Onko hyväntekeväisyys ratkaisu?

UUTISET kertovat nykyään pitkälti luonnononnettomuuksista, köyhyydestä, nälänhädästä, sairauksista ja ympäristöuhkista, mutta näiden rinnalla on maailmassa havaittavissa eräs myönteinenkin suuntaus: anteliaisuus lisääntyy. Uutiskynnyksen ylittää toisinaan se, että jotkut varakkaat yksityishenkilöt lahjoittavat arvokkaisiin hankkeisiin satoja miljoonia, joskus jopa miljardeja dollareja. Monet julkisuuden henkilöt hyödyntävät kuuluisuuttaan kiinnittääkseen ihmisten huomion vakaviin ongelmiin. Lahjoituksia erilaisten asioiden hyväksi tekevät monet keskituloisetkin. Mutta missä määrin rahallinen tuki voi auttaa, erityisesti pitkällä aikavälillä?

Antamisen kulta-aikaa?

Joissakin maissa antaminen näyttää yleistyvän. Kirjassa Global Civil Society 2004/5 sanottiin: ”Nyt 2000-luvun alussa on entistä useammassa maassa entistä enemmän [hyväntekeväisyys]järjestöjä, joilla on käytettävissään enemmän varoja kuin koskaan.” Rikkaiden määrän kasvaessa lahjoittamisen odotetaan jatkuvan. Sen lisäksi että joillakin ihmisillä on enemmän, mistä antaa, varakkaiden uskotaan testamenttaavan omaisuuttaan entistä enemmän hyväntekeväisyysjärjestöille. Brittiläinen uutislehti The Economist kirjoittikin, että edessämme saattaa olla ”hyväntekeväisyyden kulta-aika”.

Tähän suuntaukseen on vaikuttanut se, että hallitukset eivät ole onnistuneet ratkaisemaan hälyttäviä maailmanlaajuisia ongelmia. Afrikan HIV/AIDS-kysymyksiin keskittyvän YK:n erikoislähettilään mukaan ”poliittisen johtajuuden tyhjiö” on yksi syy siihen, että kuuluisuudet ovat enenevässä määrin puuttuneet  maailman terveyskysymyksiin. Liittyipä ongelma köyhyyteen, terveydenhuoltoon, ympäristöön, koulutukseen tai yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen, erityisesti rikkaat ovat ”entistä kärsimättömämpiä nähdessään, miten riittämättömiä ovat valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen pyrkimykset ratkaista nuo ongelmat tai lieventää niitä”, sanotaan eräässä hyväntekeväisyyttä käsittelevässä kirjassa (Joel Fleishman, The Foundation: A Great American Secret—How Private Wealth Is Changing the World). Halutessaan innokkaasti tehdä viipymättä jotain asioiden hyväksi jotkut varakkaat lahjoittajat yrittävät soveltaa hyväntekeväisyyteen samoja menetelmiä, joilla he ovat menestyneet liikemaailmassa.

Hyväntekeväisyyden mahdollisuudet

Hyväntekeväisyys koki kulta-ajan jo 1900-luvun alussa. Esimerkiksi suurliikemiehet Andrew Carnegie ja John Rockefeller vanhempi päättivät käyttää rikkauksiaan vähäosaisten auttamiseen. He näkivät, että perinnäiset hyväntekeväisyysjärjestöt kyllä ruokkivat nälkäisiä miehiä ja hoitivat sairaita lapsia mutta eivät puuttuneet ongelmien taustalla oleviin syihin. He katsoivat, että tarvittiin suunnitelmallisempaa lähestymistapaa, ja perustivat siksi instituutteja ja säätiöitä, joiden tarkoitus oli edistää yhteiskunnallista muutosta ja rahoittaa ongelmien pohjimmaisten syiden poistamiseen tähtääviä tutkimuksia. Tuon alun jälkeen on eri puolille maailmaa perustettu kirjaimellisesti kymmeniätuhansia vastaavia järjestöjä, joista pitkälti yli 50:n varallisuus ylittää miljardi dollaria.

Hyväntekeväisyys on kiistatta saanut aikaan paljon hyvää. Siitä todistavat lukemattomat koulut, kirjastot, sairaalat, puistot ja museot. Lisäksi elintarvikkeiden tuotannon tehostamista ja satojen parantamista edistävät ohjelmat ovat tuoneet lisää ruokaa köyhiin maihin. Lääketieteellisen tutkimuksen rahoittaminen on merkinnyt edistysaskelia terveydenhuollossa ja joidenkin sairauksien, muun muassa keltakuumeen, voittamista.

Nyt kun maailmanlaajuisia ongelmia vastaan taistellaan entistä päättäväisemmin ja aiempaa suuremmin resurssein, onnistumisen mahdollisuudet näyttävät monista hyviltä. Yhdysvaltain entinen presidentti sanoi eräälle lahjoittajien ryhmälle vuonna 2006: ”Ei voida liiaksi korostaa yksityisten lahjoitusten merkitystä yhteiselle hyvälle.”

Monet ovat kuitenkin näkemyksissään varovaisempia. Maailman terveydenhuoltokysymyksiin perehtynyt Laurie Garrett kirjoitti: ”Voisi kuvitella, että kun käytettävissä on kaikki tämä raha, ratkaisut moniin maailmanlaajuisiin terveysongelmiin olisivat jo vähintäänkin näköpiirissä. Mutta näin ei ole.” Syitä tähän ovat hänen mukaansa kalliiksi tuleva byrokratia, korruptio, hankkeiden hajanaisuus ja lahjoittajien taipumus määrätä, mihin heidän antamansa varat käytetään (esimerkiksi ainoastaan aidstyöhön).

Koska hankkeita ei ole koordinoitu ja varat ”suunnataan pääasiassa paljon huomiota saaviin sairauksiin eikä terveydenhuoltoon yleensä”, Garrettin mielestä on olemassa ”vakava vaara, että nykyinen antamisen aika ei johda toivottuihin tuloksiin vaan voi jopa pahentaa tilannetta”.

Rahoittaminen ei riitä

Hyväntekeväisyyden saavutukset tulevat aina olemaan rajallisia, olipa tavoitteena mikä tahansa. Raha sen enempää kuin hyvä maallinen koulutuskaan ei nimittäin poista esimerkiksi ahneutta, vihaa, ennakkoluuloja, kansallismielisyyttä, heimoylpeyttä tai vääriä uskonnollisia käsityksiä. Vaikka nämäkin jo pahentavat ihmiskunnan ongelmia, ne eivät ole kärsimysten pohjimmaisia syitä. Asiaan liittyy vielä perusluonteisempia tekijöitä, kuten Raamattu osoittaa.

Yksi tällainen tekijä on syntisyydestä johtuva ihmisen epätäydellisyys (Roomalaisille 3:23; 5:12). Sen vuoksi olemme taipuvaisia ajattelemaan ja käyttäytymään vääristyneellä tavalla. ”Ihmisen sydämen taipumus on paha hänen nuoruudestaan lähtien”, sanotaan 1. Mooseksen kirjan 8:21:ssä. Miljoonat ihmiset antavat tälle väärälle taipumukselle myöten ja harjoittavat  siksi esimerkiksi sukupuolista moraalittomuutta tai käyttävät huumeita. Tällainen käytös vuorostaan edistää aidsin ja muiden sairauksien leviämistä (Roomalaisille 1:26, 27).

Toinen perussyy ihmisten kärsimyksiin on kyvyttömyytemme hallita itseämme menestyksellisesti. ”Miehelle – – ei kuulu edes askeleensa ohjaaminen”, todetaan Jeremian 10:23:ssa. Monet hyväntekeväisyysjärjestöt sivuuttavat hallitukset juuri edellä mainitun ”poliittisen johtajuuden tyhjiön” takia. Raamattu osoittaa, että ihmisten ei ollut tarkoitus elää toisten ihmisten vallan alla vaan Luojansa alaisuudessa (Jesaja 33:22).

Raamatussa luvataan, että Luoja, Jehova Jumala, tulee selvittämään kaikki ihmiskunnan ongelmat. Hän on jo ottanut merkittäviä askelia sen hyväksi.

Suurin Hyväntekijä

Hyväntekeväisyyttä vastaava vierassana filantropia tulee kreikan sanasta, jonka merkitys on ’ihmisrakkaus’. Kellään ei ole suurempaa rakkautta ihmiskuntaa kohtaan kuin Luojallamme. Johanneksen 3:16:ssa sanotaan: ”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.” Jehova on antanut jotain paljon rahaa suurempaa vapauttaakseen ihmiset synnin ja kuoleman kuristavasta otteesta. Hän on antanut kallisarvoisen Poikansa ”lunnaiksi vastaamaan monia” (Matteus 20:28). Apostoli Pietari kirjoitti Jeesuksesta: ”Hän itse kantoi meidän syntimme omassa ruumiissaan paaluun, jotta pääsisimme eroon synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. Ja ’hänen haavansa paransivat teidät’.” (1. Pietarin kirje 2:24.)

Jehova on ryhtynyt toimiin myös hallinto-ongelman ratkaisemiseksi. Hän on muodostanut taivaaseen maailmanhallituksen, jota kutsutaan Jumalan valtakunnaksi. Se tulee hävittämään kaikki pahat ihmiset ja tuomaan maan päälle rauhan ja sopusoinnun. (Psalmit 37:10, 11; Daniel 2:44; 7:13, 14.)

Puuttumalla ihmisten kärsimysten perussyihin Jumala saa aikaan sellaista, mihin kukaan ihminen ei pysty yksinään eikä yhdessä toisten kanssa. Siksi Jehovan todistajat eivät perusta hyväntekeväisyysjärjestöjä vaan käyttävät mieluummin aikaansa ja varojaan ”Jumalan valtakunnan hyvän uutisen” julistamiseen Jeesusta Kristusta jäljitellen (Matteus 24:14; Luukas 4:43).

[Tekstiruutu/Kuva s. 21]

”Jumala rakastaa iloista antajaa”

Jehovan todistajat noudattavat periaatetta, joka sisältyy näihin Raamatussa 2. Korinttilaiskirjeen 9:7:ssä oleviin sanoihin. Käyttäessään aikaansa, voimiaan ja varojaan toisten hyväksi he pyrkivät toimimaan myös seuraavan kehotuksen mukaisesti: ”Älkäämme rakastako sanoin tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.” (1. Johanneksen kirje 3:18.)

Luonnononnettomuuksien yhteydessä ja aina, kun tarve syntyy, he pitävät kunnia-asianaan auttaa avuntarvitsijoita. Esimerkiksi kun hirmumyrskyt Katrina, Rita ja Wilma iskivät Yhdysvaltojen eteläosiin, tuhannet vapaaehtoiset todistajat matkustivat tuhoalueille auttamaan avustustyössä ja rakentamisessa. Paikallisten hätäapukomiteoiden johdolla he korjasivat yli 5600 Jehovan todistajien kotia ja 90 valtakunnansalia – käytännössä kaikki vaurioituneet.

Jehovan todistajien keskuudessa ei kerätä kymmenyksiä eikä pyydetä rahaa millään muullakaan tavoin. Työ rahoitetaan yksinomaan vapaaehtoisilla lahjoituksilla (Matteus 6:3, 4; 2. Korinttilaisille 8:12).

[Kuvat s. 19]

Sairauksien ja kärsimysten perussyitä ei voida poistaa rahalla.

[Lähdemerkintä]

© Chris de Bode/Panos Pictures