Sata vuotta sitten – 1914
”ME USKOMME, että vuosi 1914 tarjoaa todistuksia suurempiin mahdollisuuksiin totuuden palveluksessa kuin mitä minään elonkorjuun edellisenä vuotena on ollut”, sanottiin Vartio-Tornissa 1.2.1914. Vuosi, jota raamatuntutkijat olivat odottaneet kymmenien vuosien ajan, oli viimein koittanut, ja he ahersivat sananpalveluksessa. Niinpä miljoonat ihmiset saivat tuona vuonna kuulla Raamatun lupauksista. Maailma ponnisteli kuitenkin aivan toisenlaisten asioiden hyväksi.
Maailmasta tulee väkivaltaisempi
Vuoden 1914 alkupuolella sattui yksi Yhdysvaltojen työtaisteluhistorian väkivaltaisimmista tapauksista. Yhteenotossa kuoli miehiä, naisia ja lapsia. Lakkoilevat kaivosmiehet ja heidän perheensä oli häädetty yhtiön omistamista asunnoista, ja he joutuivat asumaan telttayhdyskunnissa. Coloradossa lähellä Ludlowia sijaitsevassa yhdyskunnassa puhkesi 20. huhtikuuta aseellisia taisteluja. Kaivostyöläisten telttayhdyskunta sytytettiin tuleen, ja vihaiset kaivosmiehet kostivat tappamalla useita yhtiön vartijoita. Paikalle kutsuttiin armeija palauttamaan järjestys.
Euroopassa asiat olivat vielä paljon huonommin. Gavrilo Princip, 19-vuotias Bosnian serbi, ampui 28. kesäkuuta laukauksen, joka surmasi Itävallan arkkiherttuan Frans Ferdinandin. Tuo laukaus oli kipinä, joka sytytti ensimmäisen maailmansodan. Vuoden loppuun mennessä sota, jota silloin sanottiin suureksi sodaksi, oli levinnyt laajalle Eurooppaan.
Konventeissa huomio saarnaamistyöhön
Maailman syöksyessä yhä pahempaan sekasortoon raamatuntutkijat kannustivat toisiaan osallistumaan innokkaasti saarnaamistyöhön. Ensimmäinen Etelä-Afrikassa pidetty Jumalan kansan konventti alkoi 10. huhtikuuta. Läsnäolijoita oli enimmillään 34. ”Olimme totisesti hyvin ’pieni lauma’ ”, kirjoitti William W. Johnston. ”Konventissa kastettiin miltei puolet kaikista läsnäolijoista. Kahdeksan sisarta ja kahdeksan veljeä vertauskuvasi vihkiytymisensä Herran osoittamalla tavalla.” Konventin viimeisenä päivänä läsnäolijat keskustelivat siitä, mikä olisi paras tapa edistää saarnaamistyötä Etelä-Afrikassa. Tätä nykyä siellä palvelee runsaat 90 000 uskollista julistajaa, mikä todistaa tuon ”pienen lauman” menestyksestä.
Kesäkuun 28. päivänä 1914 – samana päivänä, jona arkkiherttua Frans Ferdinand ammuttiin – raamatuntutkijat kokoontuivat konventtiin, joka pidettiin Clintonissa Iowassa
Yhdysvalloissa. A. H. MacMillan sanoi tuossa konventissa 30. kesäkuuta: ”Mikäli haluamme saada palkintomme, meidän on oltava uutteria Jumalan tahdon tekemisessä, siten että teemme palvelusta aina kun mahdollista ja viemme maailmalle elonkorjuusanomaa.”Kuvanäytös kerää miljoonia katsojia
”Kuvanäytös Luominen” eli ”Luomisnäytös”, joka sisälsi elokuvaosuuksia ja värikuultokuvia sekä niihin tahdistettuja puhe- ja musiikkiäänitteitä, sai ensi-iltansa New Yorkissa 11. tammikuuta 1914. Läsnä oli viisituhatta henkeä, ja monia jouduttiin käännyttämään pois tilanpuutteen vuoksi.
”Kahden vuoden valmistuksen jälkeen oli Kuvanäytös töin tuskin valmiina antamaan ensimäisen näytöksensä viime tammikuussa”, sanottiin Vartio-Tornissa. Vuoden 1914 alkupuoliskolla ”Luomisnäytökseen” tehtiin useita parannuksia. Esimerkiksi siihen lisättiin johdantoelokuva, jossa esiintyi Charles Taze Russell ja johon oli tahdistettu hänen äänensä. Siten kenellekään ei jäänyt epäselväksi, ketkä esityksen olivat tuottaneet.
Parhaimmillaan ”Luomisnäytöstä” esitettiin samanaikaisesti peräti 80 kaupungissa. Heinäkuussa 1914 se oli saatu Isoon-Britanniaan ja sitä esitettiin täpötäysille saleille Glasgow’ssa ja Lontoossa. Syyskuussa sitä alettiin esittää Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Sveitsissä. Lokakuussa se oli saapunut jo Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Kaikkiaan ”Luomisnäytöksen” näki ensimmäisenä vuonna yli yhdeksän miljoonaa ihmistä.
”Luomisnäytöksen” kuhunkin sarjaan kuului satoja lasisia kuultokuvia, useita filmikeloja ja kymmeniä äänilevyjä. Sarjojen valmistaminen oli kallista, ja jokaisessa esityksessä täytyi olla paikalla ryhmä kokeneita veljiä ja sisaria. Kokopitkää ”Luomisnäytöstä” esitettiinkin lähinnä suurissa kaupungeissa. Jotta ”Luomisnäytöstä” olisi pystytty esittämään pienillä paikkakunnilla, raamatuntutkijat valmistivat siitä kolme lyhennettyä
versiota. Yksi versio, ”Heureka-näytös Y”, sisälsi värillisiä kuultokuvia sekä äänilevyjä, joilla oli raamatullisia puheita ja musiikkia. Sen sijaan ”Heureka-näytös X:ään” ja paljon lyhyempään, perheiden käyttöön tarkoitettuun versioon ei kuulunut lainkaan kuvia eikä elokuvia vaan ainoastaan äänilevyjä. Kun vuosi 1914 päättyi ja ”Heureka-näytösten” valmistumisesta oli kulunut vasta alle neljä kuukautta, jonkin version niistä oli Yhdysvalloissa nähnyt tai kuullut yli 70 000 henkeä.Kolporteeraajat ja muut vapaaehtoiset osallistuvat saarnaamistyöhön
Vaikka ”Luomisnäytöksen” esittäminen oli uutta ja mielenkiintoista, raamatuntutkijat ymmärsivät, että muut saarnaamistyön muodot olivat tärkeämpiä. Charles Taze Russell kirjoitti kaikille kolporteeraajille eli tienraivaajille heidän sananpalveluksestaan seuraavasti: ”Emme tiedä millään muulla palveluksen saralla saatavan yhtä paljon hedelmää tänä elonkorjuuaikana. Siksi emme kannusta kolporteeraajia
osallistumaan ’Luomisnäytöksen’ esittämiseen – –. Sitä voivat esittää muut veljet ja sisaret, jotka ovat yhtä uskollisia Herralle.”Tammikuussa 1914 kolporteeraajia oli 850. Tuon vuoden aikana nämä innokkaat evankelistat levittivät yli 700 000 Raamatun tutkielmaa. Heitä kohtaan osoitettiin Vartio-Tornissa lämmintä kiinnostusta, ja lehti kannusti lukijoitaan ”puhumaan heille rohkaisevia sanoja; sillä heidän tiensä ei ole aina sirotettu ohdakkeettomilla ruusuilla”.
Muut raamatuntutkijat levittivät traktaatteja, joita oli julkaistu kymmenillä kielillä. Vuonna 1914 he levittivät yli 47 miljoonaa Raamatuntutkijain Lehteä ja muuta traktaattia.
Raamatuntutkijoiden työ ei jäänyt ihmisiltä huomaamatta. Heidän saarnaamistyönsä oli julkista, ja heidän kokouksiinsa oli vapaa pääsy. Muuan kristikunnan pappi valitti: ”Vähitellen pitävät ihmiset kolehdin kantamista rikoksena, ja mitenkä meidän silloin käy? Pastori Russell saattaa meidät kaikki huonoon huutoon.”
Pakanain ajat päättyvät
Raamatuntutkijat uskoivat, että ”pakanain ajat”, jotka mainitaan Luukkaan 21:24:ssä (Kirkkoraamattu 1938), päättyisivät lokakuun 1. päivän vaiheilla vuonna 1914. Lokakuun lähestyessä odotukset kasvoivat. Joillakin raamatuntutkijoilla oli jopa niin sanottu lähtölaskentakortti, johon saattoi merkitä jokaisen kuluneen päivän. Monet ajattelivat, että 1. lokakuuta heidät kutsuttaisiin esiripun toiselle puolen eli taivaaseen.
Lokakuun 2. päivän aamuna veli Russell astui Betelin ruokasaliin ja ilmoitti Betel-perheelle: ”Pakanain ajat ovat päättyneet – niiden kuninkaitten aika on ohi.” Luultavasti osa läsnäolijoista tunnisti nuo sanat, jotka perustuivat laulukirjan ”Tuhatvuotissarastuksen hymnejä” lauluun 171. Vuodesta 1879 lähtien raamatuntutkijat olivat laulaneet, että ”pakanain ajat olivat päättymässä”, mutta nyt nuo sanat eivät enää Luuk. 21:24). Aikanaan tämä tärkeä muutos näkyi myös laulukirjoissamme.
pitäneet paikkaansa, koska pakanain ajat eli ”kansakuntien määräajat” olivat päättyneet (Vuoden 1914 loppuun tultaessa messiaaninen Valtakunta oli lujasti perustettu taivaassa, ja jotkut raamatuntutkijat ajattelivat, että heidän työnsä oli tehty. Heillä ei ollut aavistustakaan, että heidän edessään oli koettelun ja seulonnan aika. Vuoden 1915 vuositeksti oli ”Voitteko juoda minun kalkkini?”, ja se perustui Matteuksen 20:22:een (Kirkkoraamattu 1776). Tuohon ”kalkkiin” eli maljaan, josta Jeesus puhui, sisältyivät hänen kohtaamansa koetukset ja kuolema. Raamatuntutkijat olivat joutumassa koettelemuksiin, joista osa tuli järjestön sisäpuolelta, osa ulkopuolelta. Sillä, miten he suhtautuisivat noihin koettelemuksiin, he voisivat osoittaa uskollisuutensa Jehovalle.