Pienet merten ritarit

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA AUSTRALIASTA

EPÄILEMÄTTÄ valaat, delfiinit ja hait saavat mielikuvituksemme liikkeelle. Meressä on kuitenkin ”pieniä ja suuria” elollisia (Ps. 104:25). Yksityiskohdista kiinnostuneille myös pienet elolliset ovat kiehtovaa katseltavaa.

Esimerkiksi merenpohjassa hyörii elollisia, joita on sanottu ”haarniskaan sonnustautuneiksi merten ritareiksi”. Monet näistä ”pikkuritareista” poikkeavat kuitenkin keskiaikaisista vastineistaan siinä, että niiden haarniskoissa on paljon kirkkaita värejä ja kuvioita. Nämä pikkuruiset syvyyksien asukit kuuluvat äyriäisiin, ja niitä sanotaan yleensä katkaravuiksi.

Planktonista lautaselle

Moni voi pitää katkarapuja vain herkullisena ruokana. Mutta ennen kuin ne päätyvät lautasellemme, niiden elämä on ollut varsin vaihtelevaa. Jotkin katkarapunaaraat kuljettavat hedelmöityneitä muniaan pyrstöjalkapareissaan, kunnes munat kuoriutuvat. Toiset taas jättävät munansa virtojen vietäväksi ja munat kehittyvät omissa oloissaan.

Katkaravun munista kuoriutuu niin sanottuja zoea-toukkia. Ne käyvät läpi monta toukkavaihetta, joiden aikana ne poikkeavat ulkonäöltään huomattavasti aikuisista katkaravuista. Elettyään jonkin aikaa planktonin seassa zoea-toukat asettuvat merenpohjalle ja saavat katkaravuille tutun ulkomuodon, ja vähitellen niistä kehittyy aikuisia katkarapuja.

Uusiutuva haarniska

Miten aikuiset katkaravut voivat kasvaa vahvan haarniskan sisällä? ”Tämän prosessin (nahanluonnin) aikana vanhan kutikulan [pintaa verhoavan kerroksen] sisälle kehittyy uusi kutikula”, sanotaan kirjassa A Field Guide to Crustaceans of Australian Waters. ”Eläin pudottaa yltään vanhan kutikulan ja imee itseensä vettä. Näin uusi, joustava kutikula paisuu ja sen sisään jää tilaa tulevalle kasvulle.” Kirjassa Australian Seashores selitetään: ”Eläimen on vedettävä vanhasta kuoresta ulos kaikki ruumiinosansa (ja niitä on paljon), niin suuret ja vahvat kuin pienet ja hennot. Se vetää ruumiinosansa ulos samaan tapaan kuin me vedämme käden hansikkaasta.”

Miten äyriäiset vetävät suuret ruumiinosansa, kuten saksilihaksensa, ulos kuoren saumakohtaan syntyneestä raosta? Viimeksi mainitun kirjan laatija W. J. Dakin sanoo: ”Tämä on mahdollista sen ansiosta, että eläimen elävät ruumiinosat ovat pehmeitä ja ne voidaan vetää kapeiden paikkojen läpi. Nahanluonnin aikana eläin ohjaa veren raajoista muihin ruumiinosiin, minkä vuoksi raajat puristuvat ulos vedettäessä helposti kokoon.” Uudessa kuoressa on vanhan kuoren kuviot ja värit – ja hyvästä syystä.

Värit suojelevat ja mainostavat

Jotkin katkaravut, jotka asustavat merivuokkojen lonkeroiden seassa, ovat osittain läpinäkyviä, tai niiden värit sulautuvat isäntäeläimen väreihin. Naamioituneet katkaravut ovat suojassa merivuokkojen lonkeroiden välissä, ja ne ansaitsevat elantonsa taloustöillä. Ne nimittäin poistavat isäntäeläimen pintaan kertyneitä jätteitä.

Toiset katkaravut, muun muassa puhdistajaravut, ovat kirkkaanvärisiä. Ne asustavat yleensä vedenalaisten riuttojen tasanteiden alla, ja vaikuttaa siltä, että ne mainostavat kirkkailla väreillään puhdistuspalvelujaan. Kalat, joilla on loisia, uivat paikallaan puhdistajarapujen kodin edustalla kutsuen rapuja kiertämään ruumiinsa pinnalla. Ravut jopa kiipeävät kaikessa rauhassa niiden suuhun ja kiduksiin. Sitten ”lääkäriravut” syövät kalojen loisia ja limaista pintakerrosta.

Olipa näiden elävien jalokivien väri ja tehtävä millainen tahansa, yksi asia on varma: niiden asu on paljon vaikuttavampi kuin yhdenkään muinaisen ritarin.

 [Kuva s. 23]

”Rhynchocinetes uritai”

[Kuva s. 23]

Läpinäkyvä vuokkokatkarapu (”Periclemenes holthuisi”)

[Kuva s. 23]

Valtiaskatkarapu (”Periclemenes imperator”)

[Kuva s. 23]

Vuokkokatkarapu (”Periclemenes brevicarpalis”)

[Kuva s. 23]

Puhdistajarapu

[Kuvien lähdemerkintä s. 23]

Kaikki valokuvat paitsi puhdistajarapu: © J and V Stenhouse