Sellaisen henkilön ottaminen pojaksi (tai tyttäreksi), joka ei ole oma lapsi luonnollisen sukulaisuuden nojalla. Kreikankielinen sana (hyi·o·the·siʹa), joka on käännetty vastineella ”pojaksiotto” tai vastaavilla ilmauksilla, on tekninen lakitermi ja merkitsee kirjaimellisesti ’pojaksi asettamista’ (vrt. Ro 8:15, Rbi8, alav.).

Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa ei adoptiota käsitellä oikeuskäytännön kannalta, mutta perusajatus esiintyy useassa tapauksessa. Näyttää siltä, että ennen Ismaelin ja Iisakin syntymää Abraham piti ainakin mahdollisena sitä, että hänen orjansa Elieser saisi ottopojan kaltaisen aseman ja olisi Abrahamin huoneen todennäköinen perijä (1Mo 15:2–4). Lähi-idässä on kauan ollut yleisenä tapana adoptoida orjia pojiksi, ja sellaisilla orjilla oli perintöoikeus, ei kuitenkaan ennen perheenisän luonnollisia jälkeläisiä.

Raakel ja Lea pitivät kumpikin palvelijattariensa Jaakobille synnyttämiä lapsia omina poikinaan, ’heidän polviensa päälle synnytettyinä’ (1Mo 30:3–8, 12, 13, 24). Nämä lapset saivat perinnön yhdessä Jaakobin laillisten vaimojen synnyttämien lasten kanssa. He olivat isänsä luonnollisia poikia, ja koska orjattaret olivat vaimojen omaisuutta, niin Raakelilla ja Lealla oli omistusoikeus näihin lapsiin.

Myöhemmin faraon tytär adoptoi Mooses-lapsen (2Mo 2:5–10). Koska miehillä ja naisilla oli egyptiläisen lain mukaan samat oikeudet, niin faraon tytär saattoi käyttää adoptoimisoikeuttaan.

Israelin kansan keskuudessa adoptio ei ilmeisesti ollut kovin yleinen käytäntö. Lankousavioliitosta säädetty laki epäilemättä poisti suurelta osin lasten adoptoimisen perussyyn, joka oli vanhempien nimen säilyttäminen (5Mo 25:5, 6).

Kristillinen merkitys. Apostoli Paavali puhuu Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa useita kertoja pojaksiotosta käsitellessään niiden uutta asemaa, jotka Jumala on kutsunut ja valinnut. Epätäydellisen Aadamin jälkeläisiksi syntyneinä he olivat synnin orjuudessa eivätkä syntymänsä perusteella olleet Jumalan poikia. Kristuksen Jeesuksen suorittaman oston välityksellä heistä tulee ottopoikia ja myös perillisiä Kristuksen, Jumalan ainosyntyisen Pojan, kanssa. (Ga 4:1–7; Ro 8:14–17.) He eivät saa tätä pojan asemaa luonnostaan, vaan Jumalan valinnan kautta ja hänen tahtonsa mukaan (Ef 1:5). Heidät tunnustetaan Jumalan lapsiksi eli pojiksi siitä hetkestä alkaen, kun Jumala siittää heidät hengellään (1Jo 3:1; Joh 1:12, 13), mutta tämän edun toteutuminen heidän kohdallaan täydellisesti siten, että heistä tulee Jumalan henkipoikia, riippuu siitä, osoittautuvatko he uskollisiksi loppuun asti (Ro 8:17; Il 21:7). Sen vuoksi Paavali sanoo heidän odottavan ”hartaasti – – pojaksiottoa, vapautusta ruumiistamme lunnaiden perusteella” (Ro 8:23).

Tämän ottopojan aseman etuina ovat vapautuminen ’orjuuden hengestä, joka aiheuttaa pelkoa’ – sen tilalle tulee pojan luottamus – sekä taivaallisen perinnön toivo, jonka Jumalan hengen todistus varmistaa. Samanaikaisesti tämä pojaksiotto muistuttaa näitä poikia siitä, että tuo asema johtuu Jumalan ansaitsemattomasta hyvyydestä ja valinnasta eikä heidän luonnollisesta oikeudestaan. (Ro 8:15, 16; Ga 4:5–7.)

Roomalaiskirjeen 9:4:ssä Paavali toteaa, että lihallisille israelilaisille ”kuuluvat pojaksiotto ja kirkkaus ja liitot ja Lain antaminen”, ja tämä viittaa ilmeisesti siihen ainutlaatuiseen asemaan, joka israelilaisille suotiin heidän ollessaan Jumalan liittokansa. Siksi Jumala toisinaan puhui Israelista ”minun poikanani”. (2Mo 4:22, 23; 5Mo 14:1, 2; Jes 43:6; Jer 31:9; Ho 1:10; 11:1; vrt. Joh 8:41.) Todellisen pojanaseman saavuttaminen tuli kuitenkin mahdolliseksi vasta Kristuksen Jeesuksen lunnaiden välityksellä, ja se riippui tämän Jumalan järjestelyn tunnustamisesta ja siihen uskomisesta (Joh 1:12, 13; Ga 4:4, 5; 2Ko 6:16–18).