Kuinka tärkeää on varhaiskasvatus?

FLORENCE oli 40-vuotias ja halusi hartaasti saada lapsen. Raskauden aikana lääkäri kuitenkin varoitti, että syntyvälle lapselle voisi tulla oppimisvaikeuksia. Florence ei luovuttanut vaan synnytti aikanaan terveen pojan.

Pian Stephenin syntymän jälkeen Florence alkoi lukea ja jutella lapselle aina tilaisuuden tullen. Kun poika kasvoi, he leikkivät, tekivät retkiä, opettelivat numeroita ja lauloivat yhdessä. ”Leikimme jotain silloinkin kun kylvetin häntä”, Florence muistelee. Se maksoi vaivan.

Stephen suoritti Miamin yliopistossa 14-vuotiaana loppututkinnon parhain arvosanoin. Kaksi vuotta myöhemmin 16-vuotiaana hän sai päätökseen oikeustieteen opinnot, ja myöhemmin hänestä tuli hänen elämäkertansa mukaan Yhdysvaltojen nuorin asianajaja. Hänen äitinsä, tri Florence Baccus – entinen opettaja ja eläkkeelle jäänyt opinto-ohjaaja – on tutkinut paljon pienten lasten oppimiskykyä. Hän uskoo, että se huomio, jota hän kiinnitti poikaansa tämän varhaislapsuudessa, ja ne virikkeet, joita hän silloin tarjosi, muuttivat pojan tulevaisuuden.

Perimä vai ympäristötekijät?

Lastenpsykologit ovat viime aikoina kiistelleet paljon siitä, kuinka suuri merkitys lapsen kehitykselle on perinnöllisillä seikoilla ja toisaalta kasvatuksella ja muilla ympäristötekijöillä. Useimmat tutkijat ovat sitä mieltä, että lapsen kehitys on näiden kahden osa-alueen vuorovaikutuksen tulosta.

Lapsen kehityksen asiantuntija tri J. Fraser Mustard selittää: ”Tiedämme nyt kliinisten tutkimusten perusteella, että varhaisvuosien kokemukset vaikuttavat lapsen aivojen kehitykseen.” Professori Susan Greenfield kertoo samansuuntaisesti: ”Esimerkiksi viulisteilla vasemman käden sormiin liittyvä aivojen alue on kehittyneempi kuin muilla ihmisillä.”

 Millaista ohjausta lapselle pitäisi antaa?

Näiden havaintojen kannustamina monet vanhemmat näkevät kovasti vaivaa saadakseen lapsensa oikeanlaiseen päiväkotiin ja järjestävät näille lisäksi soittotunteja ja muuta taideopetusta rahaa säästämättä. Jotkut uskovat, että jos lapsi harjoittelee kaikkea mahdollista, hän osaa aikuisena mitä vain. Tarjolla on yhä enemmän erilaista yksityisopetusta ja erikoistuneita esikouluja. Jotkut vanhemmat ovat valmiita tekemään mitä vain suinkin voivat, jotta heidän lapsensa olisivat muita lapsia edullisemmassa asemassa.

Onko tällainen panostus lapseen pelkästään hyvä asia? Se voi näyttää tarjoavan lapsille rajattomia mahdollisuuksia, mutta monissa tapauksissa he jäävät silloin ilman hyvin tärkeää oppimiskokemusta: vapaata leikkiä. Spontaani leikki kehittää kasvattajien mukaan luovuutta, sosiaalisia taitoja, henkisiä kykyjä ja tunne-elämää.

Jotkut asiantuntijat uskovat, että kun vanhemmat ohjaavat leikkimistä, tuloksena on uudenlainen ongelmalapsi: mikro-ohjattu lapsi, jolla on stressiä ja univaikeuksia ja joka on tunne-elämältään ailahteleva ja valittelee kipuja ja särkyjä. Eräs psykologi sanoo, että monet näistä lapsista ovat teini-ikään tullessaan täysin avuttomia ongelmatilanteissa sekä ”loppuunpalaneita, epäsosiaalisia ja kapinallisia”.

Monet vanhemmat ovatkin epävarmoja siitä, miten heidän pitäisi lapsiaan kasvattaa. He haluaisivat kehittää näiden kykyjä mahdollisimman pitkälle mutta toisaalta näkevät, miten mieletöntä on vaatia lapsilta liikaa liian nopeasti. Onko mahdollista löytää tässä tasapaino? Millaisia kasvumahdollisuuksia lapsissa on, ja miten niitä voidaan ruokkia? Mitä vanhemmat voivat tehdä sen hyväksi, että lapset selviytyisivät hyvin elämässään? Tarkastelemme näitä kysymyksiä seuraavissa kirjoituksissa.

[Kuva s. 3]

Varhaisvuosien kokemukset voivat vaikuttaa lapsen aivojen kehitykseen

[Kuva s. 4]

Leikkiminen kehittää luovuutta ja erilaisia henkisiä kykyjä