Päivä Tšernobylissa

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA UKRAINASTA

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus 20 vuotta sitten oli ennennäkemätön katastrofi. Huhtikuun 26. päivänä 1986 yksi voimalan neljästä reaktorista alkoi sulaa. Yleensä onnettomuuden jäljet voidaan siivota ja jälleenrakennus aloittaa, olipa tuhon syynä ihmisen toiminta tai luonnonvoimat. Tämä onnettomuus jätti kuitenkin jälkeensä saasteita, joilla on ollut pitkäaikaisia vahingollisia vaikutuksia.

VOIMALAN lähikaupunkien asukkaat ovat viime vuosina tehneet aina 9. toukokuuta pyhiinvaellusmatkan hylättyihin taloihin, joissa he ennen asuivat, ja mukana on joskus ollut ystäviä ja omaisia. Toisinaan entiset asukkaat järjestävät noissa kaupungeissa hautajaisia. Alueella on käynyt myös tiedemiehiä tutkimassa säteilyvaikutuksia. Lisäksi ukrainalaiset matkatoimistot ovat viime aikoina tehneet sinne opastettuja päiväretkiä.

Kesäkuussa 2005 The New York Times -lehti kertoi etusivun uutisessa, että Pripjatiin tehdään lyhyitä, opastettuja retkiä, joihin ”ei sisälly terveysriskejä”. * 1970-luvulla perustettu Pripjatin kaupunki sijaitsee kolmen kilometrin päässä ydinvoimalasta, ja siellä oli noin 45000 asukasta ennen onnettomuutta. Sen jälkeen se kuitenkin hylättiin, kuten monet muutkin kaupungit. Pääsy näille paikkakunnille kiellettiin radioaktiivisuuden takia. Anna ja Viktor Rudnik olivat onnettomuuden sattuessa asuneet Pripjatissa vuoden verran. *

Tšernobylin kaupunki on paljon pienempi kuin Pripjat, ja se sijaitsee noin 15 kilometrin päässä samannimisestä voimalasta. Sen entiset asukkaat ovat nyt joidenkin vuosien ajan saaneet luvan vierailla siellä kerran vuodessa. Tšernobyl on Rudnikien varsinainen kotikaupunki, ja siksi hekin ovat käyneet siellä tänä aikana. Muutama vuosi sitten vaimoni ja minä kävimme katsomassa sitä heidän kanssaan.

Apea vapaapäivä

Lähdimme Ukrainan pääkaupungista Kiovasta kaksikaistaista tietä pohjoiseen. Ajoimme pikkukaupunkien läpi, missä talot reunustavat tienvarsia, tulppaanit koristavat etupihoja ja ihmiset hoitavat vihannestarhoja. Kaupunkien väliset pellot kasvavat maissia, vehnää ja auringonkukkia niin kauas kuin silmä kantaa.

Jossain vaiheessa ylitimme kuitenkin näkymättömän rajan. Muutoksesta ei kertonut mikään liikennemerkki, mutta sen vain vaistosi. Kaupungeissa vallitsi aavemainen hiljaisuus. Rapistuvien talojen ikkunat olivat rikki ja ovissa roikkui riippulukko. Etupihat olivat rikkaruohojen vallassa, ja puutarhat olivat villiintyneet.

Olimme saapuneet suojavyöhykkeelle, joka alkaa noin 30 kilometrin päässä reaktoreista. ”Näissä kaupungeissa on paljon säteilyä”, Anna kertoi. ”Tämän alueen kymmenistä kaupungeista ja kylistä siirrettiin yli 150000 asukasta muualle silloiseen Neuvostoliittoon.”

Pian saavuimme toiselle vyöhykkeelle, jonka  erotti muusta maailmasta korkea piikkilanka-aita. Tulliaseman näköisessä puumökissä oli vartijoita, jotka valvoivat kaikkea liikennettä. Yksi heistä tarkasti passimme, kirjoitti muistiin automme rekisterinumeron ja avasi sitten portin.

Tästä alkoi kielletty alue. Tien ylle kaareutui puiden oksia, joihin oli vasta puhjennut lehtiä, ja metsässä tiheä aluskasvillisuus peitti maan. Maisema ei vastannut lainkaan odotuksiani, sillä olin kuvitellut näkeväni hiiltyneitä puita ja kuivuneita ryteikköjä. Edessä näkyi valkoisista tiilistä rakennettu rajamerkki, jossa luki sinisin kirjaimin ”Tšernobyl”.

Kaupungin laidalla nökötti ruokakauppa. Viktorin äiti oli ollut siellä töissä. Pölyisessä, tuhruisessa ikkunassa roikkui yhä haalistunut kyltti, jossa näkyi kaupan aukioloajat. Keskuspuiston lähellä oli kulttuurikeskus. Anna muisteli, miten hän ja muut kaupungin asukkaat olivat rentoutuneet siellä töiden jälkeen seuraten erilaisten taiteilijoiden esityksiä. Lähistöllä oli myös Ukraina-niminen elokuvateatteri, jonka miellyttävään viileyteen lapset aikoinaan pakenivat helteitä, kun siellä näytettiin uusimpia elokuvia. Nauru oli jo kauan sitten vaiennut sen pimeässä salissa. Anna ja Viktor veivät meidät kotitalolleen, joka oli lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta. Villinä rehottavat puut tukkivat pääsyn etuovelle, joten raivasimme tien rikkaruohojen läpi takaovelle, joka oli enää pelkkä rapistunut aukko seinässä.

Talon sisällä vallitsi täysi kaaos. Homeinen patja retkotti ruostuneessa sängyssä. Seinästä roikkui tapetin riekaleita kuin likaisia jääpuikkoja. Anna kumartui poimimaan lattialla lojuvien roskien seasta vanhan valokuvan. ”Toivoin aina, että voisimme palata ja kaikki odottaisi meitä samanlaisena kuin ennen”, hän sanoi haikeana. ”Tuntuu pahalta nähdä, miten kotimme on tärvelty ja tavarat viety vuosien mittaan!”

Lähdimme talosta takaisin kadulle. Eräässä kulmauksessa seisoi ihmisiä, jotka puhuivat vilkkaasti keskenään. Puolen kilometrin päässä tie päättyi jyrkänteellä olevaan puistoon, jonka alapuolella joki virtasi tyynenä. Leppeä tuulenvire keinutti kastanjapuiden valkeita kukkia. Laiturille laskeutuvilla portailla oli vuonna 1986 satoja ihmisiä odottamassa laivaa, joka evakuoisi heidät.

 Viime vuonna Rudnikit kävivät ensimmäistä kertaa katsomassa entistä asuntoaan Pripjatissa. He olivat paenneet kaupungista onnettomuuden jälkimainingeissa 19 vuotta aiemmin.

Vakavoitumisen aika

Ydinvoimalaonnettomuuden 20. vuosipäivää vietetään huhtikuussa 2006. Tuona päivänä järjestettävät tapahtumat ovat monille ihmisille vakavoittava muistutus siitä, että vilpittömistäkään yrityksistä huolimatta ihminen ei kykene pitämään huolta maapallosta ilman Jumalan opastusta (Jeremia 10:23).

Viime syyskuussa julkaistiin tutkimusraportti, jossa murhenäytelmää arvioitiin jälleen kerran. Tuossa YK:n tilaamassa selvityksessä sanotaan, että onnettomuudessa kuoli alun perin 56 henkeä ja että säteilysairauksiin tulee menehtymään suoranaisesti vain 4000 henkeä. Aiemmissa arvioissa tämä määrä on yleensä ollut 15000–30000 henkeä. The New York Times -lehden pääkirjoitussivulla sanottiin 8.9.2005, että ”useat ympäristöjärjestöt kritisoivat sitä [YK:n raporttia] puolueelliseksi yritykseksi peitellä ydinvoimaan liittyviä riskejä”.

Viktor oppi onnettomuuden jälkeen tuntemaan Luojan, Jehova Jumalan, ja hän sanoi: ”Emme ole enää masentuneita, koska tiedämme, että kun Jumalan valtakunta tulee, tällaisia hirvittäviä onnettomuuksia ei tapahdu enää koskaan. Odotamme aikaa, jolloin lähellä Tšernobylia sijaitsevaa rakasta kotiamme ympäröivä maaseutu toipuu nykyisestä tilastaan ja siitä tulee osa suurenmoista paratiisia.”

Raamattu kertoo, että koko maapallo ennallistetaan alkuperäisen paratiisin kaltaiseksi, ja tästä lupauksesta ovat jo sadattuhannet ihmiset vakuuttuneet Tšernobylin onnettomuuden jälkeen (1. Mooseksen kirja 2:8, 9; Ilmestys 21:3, 4). Pelkästään Ukrainassa tämän toivon on omaksunut yli 100000 ihmistä kuluneiden 20 vuoden aikana. Toivottavasti sinäkin haluat ajatella tuota valoisaa tulevaisuutta. Se on luvattu niille, jotka pyrkivät hankkimaan tietoa Jumalan tarkoituksista.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuva s. 16]

Muistomerkki puhdistustyöntekijöille

Tšernobylin onnettomuuden puhdistustyöntekijöiden kunniaksi on pystytetty suuri muistomerkki. Nuo työntekijät sammuttivat tulipaloja, hautasivat kytevän ydinreaktorin suojakuoren alle ja hävittivät saasteita. Heidän määränsä nousi satoihintuhansiin. Arvioiden mukaan onnettomuuden suoranaisiin seurauksiin on kuollut tai tulee kuolemaan noin 4000 ihmistä, joista suurin osa on noita puhdistustyöntekijöitä.

[Kuvat s. 15]

Tšernobylin kaupungin rajamerkki ja elokuvateatteri

[Kuvat s. 15]

Rudnikit ja heidän kotitalonsa Tšernobylissa

[Kuvat s. 16]

Voimala, jossa onnettomuus tapahtui, sijaitsee kolmen kilometrin päässä Rudnikien Pripjatin-kodista (pikkukuva)