Vapaaehtoisia työssään

SIRLEY, keski-ikäinen brasilialaisopettaja, muuttaa joka perjantai-iltapäivä olohuoneensa luokkahuoneeksi. Kahden maissa saapuu yksi hänen oppilaistaan, Amélia. Amélia ei ole koskaan poissa tunnilta, ja hän lukee jo paremmin kuin monet lukiolaiset. Hän on 82-vuotias.

Amélia seuraa niiden yli 60 eläkeläisen jalanjälkiä, jotka ovat suorittaneet Sirleyn kotikaupungissaan pitämän ilmaisen luku- ja kirjoitustaidon kurssin. Äskettäin Sirleyn vapaaehtoistyöstä kerrottiin brasilialaislehdessä Jornal do Sudoeste. Kun lehdessä oli ensin mainittu, että hän on ”tehnyt merkittävän palveluksen yhdyskuntansa hyväksi”, siinä sanottiin hänen opettavan iäkkäitä niin tehokkaalla menetelmällä, että ”vain 120 oppitunnin jälkeen he kirjoittavat kirjeitä, lukevat sanomalehtiä sekä selviävät laskutoimituksista ja muista päivittäisistä tehtävistä”. Lehdessä lisättiin, että hän käyttää opetusmateriaalina Jehovan todistajien valmistamaa kirjasta Learn to Read and Write (Opi lukemaan ja kirjoittamaan). *

Häpeän tunne vaihtuu itsekunnioitukseksi

Muuan toinen Sirleyn oppilas, 68-vuotias Dona Luzia, kertoo, että ennen kuin hän oppi lukemaan ja kirjoittamaan, hän häpesi puhua toisille. Ostoksilla käyminenkin oli vaikeaa. ”Nyt kirjoitan kirjeitä toisissa kaupungeissa asuville sukulaisilleni ja huolehdin itse rahoistani. Kukaan ei enää anna minulle liian vähän rahaa takaisin”, hän sanoo hymyillen. Maria, joka on niin ikään 68-vuotias, muistelee, miten hänestä oli kiusallista vahvistaa eläkemaksuosoitus peukalonjäljellä. ”Tunsin itseni vammaiseksi”, hän sanoo. Mutta kurssin ansiosta Maria on nyt onnellinen voidessaan vahvistaa  asiapapereita omalla nimikirjoituksellaan.

Nykyisten ja entisten oppilaiden ylistävien mainintojen ansiosta Sirleyn pitämästä ilmaisesta kurssista on tullut niin suosittu, että hänen olohuoneensa alkaa olla tupaten täynnä. Pian kurssia aletaan pitää suuremmissa tiloissa.

Palkittu kurssi

Sirley on Jehovan todistaja. Epäilemättä olet selvillä siitä, että Jehovan todistajat suorittavat raamatullista opetustyötä vapaaehtoistyönä. Sirleyn saamat hyvät tulokset  eivät ole mitenkään poikkeus. Brasilian valtakunnansaleissa pidetään satoja luku- ja kirjoitustaidon kursseja, joiden avulla tuossa maassa on oppinut lukemaan ja kirjoittamaan jo yli 22000 ihmistä.

Samanlaiset Jehovan todistajien järjestämät kurssit ovat saavuttaneet menestystä myös maailman muissa osissa. Esimerkiksi Burundissa Afrikassa aikuisten luku- ja kirjoitustaidon hyväksi työskentelevä opetusministeriön alainen laitos oli niin tyytyväinen todistajien luku- ja kirjoitustaidon kurssin tuloksiin, että se antoi neljälle kurssin opettajalle palkinnon ”siitä kovasta työstä, jota he olivat tehneet toisten opettamiseksi lukemaan”. Valtion viranomaisiin teki erityisen suuren vaikutuksen se, että 75 prosenttia lukemaan ja kirjoittamaan oppineista oli aikuisia naisia, jotka yleensä välttelevät tällaisia kursseja.

Mosambikissa näillä todistajien järjestämillä kursseilla on neljätuhatta oppilasta ja neljän viime vuoden aikana lukemaan ja kirjoittamaan on oppinut yli viisituhatta oppilasta. Eräs entinen oppilas kirjoitti: ”Haluan ilmaista vilpittömän arvostukseni. Koulun ansiosta osaan lukea ja kirjoittaa.”

Hätäapua joka ”ei ole muodollista vaan käytännöllistä”

Eräs vapaaehtoistyön muoto, johon Jehovan todistajat osallistuvat, on  hätäavun antaminen. Hiljattain eräs lähellä Pariisia sijaitseva varasto oli täynnä toimintaa. Eräänä viikonloppuna nelisensataa vapaaehtoista pakkasi laatikoihin ruokaa, vaatteita ja lääkkeitä. Viikonlopun päättyessä yhdeksän suurta kontillista avustustarvikkeita, joiden arvo oli lähes miljoona dollaria, oli valmiina lähetettäväksi eteenpäin. Pian lähetys saapui sodan repimään Keski-Afrikkaan, missä paikalliset Jehovan todistajiin kuuluvat vapaaehtoiset jakoivat tarvikkeet nopeasti. Todistajat olivat myös lahjoittaneet suurimman osan tarvikkeista.

Muuan Kongossa (Kinshasassa) ilmestyvä lehti sanoi ylistävään sävyyn Jehovan todistajien hyväntekeväisyystyöstä, että se ”ei ole muodollista vaan käytännöllistä”. Tukea on saatu myös Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun (UNHCR) alaisilta työntekijöiltä. Eräs Kongon demokraattisessa tasavallassa työskentelevä UNHCR:n naispuolinen työntekijä oli niin mielissään todistajien avustustoiminnan järjestyksellisyydestä, että hän antoi näiden vapaaehtoisten käyttöön autonsa. Paikalliset ihmisetkin ovat vaikuttuneita. Kun sivustakatsojat havaitsivat, miten nopeasti avustustarvikkeet saatiin tarpeessa olevien käsiin, jotkut kysyivät ihmeissään: ”Miten teidät on oikein järjestetty, kun te tavoitatte jokaisen?”

Jehovan todistajien hätäapu ja heidän luku- ja kirjoitustaidon kurssinsa ovat vain kaksi esimerkkiä niistä palveluksista, joita todistajat ovat tehneet kautta maailman vuosikymmenien ajan. Todistajat osallistuvat kuitenkin myös sellaiseen vapaaehtoistyöhön, josta on todella pitkäaikaista hyötyä. Sitä tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa.

[Alaviite]

[Tekstiruutu/Kuva s. 6, 7]

Vapaaehtoistoiminnan muuttuva maailma

Tehdessään liikematkoja eri puolille maailmaa Julie onnistuu mahduttamaan aikatauluunsa jonkin verran vapaaehtoistyötä – toisinaan muutaman tunnin, toisinaan päivän. Kun hän oli äskettäin Etelä-Amerikassa, hän auttoi yhden iltapäivän ajan Chilessä lähellä Santiagoa sijaitsevassa orpokodissa. Hän sanoo, että matkustus avaa ”suurenmoisia mahdollisuuksia” vapaaehtoistoimintaan.

Julien tavoin kasvava määrä vapaaehtoisia antaa aikaansa – mutta yhä lyhyempinä jaksoina. ”Tämä on uusi suuntaus”, sanoo Sara Meléndez, erään tilastotietoja vapaaehtoistyöstä keräävän tutkimusryhmän puheenjohtaja. ”Ihmiset tarjoutuvat vapaaehtoisiksi, mutta kun he tekevät näin, sopimus on lähinnä kertaluonteinen.” Tämän vuoksi järjestöillä on pulaa vapaaehtoisista, ja niiden on vaikea saada hankkeisiinsa riittävästi väkeä.

”Joustavaa vapaaehtoistoimintaa”

Joidenkin organisaattorien mielestä tämä uusi suuntaus – se että vapaaehtoistoimintaan käytetään vähemmän aikaa – johtuu siitä, että vapaaehtoistyöntekijöiden asenteet ovat muuttuneet. ”Ihmiset eivät enää sano, että he ovat käytettävissä niin kauan kuin heitä tarvitaan”, toteaa vapaaehtoisryhmien neuvonantaja Susan Ellis. ”Ihmiset eivät tee sitoumuksia.” Toimittaja Eileen Daspin on samaa mieltä. Haastateltuaan useiden vapaaehtoisryhmien johtajia vapaaehtoispulasta hän tuli siihen tulokseen, että ”vapaaehtoistoiminta kärsii voimakkaasta sitoutumisen pelosta”.

Aiemmin tässä kirjoitussarjassa mainittu New York Cares -järjestön johtaja Kathleen Behrens on kuitenkin sitä mieltä, että niiltä, jotka tarjoutuvat vapaaehtoistyöhön lyhyiksi ajoiksi, ei puutu sitoutumishalua vaan aikaa. Ihmiset, jotka yrittävät sovittaa yhteen lapsista ja iäkkäistä vanhemmista huolehtimisen ja yli 50-tuntisen työviikon, eivät yksinkertaisesti voi olla vapaaehtoistyössä säännöllisesti. Hän sanoo: ”Se että nämä kiireiset ihmiset tästä huolimatta tekevät yhdyskuntatyötä, osoittaa, että he tuntevat todellisuudessa hyvin voimakasta moraalista vastuuta.”

Tällaisille aikapulasta kärsiville vapaaehtoisille ratkaisu on Behrensin mukaan ”joustava vapaaehtoistoiminta”. Monet vapaaehtoisjärjestöt tarjoavat nykyään jopa vain yhden päivän työrupeamia. ”Näin vapaaehtoistoiminta on merkityksellistä ja silti riittävän joustavaa, niin että sitä voi harjoittaa jossain määrin säännöllisesti.”

Lisäksi yhä useampi osallistuu vapaaehtoistyöhön kotoa käsin tietokoneen avulla syöttämällä tietoa ja tekemällä tutkimustyötä. The Wall Street Journal sanoo: ”Vapaaehtoistoiminta tietoverkon avulla on ehkä erikoisin ja joidenkuiden mielestä lupaavin niin sanotun ’joustavan vapaaehtoistoiminnan’ muoto.”

[Tekstiruutu/Kuvat s. 8]

Hätäapua Kobeen

Vuoden 1995 tammikuussa maanjäristys aiheutti suurta tuhoa Kobessa, kukoistavassa japanilaisessa satamakaupungissa. Järistys oli Japanin tuhoisin sitten vuoden 1923. Kuolonuhreja oli viisituhatta. Japanissa ja muualla maailmassa asuvat Jehovan todistajat ryhtyivät heti järjestämään uhreille hätäapua. Kun avattiin avustustili, kolmen arkipäivän aikana tilille tuli lahjoituksina yli miljoona dollaria (nykyrahassa noin seitsemän miljoonaa markkaa). Kobeen virtasi valtavat määrät kaikenlaisia avustustarvikkeita.

Muuan avustustyöhön osallistunut kristitty vanhin huomasi, että hänen alueensa valtakunnansaliin oli pian varastoitu enemmän tarvikkeita kuin oli mahdollista käyttää. Mitä niille voitaisiin tehdä? Hän ehdotti, että osa tarvikkeista lahjoitettaisiin läheiselle sairaalalle. Todistajat täyttivät pakettiauton ja selvittivät tiensä esteiden läpi. Matka vei tunteja, vaikka tavallisesti siihen menee vain muutama minuutti. Sairaalassa he tarjosivat ylilääkärille tarvikkeita, jotka he olivat tuoneet mukanaan, muun muassa huopia, patjoja, vaippoja, tuoreita hedelmiä ja käsikauppalääkkeitä. Ilahtunut lääkäri sanoi, että sairaala ottaisi mielihyvin vastaan kaiken, mitä todistajilla oli annettavana. Hedelmät olivat erityisen tervetulleita, sillä kaikille potilaille ei ollut riittävästi tuoretta ruokaa.

Kun todistajat purkivat tarvikkeita, lääkäri katsoi hiljaa sivusta – vaikka hänellä olisi ollut kädet täynnä työtä. Sitten hän kumarsi nöyrästi ja kiitti heitä. Kun he ajoivat pois, hän seisoi edelleen paikallaan osoittaakseen, kuinka kiitollinen hän oli. Edellä mainittu vanhin havaitsi, että tämä sama sairaala oli sen jälkeen hyvin halukas hoitamaan Jehovan todistaja -potilaita.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 9]

Vapaaehtoistyön hyviä tuloksia

Kun eräs vapaaehtoisryhmä pienessä Kabezin yhdyskunnassa Burundissa halusi rakentaa Jehovan todistajien valtakunnansalin, paikallinen viranomainen esitti epätavallisen pyynnön. Viranomainen kysyi, voisivatko todistajat korjata ehdotetun rakennuspaikan ohi kulkevan tien. He suostuivat pyyntöön mielellään ja tekivät koko työn käsin. Vapaaehtoiset suoriutuivat työstä niin hyvin, että paikalliset viranomaiset kiittivät heitä heidän kovasta työstään ja alttiudestaan. Sitten vapaaehtoiset rakensivat yllä olevassa kuvassa näkyvän valtakunnansalin. Nyt heillä on kaunis rakennus, josta on apua vuosiksi eteenpäin raamatullisessa opetustyössä. Monimuotoisesta vapaaehtoistyöstä voi tosiaan olla kauaskantoista hyötyä.

[Kuvat s. 6, 7]

Sirley saa iloa siitä, että hän opettaa toisia lukemaan

[Lähdemerkintä]

Nelson P. Duarte-Jornal do Sudoeste