”TÄMÄ aika on koettelemuksen aika”, todettiin Vartio-Tornissa 1.3.1915 (suom. 1.5.1915). ”Olemmeko menneisyydessä toimineet ainoastaan siitä syystä, että toivoimme ihanaa muutostamme 1914, vai onko meitä innostuttanut rakkautemme ja uskollisuutemme Herraa ja hänen julistustaan ja veljiä kohtaan!” Vuonna 1915 jotkut raamatuntutkijat taistelivat pettymyksen tunteita vastaan. Suuri osa maailmasta kävi kuitenkin toisenlaista taistelua.

Eurooppa oli suuren sodan, ensimmäisen maailmansodan, kourissa. Sodan luonne muuttui uuden tekniikan vuoksi niin, että siviilit joutuivat kärsimään ennennäkemättömässä määrin. Esimerkiksi saksalaiset sukellusveneet alkoivat vuonna 1915 partioida merialueilla, jotka ympäröivät Isoa-Britanniaa, ja 7. toukokuuta yksi näistä sukellusveneistä upotti brittiläisen matkustajalaivan Lusitanian. Yli 1 100 ihmistä kuoli.

Raamatuntutkijat eivät halunneet osallistua sotaan. He eivät kuitenkaan tuolloin ymmärtäneet täysin, että kristityn tuli olla ehdottoman puolueeton. He eivät liittyneet armeijaan oma-aloitteisesti, mutta jotkut menivät sotapalvelukseen, kun heitä kutsuttiin siihen. Tällöin he yrittivät saada tehtäviä, joissa ei tarvinnut osallistua taisteluun. Toiset olivat sitä mieltä, että jos heidät komennettaisiin rintamalle, he voisivat yksinkertaisesti ”ampua vihollisen pään yli”.

Vartio-Tornissa 15.7.1915 (suom. 1.6.1918) kerrottiin sodassa haavoittuneesta unkarilaisesta sotilaasta, joka toipumislomallaan kävi kasteella ja palasi myöhemmin eturintamaan. Mitä sitten tapahtui? ”He [unkarilaiset sotilaat] tulivat 800 jalan etäisyydelle venäläisten rintamasta ja saivat käskyn: ’Pistinhyökkäys!’ Unkarilainen veli oli vasemman sivustan päässä. Hän koetti ainoastaan suojella  itseään viholliselta ja koetti sentähden vaan lyödä pistimen venäläisen kädestä, jota vastaan hänet asetettiin. Juuri silloin hän huomasi, että venäläinen sotilas koetti tehdä samoin; – – venäläinen sotilas [antoi] pistimensä pudota maahan; hän itki. Veljemme katsoi silloin ’vihollista’ lähemmin – ja sai nähdä neulan ’ristin ja kruunun’ kiinnitettynä hänen takkiinsa! Venäläinen sotilas oli myös veli Herrassa!” *

Vartio-Tornissa 1.9.1915 (engl.) julkaistussa kirjoituksessa ”Kristillinen velvollisuus ja sota” käsiteltiin kristillistä puolueettomuutta. Siinä sanottiin, että ”liittymällä armeijaan ja pukemalla sotilaspuvun henkilö antaa ymmärtää, että hän tunnustaa ja hyväksyy sotilaan velvollisuudet. – – Eikö se olisi kristitylle aivan sopimatonta?” Ajan mittaan kävi selväksi, että kristityt eivät voineet osallistua sotaan millään tavoin.

Vuonna 1915 seitsemänkymmentä New Yorkin Betel-perheen jäsentä sai ilmoituksen, jonka mukaan heidän täytyisi varojen vähyyden vuoksi lähteä Betelistä ja jatkaa palvelustaan kentällä. Heille sanottiin: ”Meidän ei tule velkaantua eikä ylipäätään vaarantaa työtämme. Sen vuoksi päätöksemme on vähentää kustannuksia joka suhteessa.”

Betelistä lähtevät kirjoittivat yhteisen kirjeen, jonka allekirjoittivat Clayton J. Woodworth ja kaksi muuta veljeä. Kirje julkaistiin Vartio-Tornissa 1.5.1915 (engl.). Nuo seitsemänkymmentä kertoivat lähtevänsä ”iloisina ja kiitollisina niistä monista siunauksista ja etuoikeuksista”, joista he olivat nauttineet Betel-perheen jäseninä.

 Tämä palvelustehtävää koskeva muutos oli vaikea, mutta se antoi veljille mahdollisuuden osoittaa, kenelle tai mille he olivat uskollisia. Olisivatko he uskollisia Jumalalle, vai tulisiko heistä katkeria? Veli Woodworth jatkoi saarnaamista ja palasi myöhemmin Beteliin. Hänestä tuli vuonna 1919 Kultainen Aika -lehden (nykyään Herätkää!) ensimmäinen päätoimittaja. Hän oli tuossa tehtävässä vuoteen 1946 saakka.

Tämän vaikean vuoden 1915 aikana Vartio-Tornissa kehotettiin veljiä jatkamaan saarnaamista. Niihin, jotka olivat aiemmin ilmaisseet kiinnostusta, kiinnitettiin erityistä huomiota. ”Meillä on luetteloita eri puolilla maata asuvista ihmisistä, jotka ovat tilanneet kirjallisuutta”, todettiin Vartio-Tornissa 15.12.1915 (engl.). Samassa kirjoituksessa ehdotettiin, että heidän luonaan käytäisiin ottamassa selvää, ”ovatko he harhautuneet vähemmän tärkeisiin asioihin”. Tavoitteena oli kasvattaa heidän kiinnostustaan niin, että se kehittyisi ”palavaksi innoksi Jumalaa ja totuutta kohtaan”.

Kristittyjen oli tuolloin, samoin kuin nykyään, tärkeä keskittyä jatkuvasti Valtakunnan etuihin. ”Meidän, jotka olemme nyt hereillä, tulisi olla hyvin toimeliaita ja tarmokkaita Jumalan palveluksessa”, sanottiin Vartio-Tornissa 15.2.1915 (engl.). Jumalan palvelijoiden piti pysyä valppaina. Lehdessä jatkettiin: ”Meidän tulee olla varuillamme. Minkä suhteen? Ensisijaisesti itsemme suhteen, jotta varjeltuisimme nykyisen ajan ansoilta.”

Vuoden 1916 vuositeksti, joka perustui Roomalaiskirjeen 4:20:een, kehotti veljiä pysymään ”vahvana uskossa”. Tämä raamatunkohta rohkaisisi uskollisia seuraavana vuonna, joka toisi omat koettelemuksensa.