavat rannikkotasangolta ylängöille (Jos 9:1). Nämä kukkulat sopivat suurelta osin lampaiden ja nautojen laitumeksi, ja laaksojen lähteistä saatiin tarvittavaa vettä.

Palestiinan maantieteen kolmas piirre oli suureen hautavajoamaan kuuluva Araba (5Mo 11:30). Se jakaa maan pituussuunnassa koko matkalta. Tämä syvä halkeama alkoi pohjoisessa Syyriasta ja ulottui etelässä aina Punaisessameressä olevaan Akabanlahteen asti. Tämän keskisen syvängön tekivät vielä vaikuttavammaksi sitä molemmin puolin reunustavat vuorijonot ja kalliojyrkänteet.

Kun tätä hautavajoamaa seurataan pohjoisesta etelään, maasto laskeutuu nopeasti Hermoninvuoren juurella olevilta kukkuloilta Hulanlaaksoon, missä Jordanin latvavedet aikoinaan muodostivat pienen järven. Sieltä Jordan putoaa jyrkästi yli 270 m noin 16 km:n matkalla Galileanmereen, joka on n. 210 m merenpinnan alapuolella. Galileasta Kuolleeseenmereen tämä suuri halkeama maankuoressa on varsinainen Jordaninlaakso, ja arabit käyttävät siitä nimitystä el-Ghor ’syvänkö’. Se on paikoin jopa 19 km leveä ”rotko”. Itse Jordan on n. 45 m tämän laakson pohjatason alapuolella, ja kiemurrellessaan hitaasti Kuolleeseenmereen se laskeutuu vielä n. 180 m alemmas. (Kuva, 1. osa, s. 334.) Näin ollen Kuolleenmeren pinta on n. 400 m Välimeren pintaa alempana ja se on maanpinnan matalin kohta.

Hautavajoama jatkui vielä 160 km Kuolleenmeren eteläpuolelle Akabanlahteen, ja tämä osuus tunnettiin yleisesti varsinaisena Arabana (5Mo 2:8). Matkan puolivälissä se saavutti korkeimman kohtansa, joka oli n. 200 m merenpinnan yläpuolella.

Palestiinan neljäs maantieteellinen alue koostui kukkuloista ja ylätasangoista, jotka olivat Jordanin suuren hautavajoaman itäpuolella (5Mo 2:36, 37; 3:8–10). Pohjoisessa tämä viljelymaa ulottui Galileanmerestä n. 100 km itään päin, kun taas etelässä leveys oli vain n. 40 km, ennen kuin se muuttui erämaaksi, kuivaksi aroksi, joka lopulta sulautui Arabian aavikkoon. Tämän kumpuilevan itäisen alueen laajempaa pohjoisosaa, joka oli Ramot-Gileadin pohjoispuolella, sanottiin Basaniksi, ja sen keskimääräinen korkeus oli n. 600 m; Basanin eteläpuolella kupumainen Gileadin seutu ylsi 1000 m:n korkeuteen. Gilead ulottui etelässä Arnonin purolaakson pohjoispuolella olevaan ylätasankoon, jossa sijaitsi yli 800 m korkea Nebonvuori. Tämän aikoinaan ammonilaisille kuuluneen alueen ja Arnonin purolaakson eteläpuolella oli puolestaan Moabin maa. (Jos 13:24, 25; Tu 11:12–28.)

Maantieteellisiä nimiä. Monien kaupunkien, vuorten ja laaksojen muinaiset hepreankieliset nimet ovat kadonneet, osaksi sen vuoksi, että vuodesta 638 lähtien Palestiina on ollut suuren osan ajasta arabien hallussa. Koska arabian kieli on kuitenkin nykyään puhuttavista kielistä heprean läheisin sukulaiskieli, toisinaan on mahdollista tunnistaa melkoisen tarkasti joitakin merkittävimpiä muinaisia paikkoja.

Seuraavalla sivulla on taulukko muutamista tavallisista arabialaisista ja heprealaisista maantieteellisistä termeistä, jotka auttavat yhdistämään nykyisiä nimiä raamatullisiin paikkoihin. (Näissä nykyarabian ja nykyheprean nimissä j äännetään dž:ksi ja y j:ksi.)

 Ilmasto. Palestiinan ilmasto on yhtä moninainen kuin sen pinnanmuodostuskin. Noin 160 km:n matkalla Kuolleestamerestä Hermoninvuorelle valtavat korkeuserot synnyttävät samanlaisia ilmasto-olosuhteita kuin muualla syntyy tuhansien kilometrien matkalla tropiikin ja napaseudun välisillä leveysasteilla. Hermoninvuoren huipulla on yleensä lunta suuren osan vuotta, kun taas alhaalla Kuolleenmeren seudulla lämpötila voi joskus nousta 50 °C:seen. Välimereltä puhaltavat merituulet tasoittavat lämpötilaa keskisen vuorijonon alueella. Sen vuoksi Jerusalemissa on harvoin lämpimämpää kuin 32 °C, eikä siellä ole juuri koskaan pakkasta. Tammikuun keskilämpötila on siellä n. 10 °C. Tässä osassa maata ei yleensä sada lunta (vrt. 2Sa 23:20).

Myös sademäärä vaihtelee suuresti tässä vastakohtien maassa. Rannikolla vuotuinen sademäärä on n. 380 mm, mutta korkeammalla, Karmelinvuorella, keskisen vuorijonon alueella ja Jordanin itäpuolen ylängöillä, sademäärä voi olla jopa kaksinkertainen. Toisaalta Negevissä, Jordaninlaakson eteläosassa ja Kuolleenmeren alueella vallitsevat aavikko-olosuhteet, ja niissä sataa vuosittain 50–100 mm. Suurin osa sateista tulee talvikuukausina, joulu-, tammi- ja helmikuussa, ja vain 6–7 prosenttia kesäkuukausina, kesäkuusta lokakuuhun. Loka- ja marraskuun kevyt ”varhaissade” eli syyssade mahdollistaa maan kyntämisen (kesän kuumuuden paahdettua sen kovaksi), jotta voidaan kylvää talviviljat. ”Myöhäissade” eli kevätsade tulee maalis- ja huhtikuussa. (5Mo 11:14; Jl 2:23; Sak 10:1; Ja 5:7.)

Yksi Palestiinan suurista eduista – varsinkin sateettomina kesäkuukausina – on runsas kaste, sillä ilman sitä monet viinitarhat ja laitumet kärsisivät suuresti (Hag 1:10; Sak 8:12). Välimereltä ja Hermoninvuorelta puhaltavat kosteat tuulet synnyttävät suuren osan Palestiinan kasteesta (Ps 133:3). Joillakin alueilla yökastetta on niin paljon, että kasvit saavat siitä tarpeeksi kosteutta päivän paahteessa haihtuneen kosteuden tilalle (vrt. Job 29:19). Kaste on erityisen tärkeää Negevissä ja Gileadin ylängöillä, missä sataa erittäin vähän. (Ks. KASTE, II.)

Kasvisto ja eläimistö. Tällä pienellä osalla maapalloa on niin valtavan monenlaisia puita, pensaita ja muita kasveja, että se on hämmästyttänyt kasvitieteilijöitä, joista muuan arvioi siellä kasvavan n. 2600 kasvilajia. Korkeuserot sekä erilaiset ilmastot ja maaperät selittävät tätä kasvien moninaisuutta, sillä jotkin kasvit viihtyvät kylmässä vuori-ilmastossa, toiset kuivalla aavikolla ja jotkin tulvatasangoilla tai kallioisilla ylängöillä, ja kaikki ne kukkivat ja kantavat siementä ajallaan. Verrattain lähellä toisiaan on kuuman ilmaston palmuja sekä kylmän ilmaston tammia ja mäntyjä, joenvarren pajuja ja erämaan tamariskeja. Tämä maa on kuuluisa myös viini- ja viikunatarhoistaan ja oliivilehdoistaan sekä pelloista, joilla kasvaa vehnää, ohraa ja hirssiä. Muita viljelykasveja ovat herneet, pavut,  linssit, munakoisot, sipulit ja kurkut sekä puuvilla ja pellava. Nykyään monet täällä kävijät usein pettyvät, elleivät he tule kevätaikaan, jolloin koko maaseutu on kukkaloistossaan. Suurimman osan vuodesta kiviset kukkulanrinteet ovat paljaita ja karun näköisiä. Aikoinaan jotkin osat maasta olivat kuitenkin nykyistä tuuheamman metsän peitossa, ja maa oli rehevä, vieraanvarainen ja viehättävä kuin ”Jehovan puutarha”, todellinen kasvitieteellinen puutarha, ’joka vuoti maitoa ja hunajaa’ (1Mo 13:10; 2Mo 3:8; 4Mo 13:23, 24; 5Mo 8:7–9).

Puistomaisessa Palestiinassa oli muinoin runsaammin maaeläimiä, lintuja ja kaloja kuin nykyään. Siellä ei ole enää leijonia, karhuja, villihärkiä eikä virtahepoja, joskin siellä saattaa tavata muita villieläimiä, kuten susia, villisikoja, villikissoja, sakaaleja, jäniksiä ja kettuja. Kotieläimet – lampaat, vuohet, lehmät, hevoset, aasit ja kamelit – ovat yleisiä. Nykyään Israelissa arvioidaan olevan noin 85 erilaista nisäkäslajia, 350 lintulajia ja 75 matelijalajia.

Maaperän luonnonvarat. Sen lisäksi, että Palestiina oli runsasvetistä seutua, joka tuotti runsaasti elintarvikkeita, sen vuorissa oli hyödyllistä rauta- ja kuparimalmia (5Mo 8:9). Kultaa, hopeaa, tinaa ja lyijyä jouduttiin tuomaan muualta, mutta suolaesiintymiä oli runsaasti, ja Jordaninlaaksossa oli savikerrostumia tiilien, keramiikan ja valumuottien valmistusta varten (1Ku 7:46). Rakennustoimintaa varten louhittiin erinomaista kalkkikiveä, ja jonkin verran löydettiin tummaa basalttia, jota arvostettiin sen kovuuden ja hienorakeisen koostumuksen vuoksi.