Jehovan nimi Tyynenmeren saarilla

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA FIDŽISTÄ

VÄKIJOUKKO oli täysin ihmeissään. Heidän Tyynellämerellä sijaitsevalle saarelleen saapuneet ihmiset sulkivat hetkeksi silmänsä ennen kuin alkoivat syödä heille valmistettua juhla-ateriaa. ”Mitä te teette?” saaren asukkaat tiedustelivat.

”Kiitämme Jumalaa hänen lahjoistaan”, kuului vastaus.

”Missä teidän Jumalanne asuu?” asukkaat halusivat tietää.

”Taivaassa”, heille kerrottiin.

”Mikä on Hänen nimensä?”

”Jehova.”

”Syökö teidän Jumalanne ruokaa?” asukkaat kysyivät.

”Jumala on henki”, tulokkaat selittivät. ”Hän ei ole sellainen kuin me olemme; Hän elää ikuisesti. Juuri hän teki maan, taivaan, meren – kaiken. Hän teki meidät.”

Saaren asukkaat olivat hämmästyneitä näistä yksinkertaisista totuuksista ja kysyivät, miksi muukalaiset olivat tulleet heidän saarelleen. Vastaus oli yksinkertainen: ”Tulimme kertomaan teille tosi Jumalasta Jehovasta ja hänen Pojastaan Jeesuksesta, Vapahtajastamme.” (From Darkness to Light in Polynesia.)

Keitä nämä muukalaiset olivat? Nykypäivän Jehovan todistajiako? Eivät. He olivat kaksi tahitilaista opettajaa, evankelistaa, jotka saapuivat  Mangaian saarelle (sijaitsee Cookinsaarten eteläosassa) 15. kesäkuuta 1824. Miksi he käyttivät nimeä Jehova? Oliko kyseessä vain yksittäinen tapaus? Vastaukset näihin kysymyksiin selittävät, miksi Jehovan nimellä on edelleen suuri merkitys monissa Tyynenmeren saarten kulttuureissa.

Jumalan nimi laajalti käytössä

Monet lähetyssaarnaajat, jotka tulivat Englannista ja Amerikasta Tyynenmeren alueelle 1800-luvulla, käyttivät nimeä Jehova päivittäisessä puheessaan ja kirjoituksissaan. Muuan historioitsija jopa väitti virheellisesti, että nämä varhaiset lähetyssaarnaajat ”eivät olleet Jeesuksen opetuslapsia vaan Jehovan palvojia”.

Näiden lähetyssaarnaajien yksityiskirjeet alkoivat tavallisesti tähän tapaan: ”Varjelkoon teitä Jumalamme, niin Herramme Jehova, ja rauhanruhtinas Jeesus Kristus.” Tunnettu kielitieteilijä Albert J. Schütz kertookin, että vuonna 1825 valmistui fidžiläinen aapinen, jossa oli vain yksi englannista lainattu sana. Se oli nimi Jehova.

Sillä, että varhaiset lähetyssaarnaajat käyttivät Jehovan nimeä, oli suuri vaikutus Tyynenmeren saarten asukkaisiin. Jotkut heistä lähetettiin vuorostaan lähetyssaarnaajiksi eli opettajiksi muihin saariin. Edellä mainittujen kahden tahitilaisen lähetyssaarnaajan tulosta Mangaian saarelle kerrotaan: ”Tahitilaisille opettajille Jehova oli ainoa tosi Jumala. Hän loi koko maailman, ja ihminen oli osa Jumalan luomakuntaa. – – [He] sanoivat, että Jehova oli ainoa tosi Jumala ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus oli ihmiskunnan Vapahtaja.” (The Covenant Makers—Islander Missionaries in the Pacific.)

Viedessään saarille Raamatun sanomaa jotkut varhaiset lähetyssaarnaajat kohtasivat uskomattomia vaaroja, koska asukkaat olivat toisinaan väkivaltaisia. Kertoessaan näistä vaikeuksista kirja Mission, Church, and Sect in Oceania sanoo: ”Yleensä luja usko Jehovaan karkotti pelon ja epätoivon.”

Yksi osoitus tällaisesta huomattavasta uskosta Jehovaan saatiin vuonna 1823, kun Raamatun sanoma tuotiin ensi kertaa Cookinsaariin kuuluvalle Rarotongan saarelle. Sinne saapui lähetyssaarnaaja ja merenkulkija John Williams, joka lähetti maihin kaksi pariskuntaa opettamaan rarotongalaisia. Lähetyssaarnaajien ja umpihumalassa olleen kuninkaan välille syntyi kuitenkin riita, minkä jälkeen lähetyssaarnaajat piestiin pahoin. Kaikki, mitä heillä oli, varastettiin, ja he välttyivät hädin tuskin joutumasta surman suuhun.

Palattuaan laivaan he kuvailivat rarotongalaisia raaimmiksi alkuasukkaiksi, mitä he olivat tavanneet. Williams pelkäsi pahinta ja päätti jättää saaren, ainakin toistaiseksi. Tällöin nuori Papeiha-niminen opettaja sanoi, että hän haluaisi yrittää käännyttää saaren yksinään. ”Säästävätpä alkuasukkaat henkeni tai eivät, aion mennä maihin heidän keskuuteensa”, hän sanoi.

Varhaisten lähetyssaarnaajien toimintaa käsittelevissä kertomuksissa on usein lainattu Papeihan sanoja: ”Ko Jehova toku tiaki! Tei roto au i tona rima! (Jehova on paimeneni! Olen hänen käsissään!)” Sen jälkeen hän hyppäsi vähissä vaatteissa yli laidan mukanaan kirja, jossa oli otteita tahitinkielisestä Raamatusta, ja ui rannalle. Saarelle saavuttuaan hän ei ainoastaan jäänyt henkiin, vaan huomasi, että monet osoittivat vastakaikua sille, mitä hän opetti.

Yksi heistä oli More Ta’unga, josta itsestäänkin tuli myöhemmin lähetyssaarnaaja ja joka perusti vuonna 1842 ensimmäisen lähetysaseman Uuteen-Kaledoniaan. Hän kertoi päiväkirjassaan paikallisesta miehestä, johon hän kiinnitti erityistä huomiota ja jonka hän opetti lukemaan ja kirjoittamaan: ”Hän oppi hitaasti. Jonkin ajan kuluttua hän sanoi minulle: ’Haluan rukoilla.’ Kehotin kuitenkin häntä olemaan  hätäilemättä. Myöhemmin hän kysyi uudelleen: ’Antaisitko minun rukoilla?’ Sitten hän kysyi minulta, miksen halunnut hänen rukoilevan, joten sanoin: ’Sinun on ensin hylättävä epäjumalasi, ja sitten voit rukoilla Jehovaa. Vain hän voi kuulla sinua.’ Niinpä hän toi minulle korillisen jumalia ja sanoi: ’Polta ne. Nyt Jehova on minun Jumalani.’ Hän oppi rukoilemaan.”

Saarten asukkaat uskovat Jehovaan

Koska lähetyssaarnaajat käyttivät avoimesti Jumalan nimeä, ei ole yllättävää, että ne, joille he saarnasivat, alkoivat pitää Jehovaa Jumalanaan. Kirjassa Missionary Adventures in the South Pacific kerrotaan suuresta kokouksesta, joka pidettiin eräällä Tyynenmeren pohjoisosissa olevalla saarella, kun sinne oli saapunut Morning Star -niminen lähetyssaarnaajien alus. Kirjan mukaan saaren asukkaat äänestivät kättä nostamalla – useimmat nostamalla molemmat kätensä ja pitämällä ne korostuksen vuoksi ylhäällä pitkään – sen puolesta, että he hylkäisivät epäjumalanpalveluksen ja palvoisivat Jehovaa. ”He huolehtivat myös kaikista opettajien tarpeista. Pala maata vihittiin Jehovalle kirkkoa ja pappilaa varten.”

Eräässä John Williamsista kertovassa kirjassa sanotaan korkea-arvoisen samoalaisen päällikön Malietoan kääntymyksestä: ”Malietoa piti kansalleen pitkän puheen, jossa hän lupasi julkisesti tulla Jehovan palvojaksi ja pystyttää kirkon Hänen palvomistaan varten. Hän käski niiden, jotka olivat jääneet saarelle, ryhtyä hankkimaan tietoa Jehovasta ja Jeesuksesta Kristuksesta.” (Wiliamu—Mariner-Missionary—The Story of John Williams.)

Kaikella tällä toiminnalla oli lähtemätön vaikutus moniin Tyynenmeren saarten yhteisöihin. Vielä nykyäänkin esimerkiksi Fidžissä ja Samoassa on melko tavanomaista, että nimi Jehova mainitaan radiossa tai paikallisessa sanomalehdessä.

Vaikutus ilmenee muillakin tavoin. Pearl Binder kertoo vuonna 1977 julkaistussa kirjassaan Treasure Islands, millainen merkitys Jehovan nimellä on ollut banabalaisiin. Alun perin he asuivat Kiribatissa, mutta asettuivat myöhemmin asumaan Fidžisaariin kuuluvaan Rabiin. Binder kirjoittaa: ”Banabaan tulleet lähetyssaarnaajat olivat antaneet banabalaisille enemmän kuin nämä tajusivatkaan. – – Heidän uskonsa Jehovaan on ollut heidän elämänsä ydin, ja se on pitänyt heidät yhdessä seitsemänkymmentä vuotta kestäneiden ja alati pahenevien koettelemusten läpi tavalla, johon mikään muu asia ei olisi pystynyt, ja pitää heitä edelleen hengellisesti elossa. Ilman valkoisen miehen Jehovaa (jolle valkoinen mies itse antaa yhä vähemmän arvoa) banabalaiset olisivat olleet hukassa.”

Jumalan nimi raamatunkäännöksissä

Yksi varhaisten lähetyssaarnaajien päätavoitteista oli valmistaa helppotajuisia raamatunkäännöksiä Tyynenmeren saarten kielille. Heidän uutteruutensa ansiosta Raamattu tuli saataville monilla Tyynenmeren alueella puhutuilla kielillä. Kääntäjät luonnollisestikin translitteroivat nimen Jehova, aivan niin kuin he translitteroivat muutkin Raamatun nimet.

Hartaiden Raamatun tutkijoiden kannalta on kiintoisaa, että nämä varhaiset kääntäjät eivät käyttäneet käännöksissään Jehovan nimeä vain Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa vaan myös Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa, niin sanotussa Uudessa testamentissa. Seitsemää Tyynenmeren kieltä koskevassa tutkimuksessa kävi ilmi, että Jehovan nimi esiintyi Kreikkalaisissa kirjoituksissa 72:ssa eri jakeessa. Nämä eivät olleet yksinomaan 1800-luvun käännöksiä. Mukana oli myös rotumankielinen nykykäännös, joka julkaistiin vuonna 1999. Jehovan nimi esiintyy siinä 48:ssa Kreikkalaisten kirjoitusten jakeessa.

 Pitkään Tyynenmeren alueella lähetyssaarnaajana toiminut William Wyatt Gill kirjoitti 1800-luvun lopulla eräästä varhaisesta käännöksestä: ”Nyt kun olen käyttänyt 42 vuotta rarotongankielistä Raamattua, sallittakoon minun sanoa, että pidän sitä erinomaisena käännöksenä alkukielestä. – – Kuten muissakin Tyynenmeren ja Uuden-Guinean raamatunkäännöksissä, pyhää nimeä ’Jehova’ ei ole kertaakaan käännetty, vaan se on translitteroitu, mikä voimistaa suunnattomasti ikuisesti elävän Jumalan ja pakanallisten palvonnankohteiden välistä vastakohtaisuutta.”

Miksi Jumalan nimeä käytettiin?

Miksi nämä lähetyssaarnaajat, raamatunkääntäjät ja opettajat käyttivät Jumalan persoonanimeä Jehova niin paljon? Osittain siksi, että he havaitsivat tarpeelliseksi tehdä eron Jehovan, ainoan tosi Jumalan, ja lukemattomien Tyynenmeren saarilla palvottujen väärien jumalien välillä (Johannes 17:3; 1. Korinttilaisille 8:5, 6). Kullakin näistä jumalista oli nimi, minkä vuoksi niiden palvojat luonnollisestikin kysyivät: ”Kuka on teidän Jumalanne? Mikä on hänen nimensä?” ”Jumalaa” vastaavan paikallisen sanan käyttö olisi hämmentänyt kysyjät, tai he olisivat voineet ajatella, että Kaikkivaltias on jälleen yksi jumala, jonka he voivat lisätä jumaliensa joukkoon. Ei siis mikään ihme, että nämä varhaiset lähetyssaarnaajat käyttivät runsaasti Jehovan nimeä.

Merkitseekö tämä sitä, että kaikki ne, jotka käyttävät nimeä Jehova, todella ymmärtävät, kuka hän on? Ei. Lähetyssaarnaaja-kääntäjä Hiram Bingham, kuuluisan samannimisen havaijilaisen lähetyssaarnaajan poika, todisti suureen ääneen Kiribatille kuuluvan Abaiangin asukkaille näiden tuhotessa epäjumalaansa, että ”on vain yksi Jumala – Jehova”. Tästä tapauksesta kerrotaan kirjassa Missionary Adventures in the South Pacific seuraavasti:

”Bingham kuitenkin tiesi, että tuon epäjumalan hävittäminen ei merkinnyt sitä, että nämä ihmiset olisivat todella omaksuneet kristillisyyden, ei ainakaan vielä tuolloin. Heillä ei ollut kovin selvää käsitystä evankeliumin todellisesta merkityksestä, mutta nyt oli päästy alkuun.” Ei selvästikään riitä, että vain tietää Jehovan nimen. Tosi kristittyjen on opittava tuntemaan Jehova persoonana ja toteltava häntä kaikessa (Roomalaisille 10:13–17).

Uskollinen Mooses tiesi Jehovan nimen ja käytti sitä, mutta hänenkin oli saatava lisää tietoa. Hän rukoili: ”Nyt, pyydän, jos olen saanut suosion silmissäsi, saatathan minut tuntemaan tiesi, että tuntisin sinut saadakseni suosion silmissäsi.” (2. Mooseksen kirja 33:13.) Mooses halusi tietää enemmän kuin vain Jehovan nimen. Hän halusi tietää, millaisia ominaisuuksia Jehovalla on ja miten häntä voi miellyttää. Tämän pyynnön ansiosta Moosekselle annettiin ainutlaatuinen tilaisuus nähdä ilmestys, joka liittyi Jehovan nimen merkitykseen (2. Mooseksen kirja 33:19; 34:5–7).

Samoin nykyään tuhannet Jehovan todistajat eri puolilla Tyynenmeren aluetta auttavat varhaisten lähetyssaarnaajien kääntämien Raamattujen avulla rehellissydämisiä ihmisiä ymmärtämään, mitä Jehovan nimi tarkoittaa ja mitä hän odottaa niiltä, jotka haluavat palvoa häntä ”hengessä ja totuudessa” (Johannes 4:23, 24). Jehovan nimeä tosiaankin kirkastetaan ”meren saarilla”. Tuhannet ihmiset panevat sen vuoksi toivonsa hänen majesteettiseen nimeensä. (Jesaja 24:15; 42:12; 51:5; Sananlaskut 18:10.)

[Kuva s. 12]

Tyynenmeren saarten asukkaat, jotka oppivat Jumalan nimen kristikunnan varhaisilta lähetyssaarnaajilta, tekivät sitä tunnetuksi toisille

[Lähdemerkintä]

Palmupuu ja valokuva vasemmalla: Gems From the Coral Islands

[Kuva s. 13]

John Williams

[Lähdemerkintä]

Culver Pictures

[Kuva s. 13]

Papeiha

[Lähdemerkintä]

Courtesy Institute of Pacific Studies, from Mission Life in the Islands of the Pacific, by Aaron Buzacott

[Kuva s. 15]

Jehovan todistajat tekevät Jumalan nimeä tunnetuksi kautta maailman