Fyysinen vamma, joka estää ihmistä kävelemästä normaalisti. Rampuus voi johtua synnynnäisestä epämuodostumasta (Ap 3:2; 14:8), mutta useimmiten rampautumisen syynä ovat onnettomuudet tai sairaudet.

Aaronin papisto. Rampa Aaronin jälkeläinen ei voinut palvella pappina, mutta hän sai syödä papiston ravinnoksi tarkoitettuja antimia (3Mo 21:16–23). Jehova asetti pappiensa fyysiselle soveliaisuudelle korkean normin, sillä he edustivat häntä hänen pyhäkössään. Samoin Kristus, suuri Ylimmäinen Pappi, oli ”uskollinen, vilpitön, saastumaton, syntisistä erotettu” (Hpr 7:26).

Uhrit. Lain alaisuudessa ei saanut uhrata teurasuhriksi rampaa eläintä, koska uhrit edustivat Kristuksen täydellistä uhria (5Mo 15:21; 3Mo 22:19, 20). Luopioisraelilaiset rikkoivat tätä lakia, minkä vuoksi Jumala ojensi heitä sanoen: ”Kun te esitätte ramman eläimen – – [uhriksi, te sanotte]: ’Se ei ole paha.’ Viepä se käskynhaltijallesi. Mielistyykö hän sinuun, tai ottaako hän sinut ystävällisesti vastaan? – – Voinko minä mielistyä tähän, mitä kätenne tuo?” (Mal 1:8, 13.) Apostoli ilmeisesti soveltaa tämän vaatimuksen hengellisessä merkityksessä kristittyihin ja pyytää heitä hartaasti: ”[Antakaa] ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi, mikä on pyhää palvelusta järjenkykyinenne.” (Ro 12:1.)

Jaakobin rampuus. Kun Jaakob oli noin 97-vuotias, hän paini koko yön Jumalan aineellistuneen enkelin kanssa. Hänen onnistui pidätellä enkeliä niin kauan, että tämä siunasi hänet. Kamppailun tiimellyksessä enkeli kosketti Jaakobin lonkkaniveltä niin että se meni sijoiltaan. Siitä lähtien Jaakob ontui. (1Mo 32:24–32; Ho 12:2–4.) Jaakob muisti sen jälkeen aina, että vaikka hän oli ”otellut Jumalan [Jumalan enkelin] ja ihmisten kanssa, niin että – – [hän oli] viimein päässyt voitolle”, kuten enkeli sanoi, hän ei ollut todellisuudessa kukistanut voimakasta Jumalan enkeliä. Jumala salli Jaakobin otella enkelin kanssa vain siksi, että se palveli hänen tarkoitustaan: Jaakob saattoi näin todistaa todella ymmärtävänsä Jumalan siunauksen tarpeellisuuden.

Huomaavaisuus. Raamatussa tähdennetään huomaavaisuutta rampoja kohtaan. Job sanoi, että vaurautensa päivinäkin hän oli ’rammalle jalkoina’ (Job 29:15). Jeesus ja hänen opetuslapsensa tunsivat sääliä sairaita ja rampoja kohtaan, ja he paransivat monia heistä (Mt 11:4, 5; 15:30, 31; 21:14; Ap 3:1–10; 8:5–7; 14:8–10).

Kuvaannollista käyttöä. Jebusilaiset ilmaisivat kerskaillen, että he luottivat linnoituksensa turvallisuuteen, kun he sanoivat Daavidille pilkallisesti: ”’Tänne sinä et tule, vaan sokeat ja rammat käännyttävät sinut pois’, sillä he ajattelivat: ’Ei Daavid tule tänne.’” He ovat todella voineet asettaa tällaisia ihmisiä muurille puolustajiksi, kuten Josefus kertoo (Jewish Antiquities, VII, 61 [iii, 1]), ja ehkä tästä syystä Daavid sanoi: ”Pääsköön kuka tahansa, joka lyö jebusilaiset, vesitunnelin kautta kosketukseen sekä niiden rampojen että niiden sokeiden kanssa, joita Daavidin sielu vihaa!” Nämä rammat ja sokeat symboloivat sitä, että jebusilaiset olivat loukanneet Daavidia ja – mikä vielä vakavampaa – pilkanneet armeijoiden Jehovaa. Daavid vihasi jebusilaisia samaten kuin heidän rampojaan ja sokeitaan heidän ylimielisyytensä vuoksi. Hän on saattanut nimittää todellisuudessa jebusilaisten johtajia ivallisesti ’rammoiksi ja sokeiksi’. (2Sa 5:6–8.)

Jakeen 8 maininnasta: ”Siksi sanotaan: ’Sokea ja rampa eivät tule taloon’” on esitetty useita erilaisia selityksiä. Tässä kohdassa näitä sanoja ei panna Daavidin suuhun, mikä merkitsee ehkä  sitä, että muut keksivät tämän sananparren sellaisista, jotka jebusilaisten tavoin ylpeilivät turvallisesta asemastaan tai olivat siitä ylen itsevarmoja. Sanonta on voinut myös tarkoittaa: ’Ei kukaan, joka seurustelee jebusilaisten kaltaisten epämiellyttävien ihmisten kanssa, astu sisään.’ Toiset kääntäisivät tuon kohdan: ”Koska sokeat ja rammat sanoivat jatkuvasti: ’Hän ei tule tähän taloon’” tai: ”Koska he, jopa sokeat ja rammat, olivat sanoneet: ’Hän ei tule taloon’” (Barrett, Synopsis of Criticisms, Lontoo 1847, II osa, II jakso, s. 518; KJ, reunahuomautus).

Myöhemmin Elia kysyi israelilaisilta eräässä tilanteessa: ”Kuinka kauan te onnutte kahden eri mielipiteen välillä? Jos Jehova on tosi Jumala, seuratkaa häntä, mutta jos Baal, seuratkaa häntä.” Israelilaiset väittivät tuolloin palvovansa Jehovaa mutta palvoivat samaan aikaan Baalia. Heidän kulkunsa oli epävakaata ja ontuvaa kuin ramman liikkuminen. Tätä seuranneessa kokeessa Baalin profeetat yrittivät aamusta puoleenpäivään saakka turhaan saada jumalansa vastaamaan heille ja ”he onnuskelivat tekemänsä alttarin ympärillä”. Tämä voi olla ironinen kuvaus fanaattisten Baalin palvojien rituaalitanssista tai nilkutuksesta, tai he saattoivat ontua siksi, että he olivat väsyneitä pitkän, hyödyttömän rituaalin jälkeen. (1Ku 18:21–29.)

Ontumista, rampuutta ja kompastumista käytetään kielikuvina ihmisen elämänvaelluksen, aikeiden tai puheen epäsäännöllisyydestä tai epävakaudesta. Bildad, joka otaksuttavasti varoitti Jobia tätä uhkaavista vaaroista, sanoi jumalattomuuden tielle lähteneestä: ”Onnettomuus on valmiina tehdäkseen hänestä ontuvan.” (Job 18:12.) Daavid ja Jeremia käyttivät samanlaista kielikuvaa puhuessaan vihollisistaan, jotka ikään kuin odottivat heidän ottavan harha-askeleen ja kärkkyivät heidän ontumistaan. Jeremian viholliset toivoivat ’voivansa voittaa hänet ja saavansa kostaa hänelle’. (Jer 20:10; Ps 38:16, 17.) Jeesuksen Kristuksen viholliset halusivat hänen kompastuvan sanoissaan, jotta he voisivat saada ”hänet puheestaan ansaan” (Mt 22:15).

Käyttö sananlaskuissa. ”Kuin jalkaansa silpova [mikä rampauttaisi ihmisen], kuin silkkaa väkivaltaa juova on se, joka sysää asioita typerän käsiin”, sanoi viisas kuningas Salomo. Se joka antaa typerän hoitaa jonkin hankkeen puolestaan, tekee todellakin lamauttavaa väkivaltaa omille eduilleen. Hän voi olla varma siitä, että hänen suunnitelmansa romahtavat ja hänelle koituu vahinkoa. (San 26:6.)

Seuraavassa sananlaskussa esitetään samantyylinen kuvaus: ”Ovatko ramman sääret käyneet ammentamassa vettä? Sellainen on sananlasku typerien suussa.” (San 26:7.) Muinoin varsinkin kukkuloille rakennetuissa kaupungeissa oli usein laskeuduttava tikkaita tai pitkiä portaita, kun haettiin vettä kaivosta. Typerä, joka yrittää lausua tai soveltaa sananlaskua, on yhtä kömpelö ja tehoton kuin rampa, joka yrittää tuoda vettä ylös portaita pitkin.

Jumalan muinainen kansakunta. Kun Jehova puhui kansansa ennallistamisesta, hän lupasi vahvistaa sitä lähtemään Babylonista ja aloittamaan vaarallisen matkan takaisin autioitettuun Jerusalemiin. Kaikenlainen hengellinen rampuus, epävarmuus tai empiminen poistettaisiin. Jumala rohkaisi kansaansa profeetta Jesajan välityksellä: ”Silloin rampa kiipeää kuin jalohirvi.” (Jes 35:6.) Jumalan kansakunta oli ontunut ja joutunut vankeuteen, mutta ”sinä päivänä”, sanoi Jehova, ”tahdon koota sen, mikä ontui – –. Ja minä teen siitä, mikä ontui, jäännöksen ja siitä, mikä oli siirretty kauas, mahtavan kansakunnan.” (Mi 4:6, 7; Sef 3:19.)

Jehova lohdutti vielä kansaansa ja lupasi, että hän sen Kuninkaana suojelisi sitä hyökkääjiltä. Hän kuvaili Siionin vihollisten olevan yhtä avuttomia kuin laiva, jonka takila on irronnut, jonka masto huojuu ja jonka purje on poissa. Sitten hän sanoi: ”Silloin [viholliselta otettua] saalista on jaettava runsaasti; rammatkin ottavat suuren ryöstösaaliin.” Saalista olisi niin paljon, että nekin, jotka eivät tavallisesti pystyneet osallistumaan ryöstelyyn, saisivat tuolloin osansa. (Jes 33:23.)

Huomaavaisuus hengellisesti rampoja kohtaan. Heprealaisille osoitetun kirjeen kristitty kirjoittaja kiinnitti huomiota siihen, että heidän keskuudessaan oli monia hengellisesti epäkypsiä, joiden pitäisi edistyä (Hpr 5:12–14). Puhuttuaan kurista hän sanoi: ”Tehkää jatkuvasti suoria polkuja jaloillenne, jotta se, mikä on rampa, ei menisi sijoiltaan, vaan pikemminkin paranisi.” (Hpr 12:13.) Niidenkin, jotka ovat vahvoja, pitäisi valvoa huolellisesti kristillistä vaellustaan, etteivät heikot, hengellisesti ”rammat”, kompastuisi tai loukkaantuisi. Jos ne, joiden usko oli vahvempi, tekisivät joitakin luvallisia asioita hengellisen vapautensa nojalla, heidän toimintansa saattaisi kompastuttaa niitä, joiden usko oli heikompi. (Ro 15:1.)

Apostoli Paavali valaisee tätä periaatetta syömiseen ja juomiseen liittyvällä esimerkillä (Ro  14:13–18, 21) ja neuvoo samassa yhteydessä: ”Päättäkää – – olla panematta veljen eteen kompastuskiveä tai lankeamisen aihetta.” Hän sanoo vielä: ”On hyvä olla syömättä lihaa tai juomatta viiniä tai tekemättä mitään, mihin veljesi kompastuu.” (Vrt. 1Ko 8:7–13.)

Apostoli osoittaa, että kristityn tulisi toisaalta vahvistaa omia hengellisiä ”jalkojaan”, ettei hän onnu tai kompastu sen vuoksi, mitä tapahtuu tai mitä joku toinen tekee. Hänen pitäisi vahvistaa itseään voidakseen pysyä vakaana kristillisellä tiellä. Paavali sanoo: ”Joka syö, älköön halveksuko sitä, joka ei syö, ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet tervetulleena vastaan.” (Ro 14:3.) Psalmista ilmaisi tämän periaatteen seuraavasti: ”Runsas rauha kuuluu niille, jotka rakastavat sinun lakiasi, eikä heille ole kompastuskiveä.” (Ps 119:165.) Mikään ei saa niitä, jotka rakastavat Jumalan lakia, ontumaan hengellisen rampuuden vuoksi.

Täydellinen parantuminen. Rampuus on aiheuttanut paljon kyyneleitä. Mutta niin kuin Jeesus Kristus paransi monia rampoja ja raajarikkoja ja jopa palautti ennalleen kuivettuneita ruumiinosia, kun hän oli maan päällä (Mr 3:1, 5; vrt. Lu 22:50, 51), niin hän – Jumalan Poika – tekee jälleen samanlaisia parannustekoja ”uusien taivaiden” avulla. Jumalan nimittämänä Ylimmäisenä Pappina ja Kuninkaana hän saa aikaan täydellisen parantumisen, ja hän pyyhkii pois kaikki kyyneleet ihmisten silmistä. (Mt 8:16, 17; Il 21:1, 4.)