Pienen maapähkinän suuri maailma

Pidätkö maapähkinöistä? Jos pidät, sinulla on paljon seuraa. Ne maistuvat suurelle osalle maailman ihmisistä. Kaksi väekkäintä maata, Intia ja Kiina, tuottavat yhdessä yli puolet maailman maapähkinöistä.

Yhdysvaltojen maapähkinäsato on vuosittain toista miljardia kiloa, mikä on lähes kymmenen prosenttia maailman kokonaistuotannosta. Merkittäviä tuottajia ovat myös Argentiina, Brasilia, Etelä-Afrikka, Malawi, Nigeria, Senegal ja Sudan. Miten maapähkinöistä tuli näin suosittuja? Onko joskus viisasta olla syömättä niitä?

Pitkä historia

Maapähkinän arvellaan olevan kotoisin Etelä-Amerikasta. Yksi vanhimmista esineistä, jotka kertovat ihmisen arvostuksesta sitä kohtaan, on Perusta löydetty malja Kolumbusta edeltävältä ajalta. Maapähkinä on ikuistettu sen muotoon ja koristekuvioihin. Espanjalaiset löytöretkeilijät tutustuivat siihen Etelä-Amerikassa ja huomasivat, että se oli mainiota matkaevästä. Sitten he toivat sen Eurooppaan, missä sille keksittiin uusia käyttötapoja – sitä käytettiin jopa kahvipapujen korvikkeena.

Myöhemmin portugalilaiset veivät maapähkinän Afrikkaan. Siellä sen arvo ravintokasvina oivallettiin nopeasti, sillä se kasvoi hyvinkin köyhässä maaperässä, jossa mikään muu hyötykasvi ei menestynyt. Maapähkinä itse asiassa rikastutti maaperää tuiki tarpeellisella typellä. Orjakaupan vuosina kasvi vietiin Afrikasta Pohjois-Amerikkaan.

1530-luvulla maapähkinä siirtyi portugalilaisten mukana Intiaan ja Macaoon sekä espanjalaisten mukana Filippiineille. Näistä maista se kulki kauppiaiden matkassa Kiinaan, missä sen toivottiin tuovan helpotusta nälänhätään.

1700-luvun kasvitieteilijät tutkivat maapähkinöitä eli ”maaherneitä”, kuten he sanoivat, ja tulivat siihen tulokseen, että se oli erinomaista sianruokaa. Seuraavalle vuosisadalle tultaessa kasvia viljeltiin jo kaupallisesti Etelä-Carolinassa Yhdysvalloissa. Vuonna 1861 puhjenneessa Yhdysvaltain sisällissodassa maapähkinät kuuluivat sotilaiden muonaan kummallakin puolella.

Siihen aikaan maapähkinöitä pidettiin kuitenkin yleisesti köyhien ruokana. Tämä käsitys selittää osaksi, miksi kasvia ei tuolloin viljelty Yhdysvalloissa laajalti ihmisravinnoksi. Sen viljely oli sitä paitsi erittäin työlästä, ennen kuin sopivat koneet keksittiin vuoden 1900 tietämillä.

Vuoteen 1903 mennessä uraauurtava amerikkalainen maanviljelyskemisti George Washington Carver oli alkanut etsiä maapähkinälle uusia käyttötapoja. Ajan mittaan hän kehitteli siitä yli kolmesataa tuotetta, muun muassa juomia, kosmetiikkaa, väriaineita, lääkkeitä, saippuaa, hyönteismyrkkyjä ja painomustetta. Lisäksi hän rohkaisi paikallisia viljelijöitä kasvattamaan muutakin kuin pelkästään puuvillaa, mikä köyhdytti maaperää, ja ehdotti vuorottelukasviksi maapähkinää. Puuvillakärsäkäs teki pelloilla juuri silloin  tuhojaan, ja monet viljelijät olivat valmiita noudattamaan Carverin neuvoa. Maapähkinä menestyikin niin hyvin, että siitä tuli yksi etelävaltioiden tärkeimmistä kaupallisista viljelykasveista. Dothanissa Alabamassa on nykyään Carverin muistomerkki. Enterprisen kaupunki samassa osavaltiossa on pystyttänyt muistomerkin jopa puuvillakärsäkkäälle, sillä sen aiheuttamat tuhot saivat osaltaan viljelijät siirtymään maapähkinän viljelyyn.

Maapähkinän viljely

Maapähkinät eivät varsinaisesti ole pähkinöitä vaan siemeniä. Kasviin kehittyy keltaisia kukkia, jotka pölyttävät itse itsensä.

Pylväsmäisen kukkaperän kärjessä oleva hedelmöitynyt sikiäin, joka sisältää siemenaiheet, alkaa tunkeutua maaperään. Maanpinnan suuntaisesti kulkevan palon siemenaiheet alkavat maan sisässä kypsyä ja muotoutua tutuiksi maapähkinöiksi. Yksi ainut kasvi saattaa tuottaa jopa 40 maapähkinää.

Maapähkinä viihtyy lämpimässä ja aurinkoisessa ilmastossa ja tarvitsee kohtuullisesti sadetta. Sadon kypsyminen kestää neljästä viiteen kuukautta lajikkeen ja säiden mukaan. Sitten kasvit kaivetaan maasta rönsyineen päivineen, käännetään ylösalaisin ja jätetään kuivumaan, jotteivät pähkinät pilaannu varastossa. Nykyään monilla tiloilla on uudenaikaisia koneita, jotka nostavat kasvit maasta, ravistelevat rönsyistä mullan pois ja kääntävät ne ylösalaisin.

Monenlaista käyttöä

Maapähkinöiden ravintoarvo on vaikuttava. Niissä on paljon kuitua sekä 13:a vitamiinia ja 26:ta hivenainetta, joista monista on puutetta nykypäivän ruokavaliossa. The Encyclopædia Britannican mukaan kilossa maapähkinöitä on enemmän proteiineja, hivenaineita ja vitamiineja kuin kilossa naudanmaksaa. Mutta painoaan vartioivien on syytä olla tarkkana! Niissä on saman hakuteoksen mukaan  myös enemmän rasvaa kuin kuohukermassa ja enemmän kaloreita kuin sokerissa.

Maapähkinät kuuluvat monen eri maan keittiöön, eikä niiden ominaismaku hevin jää huomaamatta. ”Maapähkinän aromi on niin voimakas ja ainutlaatuinen, että kaikissa ruoissa, joissa sitä käytetään, on samanlainen maku”, huomauttaa keittokirjantekijä Anya von Bremzen. ”Siksi maapähkinää sisältävä indonesialainen kastike, länsiafrikkalainen keitto, kiinalaiset nuudelit, perulainen muhennos sekä maapähkinävoilla sivelty leipä ovat pitkälti samanmakuisia.”

Maapähkinät ovat myös suosittua naposteltavaa ympäri maailman. Esimerkiksi Intiassa niitä sekoitetaan muiden hernekasvien kuivattujen siemenien joukkoon ja sekoitusta myydään kadulla. Kiinnostava seikka on se, että joissakin maissa suositun maapähkinävoin keksi tiettävästi ”muuan Saint Louisissa [Yhdysvalloissa] toiminut lääkäri noin vuonna 1890 iäkkäiden terveysruoaksi” (The Great American Peanut).

Ruoan lisäksi maapähkinöistä on moneen muuhunkin. Joka puolella Aasiaa niistä puristetaan tärkeää ruokaöljyä. Sitä voi käyttää hyvinkin korkeissa lämpötiloissa, eikä siihen tartu siinä kypsennettyjen ruoka-aineiden maku.

Brasiliassa maapähkinäöljyn tuotannon sivutuotteena saatavaa rouhetta käytetään rehuna. Maapähkinä on raaka-aineena myös monissa tavallisissa hyödykkeissä (ks. yllä).

Allergiavaara!

Maapähkinät säilyvät pitkään huoneenlämmössä. Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan. Homehtuneissa pähkinöissä saattaa olla erästä myrkyllistä aflatoksiinia, joka voi aiheuttaa syöpää. Lisäksi jotkut ovat pähkinöille allergisia. Prevention-lehden mukaan ”oireet voivat vaihdella vuotavasta nenästä ja ihottumasta hengenvaaralliseen anafylaktiseen sokkiin”. Useat tutkimukset viittaavat siihen, että maapähkinäallergiaa on yhä enemmän pienillä lapsilla.

Jos lapsen molemmilla vanhemmilla on astma, allergista nuhaa tai ihottumaa, maapähkinäallergian riski kasvaa lapsella edellä mainitun lehden mukaan.

Riski on suurempi myös imeväisikäisillä, jos äiti on allerginen tai jos lapselle tulee maitoallergia ensimmäisen vuoden aikana. ”Näissä perheissä on hyvä pitää maapähkinävoi syöttötuolin ulottumattomissa ja unohtaa se vähintään siihen asti, kun lapsi on kolmivuotias”, suosittelee yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopistollisen sairaalan lastenlääkäri Hugh Sampson.

Pidätpä maapähkinöistä tai et, ehkäpä tämä katsaus niiden moniin käyttötapoihin on lisännyt arvostustasi noita suurta suosiota nauttivia pieniä siemeniä kohtaan.

[Tekstiruutu/Kuva s. 24]

Maapähkinää käytetään monissa tavallisissa tuotteissa

• Kuitulevy

• Takkapuut

• Kissanhiekka

• Paperi

• Pesuaineet

• Voiteet

• Metallinkiillotteet

• Valkaisuaineet

• Muste

• Akselin voiteluaineet

• Partavaahto

• Kasvovoiteet

• Saippua

• Korkkimatot

• Kumi

• Kosmetiikka

• Maalit

• Räjähteet

• Sampoot

• Lääkkeet

[Lähdemerkintä]

Lähde: The Great American Peanut

[Kaavio/Kuva s. 22]

(Ks. painettu julkaisu)

Lehdet

Kukkaperä

Maanpinta |

Juuret Maapähkinä

[Lähdemerkintä]

The Peanut Farmer magazine

[Kuva s. 22]

George Washington Carverin muistomerkki

[Kuva s. 23]

Yhdysvallat

[Kuva s. 23]

Afrikka

[Kuva s. 23]

Aasia

[Lähdemerkintä]

FAO photo/R. Faidutti

[Kuva s. 23]

Erilaisia maapähkinöitä naposteltavaksi

[Kuva s. 24]

Joissakin maissa maapähkinävoi on suosittu levite