Valtakunnan julistajat kertovat

”Jumalalle on kaikki mahdollista”

NÄMÄ Matteuksen 19:26:ssa olevat sanat osoittautuivat paikkansapitäviksi erään nuoren venezuelalaisen naisen tapauksessa. Opittuaan luottamaan Jehovaan täysin hän kykeni pääsemään voitolle eräästä vakavasta ongelmasta. Hän kertoo:

”Isoäitini oli hyvin kiltti ja hellä. Surullista kyllä hän kuoli, kun olin vasta 16-vuotias. Se oli minulle kamala isku. Jouduin pois tasapainosta enkä halunnut mennä edes pihalle. Eristäydyin melkein kokonaan.

En käynyt koulua, eikä minulla ollut myöskään työpaikkaa. Olin vain huoneessani. Kärsin vakavasta masennuksesta, olin yksinäinen, eikä minulla ollut ystäviä. Tunsin itseni täysin arvottomaksi ja halusin kuolla ja päästä kaikesta. Kyselin itseltäni, miksi olen olemassa.

Äitini sai Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä eräältä nuorelta todistajanaiselta, jonka nimi oli Gisela. Eräänä päivänä äitini huomasi, että Gisela oli menossa kotimme ohi, ja hän kysyi tältä, voisiko hän auttaa minua. Gisela lupautui yrittämään, mutta minä kieltäydyin tapaamasta häntä. Se ei lannistanut Giselaa. Hän kirjoitti minulle kirjeen, jossa hän kertoi, että hän halusi olla ystäväni ja että myös joku, joka oli paljon tärkeämpi kuin hän, halusi olla ystäväni. Hän kirjoitti, että tuo persoona oli Jehova Jumala.

Tämä kosketti minua, ja vastasin hänen kirjeeseensä. Olimme kirjeenvaihdossa kolme kuukautta. Gisela sai suostutella ja pyydellä minua pitkään, ennen kuin lopulta rohkenin tavata hänet. Kun tapasimme ensimmäisen kerran, Gisela tutki kanssani Raamattua kirjan Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä avulla. Tutkistelun jälkeen hän kutsui minut paikallisessa valtakunnansalissa pidettävään kokoukseen. Minä häkellyin. En ollut poistunut kotoa neljään vuoteen, ja ajatus kadulla kävelemisestä kammotti minua.

Gisela oli erittäin kärsivällinen minua kohtaan. Hän vakuutti, ettei minulla ollut mitään pelättävää ja että hän tulisi kokoukseen minun kanssani. Loppujen lopuksi suostuin lähtemään. Kun pääsimme valtakunnansalille, aloin vapista ja hikoilla. En pystynyt tervehtimään ketään. Suostuin kaikesta huolimatta jatkamaan kokouksissa käymistä, ja Gisela haki minut uskollisesti joka viikko.

Auttaakseen minua pääsemään eroon hermostuneisuudestani Gisela vei minut kokouksiin varsin aikaisin. Me seisoimme oven vieressä ja tervehdimme kaikkia, kun he saapuivat. Sillä tavoin tapasin vain yhden tai kaksi ihmistä kerrallaan enkä koko joukkoa yhdellä kertaa. Kun minusta tuntui, etten kestäisi enää, Gisela lainasi Matteuksen 19:26:ta: ’Ihmisille tämä on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.’

Aikanaan kykenin osallistumaan jopa suurempaan tilaisuuteen, kierroskonventtiin, vaikka se ei ollutkaan helppoa. Se oli minulle todella valtava askel! Syyskuussa 1995 sain kerättyä rohkeutta mennä puhumaan vanhimmille ovelta-ovelle-palveluksen aloittamisesta. Puoli vuotta myöhemmin, huhtikuussa 1996, kävin vesikasteella Jehovalle vihkiytymiseni vertauskuvaksi.

Kun joku kysyi minulta vähän aikaa sitten, miten sain rohkeutta tähän kaikkeen, vastasin: ’Haluni miellyttää Jehovaa on suurempi kuin pelkoni.’ Masennun välillä vieläkin, mutta vakituisena tienraivaajana palveleminen lisää iloani. Kun katselen taaksepäin, minun on myönnettävä, että Gisela oli oikeassa. Minulla on nyt Ystävä, joka on kiinnostunut minusta ja joka ’voimistaa minua’.” (Filippiläisille 4:13.)

[Kuvat s. 8]

”Haluni miellyttää Jehovaa on suurempi kuin pelkoni”