(’uuhi’).

Labanin tytär, Lean nuorempi sisar, Jaakobin serkku ja lempivaimo (1Mo 29:10, 16, 30). Jaakob pakeni murhanhimoista veljeään Esauta 1781 eaa. ja matkasi Paddan-Aramissa, ”idän asukkaiden maassa”, sijaitsevaan Haraniin (1Mo 28:5; 29:1). Raakel oli ”kaunisvartaloinen ja kauniskasvoinen” tyttö, joka paimensi isänsä lampaita; hän tapasi Jaakobin kaivolla lähellä Harania. Jaakob otettiin enonsa huonekuntaan, ja kuukautta myöhemmin hän suostui palvelemaan Labania seitsemän vuotta saadakseen vaimokseen Raakelin, johon hän oli rakastunut. Hänen rakkautensa ei laimentunut noiden seitsemän vuoden aikana, ja siksi ne tuntuivat hänestä ”kuin muutamilta päiviltä”. Hääyönä hänen enonsa kuitenkin pani Raakelin tilalle vanhemman tyttärensä Lean, joka ilmeisesti oli mukana isänsä juonessa. Kun Jaakob seuraavana aamuna syytti Labania petkutuksesta, tämä puolusteli tekoaan vetoamalla paikalliseen tapaan. Jaakob suostui viettämään täyden hääviikon Lean kanssa, ennen kuin hän saisi Raakelin, ja työskentelemään sen jälkeen Labanille vielä toiset seitsemän vuotta. (1Mo 29:4–28.)

Raakel ei tuottanut Jaakobille pettymystä vaimona, ja Jaakob osoitti häntä kohtaan enemmän rakkautta kuin Leaa kohtaan. Silloin Jehova suosi Leaa tämän epäedullisessa asemassa siunaamalla häntä neljällä pojalla, kun taas Raakel pysyi hedelmättömänä. (1Mo 29:29–35.) Raakel oli mustasukkainen sisarelleen ja epätoivoinen oman hedelmättömyytensä vuoksi, mitä naiset pitivät tuohon aikaan suurena häpeänä. Hänen nyreä kärsimättömyytensä suututti jopa hänen rakastavan miehensä. Korvatakseen oman hedelmättömyytensä Raakel antoi Jaakobille palvelijattarensa, jotta hän saisi tämän kautta jälkeläisiä (kuten Saara oli tehnyt aiemmin orjalleen Hagarille), ja kahta näin syntynyttä lasta pidettiin Raakelin lapsina. Lean palvelijatar ja Lea itse synnyttivät vielä yhteensä neljä poikaa, ennen kuin Raakelin toive lopulta toteutui ja hän sai ensimmäisen oman poikansa Joosefin. (1Mo 30:1–24.)

Silloin Jaakob oli valmis lähtemään Haranista, mutta hänen appensa taivutti hänet viipymään vielä pitempään, ja vasta kuusi vuotta myöhemmin Jaakob lähti Jumalan käskystä. Labanin petollisen menettelyn vuoksi Jaakob ei kertonut hänelle lähdöstään, ja sekä Lea että Raakel olivat tästä asiasta samaa mieltä miehensä kanssa. Ennen lähtöään Raakel varasti isänsä ”terafim-kuvat”, jotka olivat ilmeisesti jonkinlaisia epäjumalankuvia. Kun Laban sai myöhemmin joukon kiinni ja ilmoitti varkaudesta (joka oli  ilmeisesti hänen suurin huolenaiheensa), Jaakob, joka ei tiennyt Raakelin ottaneen ne, osoitti paheksuvansa tuota tekoa määräämällä varkaalle kuolemanrangaistuksen, jos hänet löydettäisiin Jaakobin seurueesta. Laban tutki lopulta Raakelinkin teltan, mutta tämä ei paljastunut, koska hän väitti olevansa huonovointinen kuukautistensa vuoksi ja jäi istumaan sen satulakorin päälle, jossa terafim-kuvat olivat. (1Mo 30:25–30; 31:4–35, 38.)

Kohdatessaan veljensä Esaun Jaakob osoitti edelleen rakastavansa Raakelia enemmän asettamalla hänet ja hänen ainoan poikansa matkaseurueen viimeiseksi, koska hän epäilemättä piti sitä turvallisimpana paikkana, mikäli Esau hyökkäisi seurueen kimppuun (1Mo 33:1–3, 7). Asuttuaan jonkin aikaa Sukkotissa, sitten Sikemissä ja lopulta Betelissä Jaakob lähti kauemmaksi etelään. Jossain Betelin ja Betlehemin välillä Raakel synnytti toisen lapsensa Benjaminin, mutta hän kuoli synnytykseen ja hänet haudattiin sinne, ja Jaakob pystytti haudan merkiksi patsaan. (1Mo 33:17, 18; 35:1, 16–20.)

Näiden muutamien mainintojen perusteella voidaan saada vain vajavainen kuva Raakelin persoonallisuudesta. Hän oli Jehovan palvoja (1Mo 30:22–24), mutta hänellä oli inhimillisiä heikkouksia, ja terafim-kuvien varastaminen ja se nokkeluus, jonka avulla hän vältti paljastumisen, johtuivat ehkä ainakin osittain hänen perhetaustastaan. Olipa hänellä mitä heikkouksia hyvänsä, Jaakob rakasti häntä suuresti ja vielä vanhanakin hän piti Raakelia todellisena vaimonaan ja arvosti hänen lapsiaan enemmän kuin muita lapsiaan (1Mo 44:20, 27–29). Ne yksinkertaiset sanat, jotka Jaakob lausui Joosefille vähän ennen kuolemaansa, ilmaisevat, miten syvästi hän oli kiintynyt Raakeliin (1Mo 48:1–7). Raakelista ja Leasta sanotaan, että he ”rakensivat Israelin [Jaakobin] huoneen” (Ru 4:11).

Arkeologiset löydöt valaisevat ehkä jossain määrin sitä, miksi Raakel varasti isänsä ”terafim-kuvat” (1Mo 31:19). Nuzista Pohjois-Mesopotamiasta löydetyt nuolenpäätaulut, joiden uskotaan olevan peräisin toisen vuosituhannen puolivälin tienoilta eaa., paljastavat, että jotkin muinaiset kansat katsoivat kotijumalien hallussapidon edustavan laillista oikeutta perheen omaisuuden perimiseen (Ancient Near Eastern Texts, toim. J. Pritchard, 1974, s. 219, 220). Joidenkuiden mielestä Raakelista ehkä tuntui, että Jaakobilla oli Labanin ottopoikana oikeus periä osa hänen omaisuudestaan, ja he arvelevat Raakelin ottaneen terafim-kuvat tämän turvaamiseksi tai jopa saadakseen itselleen paremman aseman kuin Labanin pojilla oli. Tai Raakel on saattanut ajatella terafim-kuvien hallussapidon estävän kaikki hänen isänsä lailliset yritykset vaatia osaa siitä omaisuudesta, jonka Jaakob oli hänen palveluksessaan koonnut (vrt. 1Mo 30:43; 31:1, 2, 14–16). Nämä mahdollisuudet riippuvat tietenkin siitä, oliko tuollainen tapa vallalla Labanin kansan parissa ja olivatko nuo terafim-kuvat todella kotijumalia.

Raakelin hautapaikka, joka sijaitsi ”Benjaminin alueella Selsahissa”, tunnettiin vielä Samuelin päivinä, noin kuusisataa vuotta myöhemmin (1Sa 10:2). Perimätiedon mukaan tuo hauta sijaitsee n. 1,5 km Betlehemistä pohjoiseen. Tällöin se olisi kuitenkin ollut Juudan eikä Benjaminin alueella. Sen vuoksi se sijaitsee joidenkuiden mielestä kauempana pohjoisessa, mutta kaikki yritykset sen täsmällisen sijainnin määrittämiseksi ovat nykyään turhia.

Miksi Raamatussa kerrotaan satoja vuosia Raakelin kuoleman jälkeen, että hän tulisi itkemään poikiaan tulevaisuudessa?

Jeremian 31:15:ssä Raakelin kerrotaan itkevän poikiaan, jotka on viety vihollisen maahan, ja hänen valituksensa kuuluu Ramassa (Jerusalemin pohjoispuolella Benjaminin alueella) (ks. RAMA nro 1). Koska Efraim, jonka jälkeläisten muodostamaa heimoa käytetään usein kollektiivisesti edustamaan Israelin pohjoista valtakuntaa, mainitaan tässä yhteydessä monta kertaa (Jer 31:6, 9, 18, 20), tämä profetia viittaa joidenkin tutkijoiden mielestä siihen, että assyrialaiset veivät tuon pohjoisen valtakunnan asukkaat pakkosiirtolaisuuteen (2Ku 17:1–6; 18:9–11). Toisaalta se voi tarkoittaa myös sekä Israelin että Juudan viemistä lopulta pakkosiirtolaisuuteen (Juudan veivät babylonialaiset). Ensimmäisessä tapauksessa Raakelia voitiin erittäin hyvin käyttää kuvauksessa, koska hän oli Efraimin, pohjoisen valtakunnan huomattavimman heimon, esiäiti (Joosefin kautta). Jälkimmäisessä tapauksessa se, että Raakel ei ollut pelkästään Joosefin äiti vaan myös Benjaminin, jonka heimo muodosti osan Juudan eteläistä valtakuntaa, teki hänet sopivaksi kuvaamaan kaikkia Israelin äitejä, jotka näyttivät synnyttäneen poikansa turhaan. Jehovan lohduttava lupaus kuitenkin kuului, että nuo pakkosiirtolaiset  ”palaavat varmasti vihollisen maasta” (Jer 31:16).

Matteus lainasi tätä raamatunkohtaa, kun hän kertoi Betlehemin pienokaisten surmaamisesta Herodeksen käskystä (Mt 2:16–18). Koska Raakelin hauta oli ainakin suhteellisen lähellä Betlehemiä (joskaan ei ilmeisesti perimätiedon mukaisessa paikassa), tämä kuvaus Raakelin itkusta sopi ilmaisemaan noiden tapettujen lasten äitien murhetta. Mutta vielä osuvampaa tämän Jeremian profetian lainaaminen oli tilanteen samankaltaisuuden vuoksi. Israelilaiset olivat vierasmaalaisten alaisuudessa. Heidän poikansa oli jälleen viety pois. Mutta tällä kertaa ”vihollisen maa”, johon he olivat menneet, ei selvästikään ollut poliittinen alue, kuten aiemmassa tapauksessa. Se oli hauta, seutu, jota ’kuningas Kuolema’ hallitsee (vrt. Ps 49:14; Il 6:8), ja kuoleman sanotaan olevan ”viimeinen vihollinen”, joka tuhotaan (Ro 5:14, 21; 1Ko 15:26). Paluu tästä ”pakkosiirtolaisuudesta” tapahtuisi tietenkin kuolleiden ylösnousemuksen välityksellä.