Kielet – viestinnän siltoja ja muureja

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN MEKSIKON-KIRJEENVAIHTAJALTA

”Mikään historia ei pysty antamaan kansan vaiheista, yhteiskunnallisesta rakenteesta, uskonkäsityksistä ja tunteista yhtä tarkkaa kuvaa kuin analyysi sen kielestä.” (MARTÍN ALONSO)

KIELET ja niiden alkuperä, moninaisuus ja muuttuvuus ovat kautta historian kiehtoneet tutkijoita. Ja itse kielen ansiosta heidän kiinnostuksensa on myös jäänyt näkyviin, samalla tavoin kuin suurin osa historiallisista kirjoituksista. Kieli on kiistatta ihmisten tärkein viestintäkeino.

Joidenkin kielitieteilijöiden arvioiden mukaan maailmassa puhutaan nykyään ainakin noin kuuttatuhatta kieltä, jos paikallisia murteita ei oteta lukuun. Suurin kieli on selvästi mandariinikiina, jota puhuu yli 800 miljoonaa ihmistä. Neljä seuraavaksi suurinta ovat – joskaan eivät välttämättä tässä järjestyksessä – englanti, espanja, hindi ja bengali.

Mitä tapahtuu, kun eri kulttuurit ja siten myös kielet joutuvat yllättäen kosketuksiin toistensa kanssa? Miten toisaalta väestöryhmän eristyneisyys vaikuttaa sen kieleen? Katsotaanpa, miten viestinnän sillat – ja muurit – syntyvät.

Pidgineitä, kreoleita ja lingua francoja

Siirtokuntien perustaminen, ulkomaankauppa tai joskus vankeus keskitysleirissä on herättänyt ihmisissä tarpeen rakentaa silta viestintäkuilun yli, koska heillä ei ole ollut yhteistä kieltä. Tällöin he ovat alkaneet käyttää yksinkertaistettua kielimuotoa: monimutkaiset kielioppiseikat on karsittu pois, sanastoa on supistettu ja puheeksi on otettu vain molempia osapuolia  kiinnostavia asioita. Näin ovat syntyneet pidginkielet. Niin yksinkertaistunut kieli kuin pidgin onkin, se on oma kielellinen järjestelmänsä. Jos kuitenkin sen syntymiseen vaikuttanut tarve poistuu, se saattaa kuolla.

Kun pidginistä tulee väestön pääkieli, sen sanasto kasvaa ja kielioppi muokataan uudelleen. Siitä tulee kreolikieli. Kreoli, toisin kuin pidgin, heijastaa kansan kulttuuria. Nykyään maailmassa puhutaan kymmeniä pidgin- ja kreolikieliä, jotka pohjautuvat muun muassa englantiin, ranskaan, portugaliin ja suahiliin. Joissakin tapauksissa niistä on tullut merkittäviä kieliä omassa maassaan, mainittakoon vaikkapa Papua-Uudessa-Guineassa puhuttu tok-pisin ja Vanuatussa puhuttu bislama.

Viestinnän siltoja ovat myös lingua francat, yleis- tai yhteiskielet, joilla eri äidinkieltä puhuvat ryhmät voivat viestiä keskenään. Esimerkiksi Keski-Afrikan tasavallassa paikallisten kielten puhujat voivat olla tekemisissä muiden kanssa sangon välityksellä. Diplomaattipiireissä yhteisenä kielenä on englanti tai ranska. Pidginit ovat yleiskieliä, ja myös kreoli voi palvella sellaisena.

Kansallisesta kielestä voi saman maan eri alueilla olla käytössä paikallisia muunnelmia, murteita. Mitä eristyneempi alue on, sitä selvemmät saattavat olla erot kansalliseen kieleen. Ajan mittaan murre saattaa erkaantua alkuperäisestä kielestä niin paljon, että siitä tulee uusi itsenäinen kieli. Joissakin tapauksissa kielitieteilijöiden on  vaikea vetää rajaa kielen ja murteen välille. Toisaalta kieli elää koko ajan, ja joskus murre käyttäjien puutteessa sammuu, jolloin sen mukana katoaa myös palanen kulttuuria.

Kieli on lahja Jumalalta (2. Mooseksen kirja 4:11). Kielten kiehtova kehittyminen osoittaa, miten muuntautumiskykyinen tämä lahja voi olla. Kielistä voimme oppia myös sen, ettei yksikään ihmisryhmä ole toista ylempi, sillä mikään kieli ei ole toista huonompi. Muiden Jumalan lahjojen tavoin kielikin on jokaisen ihmisen ulottuvilla riippumatta hänen kulttuuristaan tai asuinpaikastaan. Kansojen kielet ovat alusta saakka olleet riittävän täydellisiä täyttääkseen tarkoituksensa. Kukin niistä on kunnioittavan suhtautumisen arvoinen, olipa sen käyttäjien joukko pieni tai suuri.

Historiallisia ja yhteiskunnallisia tekijöitä

Ihmisen seurallisuus heijastuu kielestä. Kun kulttuurit tulevat kosketuksiin toistensa kanssa ja kokevat jotain yhdessä, niiden kieliin jää siitä merkki sukupolvien ajaksi.

Esimerkiksi latinasta kehittyneessä espanjassa on monia arabialaisperäisiä sanoja, jotka muistuttavat muslimien vallasta Espanjan alueella 700-luvulla. Siinä on jälkiä myös muun muassa kreikasta, ranskasta ja englannista. Lisäksi Amerikan mantereella puhutussa espanjassa on jäänteitä mantereen muinaisten asukkaiden kielestä, muun muassa monia sanoja nahuatlista, jota atsteekit puhuivat Keski-Amerikassa.

Aivan kuten äidinkieli osoittaa, mistä maasta tai jopa miltä seudulta joku on kotoisin, kielen käyttötapa voi yhdistää hänet johonkin ryhmään, kuten tietyn ammatin harjoittajiin, kulttuuripiiriin, urheilujoukkueeseen tai jopa rikollisjärjestöön. Luettelo on lähes loputon. Kielitieteilijät sanovat näitä muunnelmia erikoiskieliksi, slangeiksi tai joskus murteiksi.

Kun valtioiden, etnisten ryhmien tai kulttuurien välillä on vihamielisyyttä, kieli lakkaa olemasta silta. Siitä voi tulla muuri, joka vain vahvistaa ihmisten välisiä jaotteluja.

Kielten tulevaisuus

Viestintä on monimutkainen asia. Kielimuurit ovat nykyään murenemassa, lähinnä joukkoviestimien vaikutuksesta. Encyclopædia Britannican mukaan englantia puhuu tätä nykyä ensimmäisenä tai toisena kielenä joka seitsemäs ihminen, eli se on maailman yleisin lingua franca. Sen käyttö on mahdollistanut viestinnän laajenemisen ja hyödyllisten tietojen vaihdon.

Toisaalta kielimuurit ovat edistäneet jakautuneisuutta, vihaa ja sotia. The World Book Encyclopediassa sanotaan: ”Jos kaikki kansat puhuisivat samaa kieltä, – – hyvä tahto lisääntyisi maitten välillä.” Hyvä tahto edellyttäisi luonnollisesti paljon syvällisempää muutosta kuin pelkän yhteisen kielen käyttämistä. Ainoastaan kielen viisas Luoja voi saada kaikki puhumaan yhtä kieltä.

Raamattu, tärkein viestintäväline, millä Jumala on yhteydessä ihmisiin, osoittaa selvästi, että pian hän poistaa nykyisen pahan asiainjärjestelmän ja korvaa sen hallitukset Valtakunnallaan, joka hallitsee taivaasta käsin (Daniel 2:44). Tämä hallitus yhdistää kaikki ihmiset ja saa aikaan rauhaisan, vanhurskaan uuden asiainjärjestelmän tänne maan päälle (Matteus 6:9, 10; 2. Pietarin kirje 3:10–13).

Jo nyt puhdas hengellinen kieli – totuus Jehova Jumalasta ja hänen tarkoituksistaan – yhdistää miljoonia ihmisiä, jotka edustavat kaikkia kieliä ja kansallisuuksia ja ovat aiemmin kuuluneet eri uskontoihin (Sefanja 3:9). Siksi tuntuisi johdonmukaiselta, että uudessa maailmassaan Jumala tekisi päinvastoin kuin aikoinaan Babelissa: vahvistaisi ihmiskunnan ykseyttä entisestään antamalla kaikille ihmisille yhden yhteisen kielen.

[Tekstiruutu s. 12]

Kielten alkuperä

Kaikkiviisas Luoja, Jehova Jumala, on käyttänyt kieltä puhuessaan enkeleiden kanssa taivaassa (Job 1:6–12; 1. Korinttilaisille 13:1). Luodessaan ihmiset hän antoi heille sanavaraston ja kyvyn laajentaa sitä. Mikään ei viittaa siihen, että ihmiset olisivat milloinkaan käyttäneet alkeellista kieltä, joka olisi koostunut murahduksista ja mörinästä. Sitä vastoin vanhimmasta tunnetusta kirjoitetusta kielestä sumerista sanotaan Encyclopædia Britannicassa: ”Sumerinkielinen verbi – – erilaisine etu-, sisä- ja loppuliitteineen kertoo hyvin monimutkaisesta kielestä.”

 Vastoin Jumalan käskyä levittäytyä ja ’täyttää maa’ ihmiset yrittivät noin 1900-luvulla eaa. ottaa valvontaansa koko yhteiskunnan Sinearin tasangoilla Mesopotamiassa ja alkoivat rakentaa Babelin tornia uskonnollista tarkoitusta varten. Kielten moninaisuus sai alkunsa, kun Jumala sekoitti heidän yhteisen kielensä ja teki näin tyhjäksi heidän vaaralliset ja vahingolliset suunnitelmansa. (1. Mooseksen kirja 1:28; 11:1–9.)

Raamatussa ei sanota, että kaikki kielet olisivat polveutuneet alkuperäisestä kielestä. Jumala pani Sinearissa alulle monta uutta sanastoa ja ajattelumallia, mistä oli tuloksena monta eri kieltä. Yritykset jäljittää jokin kantakieli, josta kaikki muut olisivat kehittyneet, ovat siksi olleet turhia.

[Kuva s. 12]

Jumala sekoitti kapinallisten ihmisten kielen Babelissa