Ydinsota – uhkaako se edelleen?

Herätkää!-lehden kirjoittajalta Japanista

”Jokainen ajatteleva ihminen pelkää ydinsotaa, ja jokainen teknistynyt valtio tekee suunnitelmia sitä varten. Jokainen tietää, että ydinsodassa ei ole mitään järkeä, ja jokaisella maalla on verukkeensa.” (Carl Sagan, tähtitieteilijä)

ELOKUUN 6:ntena 1945 yhdysvaltalainen sotilaslentokone pudotti Hiroshimaan atomipommin, joka tappoi silmänräpäyksessä valtavasti ihmisiä ja tuhosi suunnattomat määrät omaisuutta. Tämä oli ensimmäinen sodassa käytetty atomipommi. Räjähdys tuhosi kaupungista kokonaan 13 neliökilometrin suuruisen maa-alueen, jolla asui 343000 ihmistä. Kaupungista tuhoutui yli kaksi kolmasosaa ja vähintään 70000 ihmistä sai surmansa ja 69000 vammautui. Kolme päivää myöhemmin pudotettiin toinen atomipommi, tällä kertaa Nagasakiin: 39000 kuoli ja 25000 vammautui. Noin puolet kaupungista tuhoutui tai vaurioitui. Koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa ei ollut käytetty näin tehokasta asetta. Maailma oli muuttunut. Se oli astunut ydinaseiden aikakauteen. Muutaman vuoden kuluttua Yhdysvallat, Neuvostoliitto, Iso-Britannia, Ranska ja Kiina olivat kehittäneet vielä tuhoisamman vetypommin.

Kylmä sota, kommunististen ja ei-kommunististen maiden välinen kilpailu, kiihdytti parempien ydinaseiden ja niiden kuljetusjärjestelmien kehittelyä. Pelko valtasi maailman, kun kehitettiin mannertenväliset ballistiset ohjukset, joilla voidaan tehdä ydinisku yli 5600 kilometrin päässä oleviin kohteisiin, ja kysymys olisi minuuteista, ei tunneista. Sukellusveneisiin asennetuilla ydinohjuksilla voitiin tuhota 192 kohdetta. Ydinasevarastoissa oli eräässä vaiheessa arviolta 50000 taistelukärkeä! Kylmän sodan aikana ihmiskuntaa uhkasi ydinsota, jossa ei ole voittajia.

Kylmän sodan loppu

1970-luvulla kylmän sodan aiheuttama jännitys lieventyi, ”mistä olivat osoituksena – – SALT [strategisten aseiden rajoittamisneuvottelut] I- ja II-sopimukset, joissa kaksi supervaltaa asettivat lukumääräiset rajat ohjustentorjuntaohjuksilleen ja strategisille ohjuksilleen, joilla voidaan kuljettaa ydinaseita” (The Encyclopædia Britannica). Sitten 1980-luvun loppupuolella kylmä sota laantui ja lopulta päättyi.

”Kylmän sodan loppuminen antoi toiveita siitä, että pitkään jatkunut ydinasevarustelu ja Yhdysvaltojen ja Venäjän vastakkainasettelu oli päättymässä”, sanotaan eräässä Carnegie Endowment for International Peace -järjestön raportissa. Ydinaseiden riisumiseen tähtäävien pyrkimysten ansiosta viime vuosina on purettu satoja ydinasevarastoja. Vuonna 1991 Neuvostoliitto ja Yhdysvallat allekirjoittivat strategisten aseiden vähentämis- ja rajoittamissopimuksen, jossa nämä kaksi supervaltaa eivät sitoutuneet vain rajoittamaan strategisten ydinkärkiensä määrää vaan ensimmäistä kertaa historiassa vähentämään niitä, niin että niitä olisi kummallakin 6000. Vuoden 2001 lopussa kumpikin osapuoli ilmoitti leikanneensa strategisten ydinkärkiensä määrän sopimuksen mukaiseksi. Lisäksi vuonna 2002 allekirjoitettiin Moskovassa sopimus, joka velvoitti näitä maita vähentämään  seuraavien kymmenen vuoden aikana ydinkärkiensä määrän 1700:n ja 2200:n välille.

Näistä kehitysvaiheista huolimatta ”nyt ei ole aika tuudittautua itsetyytyväisyyteen, kun ajatellaan ydinsodan uhkaa”, sanoi YK:n pääsihteeri Kofi Annan. Hän lisäsi: ”Nyt 2000-luvun alettua ydinselkkaus on yhä hyvin todellinen, kauhistuttava mahdollisuus.” Valitettavasti meitä uhkaa edelleen ydintuho, joka toteutuessaan olisi jotakin paljon pahempaa kuin se, mitä tapahtui Hiroshimassa ja Nagasakissa. Miltä taholta ydintuho uhkaa? Mikä tärkeämpää, voidaanko se välttää?