KAPINALLISET tulivat kaupunkiin eräänä iltapäivänä ja ammuskelivat ilmaan parin tunnin ajan. Heidän joukossaan oli nuoria poikia, jotka hädin tuskin jaksoivat kantaa aseitaan. Taistelijat olivat hyvin likaisia, heillä oli sotkuinen tukka, ja he näyttivät olevan huumeiden vaikutuksen alaisina.

Tappaminen alkoi seuraavana päivänä. Ihmisiä silvottiin ja teloitettiin raa’asti. Naisia raiskattiin. Kaupunki oli sekasorron vallassa. Veli Amara Babawo perheineen sekä neljä kiinnostunutta tulivat talooni turvaan. Olimme kauhuissamme.

Pian paikalle ilmestyi kapinalliskomentaja, joka käski meidän ilmoittautua seuraavana aamuna sotilaskoulutukseen. Olimme päättäneet pysyä puolueettomina, vaikka kieltäytyminen tiesi kuolemaa. Rukoilimme melkein koko yön. Nousimme varhain, käsittelimme päivän tekstin ja jäimme odottamaan kapinallisia. He eivät palanneet.

 Myöhemmin eräs kapinallisten upseeri ja neljä hänen miestään ottivat taloni haltuunsa. He sanoivat, ettemme saisi lähteä mihinkään, joten pidimme kokoukset ja tarkastelimme päivän tekstin kotona. Sotilaat totesivat: ”Te luette päivän tekstin. Teidän täytyy olla Jehovan todistajia.” He eivät olleet kiinnostuneita Raamatusta mutta kunnioittivat meitä.

Eräänä päivänä talolle tuli vanhempi komentaja tarkastamaan sinne majoittuneet sotilaat. Hän tervehti veli Babawoa sotilaallisesti, puristi tätä kädestä ja jyrähti sitten miehille: ”Tämä mies on minun pomoni ja teidän pomonne. Jos hänen tai hänen kanssaan olevien päästä putoaa yksikin hius, joudutte vaikeuksiin. Onko asia ymmärretty?” ”Kyllä on!” sotilaat vastasivat. Komentaja antoi meille kirjeen, jossa Yhdistyneen vallankumousrintaman RUFin sotilaita kiellettiin vahingoittamasta meitä, koska olimme rauhaa rakastavia kansalaisia.

Joitakin kuukausia myöhemmin kapinallisten ryhmittymät alkoivat taistella toisiaan vastaan, joten pakenimme naapurimaahan Liberiaan. Siellä meitä uhkaili toinen kapinallisryhmä. ”Olemme Jehovan todistajia”, kerroimme heille. ”No mitä Johanneksen 3:16:ssa sanotaan?” eräs sotilas kysyi. Kun toistimme jakeen, he päästivät meidät menemään.

Myöhemmin kohtasimme uuden kapinalliskomentajan, joka käski veli Babawon ja minut mukaansa. Pelkäsimme henkemme puolesta, mutta komentaja kertoikin tutkineensa todistajien kanssa ennen sotaa. Hän antoi meille rahaa ja vei meiltä kirjeen lähiseurakunnan veljille. Pian luoksemme tuli kaksi veljeä, jotka toivat avustustarvikkeita ja veivät meidät turvaan.