Kuinka kallis on ylpeyden hinta?

OLETKO koskaan ollut tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka on tarkoituksellisesti yrittänyt saada sinut tuntemaan itsesi mitättömäksi? Kenties jonkun esimies- tai vastuutehtävissä olevan tai jopa sukulaisen kanssa, joka katsoi sinua nenän vartta pitkin ja kohteli sinua äärettömän ylenkatseellisesti? Miltä tuo ihminen tuntui? Viehättikö hänen persoonallisuutensa sinua? Ei varmastikaan! Miksei? Koska ylpeys luo esteitä ja tukahduttaa viestinnän.

Ylpeys saa ihmisen väheksymään kaikkia muita, niin että hän näyttää aina olevan heidän yläpuolellaan. Ihmisellä, jolla on sellainen asenne, on harvoin hyvää sanottavaa toisista. Aina on tarjolla jokin kielteinen, latistava kommentti: ”Voi olla, mutta hänellä on tällainen ongelma tai sellainen vika.”

Kirjassa Thoughts of Gold in Words of Silver ylpeyttä kuvaillaan ”jäytäväksi paheeksi. Se turmelee ihmisen ja jättää jäljelle hyvin vähän ihailtavaa.” Onko mikään ihme, ettei kukaan tunne oloaan mukavaksi ylpeän ihmisen seurassa? Ylpeyden hinta onkin usein tosi ystävien puute. Samassa kirjassa jatketaan: ”Sitä vastoin maailma rakastaa nöyriä – ei nöyriä, jotka ovat ylpeitä nöyryydestään, vaan todella nöyriä.” Raamatussa sanotaan sopivasti: ”Ihmisen ylpeys tuottaa hänelle nöyryytyksen; se, joka nöyrtyy, saavuttaa kunniaa.” (Sananlaskut 29:23, The Jerusalem Bible.)

Ihmisten ystävyyttä tai kunnioitusta tärkeämpää on kuitenkin se, miten ylpeys vaikuttaa ihmisen suhteeseen Jumalaan. Miten Jumala suhtautuu ylpeisiin, pöyhkeisiin ja julkeisiin? Ylpeys vai nöyryys – onko sillä merkitystä hänelle?

Opetus nöyryydestä

Sananlaskujen henkeytetty kirjoittaja totesi: ”Ylpeys edeltää romahdusta ja pöyhkeä henki kompastumista. Parempi olla nöyrähenkisenä sävyisien kanssa kuin jakaa saalista itsensä korottaneiden kanssa.” (Sananlaskut 16:18, 19.) Näiden sanojen viisaus käy selvästi ilmi israelilaisen profeetta Elisan aikana eläneen syyrialaisen sotapäällikön Naamanin, tapauksesta.

Naaman oli spitaalinen. Etsiessään parannusta hän matkusti Samariaan, jolloin hän ajatteli pääsevänsä puhumaan Elisan kanssa henkilökohtaisesti. Sen sijaan tuo profeetta välitti palvelijansa kautta ohjeet, joiden mukaan Naamanin piti peseytyä seitsemän kertaa Jordanissa. Naaman loukkaantui saamastaan kohtelusta ja neuvosta. Miksi profeetta ei voinut tulla ulos ja puhua hänen kanssaan itse, vaan lähetti palvelijan? Ja varmasti mikä tahansa syyrialainen joki kelpasi siinä missä Jordankin! Hänen ongelmansa oli ylpeys. Entä tulos? Hänen onnekseen järki voitti. ”Silloin hän meni alas ja upottautui Jordaniin  seitsemän kertaa tosi Jumalan miehen sanan mukaan, minkä jälkeen hänen lihansa palautui pikkupojan lihan kaltaiseksi ja hän tuli puhtaaksi.” (2. Kuninkaiden kirja 5:14.)

Joskus vähäisestäkin nöyryydestä koituu suurta hyötyä.

Kopeuden hinta

Ylpeyden vaatima hinta voi kuitenkin olla paljon kalliimpi kuin vain jonkin hyödyn menettäminen. On olemassa eräs ylpeyden aste, jota kuvaa sana ”hybris”, joka määritellään ”ylimielisyydeksi, uhmamieleksi, suuruudenhulluudeksi” (Nykysuomen sivistyssanakirja). Tämä sana on peräisin suoraan kreikasta, ja kreikan kielen asiantuntijan William Barclayn mukaan ”hybris on yhteen sekoittunutta ylpeyttä ja julmuutta – – kopeaa halveksuntaa, joka saa – – [ihmisen] polkemaan lähimmäistensä sydämen jalkoihinsa”.

Raamatussa kerrotaan selkeä esimerkki tällaisesta ylimielisyydestä, nimittäin Ammonin kuninkaan Hanunin tapaus. Teoksessa Insight on the Scriptures selitetään: ”Koska Nahas oli osoittanut rakkaudellista huomaavaisuutta Daavidia kohtaan, tämä lähetti sanansaattajia lohduttamaan Hanunia hänen menetettyään isänsä. Hanunin ruhtinaat saivat hänet kuitenkin vakuuttumaan siitä, että Daavid pyrki vain tämän varjolla vakoilemaan kaupunkia, joten hän häpäisi Daavidin palvelijat ajamalla puolet heidän parrastaan ja leikkaamalla puolet heidän vaatteistaan takamuksia myöten, minkä jälkeen hän lähetti heidät pois.” a Barclay huomauttaa tästä tapauksesta: ”Tuollaisessa kohtelussa oli kyse hybriksestä. Siinä olivat loukkaus, häpäiseminen ja julkinen nöyryytys kaikki yhdessä.” (2. Samuelin kirja 10:1–5.)

Ylpeä ihminen kykenee siis ilmaisemaan hybristä, olemaan röyhkeä, nöyryyttämään toisia. Hän nauttii toisen ihmisen satuttamisesta jollakin kylmällä, persoonattomalla tavalla ja tuntee sitten vahingoniloa hänen epämukavasta olostaan ja kärsimästään häpeästä. Mutta jonkun itsekunnioituksen heikentäminen tai tuhoaminen on kaksiteräinen miekka. Sen vuoksi menettää ystävän ja erittäin todennäköisesti saa vihollisen.

Kuinka yksikään tosi kristitty voisi osoittaa tuollaista vahingollista ylpeyttä, kun hänen Mestarinsa käski, että hänen ’on rakastettava lähimmäistään niin kuin itseään’? (Matteus 7:12; 22:39.) Se yksinkertaisesti sotii kaikkea sitä vastaan, mitä Jumala ja Kristus edustavat. Tästä syystä Barclay tekee seuraavan tärkeän havainnon: ”Hybris on ylpeyttä, joka saa ihmisen uhmaamaan Jumalaa.” Juuri ylpeys sanoo: ”Ei ole Jehovaa.” (Psalmit 14:1.) Tai kuten Psalmissa 10:4 ilmaistaan:  ”Jumalaton ei ylimielisyydessään tee mitään tutkimusta; kaikki hänen ajatuksensa ovat: ’Ei ole Jumalaa.’” Sellainen ylpeys eli pöyhkeys ei vieraannuta ihmistä ainoastaan ystävistä ja sukulaisista vaan myös Jumalasta. Miten kallis hinta!

Älä anna ylpeyden turmella itseäsi

Ylpeydellä voi olla monenlaiset kasvot: on ylpeyttä, joka kumpuaa kansallismielisyydestä, rasismista, luokka- ja kastieroista, koulutuksesta, varallisuudesta, maineesta ja vallasta. Ylpeys voi helposti tavalla tai toisella tarttua sinuun huomaamatta ja turmella persoonallisuutesi.

Moni ihminen vaikuttaa nöyrältä, kun hän on tekemisissä ylempiensä tai jopa vertaistensa kanssa. Mutta mitä tapahtuu, kun näennäisesti nöyrä ihminen saa valtaa? Yhtäkkiä hänestä tulee tyranni, joka tekee muka huonompiensa elämästä surkeaa. Näin saattaa käydä joillekuille, kun he pukeutuvat univormuun tai käyttävät virka- tai arvomerkkiä, joka edustaa valtaa. Jopa valtion palveluksessa olevat voivat ylpistyä ollessaan tekemisissä yleisön kanssa ja ajatella, että nämä ihmiset ovat olemassa palvellakseen heitä eikä päin vastoin. Ylpeys voi tehdä sinusta kovan ja tunteettoman; nöyryys voi tehdä sinusta ystävällisen.

Jeesus olisi voinut olla ylpeä ja kova opetuslastensa seurassa. Hän oli täydellinen ihminen, Jumalan Poika, joka oli tekemisissä epätäydellisten, impulsiivisten ja malttamattomien seuraajien kanssa. Minkälaisen kutsun hän siitä huolimatta esitti niille, jotka kuuntelivat? ”Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka uurastatte ja olette kuormitettuja, niin minä virvoitan teidät. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen lempeämielinen ja nöyrä sydämeltä, niin te saatte virvoituksen sielullenne. Sillä minun ikeeni on miellyttävä ja minun kuormani on keveä.” (Matteus 11:28–30.)

Pyrimmekö aina jäljittelemään Jeesuksen esimerkkiä? Vai toteammeko itsemme koviksi, joustamattomiksi, tyrannimaisiksi, armottomiksi, ylpeiksi? Yritä Jeesuksen tavoin virkistää äläkä sortaa. Vastusta ylpeyden turmelevaa vaikutusta.

Onko kaikenlainen ylpeys edellisen valossa väärää?

Omanarvontunto ja omahyväisyys vastakkain

Ylpeys on myös ”onnellista tyytyväisyyttä omiin suorituksiin, ominaisuuksiin tms., omanarvontuntoa” (Suomen kielen perussanakirja). Omanarvontunto merkitsee itsensä kunnioittamista. Se merkitsee, että välität siitä, mitä toiset ajattelevat sinusta. Välität ulkoasustasi ja maineestasi. Seuraava espanjalainen sananlasku pitää paikkansa: ”Kerro minulle, kenen kanssa kuljet, niin minä kerron sinulle, kuka olet.” Jos oleskelet mieluiten huolimattomien, laiskojen, moukkamaisten ja rivosuisten ihmisten seurassa, niin sinusta tulee samanlainen. Heidän asenteensa tarttuvat sinuun, ja heidän tavallaan et pysty kunnioittamaan itseäsi.

On tietysti olemassa toinen äärimmäisyys, ylpeys, joka johtaa omahyväisyyteen tai turhamaisuuteen. Jeesuksen päivien kirjanoppineet ja fariseukset olivat ylpeitä perinteistään ja äärimmäisen uskonnollisesta ulkoasustaan. Jeesus varoitti heistä: ”Kaikki tekonsa he tekevät ihmisten katseltaviksi, sillä he leventävät raamatunlauseita sisältävät kotelot, joita he käyttävät suojelusesineinä, ja suurentavat vaatteittensa reunukset [näyttääkseen hurskaammilta]. He pitävät huomattavimmasta paikasta illallisilla ja etumaisista istuimista synagogissa ja tervehdyksistä toreilla ja siitä, että ihmiset kutsuvat heitä rabbiksi.” (Matteus 23:5–7.)

Oikeanlainen ylpeys merkitsee siis tasapainoista asennetta. Muista myös, että Jehova näkee sydämen, ei ainoastaan ulkokuorta (1. Samuelin kirja 16:7; Jeremia 17:10). Omavanhurskaus ei ole Jumalan vanhurskautta. Kysymys kuuluukin nyt: kuinka voimme kehittää todellista nöyryyttä ja välttää maksamasta kallista hintaa ylpeydestä?

[Alaviite]

[Kuva s. 4]

Siitä että Naaman ilmaisi hieman nöyryyttä, koitui hänelle suurta hyötyä