Sitä mukaa kun saarnaamistyö laajeni, myös kirjallisuuden kysyntä kasvoi. Brooklynin Betelissä painettiin kyllä lehtiä, mutta kovakantiset kirjat valmistettiin edelleen kaupallisissa painoissa. Kirjoja ei saatu moneen kuukauteen, ja se alkoi jarruttaa saarnaamistyötä. Siksi veli Rutherford kysyi Robert Martinilta, joka oli painonvalvoja, voitaisiinko kirjoja alkaa tuottaa itse.

Veli Martin muisteli: ”Se oli henkeäsalpaava ajatus, koska nyt oli hankittava alusta pitäen kaikki latoma-, nikkelöinti-, paino- ja sitomolaitteet.” Veljet vuokrasivat tilat Concord Street 18:sta Brooklynista ja hankkivat tarvittavat välineet.

Kaikkia tämä ei ilahduttanut. Kirjojamme valmistaneen yrityksen toimitusjohtaja tuli katsomaan uusia tilojamme ja huomautti: ”Teillä on nyt käytettävissänne ensiluokkaiset painokoneet, eikä paikalla ole ketään, joka tietäisi edes hiukan siitä, miten käyttää niitä. Puolessa vuodessa koko kalusto on romuna.”

Veli Martin jatkoi: ”Se kuulosti aivan loogiselta, mutta siinä jätettiin Herra pois laskuista, ja hän on aina ollut kanssamme.” Veli Martin oli oikeassa. Pian uudessa sitomossa tuotettiin 2 000 kirjaa päivässä.

Nyt Jehovan palvelijat valmistivat kirjoja itse, mutta sen lisäksi he alkoivat levittää hyvää uutista uudella tavalla – radiolähetysten kautta. Veli Rutherford puhui radiossa ensimmäistä kertaa sunnuntai-iltapäivänä 26. helmikuuta 1922. Hän piti puheen aiheesta ”Miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan” radioasema KOG:llä Los Angelesissa Kaliforniassa.

 Arviolta 25 000 kuuli tämän ohjelman, ja jotkut heistä lähettivät kiitoskirjeitä. Esimerkiksi Willard Ashford Santa Anasta Kaliforniasta kiitti veli Rutherfordia ”viihdyttävästä ja mielenkiintoisesta” esityksestä. Hän lisäsi: ”Meidän perheestämme oli kolme sairaana, joten kukaan meistä ei olisi voinut kuulla puhettasi muuten kuin tällä tavalla, vaikka olisit pitänyt sen naapurikorttelissa.”

Seuraavina viikkoina järjestettiin lisää radiolähetyksiä. Vuoden lopussa Vartiotornissa arvioitiin, että ainakin 300 000 ihmistä oli kuullut valtakunnan sanomaa radiosta.

Hyvä palaute kannusti raamatuntutkijoita, ja he päättivät rakentaa radioaseman Staten Islandiin melko lähelle Brooklynin Beteliä. Seuraavina vuosina veljet levittivät hyvää uutista laajalle alueelle WBBR-radioaseman avulla.

Englanninkielisessä Vartiotornissa 15.6.1922 ilmoitettiin, että Cedar Pointissa Ohiossa pidettäisiin konventti 5.–13. syyskuuta. Jännitys oli huipussaan, kun raamatuntutkijat saapuivat konventtipaikalle.

Ensimmäisessä puheessaan veli Rutherford sanoi: ”Olen aivan varma, että Herra – – siunaa tätä konventtia ja huolehtii siitä, että maan päällä annetaan suurempi todistus kuin koskaan ennen.” Konventin puhujat kannustivat toistuvasti yleisöä saarnaamistyöhön.

Perjantaina 8. syyskuuta noin 8 000 henkeä tuli konventtipaikalle, ja kaikki odottivat innokkaasti veli Rutherfordin puhetta. He toivoivat, että hän selittäisi kirjaimet ”ADV”, jotka oli painettu konventtikutsuun. Kun kuulijat istuivat paikoilleen, jotkut varmasti huomasivat lavan yläpuolella suuren kangasrullan. Arthur Claus oli tullut konventtiin Tulsasta Oklahomasta. Hän sai istumapaikan, jolta veli Rutherfordin puhe kuului hyvin, mikä olikin melkoinen saavutus tuolloin, kun ei ollut vielä käytössä äänilaitteita.

 Puheenjohtaja ilmoitti, että häiriön välttämiseksi puheen alkamisen jälkeen ketään ei enää päästettäisi sisään. Aamupäivällä kello 9.30 veli Rutherford aloitti puheensa lainaamalla Matteuksen 4:17:ssä olevia Jeesuksen sanoja: ”Taivasten valtakunta on tullut lähelle.” (Vuoden 1913 väliaikainen käännös.) Hän selitti, miten ihmiset kuulisivat tästä valtakunnasta: ”Jeesus itse julisti, että läsnäolonsa aikana hän johtaisi ihmisten sadonkorjuuta, jonka kuluessa hän kokoaisi luokseen uskolliset ja aidot seuraajansa.”

Veli Claus, joka istui pääsalissa, muisteli: ”Kuuntelimme tarkkaan joka sanan.” Yhtäkkiä hänelle tuli huono olo, ja hänen täytyi poistua salista. Hän ei olisi halunnut lähteä, koska tiesi, ettei enää pääse takaisin.

Muutaman minuutin päästä hän alkoi voida paremmin ja lähti kävelemään takaisin kohti salia. Silloin hän kuuli raikuvat aplodit, ja innostus tarttui häneenkin. Hän päätti, että kuuntelisi tuon mahtavan puheen loppuun, vaikka hänen pitäisi kiivetä katolle. Veli Claus oli tuolloin 23-vuotias ja täynnä energiaa. Jotenkin hän onnistui kiipeämään rakennuksen katolle. Hän huomasi, että kattoikkunat olivat auki ja ”kuuluvuus oli mainio”.

Arthur ei ollut yksin. Katolla oli myös hänen ystäviään. Yksi heistä, Frank Johnson, juoksi kysymään häneltä: ”Onko sinulla terävää linkkuveistä?”

”Onhan minulla”, Arthur sanoi.

”Olet vastaus rukouksiimme”, Frank vastasi. ”Tämä iso kangasrulla on juliste, ja se on kiinnitetty näihin nauloihin. Kuuntele tarkkaan Tuomaria. * Kun hän sanoo ’julistakaa,  julistakaa’, leikkaa poikki nämä neljä narua.”

Arthur ja muut odottivat sovittua merkkiä veitsi kädessä. Kun veli Rutherford pääsi puheensa huippukohtaan, hän pursui intoa ja lähestulkoon huusi: ”Olkaa Herran uskolliset ja totiset todistajat! Kulkekaa eteenpäin taistelussa siksi kun jokainen Baabelin jälki on hävitetty! Pasunoikaa sanomaa laajalti ympäri! Maailman täytyy tietää, että Jehova on Jumala ja että Jeesus Kristus on kuninkaitten Kuningas ja herrain Herra. Tämä on päivistä parhain. Katso, Kuningas hallitsee! Te olette hänen julkiset sanansaattajansa. Siksi, julistakaa, julistakaa, julistakaa Kuningasta ja hänen valtakuntaansa!”

Arthur kertoi, että hän ja muut veljet katkoivat julisteen narut ja se avautui oikein sulavasti. Samalla selvisi kirjainten ”ADV” merkitys. Julisteessa luki: ”Julistakaa [engl. advertise] Kuningasta ja Valtakuntaa.”

Cedar Pointin konventti auttoi Jehovan kansaa keskittymään valtakunnan sanoman julistamiseen. Ne joilla oli altis asenne, lähtivät työhön innolla mukaan. Eräs kolporteeraajana (nykyään tienraivaaja) toimiva veli Oklahomasta kirjoitti: ”Työskentelimme hiilikaivosalueella, jolla suuri osa ihmisistä oli köyhiä.” Hän kertoi, että Kultainen Aika -lehden sanoma toi monille kyyneleet silmiin. Hän tiivisti kokemuksensa näin: ”On suuri siunaus, että saamme lohduttaa heitä.”

Raamatuntutkijat ymmärsivät, että saarnaamistyö on kiireellisen tärkeää, kuten Jeesus sanoi Luukkaan 10:2:ssa: ”Satoa on paljon, mutta työntekijöitä on vähän.” Vuoden loppuun mennessä he julistivat hyvää uutista kautta maan innokkaammin kuin koskaan ennen.