Raamatun kaanon tarkoittaa niiden kirjojen kokoelmaa eli luetteloa, joita pidetään kiistattomasti Jumalan hengen ohjauksessa kirjoitettuina.

Sana ”kaanon” tulee heprean sanasta qanéh ’ruoko’. Ruokoja käytettiin ennen mittausvälineinä (Hes 41:8). Raamatun kaanon voikin olla lukijalle uskon, opin ja käytöksen mittapuu.

Heprealaisten kirjoitusten kaanon vahvistettiin 400-luvun loppuun mennessä eaa. Juutalaisen perimätiedon mukaan kokoamistyön aloitti Esra, taitava kirjuri ja Jumalan hengen ohjaama raamatunkirjoittaja, ja sen vei päätökseen Nehemia (Esr 7:6, alav.). Kreikkalaiset kirjoitukset valmistuivat aikana, jolloin Kristuksen seuraajilla oli pyhän hengen lahjoja (Joh 14:26; Il 1:1). Yksi tällainen lahja oli ”kyky erottaa hengen vaikutuksesta syntyneet ilmaukset toisistaan” (1Ko 12:10). Jotkut kristityt pystyivät ilman mitään kirkolliskokouksia päättelemään, mitkä seurakuntaan tulleet kirjeet oli kirjoitettu Jumalan hengen ohjauksessa. Tämä Jumalan hengen ohjaamien miesten luotettava ketju päättyi, kun Johannes, viimeinen apostoli, kuoli. Hänen kirjoitettuaan Ilmestyskirjan, evankeliumin ja kolme kirjettä Raamatun kaanon oli siis koossa. Myöhempiä luetteloijia ja kirjoittajia ei ohjannut Jumalan henki, joten heidän näkemyksensä eivät vaikuta hengen ohjauksessa kootun ja vahvistetun Raamatun kaanonin määrittämiseen, vaan niillä on arvoa vain todisteena kaanonin puolesta.