”Tuomiopäivän kirja” – ainutlaatuinen asiakirja

Ranskaan kuuluvan Normandian herttua Vilhelm valloitti Englannin vuonna 1066. Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin hän teetätti uutta hallintoaluettaan koskevan selvityksen. Tiedoista koottu asiakirja tunnetaan nimellä Domesday Book eli ”Tuomiopäivän kirja”. Miksi tämä maakirja on edelleenkin Englannin tärkeimpiä historiallisia teoksia?

VILHELM nousi maihin Hastingsin liepeillä syyskuussa 1066. Lokakuun 14. päivänä hän löi siellä Englannin kuninkaan Haraldin armeijan, ja Harald itse sai surmansa. Joulupäivänä 1066 Vilhelm, joka sai sittemmin lisänimen Valloittaja, kruunattiin kuninkaaksi Lontoossa Westminster Abbeyssä. Millaista elämä olisi uuden kuninkaan alaisuudessa?

Maakirjan synty

Kuningas Vilhelm I sai aikaan hävitystä maan pohjoisosassa, ja suuria maa-alueita autioitui. Oxfordin yliopistossa toiminut Trevor Rowley kirjoittaa: ”Jopa tuon ajan melkoisen barbaaristen mittapuiden mukaan pohjoisen hävitystä (1068–70) on pidettävä raakana.” Vilhelmiä vastaan kapinoitiin kerta toisensa jälkeen, ja hänen armeijansa, johon kuului vajaat 10 000 miestä, eli parimiljoonaisen, vihamielisen kansan keskellä. Normannit rakensivat ajan mittaan eri puolille maata yli 500 linnoitusta, joista tunnetuin on Lontoon Tower.

Vuoden 1085 joulukuussa, 19 vuotta maihinnousunsa jälkeen, Vilhelm vietti viisi päivää hovivirkamiestensä kanssa Gloucesterissa ja suunnitteli selvitystä, joka oli määrä tehdä hänen hallintoalueestaan Lontoota ja Winchesteriä lukuun ottamatta. Seuraavan vuoden alussa lähetettiin samanaikaisesti maan seitsemään eri kolkkaan kruunun virkamiehiä, jotka saivat tehtäväkseen tavata kreivikuntien edustajia ja ottaa selvää maan varallisuudesta.

Kuninkaan oli koottava rahaa armeijansa ylläpitoon ja lisäksi selvitettävä maanomistusta koskevat kiistat. Näiden tavoitteiden saavuttaminen varmistaisi sen, että Normandiasta ja muualta Ranskasta tullut väki asettuisi Englantiin ja normannien herruus alueella säilyisi.

”Tuomiopäivä”

Pian Englannin valloitettuaan Vilhelm antoi englantilaisen ylimystön omaisuuden normandialaisille paroneille. Selvitys paljasti, että alle kahdensadan miehen omistuksessa oli niin paljon maata, että se vastasi puolta koko maan arvosta, ja vain kaksi näistä miehistä oli englantilaisia. Monellakaan noin 6 000 englantilaisesta vasallista ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa vuokralle maa-alue, jonka laillisia omistajia he olivat olleet vuoteen 1066  asti. Köyhät ja maattomat puolestaan sinnittelivät parhaansa mukaan.

Maakirja soi nyt normanneille laillisen oikeuden anastamaansa omaisuuteen. Lisäksi pellot ja rakennukset samoin kuin metsät ja niityt arvioitiin verotusta varten uudelleen. Laskuista ei jätetty pois edes yksittäisiä eläimiä, kuten härkiä, lehmiä ja sikoja. Tämä kaikki herätti sorretuissa englantilaisissa huolta, sillä he tiesivät, että heillä ei ollut mahdollisuutta valittaa tehdyistä päätöksistä. He rinnastivatkin selvityksen tuomiopäivään, minkä vuoksi maakirjaa alettiin kutsua ”Tuomiopäivän kirjaksi”.

”Tuomiopäivän kirja” on kaksiosainen, ja se on kirjoitettu latinaksi pergamentille. Sivukooltaan suurempi kirja on 413-sivuinen ja pienempi 475-sivuinen. * Kirja jäi keskeneräiseksi Vilhelmin kuollessa vuonna 1087. Miten moisesta urakasta oli selvitty vain yhdessä vuodessa?

Normanneilla oli käytettävissään maanomistajia ja vasalleja koskevia englantilaisia asiakirjoja sekä valtion veroihin ja muihin tuloihin liittyviä muistiinmerkintöjä. Normannit hyödynsivät näitä asiakirjoja, kun he laativat uuden arvion verotettavasta omaisuudesta niiden tietojen perusteella, joita eri kreivikuntiin lähetetyt virkamiehet keräsivät.

Kirja nykyään

Läpi keskiajan Vilhelm Valloittajan maakirja kulki usein kuningashuoneen mukana. Alkuun sitä käytettiin pääasiassa maanomistuskiistojen selvittelyssä, mutta 1700-luvulla huomattava englantilainen lakimies Sir William Blackstone viittasi siihen päätettäessä joidenkin vasallien äänioikeudesta. Kirjaa on säilytetty eri paikoissa, mutta tätä nykyä se on Englannin kansallisarkistossa.

Vuonna 1986 kirja täytti 900 vuotta, ja se julkaistiin uudelleen viisiosaisena. Tarkistettu englanninkielinen käännös on tutkijoiden ja historioitsijoiden käytettävissä. Muuan Britannian yleisradioyhtiön BBC:n kommentaattori kutsui sitä ”kansallisarkiston kulmakiveksi – –, jolla on edelleen todistusarvoa maanomistusoikeuksia vahvistettaessa”. Vuonna 1958 sen avulla vahvistettiin erään vanhan kaupungin oikeus järjestää markkinoita.

Arkeologit hyödyntävät Vilhelm Valloittajan maakirjaa etsiessään englantilaisten ja normannien keskiaikaisen asutuksen jäänteitä. Tämä asiakirja, joka on luonut perustan Englannin kansakunnan kehitykselle, on edelleen ainutlaatuisen arvokas tietolähde.

[Alaviite]

[Tekstiruutu/Kuva s. 23]

VILHELMIN RISTIRETKI

Vilhelm Valloittaja vakuutti paaville, että jos tämä julistaisi Englannin valloituksen ristiretkeksi, tämä saisi tiukemman otteen harhaan joutuneesta Englannin kirkosta. Paavi teki työtä käskettyä. Professori David C. Douglasin mukaan se oli Vilhelmille ”diplomaattinen voitto”. Toinen maineikas historioitsija, George M. Trevelyan, kirjoittaa kirjassaan Englannin historia: ”Paavin siunaus ja lippu olivat arvokkaana apuna Vilhelmille yrityksessä, joka muuten muistutti pikemminkin ryöstöretkeä kuin ristiretkeä.”

[Lähdemerkintä]

© The Bridgeman Art Library

[Kartta s. 22]

(Ks. painettu julkaisu)

ENGLANTI

LONTOO

Hastings

Englannin kanaali

NORMANDIA

[Kuvan lähdemerkintä s. 22]

Kirja: Mary Evans/The National Archives, London, England