”Jehova” vai ”Jahve”?

”LUONNOTON”, ”risteymä”, ”kielellinen sekasikiö”. Mikä voi saada Raamatun heprean kielen tutkijat käyttämään näin voimakkaita ilmauksia? Kyseessä on kiista siitä, onko Jumalan nimen oikea lausumistapa ”Jehova”. Kiista on jatkunut kiihkeänä yli sadan vuoden ajan. Nykyään useimmat tutkijat näyttävät suosivan kaksitavuista muotoa ”Jahve”. Mutta onko lausumistapa ”Jehova” tosiaankin ”luonnoton”?

Kiistan juurilla

Raamatun mukaan Jumala itse paljasti nimensä ihmiskunnalle (2. Mooseksen kirja 3:15). Raamatun todisteet osoittavat, että Jumalan muinaiset palvelijat käyttivät vapaasti tuota nimeä (1. Mooseksen kirja 12:8; Ruut 2:4). Myös muut kansat tiesivät Jumalan nimen (Joosua 2:9). Tämä piti paikkansa erityisesti sen jälkeen, kun Babylonin pakkosiirtolaisuudesta palanneet juutalaiset olivat kosketuksissa monien eri kansojen ihmisiin (Psalmit 96:2–10; Jesaja 12:4; Malakia 1:11). Teoksessa The Interpreter’s Dictionary of the Bible sanotaan: ”On olemassa melkoisesti todisteita siitä, että pakkosiirtolaisuuden jälkeen juutalaisten uskonto veti monia vierasmaalaisia puoleensa.” Kuitenkin ensimmäiselle vuosisadalle tultaessa Jumalan nimeä kohtaan oli kehittynyt taikauskoinen asenne. Lopulta juutalaiset eivät vain lakanneet käyttämästä Jumalan nimeä avoimesti, vaan jotkut jopa kielsivät sen käytön kokonaan. Näin sen oikea lausumistapa katosi – vai katosiko?

Mitä tuohon nimeen sisältyy?

Heprean kielessä Jumalan nimi kirjoitetaan יהוה. Näitä neljää kirjainta, jotka luetaan oikealta vasemmalle, kutsutaan tavallisesti Tetragrammiksi. Moniin Raamatussa mainittuihin henkilön- ja paikannimiin sisältyy Jumalan nimen lyhennetty muoto. Voisivatko nämä erisnimet antaa joitakin viitteitä siitä, miten Jumalan nimi lausuttiin?

George Buchananin mukaan vastaus on myöntävä. Buchanan on Washingtonissa Yhdysvalloissa olevan Wesleyn teologisen seminaarin emeritusprofessori. Hän selittää: ”Muinoin vanhemmat usein nimesivät lapsensa jumaliensa mukaan. He siis lausuivat lastensa nimet samoin kuin jumalien nimet lausuttiin. Tetragrammi liitettiin ihmisten nimiin, ja he käyttivät aina keskimmäistä vokaalia.”

Tarkastellaanpa muutamia esimerkkejä Raamatussa mainituista erisnimistä, joihin sisältyy Jumalan nimen lyhennetty muoto. Jonatan, joka esiintyy hepreankielisessä Raamatussa muodoissa Jō·na·tanʹ tai Jehō·na·tanʹ, merkitsee ”Jaho tai Jahowah on antanut”, sanoo professori Buchanan. Profeetta Elian nimi on hepreaksi ʼE·li·jahʹ tai ʼE·li·jaʹhu. Professori Buchananin mukaan tuo nimi merkitsee ”Jumalani on Jahoo tai Jahoo-wah”. Samoin Josafatin hepreankielinen nimi on Jehō-ša·fatʹ, ja se merkitsee ”Jaho on tuominnut”.

Jos Tetragrammi lausuttaisiin kaksitavuisessa muodossa ”Jahve”, niin o-vokaali jäisi pois Jumalan nimestä. Mutta monissa raamatullisissa nimissä, joihin Jumalan nimi sisältyy, tämä keskimmäinen vokaali esiintyy sekä alkuperäisessä että lyhyemmässä muodossa. Näin on esimerkiksi nimissä Jehonatan ja Jonatan. Professori Buchanan sanookin Jumalan nimestä näin: ”Missään tapauksessa vokaalia oo tai ō ei jätetä pois. Joskus sana lyhennettiin muotoon ’Ja’, muttei koskaan muotoon ’Ja-weh’. – – Kun Tetragrammi lausuttiin yksitavuisena, se oli ’Jah’ tai ’Jo’. Kun se lausuttiin kolmitavuisena, se oli joko ’Jahowa’ tai ’Jahoowa’. Jos se joskus olisi lyhennetty kaksitavuiseksi, se olisi ollut ’Jaho’.” (Biblical Archaeology Review.)

 Nämä kommentit auttavat meitä ymmärtämään, mitä 1800-luvun heprean kielen tutkija Wilhelm Gesenius tarkoitti sanoessaan: ”Ne, jotka ajattelevat, että יְהוָֹה [Je-ho-wa] oli [Jumalan nimen] todellinen lausumistapa, eivät ole kokonaan vailla perustetta, jolla puolustaa mielipidettään. Kun Jumalan nimi lausutaan näin, voidaan lyhennetyt tavut יְהוֹ [Je-ho] ja יוֹ [Jo], joilla monet erisnimet alkavat, selittää tyydyttävämmin.” (Gesenius, Hebrew and Chaldee Lexicon to the Old Testament Scriptures, saksasta käänt. S. P. Tregelles.)

Joka tapauksessa Everett Fox huomauttaa tuoreen käännöksensä The Five Books of Moses johdannossa näin: ”Sekä vanhat että uudet yritykset palauttaa [Jumalan] hepreankielisen nimen ’oikea’ lausumistapa ovat epäonnistuneet. Aika ajoin käytettyä muotoa ’Jehova’ ja tutkijoiden käyttämää muotoa ’Jahve’ ei kumpaakaan voida sitovasti osoittaa täysin oikeaksi.”

Epäilemättä tutkijoiden väittely jatkuu. Juutalaiset lakkasivat lausumasta tosi Jumalan nimeä ennen kuin masoreetit kehittivät vokaalimerkkijärjestelmänsä. Näin ollen ei ole mitään ehdotonta tapaa osoittaa, mitkä vokaalit konsonantteihin JHWH (יהוה) lisättiin. Silti juuri raamatullisten henkilöiden nimet, joiden oikea lausumistapa ei ole koskaan kadonnut, antavat konkreettisen viitteen siitä, miten Jumalan nimi muinoin lausuttiin. Tämän vuoksi ainakin jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että lausumistapa ”Jehova” ei loppujen lopuksi olekaan niin ”luonnoton”.

[Kuvat s. 31]

”Jehova” on ollut suosituin Jumalan nimen lausumistapa