EHKÄPÄ kasvatuksesi tai kulttuurisi sanelee sen, ettei uskonnosta keskustella muiden kuin perheenjäsenten tai omaan kirkkoon kuuluvien kanssa. Tämän vuoksi saatat ärsyyntyä, jos joku tulee kotiisi Raamattu kädessään etukäteen ilmoittamatta. Joidenkuiden näkemystä ovat muovanneet uskonnon historiassa tapahtuneet väkivallanteot, joita on tehty sillä varjolla, että pelastetaan sieluja.

Monien kansojen historia kertoo ihmisten joukkokääntymyksistä, joita ei saanut aikaan rakkaus Kristukseen, vaan terävä miekka. Monet piiloutuivat, jättivät kotinsa ja maansa tai jopa menettivät henkensä – jotkut kärventyen roviolla – mieluummin kuin kääntyivät vainoojiensa uskontoon.

Raamatun henkeytetyt kirjoitukset eivät tue tällaista pakkokäännytystä. Sulkeeko tämä pois omista uskonnollisista käsityksistään puhumisen toisille? Raamattu itse vastaa tähän.

Mietihän ensin Jeesuksen Kristuksen antamaa mallia. Hän oli mestariopettaja, joka vaikutti kuulijoidensa elämään. (Johannes 13:13, 15.) Hänen vuorisaarnassa antamansa opetus oli yksinkertaista mutta voimakasta. Kuulijat olivat sen vuoksi ”perin pohjin hämmästyneitä hänen opetustavastaan, sillä hän opetti heitä niin kuin sellainen, jolla on valta” (Matteus 7:28, 29). Kun ihmiset nykyään noin 2000 vuotta myöhemmin tutkivat hänen opetuksiaan, ne vaikuttavat edelleen heidän elämäänsä. Vahvistaen tämän ajatuksen professori Hans Dieter Betz huomautti, että ”vuorisaarnan vaikutukset ulottuvat yleisesti kauas juutalaisuuden, kristillisyyden ja jopa länsimaisen kulttuurin rajojen ulkopuolelle”.

Juuri ennen taivaaseennousemistaan Jeesus antoi käskyn, joka varmistaisi sen, että hänen aloittamansa opetustyö jatkuisi ja myös kukoistaisi hänen kuolemansa jälkeen (Johannes 14:12). Hän neuvoi opetuslapsiaan menemään kaikkiin kansoihin kuuluvien ihmisten luo ja ’opettamaan heitä noudattamaan kaikkea’, mitä hän oli käskenyt noudattaa. Tämän tehtävän päätarkoitus kävi selväksi, kun Jeesus tuossa samassa yhteydessä sanoi: ”Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia.” (Matteus 28:19, 20; Apostolien teot 1:8.)

Pohdipa myös apostoli Paavalin esimerkkiä. Käännyttyään itse kristityksi hän ei epäröinyt kertoa vasta löytämästään uskosta toisille. (Apostolien teot 9:17–19, 22.) Paavalilla oli tapana puhua synagogissa ja todistaa ”viittauksin, että Kristuksen täytyi kärsiä ja nousta kuolleista”. Hän ”puhui perustellen heidän kanssaan Raamatun kirjoitusten pohjalta” ja oli siinä taitava. Hänen tavoitteensa oli ’puhua vakuuttavasti juutalaisille ja kreikkalaisille’. Erään lähteen mukaan tässä sanoilla ”puhua vakuuttavasti”  käännetty kreikkalainen sana merkitsee ’saada aikaan mielenmuutos järkisyiden ja moraalisten näkökohtien nojalla’. Vakuuttavan todistelunsa ansiosta Paavali ’taivutti melkoisen ihmisjoukon ja muutti sen käsityksiä’. (Apostolien teot 15:3; 17:1–4, 17; 18:4; 19:26.)

Nykyaikana sana ”proselytismi” eli käännyttäminen on alkanut tarkoittaa jonkinlaista pakkokäännytystä. Raamattu ei tue tällaista menettelytapaa. Päinvastoin se opettaa, että Luoja antoi ihmisille vapaan tahdon, johon liittyi sekä oikeus päättää, miten elää elämänsä, että vastuu päätöksistään. Tähän kuuluu siitä päättäminen, miten palvoa Jumalaa. (5. Mooseksen kirja 30:19, 20; Joosua 24:15.)

Jeesus kunnioitti tätä Jumalan antamaa oikeutta, sillä hän ei koskaan käyttänyt kunnioitusta herättävää voimaansa ja valtaansa jonkun pakottamiseen hyväksymään sanansa (Johannes 6:66–69). Hän kannusti kuulijoitaan vetoamalla heidän ajattelukykyynsä sekä käyttämällä kuvauksia ja mielipidettä koskevia kysymyksiä tarkoituksenaan tavoittaa heidän sydämensä (Matteus 13:34; 22:41–46; Luukas 10:36). Jeesus opetti opetuslapsiaan osoittamaan samanlaista kunnioitusta toisia kohtaan (Matteus 10:14).

Paavali selvästikin käytti Jeesusta mallinaan omassa palveluksessaan. Esittäessään kuulijoilleen vakuuttavia raamatullisia perusteita Paavali samalla kunnioitti toisten tunteita ja mielipiteitä (Apostolien teot 17:22, 23, 32). Hän ymmärsi, että liikkeelle panevana voimana Luojamme aktiivisessa palvelemisessa täytyy olla rakkaus häneen ja Kristukseen (Johannes 3:16; 21:15–17). Me itse siis teemme päätöksen.

Kun elämässä on tehtävänä suuria päätöksiä, esimerkiksi millainen koti hankitaan, mihin mennä työhön tai miten kasvattaa lapset, järkevät ihmiset eivät tee niitä hetken mielijohteesta. He saattavat tutkia eri vaihtoehtoja, pohtia havaintojaan ja todennäköisesti pyytää neuvoa. He tekevät päätöksensä vasta harkittuaan näitä seikkoja.

Sen ratkaiseminen, miten meidän pitäisi palvoa Jumalaa, ansaitsee enemmän aikaa ja vaivannäköä kuin mikään muu päätös elämässämme. Se vaikuttaa siihen, miten elämme elämäämme nyt, ja, mikä vielä tärkeämpää, se vaikuttaa tulevaan ikuisen elämän odotteeseemme. Beroiassa ensimmäisellä vuosisadalla eläneet kristityt ymmärsivät tämän hyvin. Vaikka apostoli Paavali selitti heille henkilökohtaisesti hyvän uutisen, he tutkivat silti huolellisesti Raamattua päivittäin varmistuakseen siitä, että se mitä heille opetettiin, oli totta. Tämän johdosta ”monet heistä tulivat uskoviksi”. (Apostolien teot 17:11, 12.)

Tänä aikana Jehovan todistajat jatkavat Jeesuksen alulle panemaa opetustyötä ja opetuslasten tekemistä (Matteus 24:14). He kunnioittavat toisten oikeutta omaan uskontoon. Mutta kun he kertovat uskonnollisista käsityksistään toisille, he noudattavat Raamatussa annettua mallia. He esittävät rehellisiä, raamatullisia perusteluita työssä, jota he pitävät elämää pelastavana (Johannes 17:3; 1. Timoteukselle 4:16).