Lukijoiden kysymyksiä

Mitä Heprealaiskirjeen 12:4:ssä tarkoitetaan, kun siinä sanotaan: ”Ette ole vielä koskaan tehneet vastarintaa verille asti”?

Ilmaus ”tehneet vastarintaa verille asti” viittaa menemiseen äärimmäiseen pisteeseen eli kuolemaan saakka, kirjaimellisesti elämänveren vuodattamiseen saakka.

Apostoli Paavali tiesi, että jotkut heprealaiskristityt olivat uskonsa vuoksi jo ’kestäneet suuren kamppailun kärsimyksissä’ (Heprealaisille 10:32, 33). Kun Paavali esitti tämän ajatuksen, hän näyttää käyttäneen vertausta, joka liittyi kreikkalaisissa urheilukilpailuissa käytävään kamppailuun. Niissä saattoi olla kilpajuoksua, painia ja nyrkkeilyä sekä kiekon- ja keihäänheittoa. Näin ollen hän kehotti uskonveljiään Heprealaiskirjeen 12:1:ssä: ”Pankaamme mekin pois jokainen paino ja meidät helposti kietova synti ja juoskaamme kestävinä eteemme asetettu kilpajuoksu.”

Kolme jaetta myöhemmin, Heprealaiskirjeen 12:4:ssä, Paavali on voinut siirtyä kilpajuoksuvertauksesta nyrkkeilyvertaukseen. (1. Korinttilaiskirjeen 9:26:ssa viitataan molempiin lajeihin.) Muinaiset nyrkkeilijät kietoivat nyrkkeihinsä ja ranteisiinsa nahkahihnoja. Hihnojen painoa saatettiin vielä lisätä ”lyijy-, rauta- tai metallinastoilla, jotka aiheuttivat nyrkkeilijöille vakavia vammoja”. Tällaisissa raaoissa kisoissa vuoti veri, ja toisinaan ne johtivat jopa kuolemaan.

Joka tapauksessa heprealaiskristityillä oli riittävästi esimerkkejä Jumalan uskollisista palvelijoista, jotka olivat kärsineet vainoa ja raakaa kohtelua peräti kuolemaan saakka, ”verille asti”. Pankaamme merkille, missä tekstiyhteydessä Paavali kiinnitti huomion muinoin eläneiden uskollisten kokemuksiin:

”Heitä kivitettiin, heitä koeteltiin, heitä sahattiin kappaleiksi, heitä murhattiin miekalla, he kulkivat lampaannahoissa, vuohennahoissa, samalla kun he olivat puutteessa, ahdistuksessa, huonon kohtelun alaisina.” Sen jälkeen Paavali kiinnitti huomion uskomme Pääedustajaan, Jeesukseen: ”Hän kesti kidutuspaalun, halveksien häpeää, ja on istunut Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.” (Heprealaisille 11:37; 12:2.)

Monet olivat tosiaankin ”tehneet vastarintaa verille asti”, toisin sanoen kuolemaansa saakka. Kyse oli jostain muusta kuin sisäisestä taistelusta uskon puutteen syntiä vastaan. He olivat pysyneet kuuliaisina raakojen ulkoisten hyökkäysten edessä ja säilyttäneet uskollisuutensa kuolemaan asti.

Jerusalemin seurakunnan uudemmat jäsenet, joista oli tullut kristittyjä kenties vasta ankarien vainojen laannuttua, eivät olleet koskaan kohdanneet tällaisia äärimmäisiä koetuksia (Apostolien teot 7:54–60; 12:1, 2; Heprealaisille 13:7). Jotkut heistä kuitenkin lannistuivat vähäisemmistäkin koetuksista siinä määrin, etteivät enää jatkaneet kamppailua, vaan alkoivat ’väsyä ja lannistua sielussaan’ (Heprealaisille 12:3). Heidän oli tarpeen edistyä kohti kypsyyttä. Se vahvistaisi heitä kestämään kaikki mahdolliset eteen tulevat koettelemukset, jopa kuolemaan johtavan fyysisen väkivallan. (Heprealaisille 6:1; 12:7–11.)

Monet nykyajan kristityt ovat ”tehneet vastarintaa verille asti” – heidät on teloitettu, koska he eivät ole tinkineet kristillisestä vakaumuksestaan. Heprealaiskirjeen 12:4:ssä olevien Paavalin sanojen ei tarvitse kauhistuttaa meitä. Me voimme pitää niitä pikemminkin muistuttimena siitä, miten pitkälle olemme päättäneet mennä pysyäksemme uskollisina Jumalalle. Myöhemmin samassa heprealaisille kirjoittamassaan kirjeessä Paavali sanoi: ”Olkoon meillä jatkuvasti ansaitsematon hyvyys, jonka välityksellä voimme otollisesti suorittaa Jumalalle pyhää palvelusta jumalisessa ja kunnioittavassa pelossa.” (Heprealaisille 12:28.)