(hepr. peʹšet, piš·tahʹ; kreik. liʹnon).

Kasvi, jota on viljelty muinaisista ajoista asti ja jonka kuiduista on yleisesti tehty ja tehdään edelleenkin pellavalankaa ja -kangasta (2Mo 25:4; Tu 15:14). Pellava (Linum usitatissimum) voi kasvaa 30–120 cm korkeaksi. Kasvin hento varsi, jossa on hailakanvihreitä, ehytlaitaisia lehtiä, haarautuu vasta latvasta. Kunkin haaran tai viuhkan päässä on syvän- tai haaleansininen (harvoin valkoinen) kukka, jossa on viisi terälehteä. (Kuva, 1. osa, s. 544.)

Kun pellava oli ”nupulla”, se oli valmista korjattavaksi  (2Mo 9:31). Pellavat nyhdettiin tai kuokittiin ylös maasta. Sitten ne kuivatettiin. Jerikossa sijainneen Rahabin talon katolle oli levitetty pellavanvarsia todennäköisesti juuri tätä varten (Jos 2:6).

Heprealaisten pellavankäsittelymenetelmät vastasivat luultavasti sitä kuvausta, jonka ensimmäisellä vuosisadalla elänyt Plinius vanhempi esitti (Natural History, XIX, III, 17, 18), sekä niitä menetelmiä, joita nähdään Beni Hasanissa Egyptissä säilyneissä ikivanhoissa kuvissa. Siemenkotien poistamisen jälkeen pellavanvarret upotettiin kokonaan veteen ja niiden päälle pantiin kiviä painoiksi, etteivät ne päässeet kellumaan. Pellavien liotessa vedessä puumainen osa lahosi, jolloin kuidut vapautuivat. Kun varren ulommainen osa eli kuori irtosi, varret otettiin pois vedestä ja niitä käänneltiin ympäri useita kertoja auringossa, kunnes ne olivat täysin kuivia. Sitten pellavia hakattiin nuijilla kivilaattojen päällä, ja kuidut eroteltiin ja puhdistettiin häkilöimällä eli kampaamalla. Lähinnä kuorta olevista huonommista kuiduista, rohtimista, tehtiin lampunsydämiä (ks. Jes 42:3; 43:17; Mt 12:20), kun taas sisemmistä kuiduista, jotka olivat vaaleampia ja parempilaatuisia, tehtiin lankaa, jota kiillotettiin lyömällä sitä yhä uudelleen kovaa kiveä vasten.

Egyptille hyvin tyypillisen alavan tulvamaan sanotaan soveltuvan erityisen hyvin pellavan viljelyyn. Muinaisessa maailmassa tämä maa oli kuuluisa hienosta pellavastaan. Jumalan lähettämä raevitsaus, joka tuhosi pellavan ja ohran, oli siksi ankara isku Egyptin talouselämälle (2Mo 9:23, 31). Jesaja (19:9) kirjoitti myöhemmin muistiin Egyptin vastaisen julistuksen, jonka mukaan mm. ”häkilöidyn pellavan käsittelijät” joutuisivat häpeään.

Kangas. Useimmat heprealaisten vaatekappaleet olivat joko villaa tai pellavaa (3Mo 13:47; San 31:13, 22; Ho 2:5, 9). Laki kielsi niitä israelilaisia, jotka eivät olleet pappeja, käyttämästä noiden kahden materiaalin sekoitetta (5Mo 22:11). Pellavasta tehtiin myös mm. vöitä (Jer 13:1) ja purjeita (Hes 27:7). Vaikka israelilaiset valmistivat ilmeisesti itse pellavakangasta, he tuottivat sitä jonkin verran myös Egyptistä (San 7:16).

Pellavan laatutaso vaihteli, sillä Raamatussa mainitaan ”hieno pellava” ja ”hieno kangas” (Hes 16:10; 27:16). Varakkaat, kuninkaat ja korkeat hallintoviranomaiset pukeutuivat erittäin laadukkaaseen pellavaan (1Mo 41:42; 1Ai 15:27; Est 8:15; Lu 16:19). Rikas Arimatiasta oleva Joosef kääri Jeesuksen ruumiin puhtaaseen, hienoon pellavakankaaseen (Mt 27:57–59).

Tabernaakkelin kymmenen telttakangasta, pyhän ja kaikkeinpyhimmän välinen esirippu, tabernaakkelin sisäänkäynnin verho ja esipihan ympärysverhot sekä sen portin verho tehtiin israelilaisnaisten kehräämästä hienosta pellavalangasta (2Mo 35:25; 36:8, 35, 37; 38:16, 18). Hienoa kerrattua pellavalankaa käytettiin myös ylimmäisen papin vyöhön, efodiin ja rintakilpeen (2Mo 39:2, 3, 5, 8). Toisillekin papeille tehtiin ihokkaat hienosta pellavasta (2Mo 39:27–29). Näyttää siltä, että pyhäkön verhot ja siellä käytettävät vaatteet olivat pääasiassa pellavaa ja että värjätystä villasta ja kullasta kirjailtiin koristeita (2Mo 35:35; 38:23).

Kuvaannollista käyttöä. Suuren Babylonin kuvaillaan olevan puettu hienoon pellavaan ja purppuraan ja helakanpunaan, mikä kuvaa ylellisyyttä (Il 18:16). Kristuksen morsiamen puvun hienon pellavan sanotaan taas selvästi edustavan ”pyhien vanhurskaita tekoja”. Samoin taivaallisten armeijoiden osoitetaan pukeutuneen valkoiseen, puhtaaseen, hienoon pellavaan, mikä viittaa siihen, että ne käyvät sotaa vanhurskaudessa. (Il 19:8, 11, 14; ks. myös Da 10:5; Il 15:6.)