Vanhempien ajatuksia

Jos lapsenne on alle kouluikäinen, kohtaatte epäilemättä haasteita. Miten esimerkiksi suhtautua lapsen kiukutteluun? Miten opettaa hänelle, mikä on oikein ja mikä väärin, ja antaa sopivaa kuritusta? Seuraavassa jotkut vanhemmat kertovat, miten he ovat onnistuneet.

KIUKUNPUUSKAT

”Kun kaksivuotiaalla on uhmaikä, hän odottaa saavansa, mitä haluaa. Tämä päti meidän poikaamme. Jos hän ei saanut tahtomaansa, hän alkoi paiskoa tavaroita. Hän oli esikoisemme, joten meillä ei ollut kokemusta tällaisista kiukunpuuskista. Toiset sanoivat, että moinen käytös oli odotettavissakin, mutta siitä ei ollut apua.” (Susan, Kenia.)

”Kun tyttäremme oli kaksivuotias, hänellä oli tapana maata lattialla, kirkua, itkeä ja potkia. Se oli hermoja raastavaa! Silloin oli turha yrittää puhua hänelle. Niinpä mieheni ja minä lähetimme hänet huoneeseensa ja selitimme tyynesti, että kun hän rauhoittuisi, hän voisi tulla ulos ja puhuisimme asiasta yhdessä. Kun hän sitten rauhoittui, toinen meistä meni hänen huoneeseensa ja auttoi häntä ymmärtämään, miksi hänen käytöksensä oli sopimatonta. Se tehosi! Kerran jopa kuulimme hänen pyytävän Jumalalta anteeksi. Ajan myötä kiukunpuuskat vähenivät ja viimein loppuivat kokonaan.” (Yolanda, Espanja.)

”Pikkulapset kokeilevat rajojaan. Jos lapsen sallii tehdä jotakin, mikä häneltä on selvästi kielletty, antaa ristiriitaisen viestin. Kun olimme lujia ja johdonmukaisia, lapsemme oppivat vähitellen, että kiljumalla ei saa tahtoaan läpi.” (Neil, Britannia.)

KURI

”Kun lapsi on alle viiden, on vaikea arvioida, kuinka tarkasti hän kuuntelee. Toistaminen on tärkeää. Asioita pitää toistaa uudelleen ja uudelleen, loputtomiin, ja sanoja on tehostettava eleillä ja tiukalla äänensävyllä.” (Serge, Ranska.)

”Vaikka neljä lastamme kasvoivat samassa ympäristössä, jokainen heistä oli omanlaisensa. Yhden sai kyyneliin jo pelkkä tieto siitä, että hän oli tuottanut meille pettymyksen, toinen taas kokeili, kuinka pitkälle hän pystyy menemään. Toisinaan riitti vain tuima katse tai nuhde, kun taas joskus piti ottaa käyttöön järeämmät keinot.” (Nathan, Kanada.)

”On tärkeää olla antamatta periksi. Vanhempien ei kuitenkaan tule olla liian ankaria tai joustamattomia. Joskus kun lapsi on todella pahoillaan, on paikallaan ilmaista järkevyyttä ja lieventää rangaistusta.” (Matthieu, Ranska.)

 ”Yritän olla laatimatta pitkää sääntöluetteloa, mutta niissä säännöissä, jotka olen asettanut, ei ole neuvotteluvaraa. Kolmevuotias poikani tietää, mitä tottelemattomuudesta seuraa, ja se kannustaa häntä käyttäytymään hyvin. On toki myönnettävä, että väsyneenä tuntuisi helpommalta katsoa huonoa käytöstä läpi sormien. On kuitenkin oltava johdonmukainen, joten pakotan itseni reagoimaan tilanteeseen. Johdonmukaisuus on kaikki kaikessa!” (Natalie, Kanada.)

JOHDONMUKAISUUS

”Ihan kuin pienillä lapsilla olisi muistisiru, johon tallentuvat kaikki ne kerrat, jolloin vanhemmat ovat epäjohdonmukaisia.” (Milton, Bolivia.)

”Toisinaan poikamme kyseli samasta asiasta eri tavoilla nähdäkseen, olisiko vastaus aina sama. Tai jos hän sai eri vastauksen minulta kuin äidiltään, hän huomasi porsaanreiän ja yritti käyttää sitä hyväkseen.” (Ángel, Espanja.)

”Joskus ollessani hyvällä tuulella en kiinnittänyt huomiota poikani huonoon käytökseen, kun taas huonolla tuulella ollessani rankaisin häntä ankarasti. Tajusin, että se vain pahensi hänen käytöstään.” (Gyeong-ok, Korea.)

”Lasten on ymmärrettävä, että jos tietynlainen käytös ei ole sopivaa nyt, se ei ole sopivaa jatkossakaan.” (Antonio, Brasilia.)

”Jos vanhemmat eivät ole johdonmukaisia, lapsi ajattelee, että he ovat oikukkaita ja tekevät päätökset mielialansa mukaan. Mutta jos vanhemmat pitävät kiinni periaatteistaan, lapset tietävät, että se, mikä on väärin, on aina väärin. Tämä on yksi tapa, jolla vanhemmat luovat turvallisen ja rakkaudellisen ilmapiirin.” (Gilmar, Brasilia.)

”Lapset voivat käyttää hyväkseen tilanteita, joissa vanhempien näyttäisi olevan pakko myöntyä heidän pyyntöihinsä, esimerkiksi jos läsnä on muita ihmisiä. Mikäli vastaukseni on kieltävä, sanon sen heti, ja teen pojalleni selväksi, etten aio kuunnella mankumista.” (Chang-seok, Korea.)

”Vanhempien on vedettävä yhtä köyttä. Jos vaimoni ja minä olemme eri mieltä jostakin, puhumme asiasta kahden kesken. Lapset kyllä huomaavat, jos vanhemmat eivät ole yhtä mieltä, ja yrittävät kääntää tilanteen edukseen.” (Jesús, Espanja.)

”Kun lapsi tietää, että vanhemmat ovat yksimielisiä eivätkä ole ohjailtavissa, hän tuntee olonsa turvalliseksi. Hän tietää, mitä seuraa siitä, että tottelee, ja siitä, että ei tottele.” (Damaris, Saksa.)

”Vaimoni ja minä olemme johdonmukaisia myös siinä, että pidämme sanamme, jos olemme luvanneet tyttärellemme jotain mukavaa. Näin hän oppii, että lupauksiimme voi luottaa.” (Hendrick, Saksa.)

”Minua ärsyttäisi, jos työnantaja muuttaisi toimenkuvaani jatkuvasti. Sama pätee lapsiin. Heillä on turvallinen olo, kun he tuntevat säännöt ja tietävät, etteivät ne muutu. Heidän on tunnettava myös tottelemattomuuden seuraukset ja tiedettävä, että nekään eivät muutu.” (Glenn, Kanada.)

[Huomioteksti s. 8]

”Merkitköön teillä sitä vastoin kyllä ’kyllä’ ja ei ’ei’.” (Jaakobin kirje 5:12.)

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 9]

PERHE-ELÄMÄÄ

Suunnittelematon raskaus – miten sopeuduimme

Kertoneet Tom ja Yoonhee Han

Tom: Olimme olleet naimisissa vasta puoli vuotta, kun vaimoni Yoonhee huomasi olevansa raskaana. Ulkoisesti pysyin tyynenä, koska halusin Yoonheen tuntevan, että hän voisi saada minulta lohdutusta ja rohkaisua. Sisimmässäni olin kuitenkin paniikissa!

Yoonhee: Olin järkyttynyt – ja peloissani! Itkin itkemistäni. Minusta tuntui, etten ollut sen enempää valmis kuin kykeneväkään äidiksi.

Tom: Minä taas en tuntenut olevani valmis isäksi! Mutta kun olimme jutelleet muiden vanhempien kanssa, tajusimme, että suunnittelemattomat raskaudet ovat yleisempiä kuin luulimmekaan. Meitä auttoi myös se, että muut vanhemmat kertoivat isänä ja äitinä olemisen iloista. Pikkuhiljaa pelkoni ja epävarmuuteni vaihtuivat innokkaaseen odotukseen.

Yoonhee: Amandan syntymän jälkeen eteen tuli uusia haasteita. Hän itki lakkaamatta, enkä pystynyt nukkumaan viikkokausiin. Menetin ruokahaluni ja olin pohjattoman uupunut. Aluksi halusin pysyä omissa oloissani, mutta sitten tajusin, ettei kotiin eristäytymisestä olisi apua. Niinpä aloin viettää aikaa toisten tuoreiden äitien kanssa. Saatoimme vertailla kokemuksiamme, ja se auttoi minua ymmärtämään, etten ollut huolteni kanssa yksin.

Tom: Yritin ylläpitää perheemme rutiineja. Koska Yoonhee ja minä olemme Jehovan todistajia, olimme esimerkiksi päättäneet käydä säännöllisesti sananpalveluksessa ja seurakunnan kokouksissa. Lisäksi lapsen saaminen tietää monia kuluja, joista jotkin ovat odottamattomia. Elimme visusti varojemme mukaan, jottemme velkaantuisi, mikä olisi vain tuonut lisästressiä.

Yoonhee: Ensin ajattelin, että saarnaamistyöhön osallistuminen olisi hankalaa, sillä pikkulapset voivat hajottaa huomion. Mutta ihmisistä on mukava nähdä vauvoja. Sen tajuaminen auttoi minua jatkamaan sananpalvelusta ja suhtautumaan lapseeni myönteisemmin.

Tom: Raamattu sanoo, että lapset ovat ”perintö Jehovalta” ja ”palkka” (Psalmit 127:3). Lapsi on siis kallisarvoinen lahja. Tähän pätee sama kuin mihin tahansa perintöön: on valittava, tekeekö viisaan sijoituksen vai haaskaako sen. Olen tajunnut, että jokainen vaihe lapsen kasvussa on ainutlaatuinen. Minun on oltava osa tyttäreni elämän jokaista vaihetta, sillä niitä ei saa takaisin.

Yoonhee: Toisinaan elämä yllättää, eikä suunnittelematon lapsi ole huono yllätys. Amanda on nyt kuusivuotias, enkä voisi kuvitella elämää ilman häntä.

[Kuva]

Tom ja Yoonhee tyttärensä Amandan kanssa