Alue, jota rajoittavat idässä Mesopotamia, lännessä Libanonvuoret, pohjoisessa Taurusvuoristo ja etelässä Palestiina ja Arabian aavikko. Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa tästä alueesta käytetään nimitystä Aram. Nämä rajat ovat vain yleisluonteisia, koska Syyrian vaikutusvalta ja herruus tällä alueella oli suurimman osan ajasta jokseenkin häilyvää ja epävakaata.

Patriarkkojen päivinä. Patriarkkojen ajoilta syyrialaiset mainitaan Raamatussa ainoastaan, kun kerrotaan siitä, mitä tapahtui Haranin seudulla ja mikä koski Rebekan lähiomaisten elämää. Sekä hänen isäänsä Betuelia että hänen veljeään Labania sanotaan syyrialaisiksi tai (kirjm.) aramealaisiksi (1Mo 25:20; 28:5; 31:20, 24). Jaakobin sanottiin olevan ”nääntyvä syyrialainen”, koska hän oli asunut 20 vuotta Haranin seudulla. Siellä hän meni naimisiin Labanin kahden tyttären kanssa ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä; hän koki myös ahdistusta Labanin palveluksessa. Lisäksi Jaakobin äiti oli syyrialainen. (5Mo 26:5; 1Mo 31:40–42; Ho 12:12.)

Tuomarien aika. Tuomarien aikaan, kun israelilaiset lankesivat pois Jehovan palvonnasta, Syyrian kuningas Kusan-Risataim alisti heidät kahdeksaksi vuodeksi (Tu 3:7–10). Erään toisen kerran syyrialaiset vaikuttivat israelilaisiin niin voimakkaasti, että nämä alkoivat palvella heidän jumaliaan ja muita pakanajumalia (Tu 10:6).

Israelin ja Juudan kuninkaiden aikakausi. Sen jälkeen kun Israelista oli tullut monarkia, Syyria muuttui sotilaallisesti aggressiiviseksi, ja koko pohjoisen valtakunnan historian ajan noiden kahden maan väliset suhteet olivat vihamieliset. Israelin ensimmäinen kuningas Saul lähti sotimaan syyrialaisia Soban kuninkaita vastaan (1Sa 14:47). Kun Daavid oli tullut kuninkaaksi, hän aiheutti raskaita tappioita Syyrian kuninkaan Hadadeserin armeijalle. Samaan aikaan otettiin saaliiksi paljon kultaa, hopeaa ja kuparia, ja ne pyhitettiin Jehovalle. Lisäksi Daavid asetti varuskuntia Damaskokseen ja pani syyrialaiset maksamaan pakkoveroa. (2Sa 8:3–12; 1Ai 18:3–8.) Myöhemmin yli 30000 syyrialaista palkkasoturia, jotka ammonilaiset olivat palkanneet, lähti israelilaisia pakoon sen sijaan, että he olisivat taistelleet israelilaisia vastaan. Mutta kun paikalle tuotiin syyrialaisia vahvistusjoukkoja, alkoi taistelu Israelia vastaan, ja syyrialaiset kärsivät raskaita tappioita, mikä sai heidät hieromaan rauhaa. (2Sa 10:6–19; 1Ai 19:6–19.)

Tämän jälkeen muuan syyrialainen Reson-niminen kapinoitsija, joka oli paennut Hadadeseria, teki itsestään Damaskoksen kuninkaan, ja hänestä tuli Israelin vastustaja kaikiksi Salomon päiviksi (1Ku 11:23–25). Näin Damaskoksesta tuli Syyrian huomattavin kaupunki, ja sen tunnustettiin pitkään olevan ”Syyrian pää”, jolle Jehovan tuota kansakuntaa vastaan kohdistetut julistukset osoitettiin (Jes 7:8; 17:1–3; Am 1:5).

Israelin valtakunnan jakautumisen jälkeen. Raamatun historiassa kerrotaan syyrialaisista Salomon kuoleman ja hänen valtakuntansa jakautumisen jälkeen pääasiassa siltä näkökannalta, millaista menestystä tai millaisia takaiskuja he kokivat suhteessaan sekä pohjoisen että eteläisen valtakunnan israelilaisiin. Nimenomaisia tapahtumia mainitaan seuraavien kuninkaiden hallituskausilta: Asa (1Ku 15:18–20; 2Ai 16:2–4, 7), Ahab (1Ku 20:1–34; 22:3, 4, 29–35; 2Ai 18:10, 28–34), Israelin kuningas Joram (2Ku 6:24–7:16; 8:28, 29; 9:14b, 15; 2Ai 22:5, 6), Juudan kuningas Joas (2Ku 12:17, 18; 2Ai 24:23, 24), Jehoahas (2Ku 13:3–7, 22), Israelin kuningas Joas (2Ku 13:14–19, 24, 25), Jotam (2Ku 15: 37, 38), Ahas (2Ku 16:5–9; 2Ai 28:5; Jes 7:1–8; 9:12) ja Jojakim (2Ku 24:2). Oli erittäin epätavallista, erityisen maininnan arvoista, kun kului ’kolme vuotta, niin ettei ollut sotaa Syyrian ja Israelin välillä’ (1Ku 22:1).

Jehovan profeetta Elisa oli toisinaan tekemisissä syyrialaisten kanssa; hän esimerkiksi paransi Syyrian armeijan päällikön Naamanin spitaalista (2Ku 5:1–20) ja paljasti Hasaelille, että tästä tulisi Syyrian kuningas isäntänsä Ben-Hadad II:n tilalle (2Ku 8:7–15). Kerran kun syyrialaiset sotilaat piirittivät Dotania ottaakseen Elisan vangiksi, profeetta pyysi ensin Jumalaa lyömään heidät eräänlaisella sokeudella ja johdatti heidät sitten Samariaan, missä heidän näkökykynsä palautettiin; sen jälkeen hän järjesti heille ruokaa ja lähetti heidät kotiin (2Ku 6:8–23). Lisää yksityiskohtia näistä syyrialaisten ja profeetta Elisan yhteisistä vaiheista on kerrottu artikkelissa ELISA.

Syyrialaiset olivat seemiläisiä, israelilaisten lähisukulaisia ja läheisesti yhteydessä heihin. 700-luvulla eaa. heidän kielensä erosivat kuitenkin niin paljon toisistaan, ettei tavallinen juutalainen ymmärtänyt arameaa (2Ku 18:26–28; Jes 36:11, 12; ks. ARAMEA: Kieli). Polyteistiset syyrialaiset erosivat juutalaisista suuresti myös uskonnollisesti, ja syyrialaisten jumalien palvonta sallittiin Israelin maassa vasta kun juutalaisista tuli luopioita (Tu 10:6; 2Ku 16:10–16; 2Ai 28:22, 23).

Ensimmäisellä vuosisadalla. Apostolien aikaan Syyria tarkoitti Rooman provinssia, jonka Pompeius liitti tuohon imperiumiin 64 eaa. Tähän provinssiin kuului suuri osa Syyrian vanhasta alueesta. Syyrian käskynhaltija valvoi myös koko Palestiinaa. Jeesuksen syntymän aikaan Syyriaa hallitsi käskynhaltija Quirinius, keisari Augustuksen legaatti. Hän asui Orontesjoen varrella Antiokiassa, joka oli hänen provinssinsa pääkaupunki ja Rooman imperiumin kolmanneksi suurin kaupunki. (Lu 2:1, 2.) Jeesus rajoitti palveluksensa varsinaiseen Palestiinaan, mutta sanoma hänen suurenmoisista ihmeistään kulkeutui ”koko Syyriaan” (Mt 4:24).

Kun Jerusalemin kristityt hajaantuivat Stefanoksen kivittämistä seuranneen vainon johdosta, jotkut heistä veivät hyvän uutisen Syyrian pääkaupunkiin Antiokiaan. Ensin sanoman kuulivat siellä asuvat juutalaiset ja myöhemmin myös muihin kansallisiin ryhmiin kuuluvat. Sekä Barnabaalla että Paavalilla oli huomattava osa Antiokian seurakunnan alkuvaiheissa. Nimenomaan tässä Syyrian kaupungissa ”opetuslapsia kutsuttiin Jumalan sallimuksesta ensimmäisen kerran kristityiksi”. (Ap 11:19–26; Ga 1:21.)

Vuoden 46 tienoilla, kun keisari Claudiuksen aikana tuli suuri nälänhätä, Antiokiassa ja sen ympäristössä asuvat kristityt lähettivät Jerusalemissa asuville veljilleen palveluksena avustusta Barnabaan ja Paavalin välityksellä (Ap 11:27–30). Apostolien ja Jerusalemin vanhinten lähettämä ympärileikkausta koskeva kirje oli osoitettu erityisesti Antiokian, Syyrian ja Kilikian (naapurialue) seurakunnille (Ap 15:23). Niinä vuosina, jolloin Paavali matkusti laajalti lähetystyöntekijänä, hän käytti Syyrian Antiokiaa tukikohtanaan (Ap 15:40, 41; 18:18; 20:3; 21:3; Ga 2:11).