Mayaketsaali häikäisevä lintu

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN COSTA RICAN -KIRJEENVAIHTAJALTA

COSTA RICA käsittää vain 0,03 prosenttia maapallon pinta-alasta, mutta silti sen alueella asustaa 875 virallisesti luetteloitua lintulajia. Erään lähteen mukaan lajien määrä on suurempi kuin Kanadassa ja Yhdysvalloissa yhteensä. Ei ole siksi yllättävää, että Costa Ricasta on tullut lintujentarkkailijoiden päämatkakohde. Lähdemme nyt katsomaan yhtä näistä linnuista, häikäisevää mayaketsaalia.

1500-luvun alussa espanjalainen konkistadori Hernando Cortés saapui Meksikoon. Siellä hän sai atsteekeilta lahjaksi mayaketsaalin sulista tehdyn päähineen. Vain atsteekkien kuningasperheen jäsenillä oli etuoikeus pitää tällaisia kallisarvoisia koristeita. Mayaketsaalin jadenvihreitä sulkia saatettiin pitää kultaakin arvokkaampana.

Nykyään tämä poikkeuksellisen kaunis lintu elää Meksikosta Panamaan ulottuvalla valtavalla alueella. Mayaketsaalia tavataan pilvimetsissä 1200–3000 metrin korkeudessa. Metsän pilvet syntyvät lämpimän ilman noustessa ylös ja jäähtyessä nopeasti. Sen ansiosta metsässä on ympäri vuoden rehevää kasvillisuutta vihreän eri sävyissä sekä valtavia puita, jotka kohoavat 30 metrin korkeuteen tai korkeammallekin sumuun.

 Noin 200 kilometriä pohjoiseen San Josésta sijaitsee Santa Elenan rauhoitettu metsäalue, jossa on hyvä tehdä havaintoja mayaketsaalista sen luonnollisessa ympäristössä. Lähdemme oppaan johdolla etsimään tilaisuutta nähdä häikäisevä mayaketsaali. Jadenvihreän värityksensä vuoksi lintua on vaikea havaita, koska se sulautuu niin hyvin metsän lehvistöön. Oppaamme alkaa matkia sen pehmeää kutsuhuutoa. Ääni muistuttaa koiranpennun ulinaa. Kuullessaan mayaketsaalin vastaavan kutsuun eräs ryhmäämme kuuluva nainen luuleekin, että metsään on eksynyt koiranpentu.

Pian eräälle oksalle noin 15 metrin päähän ilmestyy arkana pälyilevä koiras tutkimaan tilannetta. Kiikareilla katsottaessa sen loistavat värit näyttävät vieläkin vaikuttavammilta kuin olimme osanneet kuvitella. Sen syvän karmiininpunainen rinta on kontrastina sen jadenvihreille sulille. Sen loistokkuutta korostavat vielä valkoiset pyrstösulat, jotka erottuvat selvästi kahden metallinhohtoisen vihreän sulan vieressä. Nämä vihreät ”liehukkeet” voivat kasvaa 60 senttimetrin mittaisiksi. Mayaketsaali istumassa korkealla puunoksalla pitkät liehukkeet aaltoillen hiljaa tuulessa – mikä rauhoittavan kaunis näky!

Mayaketsaalin havainnoiminen on ainutlaatuinen kokemus. Oppaamme mainitsi, että monesti metsässä täytyy käydä useammin kuin kerran nähdäkseen tuon linnun. Paras aika mayaketsaalien tarkkailuun on niiden pesimiskausi, joka kestää maaliskuusta kesäkuuhun. Tänä aikana ne voivat hautoa kahdet munat; kummallakin kerralla munia on kaksi.

Palatessamme rauhoitusalueen toimistoon kuulemme toisen mayaketsaalin äänen. Lintu liitelee viehättävästi vihreät pyrstösulat keinuen ja istahtaa oksalle vain viiden metrin päähän paikasta, missä me istumme. Opas kertoo, että poikanen on kadonnut pesästä. Isälintu lentää puusta puuhun ja etsii jälkeläistään. Saamme tietää, että vain 25 prosentista munia kuoriutuu poikanen, joka kasvaa aikuiseksi. Loput joutuvat petojen suihin, esimerkiksi oravien, smaragditukaanien, ruskonärhien, lumikkojen ja tairojen ruuaksi. Toinen haaste mayaketsaalien elossa säilymiselle liittyy niiden pesien sijaintiin. Ne näet tekevät pesänsä samaan tapaan kuin tikka vanhoihin mätäneviin puunrunkoihin 3–20 metrin korkeuteen maasta. Kun sataa kaatamalla, kolot voivat täyttyä vedellä tai luhistua.

Saamme myös tietää, että mayaketsaalin mieliruokaa ovat luonnonvaraiset avokadot. Se istuu oksalla silmäillen avokadoa, joka riippuu läheisen puun oksasta. Sitten se suunnistaa nopein siiveniskuin kohteensa luo, nappaa hedelmän suuhunsa ja palaa omalle oksalleen. Se nielee hedelmän kokonaisena ja noin 20–30 minuutin kuluttua pulauttaa avokadon suuren siemenen suustaan.

Etsiessään luonnonvaraisia avokadoja mayaketsaalit muuttavat Ison Vedenjakajavuoriston toisille rinteille. Esimerkiksi heinäkuusta syyskuuhun ne viihtyvät Tyynenmeren puoleisilla rinteillä. Sitten lokakuussa ne muuttavat Karibianmeren puoleisille rinteille syömään avokadojen uutta satoa.

Kun ylitämme riippusiltaa, joka on rakennettu noin 30 metrin korkeuteen metsänpohjasta, yksi mayaketsaali lentää melkein meitä päin. Näyttää siltä, että lintu oli juuri hakemassa lounastaan, kun osuimme sen reitille. Naaras istuu aivan meidän yläpuolellamme ja toruu meitä katseellaan siitä, että häiritsimme sitä.

Saamme vielä tietää, että toinen hedelmä, josta ne pitävät, on piikkisissä pensaissa kasvava karhunvatukka. Kun mayaketsaalit syöksyvät alas hakemaan noita hedelmiä, niiden liehuvat pyrstösulat jäävät toisinaan kiinni piikkeihin ja irtoavat. Nämä sulat kasvavat kuitenkin myöhemmin uudelleen.

Näin lintu voi elää nimensä mukaisesti. ”Ketsaali” tulee atsteekkien kielen nahuatlin sanasta quetzalli, joka merkitsee ’kallisarvoista’ tai ’kaunista’. Valitettavasti mayaketsaalin kauneus on koitunut uhaksi sen elossa säilymiselle. Mayaketsaali onkin luokiteltu uhanalaiseksi eläimeksi. Sitä on metsästetty nahan takia, jota on myyty matkamuistona. Joitakin lintuja on otettu kiinni elävältä lemmikkieläinmyyntiin. Oppaamme mukaan laki kuitenkin nykyään suojelee jossain määrin mayaketsaalia tällaiselta ryöstömetsästykseltä.

Vielä yksi uhka sen olemassaololle on metsien kaataminen, joka pienentää sen elinpiiriä. Tämän häikäisevän linnun ja muun luonnon suojelemiseksi 27 prosenttia Costa Rican pinta-alasta on määrätty suojelualueiksi.

Matkamme mayaketsaalia katsomaan on ollut todella palkitseva. Voit kyllä nähdä Lontoon British Museumissa sen mayaketsaalin sulista tehdyn päähineen, joka annettiin Hernando Cortésille, mutta mayaketsaalin sulat ovat paljon kiinnostavampia nähtynä elävän linnun koristuksena luonnossa. Luonnonvaraiset mayaketsaalit saavat ainakin vielä toistaiseksi nauttia vapaudesta ja suhteellisesta turvallisuudesta Keski-Amerikan pilvimetsissä.