Kyrillos Lukaris – mies joka arvosti Raamattua

Oli kesäpäivä vuonna 1638. Ottomaanien valtakunnan pääkaupungin Konstantinopolin (nykyinen Istanbul) lähistöllä Marmaramerellä kalastajat kokivat epämiellyttävän yllätyksen, kun he näkivät vedessä kelluvan ruumiin. Lähemmän tarkastelun jälkeen he tajusivat kauhukseen, että ruumis oli kuoliaaksi kuristettu Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka, ortodoksisen kirkon pää. Tämä oli 1600-luvun huomattavan uskonnollisen hahmon, Kyrillos Lukariksen, traaginen loppu.

LUKARIKSEN hartaana toiveena oli ollut julkaista Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten käännös kreikan puhekielellä, mutta hän ei elänyt riittävän kauan nähdäkseen unelmansa toteutuvan. Toinenkaan Lukariksen toive, nähdä ortodoksisen kirkon palaavan ”evankeliseen yksinkertaisuuteen”, ei koskaan käynyt toteen. Kuka tämä mies oli? Mitä esteitä hän kohtasi pyrkimyksissään?

Opetuksen puute tyrmistytti

Kyrillos Lukaris syntyi vuonna 1572 Venetsian miehittämässä Candiassa (nykyinen Herakleion) Kreetassa. Lahjakkaana miehenä hän opiskeli Venetsiassa ja Padovassa Italiassa ja matkusteli sitten laajalti tuossa maassa ja muualla. Hän oli tympääntynyt kirkon sisäisten ryhmien välisiin taisteluihin ja tunsi vetoa Euroopan uskonpuhdistusliikkeitä kohtaan, joten hän on saattanut käydä Genevessä, jossa kalvinismi oli tuolloin voimakkaasti vallalla.

Vieraillessaan Puolassa Lukaris näki, että ortodoksit – papit samoin kuin maallikot – olivat hengellisesti surkeassa tilassa opetuksen puutteen vuoksi. Aleksandriassa ja Konstantinopolissa hän pelästyi huomatessaan, että jopa saarnastuolit, joista käsin Raamattua luettiin, oli joistakin kirkoista poistettu!

Vuonna 1602 Lukaris meni Aleksandriaan, missä hänet valittiin sukulaisensa Meletioksen jälkeen seuraavaksi patriarkaksi. Sitten hän ryhtyi kirjeenvaihtoon monien uudistusmielisten eurooppalaisten teologien kanssa. Eräässä kirjeessään hän sanoi, että ortodoksinen kirkko piti yllä monia erheellisiä tapoja. Toisissa kirjeissä hän korosti, että kirkon olisi tärkeää korvata taikausko ”evankelisella yksinkertaisuudella” ja luottaa yksinomaan Raamatun auktoriteettiin.

Lukaris oli huolissaan myös siitä, että kirkkoisien hengellistä auktoriteettia pidettiin samanveroisena Jeesuksen ja apostolien sanojen kanssa. ”En kestä enää kuulla sanottavan, että  ihmisten perinteillä on yhtä paljon painoa kuin Raamatulla”, hän kirjoitti. (Matteus 15:6.) Hän sanoi myös, että hänen mielestään kuvainpalvonta oli tuhoisaa. Ja ”pyhimysten” avuksi huutamisen hän totesi olevan loukkaus Välittäjää, Jeesusta, kohtaan (1. Timoteukselle 2:5).

Patriarkaalinen istuin myytävänä

Nämä Lukariksen mielipiteet samoin kuin hänen roomalaiskatolista kirkkoa kohtaan tuntemansa vastenmielisyys aiheuttivat sen, että jesuiitat ja ne ortodoksisen kirkon kannattajat, jotka puolsivat yhteen liittymistä katolilaisten kanssa, alkoivat vihata ja vainota häntä. Vastustuksesta huolimatta Lukaris valittiin Konstantinopolin patriarkaksi vuonna 1620. Ortodoksisen kirkon patriarkaatti oli tuohon aikaan ottomaanien keisarikunnan hallinnassa. Ottomaanihallitus olisi mieluusti pannut patriarkan viralta ja hyväksynyt uuden patriarkan maksua vastaan.

Lukariksen viholliset, joita olivat pääasiassa jesuiitat sekä kaikkivoipa ja pelottava paavillinen Congregatio de Propaganda Fide (Uskoa levittävä seurakunta), panettelivat häntä ja punoivat juonia hänen päänsä menoksi. Teoksessa ”Kyrillos Lukaris” sanotaan: ”Saavuttaakseen päämääränsä jesuiitat käyttivät kaikkia keinoja – petosta, herjausta, imartelua ja ennen kaikkea lahjontaa, joka oli siihen astisista aseista tehokkain [ottomaani]ylimysten suosion saavuttamiseksi.” Tämän seurauksena Lukaris karkotettiin Rodokseen vuonna 1622, ja Gregorios Amasilainen tarjoutui ostamaan viran 20000 hopeakolikolla. Gregorios ei kuitenkaan pystynyt toimittamaan lupaamaansa summaa, joten Antimos Adrianolainen osti viran, josta hän kuitenkin myöhemmin luopui. Hämmästyttävää kyllä Lukaris sai patriarkaalisen istuimensa takaisin.

Lukaris päätti, että hän käyttäisi hyödykseen tätä uutta tilaisuutta valistaa ortodoksisia pappeja ja maallikoita julkaisemalla raamatunkäännöksen ja teologisia kirjoitelmia. Tämän toteuttamiseksi hän järjesti niin, että Konstantinopoliin tuotaisiin painokone erään englantilaisen lähettilään suojeluksessa. Mutta kun painokone saapui kesäkuussa 1627, Lukariksen viholliset syyttivät häntä koneen käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin ja saivat viimein aikaan sen hävittämisen. Nyt Lukariksen oli käytettävä Genevessä olevia painokoneita.

Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten käännös

Lukariksen suunnaton kunnioitus Raamattua ja sen opetusvoimaa kohtaan ruokkivat hänen haluaan saada Raamatun sanat sellaisiksi, että tavallisen ihmisen olisi helpompi ottaa ne vastaan. Hän tajusi, että alkuperäisen, henkeytetyn kreikankielisen Raamatun käsikirjoitusten kieli ei ollut enää tavallisen kansan ymmärrettävissä. Niinpä ensimmäinen kirja, jonka Lukaris valtuutti tekemään, oli Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten käännös hänen aikansa kreikan kielelle. Maksimos Kallipolites, muuan oppinut munkki, aloitti työn maaliskuussa 1629. Monet ortodoksit pitivät Raamatun kääntämistä loukkaavana, olipa sen teksti ollut lukijoille miten hämärää tahansa. Heitä lepyttääkseen Lukaris painatti alkuperäisen ja uuden tekstin rinnakkaisille palstoille ja liitti mukaan vain muutamia huomautuksia. Koska Kallipolites kuoli pian käsikirjoituksen luovuttamisen jälkeen, Lukaris luki uudet koevedokset itse. Käännös painettiin vähän Lukariksen kuoleman jälkeen, joka tapahtui vuonna 1638.

Lukariksen varotoimista huolimatta käännös nostatti vastalausemyrskyn monien piispojen keskuudessa. Lukariksen rakkaus Jumalan sanaan kävi totisesti ilmi tuon raamatunkäännöksen esipuheesta. Hän kirjoitti, että Raamattu, kun se esitetään ihmisten puhumalla kielellä, on ”mielihyvää tuottava sanoma, jonka olemme saaneet taivaasta”. Hän kehotti ihmisiä vakavasti, että he tuntisivat Raamatun ja tutustuisivat sen koko sisältöön, ja sanoi, ettei ole mitään muuta keinoa oppia ”asioista, jotka käsittelevät uskoa oikein – – kuin jumalallisten ja pyhien evankeliumien välityksellä”. (Filippiläisille 1:9, 10.)

Lukaris tuomitsi ankarasti ne, jotka kielsivät Raamatun tutkimisen, samoin kuin ne, jotka kielsivät alkuperäisen tekstin kääntämisen: ”Jos puhumme tai luemme ymmärrystä vailla, heitämme sanamme ikään kuin tuulen vietäviksi.” (Vrt. 1. Korinttilaisille 14:7–9.) Esipuheen lopussa hän kirjoitti: ”Kun te kaikki luette tätä jumalallista ja pyhää evankeliumia omalla kielellänne, omaksukaa sen lukemisesta koituva hyöty, – – ja valaiskoon Jumala teille aina tien, joka johtaa hyvään.” (Sananlaskut 4:18.)

 ”Uskontunnustus”

Pantuaan Raamatun kääntämisen alulle Lukaris otti seuraavan rohkean askeleen. Hän julkaisi Genevessä vuonna 1629 tekstin Confessio fidei (Uskontunnustus). Se oli hänen henkilökohtainen selostuksensa uskonkäsityksistä, jotka hän toivoi ortodoksisen kirkon omaksuvan. Kirjan The Orthodox Church mukaan tuo ”Uskontunnustus” ”tekee tyhjäksi ortodoksisen opin pappeudesta ja pyhistä yhteisöistä ja puhuu surkutellen ikonien uskonnollisesta kunnioittamisesta ja pyhimysten avuksi huutamisesta epäjumalanpalveluksena”.

”Uskontunnustus” sisältää 18 uskonkappaletta. Sen toisessa uskonkappaleessa julistetaan, että Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja että sen valta on suurempi kuin kirkon. Siinä sanotaan: ”Uskomme, että Pyhä Raamattu on Jumalalta – –. Uskomme Pyhän Raamatun auktoriteetin olevan kirkon auktoriteetin yläpuolella. On aivan toista olla Pyhän Hengen kuin ihmisen opettama.” (2. Timoteukselle 3:16.)

Kahdeksannessa ja kymmenennessä uskonkappaleessa puolustetaan sitä, että Jeesus Kristus on ainoa Välittäjä, Ylimmäinen Pappi ja seurakunnan Pää. Lukaris kirjoitti: ”Uskomme, että Herramme Jeesus Kristus istuu Isänsä oikealla puolella, missä Hän esittää esirukouksia puolestamme ja toimii yksin totuudellisena ja laillisena ylimmäisenä pappina ja välittäjänä.” (Matteus 23:10.)

Kahdennessatoista uskonkappaleessa julistetaan, että kirkko voi eksyä, erehtyä luulemaan väärää oikeaksi, mutta että pyhän hengen valo voi pelastaa sen uskollisten palvelijoiden ponnistelujen välityksellä. Uskonkappaleessa 18 Lukaris puolustaa sitä ajatusta, että kiirastuli on pelkkää mielikuvitusta: ”On selvää, että kuvitelmaa kiirastulesta ei pidä hyväksyä.”

”Uskontunnustuksen” liite sisältää lukuisia kysymyksiä ja vastauksia. Siinä Lukaris painottaa ensin sitä, että jokaisen uskollisen pitäisi lukea Raamattua ja että kristityn on vahingollista laiminlyödä Jumalan sanan lukemista. Sitten hän  lisää, että apokryfisiä kirjoja pitäisi karttaa. (Ilmestys 22:18, 19.)

Neljäs kysymys kuuluu: ”Mitä meidän tulisi ajatella ikoneista?” Lukaris vastaa: ”Jumalallinen ja Pyhä Raamattu opettaa meitä, ja se sanoo selvästi, että ’sinä et saa tehdä itsellesi jumalankuvaa etkä kuvaa niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, tai niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä; et saa osoittaa jumalista kunnioitusta niille etkä palvoa niitä; [2. Mooseksen kirja 20:4, 5]’ sillä meidän tulisi palvoa, ei luotua, vaan ainoastaan taivaan ja maan Luojaa ja Tekijää ja osoittaa jumalista kunnioitusta yksin Hänelle. – – koska – – Pyhässä Raamatussa [kielletään] niiden [ikonien] palvonta ja palveleminen, hylkäämme sen, jottemme unohtaisi ja osoittaisi Luojan ja Tekijän sijaan palvovaa kunnioitusta värejä ja taidetta ja luomuksia kohtaan.” (Apostolien teot 17:29.)

Vaikkei Lukaris kyennytkään täysin havaitsemaan kaikkien opetusten erheitä tuona hengellisen pimeyden aikakautena, jona hän eli, * hän ponnisteli kiitettävästi sen hyväksi, että Raamattu olisi kirkon opin auktoriteetti ja että hän voisi jakaa ihmisille valistusta sen opetuksista.

Heti tämän ”Uskontunnustuksen” julkaisemisen jälkeen Lukarista vastaan nousi uusi vastustuksen aalto. Vuonna 1633 Kyrillos Kontaris, Beroian (nykyinen Aleppo) metropoliitta ja Lukariksen henkilökohtainen vihollinen, jota jesuiitat tukivat, yritti hieroa kauppaa ottomaanien kanssa patriarkaalisesta istuimesta. Juoni kuitenkin epäonnistui, kun Kontaris ei pystynyt suorittamaan maksua. Lukaris sai pitää virkansa. Seuraavana vuonna Athanasios Tessalonikalainen maksoi virasta 60000 hopeakolikkoa. Jälleen Lukaris syöstiin virasta. Mutta kuukauden kuluessa hänet kutsuttiin takaisin ja palautettiin asemaansa. Siihen mennessä Kyrillos Kontaris oli saanut kokoon 50000 hopeakolikkoa. Tällä kertaa Lukaris karkotettiin Rodokseen. Puolen vuoden kuluttua hänen ystävänsä saivat palautettua hänet jälleen asemaansa.

Vuonna 1638 jesuiitat ja heidän ortodoksiset avustajansa kuitenkin syyttivät Lukarista valtiorikoksesta ottomaanien keisarikuntaa vastaan. Nyt sulttaani määräsi hänet teloitettavaksi. Lukaris pidätettiin, ja 27. heinäkuuta 1638 hänet vietiin pieneen veneeseen muka maastapakoa varten. Heti kun vene oli päässyt merelle, hänet kuristettiin. Hänen ruumiinsa haudattiin rannan tuntumaan, ja jälkeenpäin se kaivettiin esiin ja heitettiin mereen. Kalastajat löysivät ruumiin, jonka hänen ystävänsä myöhemmin hautasivat.

Opetuksia meille

”Ei tulisi sivuuttaa sitä, että yksi – – [Lukariksen] päätavoitteista oli valistaa alaisuudessaan olevia pappeja ja maallikoita sekä kohentaa heidän koulutustasoaan, joka 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa oli vajonnut äärimmäisen alas”, sanoo eräs tutkija. Lukuisat seikat estivät Lukarista saavuttamasta tavoitettaan. Hänet syöstiin patriarkaaliselta istuimelta viiteen otteeseen. Kolmekymmentäneljä vuotta hänen kuolemansa jälkeen Jerusalemin synodi tuomitsi hänen uskonkäsityksensä kerettiläisiksi. Se julisti, että Raamattua ”pitäisi lukea, ei kenen hyvänsä, vaan ainoastaan niiden, jotka kiinnittävät katseensa hengen syviin asioihin asianmukaisen tutkimisen jälkeen” – toisin sanoen vain oppineina pidettyjen kirkonmiesten.

Jälleen kerran hallitseva pappisluokka tukahdutti ponnistelut Jumalan sanan saamiseksi lauman ulottuville. Papit hiljensivät väkivalloin äänen, joka kiinnitti huomion niihin erheisiin, joita heidän epäraamatulliset uskonkäsityksensä sisälsivät. He osoittautuivat uskonnonvapauden ja totuuden pahimmiksi vihollisiksi. Ikävä kyllä tällainen asenne on monin tavoin ilmeinen vielä nykyäänkin. Se on selvä muistutus siitä, mitä tapahtuu, kun ihmiset pappien yllytyksestä punovat juonia ajatuksenvapautta ja puhevapautta vastaan.

[Alaviite]

[Huomioteksti s. 29]

Lukaris ponnisteli kiitettävästi sen hyväksi, että Raamattu olisi kirkon opin auktoriteetti ja että hän voisi jakaa ihmisille valistusta sen opetuksista

[Tekstiruutu/Kuva s. 28]

Lukaris ja Codex Alexandrinus

Yksi British Libraryn aarteista on Codex Alexandrinus, 400-luvulta peräisin oleva Raamatun käsikirjoitus. Sen alkuperäisistä lehdistä, joita oli mahdollisesti 820, on säilynyt 773.

Kun Lukaris oli Egyptissä sijaitsevan Aleksandrian patriarkka, hän omisti suuren kirjakokoelman. Kun hänestä tuli Konstantinopolin patriarkka, hän otti Codex Alexandrinuksen mukaansa. Vuonna 1624 hän antoi sen Turkissa olleelle Britannian lähettiläälle, jotta tämä veisi sen lahjaksi Englannin kuningas Jaakko I:lle. Hänen seuraajansa Kaarle I sai sen kolme vuotta myöhemmin.

Vuonna 1757 kuninkaallinen kirjasto annettiin Britannian kansalle, ja tämä erinomainen koodeksi on nyt esillä John Ritblat Galleryssa uudessa British Libraryssa.

[Lähdemerkinnät]

Gewerbehalle, osa 10

The Codex Alexandrinus in Reduced Photographic Facsimile, 1909

[Kuvan lähdemerkintä s. 26]

Bib. Publ. Univ. de Genève