Miksi kaupungit ovat kriisissä?
Miksi kaupungit ovat kriisissä?
”Tulkaa! Rakentakaamme itsellemme kaupunki ja myös torni, jonka huippu ulottuu taivaisiin, – – jottemme hajaantuisi yli koko maan pinnan.” (1. Mooseksen kirja 11:4)
NÄMÄ yli neljätuhatta vuotta sitten lausutut sanat johtivat suuren Babelin kaupungin rakentamiseen.
Babel, jota myöhemmin alettiin kutsua Babyloniksi, sijaitsi Mesopotamiassa Sinearin aikoinaan hedelmällisillä tasangoilla. Toisin kuin yleisesti luullaan, se ei kuitenkaan ollut Raamatun historian ensimmäinen kaupunki, sillä kaupungit saivat alkunsa jo ennen Nooan ajan vedenpaisumusta. Ensimmäisen tunnetun kaupungin perusti murhaaja Kain (1. Mooseksen kirja 4:17). Sen nimi oli Hanok, ja se tuskin oli linnoitettua asuinpaikkaa tai kylää kummempi. Babel taas oli suuri kaupunki ja väärän palvonnan huomattava keskus, jossa kohosi näyttävä uskonnollinen torni. Kaupunki ja sen surullisenkuuluisa torni oli kuitenkin rakennettu Jumalaa avoimesti uhmaten (1. Mooseksen kirja 9:7). Sen tähden Jumala Raamatun mukaan puuttui asiaan ja sekoitti rakentajien kielen, jolloin heidän kunnianhimoinen uskonnollinen suunnitelmansa raukesi, ja sen jälkeen hän ”hajotti heidät sieltä yli koko maan pinnan” (1. Mooseksen kirja 11:5–9).
Tämä johti tietenkin uusien kaupunkien rakentamiseen, tarjosivathan ne suojaa vihollisia vastaan. Maanviljelijät saattoivat tuoda niihin satoaan säilöön ja jakaa sitä eteenpäin. Kauppapaikkojen synty toi monille kaupunkilaisille mahdollisuuden hankkia toimeentulonsa muullakin tavalla kuin viljelemällä maata. Historiateoksessa The Rise of Cities kerrotaan: ”Kun kaupunkilaisten ei enää tarvinnut elää kädestä suuhun, he saattoivat erikoistua monenmoisiin käden taitoihin: korinpunontaan, savenvalantaan, kehruuseen, kudontaan, nahkatöihin, puusepäntöihin ja kivenveistoon – mille vain oli markkinoita.”
Tuotteet oli helppo levittää kaupunkien kautta. Ajatellaanpa Egyptissä syntynyttä ankaraa nälänhätää, josta kerrotaan Raamatussa. Pääministeri Joosef katsoi tarkoituksenmukaiseksi koota kansa kaupunkeihin ilmeisesti sen vuoksi, että niissä oli helpompi jakaa jäljellä olevat elintarvikkeet (1. Mooseksen kirja 47:21).
Kaupungit edistivät myös viestintää ja vuorovaikutusta ihmisten välillä aikana, jolloin
kulkeminen oli hidasta ja rajallista. Tämä puolestaan vauhditti yhteiskunnallisten ja kulttuurivirikkeiden vaihtoa. Kaupungeista tuli uusien keksintöjen ja teknisen kehityksen keskuksia. Vapaassa ilmapiirissä tieteellinen, uskonnollinen ja filosofinen ajattelu lähti uusille urille.Täyttymättömiä unelmia
Nykyään kaupungit tarjoavat yhä pitkälti samanlaisia etuja, ja siksi ne edelleen vetävät miljoonia ihmisiä puoleensa etenkin maissa, missä elämä on maaseudulla muuttunut äärimmäisen vaikeaksi. Monien kaupunkeihin muuttavien ihmisten unelmat paremmasta elämästä jäävät kuitenkin täyttymättä. Kirjassa Vital Signs 1998 sanotaan: ”Väestöneuvoston tuoreen tutkimuksen mukaan elämänlaatu on monissa kehitysmaiden kaupungeissa huonompi kuin maaseudulla.” Mistä tämä johtuu?
Henry G. Cisneros kirjoittaa teoksessa The Human Face of the Urban Environment: ”Kun köyhien asutus keskittyy jollekin maantieteelliselle alueelle, heidän ongelmansa kasvavat kiihtyvällä vauhdilla. – – köyhien ja enimmäkseen vähemmistöihin kuuluvien ihmisten asuinalueiden kasvamista ovat seuranneet jyrkästi lisääntyvä työttömyys, paheneva ja pitkittyvä riippuvuus sosiaaliavusta, lukuisat kansanterveysongelmat ja kaikkein hälyttävimpänä lisääntyvä rikollisuus.” Kirjassa Mega-city Growth and the Future todetaan samansuuntaisesti: ”Massamuutto [kaupunkeihin] johtaa usein suureen työttömyyteen ja vajaatyöllisyyteen, koska alati kasvavalle työnhakijoiden joukolle ei riitä töitä.”
Katulasten määrän lisääntyminen kertoo järkyttävällä tavalla siitä syvästä köyhyydestä, joka kehitysmaiden kaupungeissa vallitsee. Eräiden arvioiden mukaan heitä on maailmassa peräti 30 miljoonaa. Edellä mainitussa kirjassa sanotaan: ”Köyhyys ja monet muut ongelmat ovat kalvaneet perhesiteitä siinä määrin, että lasten on ollut pakko ryhtyä selviytymään omin neuvoin.” (Mega-city Growth and the Future.) Nämä lapset elää kituuttavat usein keräämällä jätteitä, kerjäämällä tai tekemällä halpa-arvoista työtä toreilla.
Muita synkkiä tosiasioita
Köyhyys voi ruokkia rikollisuutta. Eräässä eteläamerikkalaisessa kaupungissa, joka tunnetaan modernista arkkitehtuuristaan, rikollisuus rehottaa jo siinä mitassa, että kaupunki on nopeaa tahtia verhoutumassa rautaristikoihin. Kaupunkilaiset rikkaimmista
köyhimpiin rakentavat rauta-aitoja omaisuutensa ja yksityisyytensä suojaksi. He elävät tavallaan häkeissä. Jotkut asentavat ristikot jo ennen kuin heidän talonsa on valmis.Suuri asukasmäärä koettelee myös kaupungin kykyä järjestää niinkin perusluonteinen asia kuin vesihuolto. Eräässä aasialaisessa kaupungissa tarvittaisiin arviolta puoli miljoonaa julkista käymälää, mutta muuan tuore selvitys osoitti, että siellä on vain kaksisataa toimivaa käymälää.
Vähäinen ongelma ei ole myöskään se, miten liian suuri ihmismäärä rasittaa usein ympäristöä. Viljely- ja laidunmaat katoavat laajenevien kaupunkien tieltä. Unescon entinen johtaja Federico Mayor sanoo: ”Kaupungit kuluttavat valtavia määriä energiaa, tyhjentävät vesivarantoja sekä nielevät ruokaa ja raaka-aineita. – – Ympäristö kuluu, kun se ei enää kykene antamaan, mitä kaupunki vaatii, eikä kantamaan, mitä se tuottaa.”
Suurkaupunkien ongelmia länsimaissa
Länsimaissa tilanne on ehkä hieman parempi, mutta kaupunkien kriisi on niissäkin todellisuutta. Esimerkiksi kirjassa The Crisis of America’s Cities sanotaan: ”Amerikkalaisille kaupungeille on nykyään leimallista ennennäkemätön väkivalta. – – Väkivalta on amerikkalaisissa kaupungeissa niin suurimittaista, että lääketieteelliset julkaisut ovat alkaneet omistaa sille merkittävästi palstatilaa aikamme suurena kansanterveydellisenä kysymyksenä.” Saman ongelman kanssa kamppailevat tietysti monet muutkin suurkaupungit kautta maailman.
Kaupunkielämän rappeutuminen on yksi syy siihen, että monet kaupungit eivät enää houkuttele työnantajia. Teoksessa The Human Face of the Urban Environment kuvaillaan: ”Liikeyritykset ovat muuttaneet esikaupunkialueille tai ulkomaille, sulkeneet tuotantolaitoksensa ja jättäneet taakseen ’ruskeita kenttiä’ – tyhjiä rakennuksia saastuneilla tonteilla, joille on haudattu myrkkyjä ja joita ei voida käyttää enää mihinkään.” Niinpä monissa kaupungeissa köyhien asutus keskittyy alueille, ”joilla ympäristöongelmat sivuutetaan liian helposti: missä viemäristö on hajalla, missä vedenpuhdistus on riittämätöntä, missä syöpäläiset levittäytyvät jätteitä täynnä oleville tonteille ja valloittavat asunnot, missä pikkulapset panevat suuhunsa lyijymaalilla maalatuista seinistä lohkeavia paloja rapistuneissa kerrostaloissa... missä kukaan ei tunnu välittävän”. Tällaisessa elinympäristössä rikollisuus, väkivalta ja toivottomuus ovat voimissaan.
Länsimaisilla kaupungeilla on vaikeuksia myös peruspalvelujen järjestämisessä. Pat Choate ja Susan Walter kirjoittivat vuonna 1981 kirjan, jolla oli hätkähdyttävä nimi: ”Amerikka raunioina – rapistuva infrastruktuuri” (America in Ruins—The Decaying Infrastructure). He sanoivat siinä: ”Kunnallistekniikka vanhenee Amerikassa nopeammin kuin sitä ehditään uudistaa.” Kirjoittajat ilmaisivat olevansa erittäin huolissaan siitä, miten monet sillat, maantiet ja viemäriverkot ränsistyvät suurimmissa kaupungeissa.
Nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin esimerkiksi New Yorkin infrastruktuuri on edelleen huonossa kunnossa. New York Magazine -lehdessä kuvailtiin kaupungin mittavaa kolmatta vesitunnelihanketta. Se on kestänyt jo lähes 30 vuotta, ja sitä sanotaan ”läntisen pallonpuoliskon suurimmaksi yksittäiseksi hankkeeksi infrastruktuurin alalla”. Siihen uppoaa noin viisi miljardia dollaria, ja aikanaan kaupunkiin tulee sen kautta päivässä 3,8 miljoonaa kuutiometriä makeaa vettä. ”Kaikesta tästä valtavasta kaivamisesta huolimatta”, sanoo kirjoittaja, ”tunnelin tarkoituksena on kuitenkin vain täydentää jo olemassa olevia vesijohtoja, jotta niitä voitaisiin korjata ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun ne rakennettiin vuosisadan alussa.” The New York Times -lehden mukaan kaupungin muun rapistuvan infrastruktuurin – maanalaisen, päävesijohtojen, teiden ja siltojen – korjaaminen maksaisi arviolta 90 miljardia dollaria.
New York tuskin on ainoa suurkaupunki, jolla on vaikeuksia välttämättömien palvelujen järjestämisessä. Useat suurkaupungit ovat osoittautuneet herkiksi eri syistä johtuville häiriöille. Helmikuussa 1998 Uudessa-Seelannissa
sijaitseva Auckland oli runsaat kaksi viikkoa ilman sähköä. Melbournen asukkaat Australiassa jäivät ilman kuumaa vettä 13 päiväksi, kun kaasu suljettiin eräällä kaasulaitoksella sattuneen vahingon vuoksi.Lähes kaikilla kaupungeilla on myös yksi yhteinen ongelma: liikenneruuhkat. Arkkitehti Moshe Safdie sanoo: ”Kaupunkien koon ja niitä palvelevan joukkoliikenteen välillä vallitsee perusluonteinen ristiriita, yhteen sovittamattomuus. – – Vanhojen kaupunkien keskustojen on täytynyt mukautua liikennemääriin, jollaisia ei osattu edes kuvitella niiden rakentamisen aikoihin.” The New York Timesin mukaan esimerkiksi Kairossa, Bangkokissa ja São Paulossa liikenneruuhkat ovat sääntö.
Kaikista näistä ongelmista huolimatta kaupunkeihin suuntautuva muuttovirta ei osoita laantumisen merkkejä. The UNESCO Courier -lehdessä sanottiin osuvasti, että ”olipa se hyvä tai paha, kaupungit näyttävät tarjoavan edistystä, vapautta ja tilaisuuksia ja niillä tuntuu olevan vastustamatonta vetovoimaa”. Miltä maailman suurkaupunkien tulevaisuus sitten näyttää? Onko ongelmiin realistisia ratkaisuja?
[Huomioteksti s. 5]
”Massamuutto johtaa usein suureen työttömyyteen ja vajaatyöllisyyteen”
[Kuva s. 7]
Liikenne ruuhkautuu monissa kaupungeissa
[Kuva s. 7]
Miljoonat katulapset yrittävät selviytyä omin neuvoin
[Kuva s. 7]
Unelmat paremmasta elämästä jäävät monilta kaupunkien asukkailta täyttymättä