ISRAELILAISET olivat muinaisista ajoista saakka tottuneet tukemaan Jehovan palvontaa taloudellisesti. Jeesuksen aikaan tultaessa verotus oli kuitenkin monimutkaistunut ja muuttunut raskaaksi taakaksi.

Kaikkien juutalaismiesten piti maksaa vuosittain puoli sekeliä (kaksi drakmaa) Jumalan pyhäkön hyväksi. Ensimmäisellä vuosisadalla näillä verotuloilla ylläpidettiin Herodeksen rakentamaa temppeliä ja hankittiin uhreja. Jotkut juutalaiset kysyivät Pietarilta, mitä mieltä Jeesus oli temppeliverosta, eikä Jeesus vastustanut sen maksamista. Hän käski Pietarin hakea kolikon ja maksaa veron. (Matt. 17:24–27.)

Jumalan kansan piti maksaa myös kymmenykset sadostaan ja muista tuloistaan (3. Moos. 27:30–32; 4. Moos. 18:26–28). Uskonnolliset johtajat vaativat maksamaan kymmenykset pikkutarkasti kaikista vihanneksista, jopa ”mintun, tillin ja kuminan” kaltaisista yrteistä. Jeesus ei arvostellut kymmenysten antamista mutta tuomitsi kirjanoppineiden ja fariseusten tekopyhän asenteen. (Matt. 23:23.)

Jeesuksen aikana valtaa pitivät roomalaiset, ja he perivät väestöltä monenlaisia veroja. Maaveron pystyi maksamaan rahalla tai tuotteilla, ja se oli arviolta 20–25 prosenttia. Lisäksi jokaisen juutalaisen täytyi maksaa henkilöveroa. Tästä verosta fariseukset esittivät kysymyksen Jeesukselle. Hän kiteytti oikean näkemyksen sanomalla: ”Antakaa siis takaisin keisarille, mikä kuuluu keisarille, mutta Jumalalle, mikä kuuluu Jumalalle.” (Matt. 22:15–22.)

Kauppatavarasta maksettiin tullia tariffialueiden rajoilla. Sitä perittiin satamissa, silloilla ja tienristeyksissä sekä kaupungeissa ja toreilla.

Rooman vallan aikana verotaakka oli todella raskas. Roomalainen historioitsija Tacitus kertoo, että keisari Tiberiuksen aikana – kun Jeesus oli maan päällä – ”Syyrian ja Juudean maakunnat ilmoittivat uupuvansa taloudellisiin rasituksiin ja pyysivät verotaakan kevennystä”.

Verotaakkaa lisäsi entisestään se, miten veroja perittiin. Veronkanto-oikeus huutokaupattiin eniten tarjoavalle, ja hän puolestaan palkkasi muita tekemään varsinaisen työn. He kaikki yrittivät hyötyä tilanteesta ja vetää välistä. Sakkeuksen alaisuudessa työskenteli nähtävästi tällaisia veronkantajia (Luuk. 19:1, 2). Ymmärrettävästi ihmiset vihasivat tätä verotustapaa ja halveksivat veronkantajia, joiden kanssa he joutuivat asioimaan.