Hunajamuurahaiset – makupaloja maan alta

YSTÄVÄMME Yuminiya, joka on aboriginaali, haluaa paljastaa meille erään herkullisen salaisuuden. Hän vie meidät kuivalle pensastoseudulle, joka sijaitsee Alice Springsin pohjoispuolella Keski-Australiassa, ja alkaa tutkailla hiekkaista maata. Sitten hän keksii erään akasian alta pikkuruisia eläimiä, jotka johdattavat meidät makean aarteen luo. Eläimet ovat hunajamuurahaisia.

Yuminiya kaivaa maata tarmokkaasti ja seuraa muurahaisten käytäviä syvälle hiekkaiseen maaperään. Tuota pikaa hän on kaivanut metrin syvyisen kuopan, johon mahtuisi istumaan. ”Hunajamuurahaisia voi kaivaa mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta talvi on siihen parasta aikaa, koska kesällä tulee liian kuuma”, kuuluu ääni kuopan pohjalta. Seuraamme vierestä, kun hän tarkastelee esiin tulleita käytäviä harjaantunein silmin. ”Täytyy tietää, mitä käytävää seurata”, hän selittää.

Hetken päästä hän löytää pesän. Sen uumenissa  on ainakin parikymmentä muurahaista, joiden takaruumis on paisunut viinirypäleen kokoiseksi ja on täynnä kullanruskeaa nestettä. Ne riippuvat pesän katossa eivätkä pulleutensa takia pääse liikkumaan. Yuminiya kerää muutamassa minuutissa yli sata muurahaista useasta maanalaisesta kammiosta. Hän sanoo: ”Näiden muurahaisten hunaja on pensaston makeimpia herkkuja.”

Eläviä ”hunajapurkkeja”

Muurahaislajeja tiedetään olevan runsaat 10 000, ja hunajamuurahaiset kuuluvat niistä kaikkein eriskummallisimpiin. Päinvastoin kuin mehiläiset, jotka varastoivat hunajaa kennoihin, hunajamuurahaiset säilövät mettä työmuurahaisiin. Yhdyskunta hyödyntää näitä eläviä ”hunajapurkkeja”, kun muuta ravintoa on niukasti saatavissa.

Kun muurahainen haluaa täyttää ”hunajapurkkia” tai verottaa sen sisältöä, sen täytyy koputtaa tuntosarvillaan oikea tunnussana varastona toimivan muurahaisen tuntosarviin. Tämä avaa suunsa ja säätelee sisäänsä tulevan tai sieltä lähtevän nesteen määrää eräänlaisella vatsassa olevalla venttiilillä, jossa on neljä läppää. Muutaman kuukauden kestävän elinkaarensa aikana muurahainen voidaan tyhjentää ja täyttää uudelleen luultavasti useita kertoja.

Varastona toimivat muurahaiset pysyvät tavallisesti liikkumattomina maanalaisessa, pimeässä pesässään, jossa ne ovat suojassa kuivuudelta, kuumuudelta ja saalistajilta. Ne suojautuvat bakteereilta ja sieniltä sivelemällä ruumiinsa antibioottisella aineella, jota eräs rauhanen tuottaa.

Mistä muurahaisten ”hunaja” on peräisin? Tämän ruokaketjun ensimmäinen lenkki on akasioiden mahla ja mesi, joita kirvat syövät. Sitten työmuurahaiset lypsävät kirvoista sokeripitoista nestettä, mesikastetta, tai keräävät mettä suoraan puista. Lopulta työmuurahaiset syöttävät saaliin varastona toimiville muurahaisille. Koska nämä pysyttelevät lähinnä paikoillaan eivätkä siksi juuri itse tarvitse ravintoa, suurin osa mesikasteesta päätyy ”hunajapankkiin”.

Ovatko sitten kirvat tässä kaupassa häviäjiä? Eivät suinkaan. Ensinnäkin muurahaiset jättävät niille mettä riittävästi, ja toiseksi ne suojelevat niitä loisilta ja saaliseläimiltä. Sekä muurahaiset että kirvat voittavat tässä symbioottisessa suhteessa, jota sanotaan mutualismiksi.

”Mene muurahaisen luo”, sanotaan Raamatussa, ”katso sen teitä ja viisastu. Vaikka sillä ei ole käskijää, päällysmiestä eikä hallitsijaa, se valmistaa ruokansa jo kesällä; elonkorjuuaikana se on koonnut ruokavarastonsa.” (Sananlaskut 6:6–8.) Nämä sanat pitävät totisesti paikkansa, sillä muurahaiset ovat ahkeria, yhteistoiminnallisia ja hyvin organisoituneita. Hämmästyttävää on myös se, millaisia herkkuja nämä ahkerat erämaan asukit loihtivat synkissä maanalaisissa kammioissaan!

[Kuva s. 11]

Hunajamuurahaisen pullea takaruumis on täynnä makeaa mettä.

[Kuvien lähdemerkinnät s. 11]

Sivut 10, 11 ylhäällä: M Gillam/photographersdirect.com; sivu 11: © Wayne Lynch/age fotostock