Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten opin nauttimaan Jumalan palvelemisesta?

Miten opin nauttimaan Jumalan palvelemisesta?

Nuoret kysyvät:

Miten opin nauttimaan Jumalan palvelemisesta?

16-vuotias Josh maata röhnöttää vuoteellaan. Äiti seisoo ovella. ”Nyt ylös!” kuuluu tiukka käsky. ”Sinä tiedät, että tänä iltana on kokous!” Joshin äiti on Jehovan todistaja, ja seurakunnan kokoukset kuuluvat perheen normaaliin viikko-ohjelmaan. Mutta viime aikoina Joshin ei oikein ole tehnyt mieli lähteä niihin.

”Onko pakko lähteä?” hän valittaa.

”Lakkaa rutisemasta ja pue kokousvaatteet päälle”, äiti vastaa. ”En halua taas myöhästyä!” Hän kääntyy ja lähtee kävelemään pois.

”Äiti”, Josh puuskahtaa äidin ollessa vielä kuuloetäisyydellä, ”se on sinun uskontosi mutta ei välttämättä minun.” Askelten ääni lakkaa, joten äiti kuuli sanat, mutta sitten hän jatkaa matkaa vastaamatta sanaakaan.

Josh tuntee omantunnon pistoksen. Ei hän oikeasti halua loukata äitiään, mutta anteeksi pyytäminenkään ei houkuttele. Ei auta muu kuin. . .

Huokaisten hän nousee ylös ja alkaa vaihtaa vaatteita. Sitten hän jupisee enemmän itselleen kuin äidille: ”Kohta minun on aika tehdä oma valintani. Olen erilainen kuin muut valtakunnansalilla. Minusta vain ei ole kristityksi!”

ONKO sinusta tuntunut joskus samalta kuin Joshista? Näyttääkö sinusta välillä siltä, että siinä missä muut nauttivat kristillisestä toiminnasta, sinä vain toistat pakollisia kuvioita? Esimerkiksi:

▪ Onko Raamatun tutkiminen sinulle vain yksi kotitehtävä muiden lisäksi?

▪ Hirvittääkö ovelta-ovelle-työ?

▪ Pitkästyttääkö sinua usein seurakunnan kokouksissa?

Jos sinulla on tämäntapaisia ajatuksia, älä lannistu. Tekemällä muutamia pieniä muutoksia voit oppia nauttimaan Jumalan palvelemisesta. Katsotaan, miten se käy.

Haaste 1: Raamatun tutkiminen

Miksi ei helppoa? Et ehkä pidä itseäsi tutkijatyyppinä. Tuntuu vaikealta istua paikoillaan ja keskittyä yhteen asiaan pitkän aikaa! Ja eikö lukemista riitä jo tarpeeksi koulutehtävissä?

Miksi kuitenkin pitäisi? Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja lisäksi ”hyödyllinen ihmisten opettamisessa, auttamisessa ja oikaisemisessa sekä sen osoittamisessa, miten elää” (2. Timoteukselle 3:16, Contemporary English Version). Kun tutkit Raamattua ja mietit lukemaasi, sinulle voi avautua kokonaan uusi maailma. Ja eikö vain olekin niin, että mitään arvokasta ei voi saada, ellei näe vähän vaivaa sen hyväksi. Jos haluaa tulla taitavaksi jossain urheilulajissa, on opeteltava säännöt ja harjoiteltava. Jos haluaa päästä hyvään kuntoon, on liikuttava. Jos haluaa oppia tuntemaan Luojan, on tutkittava Jumalan sanaa.

Mitä jotkut nuoret sanovat: ”Lukioon meno oli elämässäni risteyskohta. Muut tekivät kaikenlaista väärää, ja minun oli tehtävä itselleni selväksi, halusinko toimia samalla tavalla ja oliko se, mitä vanhempani opettivat minulle, todella totuus.” (Tshedza.)

”Olin aina uskonut, että se, mitä olin oppinut, oli totuus, mutta minun piti todistaa se itselleni. Minun piti tehdä siitä oma uskontoni; se ei saanut olla vain meidän perheen uskonto.” (Nelisa.)

Mitä voit tehdä? Laadi itsellesi omien tarpeittesi mukainen tutkimisohjelma. Sinä itse päätät, mitä aiheita tutkit. Mistä aloittaa? Voisit kaivautua syvemmälle Raamattuun ja käydä läpi uskonkäsitystesi perusteita, vaikkapa kirjan Mitä Raamattu todella opettaa? avulla. *

Toimintasuunnitelma. Rasti alkajaisiksi seuraavasta raamatullisten aiheiden listasta pari kolme kohtaa, joista haluaisit tietää enemmän, tai mieti muutama oma aihe.

□ Onko Jumalaa olemassa?

□ Miten voin olla varma, että Raamattu kirjoitettiin Jumalan hengen ohjauksessa?

□ Miksi uskoa luomiseen evoluution sijasta?

□ Mikä on Jumalan valtakunta, ja miten voin varmistua siitä, että se on olemassa?

□ Miten voisin selittää, mitä on kuolema?

□ Miksi minun tulisi olla varma ylösnousemuksesta?

□ Miten voin varmistua siitä, mikä on tosi uskonto?

□ ․․․․․

Haaste 2: Kenttäpalvelus

Miksi ei helppoa? Voi tuntua pelottavalta puhua toisille Raamatusta – tai törmätä tässä työssä koulutoveriin.

Miksi kuitenkin pitäisi? Jeesus käski seuraajiaan: ”Tehkää opetuslapsia – – ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa.” (Matteus 28:19, 20.) Mutta on muitakin syitä lähteä palvelukseen. Tutkimusten mukaan joissakin maissa valtaenemmistö nuorista uskoo Jumalaan. Silti noilla nuorilla ei ole todellista tulevaisuudentoivoa. Koska olet tutkinut Raamattua, sinulla on juuri sitä tietoa, jota monet nuoret etsivät ja tarvitsevat!

Mitä jotkut nuoret sanovat: ”Ystäväni ja minä valmistimme vetoavia johdantoja ja opettelimme vastaamaan vastaväitteisiin ja tekemään uusintakäyntejä. Palveluksesta tuli mukavampaa, kun aloin panostaa siihen enemmän.” (Nelisa.)

”Olen saanut valtavasti apua eräältä kuusi vuotta vanhemmalta hengelliseltä sisarelta. Hän vie minua kentälle ja joskus aamiaiselle. Hän on näyttänyt minulle rohkaisevia raamatunkohtia, jotka ovat saaneet minut ajattelemaan uudella tavalla. Hänen hienon esimerkkinsä ansiosta yritän nyt saada ihmisiin paremman kosketuksen. Olen hänelle paljosta velkaa!” (Shontay.)

Mitä voit tehdä? Etsi vanhempiesi luvalla seurakunnasta joku sinua vanhempi ystävä, jonka kanssa voisit käydä kenttäpalveluksessa (Apostolien teot 16:1–3). Raamatussa sanotaan: ”Raudalla rautakin teroitetaan. Niin teroittaa toinen mies toisen kasvoja.” (Sananlaskut 27:17.) Vanhempien ja kokeneempien seurasta on paljon hyötyä. ”On suuri helpotus, kun lähellä on vanhempia ystäviä”, sanoo 19-vuotias Alexis.

Toimintasuunnitelma. Kuka seurakunnassasi voisi vanhempiesi lisäksi auttaa sinua kenttäpalveluksessa?

․․․․․

Haaste 3: Seurakunnan kokoukset

Miksi ei helppoa? Kun on koko päivän istunut luokassa, tunti tai pari raamatullisten puheiden kuuntelua voi tuntua ikuisuudelta.

Miksi kuitenkin pitäisi? Raamattu kehottaa kristittyjä: ”Ottakaamme huomioon toinen toisemme kannustaaksemme rakkauteen ja hyviin tekoihin, jättämättä yhteen kokoontumistamme, niin kuin muutamilla on tapana, vaan rohkaisten toisiamme, ja sitä enemmän, kuta enemmän näette sen päivän lähestyvän.” (Heprealaisille 10:24, 25.)

Mitä jotkut nuoret sanovat: ”On aivan välttämätöntä valmistautua kokouksiin. Joskus on vain pakko ottaa itseään niskasta kiinni. Valmistautumisen ansiosta kokouksista voi nauttia, koska tietää, mistä puhutaan, ja pystyy jopa osallistumaan.” (Elda.)

”Jossain vaiheessa huomasin, että ne kokoukset, joissa vastasin, tuntuivat paljon kiinnostavammilta.” (Jessica.)

Mitä voit tehdä? Varaa aikaa valmistautumiseen ja vastaa kokouksessa, jos vain voit. Silloin tunnet olevasi enemmän mukana tapahtumissa.

Kumpi on mukavampaa, katsella urheilua televisiosta vai olla itse pelaamassa? Aktiivinen osallistuminen on tietenkin palkitsevampaa kuin sivusta katsominen. Voisitko suhtautua samalla tavalla seurakunnan kokouksiin?

Toimintasuunnitelma. Missä välissä voisit käyttää joka viikko vaikka vain 30 minuuttia kokoukseen valmistautumiseen?

․․․․․

Monet nuoret ovat itse kokeneet psalmin 34:8:n sanojen todenmukaisuuden: ”Maistakaa ja nähkää, että Jehova on hyvä.” Kuinka tyydyttävää on kuulla herkullisesta ateriasta? Eikö ole parempi maistaa sitä itse? Sama pätee Jumalan palvelemiseen. Maista sitä, niin näet itse, miten antoisaa on osallistua hengelliseen toimintaan. Raamattu sanoo, että se, joka ei ole pelkästään kuulija vaan myös työn tekijä, ”tulee olemaan onnellinen tekemisessään” (Jaakobin kirje 1:25).

Lisää Nuoret kysyvät -palstan kirjoituksia englanniksi verkko-osoitteessa www.watchtower.org/ype

[Alaviite]

^ kpl 19 Julkaissut Jehovan todistajat.

MIETITTÄVÄKSI

▪ Miksi hengellinen toiminta voi tuntua nuoresta pitkästyttävältä?

▪ Mikä tässä kirjoituksessa käsitellyistä kolmesta palveluksen alueesta on sellainen, jonka hyväksi haluaisit työskennellä, ja miten aiot toimia?

[Kuva s. 20, 21]

Jos haluaa päästä fyysisesti hyvään kuntoon, on liikuttava. Jos haluaa päästä hengellisesti hyvään kuntoon, on tutkittava Jumalan sanaa.