Vartuin Costa Rican itärannikolla sijaitsevassa Puerto Limónin satamakaupungissa ja sen lähistöllä. Olin vanhempieni kahdeksasta lapsesta toiseksi nuorin. Isäni kuoli, kun olin kahdeksanvuotias. Siitä lähtien äitini huolehti meistä yksin.

Aloitin baseballin pelaamisen jo lapsena, ja tuosta urheilulajista tuli tärkeä osa elämääni. Vähän alle 20-vuotiaana liityin erääseen amatööriliigan joukkueeseen. Muutaman vuoden kuluttua kykyjenetsijä tarjosi minulle paikkaa Nicaraguassa pelaavassa ammattilaisjoukkueessa. Mutta koska huolehdin äidistäni, joka oli tuolloin huonossa kunnossa, en halunnut muuttaa Nicaraguaan. Kieltäydyin siksi tarjouksesta. Myöhemmin toinen kykyjenetsijä kutsui minut Costa Rican baseball-maajoukkueeseen, joka oli muodostettu valikoiduista amatöörijoukkueiden pelaajista. Tällä kertaa otin kutsun vastaan. Olin maajoukkueessa vuosina 1949–52, ja pelasimme monia otteluja Kuubassa, Meksikossa ja Nicaraguassa. Pelipaikkani oli kakkos- tai kolmospesällä, ja onnistuin erinomaisesti – pelasin jopa 17 ottelun sarjan tekemättä yhtään virhettä. Minusta oli mahtavaa kuulla, kun katsomossa huudettiin nimeäni!

Valitettavasti elin samaan aikaan moraalitonta elämää. Olin vakituisessa suhteessa, mutta siitä huolimatta minulla oli koko ajan muitakin naisia. Minulla oli myös tapana juoda liikaa. Kerran olin niin humalassa, että kun seuraavana aamuna heräsin sängystäni, en muistanut, miten olin päässyt kotiin! Lisäksi lottosin ja pelasin dominoa rahasta.

Tuossa vaiheessa elämääni äidistäni tuli Jehovan todistaja. Hän yritti saada minut kiinnostumaan uskostaan muttei vielä tuolloin onnistunut siinä, koska baseball vei kaiken huomioni. Jos olin peliharjoituksissa ruoka-aikaan, en edes tuntenut nälkää. Keskityin täysin peliin. Rakastin baseballia yli kaiken!

Mutta sitten, yrittäessäni ottaa palloa kiinni erään pelin aikana, loukkaannuin vakavasti. Olin 29-vuotias. Toivuttuani  lopetin baseballin pelaamisen ammattilaistasolla. Pysyin kuitenkin mukana lajitoiminnassa ja valmensin kotipaikkani lähellä pelaavaa amatöörijoukkuetta.

Vuonna 1957 sain kutsun Jehovan todistajien konventtiin. Se pidettiin stadionilla, jossa olin aiemmin pelannut baseballia. Istuessani yleisön joukossa en voinut olla huomaamatta eroa, joka vallitsi todistajien kunnioittavan käytöksen ja baseball-katsomoille tyypillisen karkean käytöksen välillä. Se mitä näin tuossa konventissa, kannusti minua tutkimaan Raamattua todistajien kanssa, ja aloin myös käydä heidän kokouksissaan.

Monet Raamatun opetukset tekivät minuun vaikutuksen. Yksi tällainen oli Jeesuksen ennustus siitä, että viimeisinä päivinä hänen opetuslapsensa saarnaisivat hyvää uutista Jumalan valtakunnasta maailmanlaajuisesti (Matteus 24:14). Opin myös, etteivät tosi kristityt saarnaa ja opeta saadakseen taloudellista hyötyä. Jeesus sanoi: ”Ilmaiseksi olette saaneet, ilmaiseksi antakaa.” (Matteus 10:8.)

Tutkiessani Raamattua vertasin sen opetuksia siihen, mitä näin Jehovan todistajien keskuudessa. Ihailin sitä, miten hellittämättömästi he pyrkivät viemään Jumalan valtakunnan hyvää uutista joka puolelle maapalloa. He selvästikin ilmaisivat sellaista uhrautuvuutta, mitä Jeesus käski kristittyjä osoittamaan. Niinpä kun luin Markuksen 10:21:stä Jeesuksen kutsun tulla hänen seuraajakseen, halusin tulla Jehovan todistajaksi.

Tuon tavoitteen saavuttaminen vei kuitenkin jonkin aikaa. Olin esimerkiksi vuosien ajan lotonnut joka viikko ”onnennumerollani”. Mutta kun opin Raamatusta, ettei Jumala hyväksy ihmisiä, jotka palvovat ”onnenjumalaa” tai ovat ahneita, luovuin uhkapeleistä (Jesaja 65:11; Kolossalaisille 3:5). Heti seuraavana sunnuntaina sen jälkeen kun olin lopettanut lottoamisen, onnennumeroni voitti! Minulle irvailtiin, koska en ollut pelannut sillä viikolla, ja monet painostivat minua jatkamaan. Pysyin silti päätöksessäni, enkä enää koskaan sortunut uhkapeleihin.

”Uusi persoonallisuuteni” joutui koetukselle myös sinä päivänä, kun olin käynyt kasteella Jehovan todistajien konventissa (Efesolaisille 4:24). Kun palasin hotellille tuon saman päivän iltana, entinen tyttöystäväni odotti minua huoneeni ovella. ”Sammy hei, pidetään vähän hauskaa!” hän yllytti. ”Ei!” vastasin nopeasti ja muistutin häntä siitä, että elin nyt Raamatun moraalinormien mukaan (1. Korinttilaisille 6:18). ”Mitä?” hän puuskahti. Sitten hän vähätteli Raamatun näkemystä seksuaalisesta moraalittomuudesta ja vaati itsepintaisesti, että jatkaisimme taas suhdettamme. En kuitenkaan kuunnellut vaan menin hotellihuoneeseen ja lukitsin oven perässäni. Iloitsen nykyään siitä, että vuodesta 1958 lähtien, jolloin minusta tuli Jehovan todistaja, olen pitänyt uskollisesti kiinni uudesta elämäntavastani.

Minusta tuntuu, että voisin kirjoittaa kirjan kaikista niistä hyödyistä, joita olen saanut noudattaessani Raamatun ohjausta! Minulla on muun muassa useita tosi ystäviä, ja elämäni on tarkoituksellista. Olen nyt aidosti onnellinen.

Nautin yhä baseballista, vaikka arvojärjestykseni onkin nykyään erilainen. Baseball-urallani sain rahaa ja mainetta, mutta nämä asiat eivät olleet pysyviä. Suhteeni Jumalaan sekä veljiin ja sisariin sen sijaan kestää ikuisesti. Raamatussa sanotaan: ”Maailma on häviämässä ja samoin sen halu, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti.” (1. Johanneksen kirje 2:17.) Rakastan nyt Jehova Jumalaa ja hänen kansaansa yli kaiken!