Ylimmäinen pappi joka langetti tuomion Jeesukselle

MARRASKUUSSA 1990 tehtiin kiinnostava löytö. Noin kilometri Jerusalemin vanhastakaupungista etelään oli joukko miehiä työssä puistossa ja tiellä, kun traktori osui vahingossa muinaisen hautaluolan kattoon sillä seurauksella, että katto romahti. Alueella oli ollut suuri hautausmaa ensimmäiseltä vuosisadalta ennen ajanlaskumme alkua ensimmäiselle vuosisadalle yleistä ajanlaskua. Arkeologit löysivät kammion sisältä jotain mielenkiintoista.

Luolassa oli kaksitoista ossuariumia eli luuarkkua. Luuarkkuun pantiin kuolleen ihmisen luut sen jälkeen kun ruumis oli ollut haudassa vuoden verran ja liha oli mädäntynyt. Yksi arkuista oli hienoimpia, mitä koskaan on löydetty. Se oli upeasti kaiverrettu, ja sen kylkeen oli raaputettu nimi Joosef bar Kaifa (Joosef Kaifaan poika).

Todisteet viittaavat siihen, että hauta saattoi kuulua ylimmäiselle papille, joka johti tärkeintä koskaan pidettyä oikeudenkäyntiä: Jeesuksen Kristuksen oikeudenkäyntiä. Juutalainen historioitsija Josefus puhuu tästä ylimmäisestä papista ”Joosefina, jota kutsuttiin Kaifaaksi”. Raamatussa hänestä käytetään vain nimeä Kaifas. Miksi meidän pitäisi olla kiinnostuneita hänestä? Mikä sai hänet tuomitsemaan Jeesuksen?

Perhe ja tausta

Kaifas meni naimisiin toisen ylimmäisen papin, Hannaan, tyttären kanssa (Johannes 18:13). Avioliitosta oli sovittu ehkä jo vuosia etukäteen, sillä molemmat perheet halusivat olla varmoja, että liitto olisi kaikkien kannalta edullinen. Sukututkimuksen avulla piti varmistua papillisen sukuperän puhtaudesta. Molemmat perheet olivat ilmeisesti rikkaita ja kuuluivat ylhäisöön; todennäköisesti heidän tulolähteenään olivat suuret maa-alueet, joita he omistivat Jerusalemin alueella. Hannas halusi epäilemättä varmistua siitä, että hänen tuleva vävynsä olisi luotettava poliittinen  liittolainen. Sekä Hannas että Kaifas kuuluivat nähtävästi vaikutusvaltaiseen saddukeusten lahkoon (Apostolien teot 5:17).

Huomattavan pappissuvun jäsenenä Kaifas oli todennäköisesti saanut Raamatun heprealaisiin kirjoituksiin ja niiden tulkintaan liittyvää koulutusta. Temppelipalveluksensa hän oli luultavasti aloittanut 20-vuotiaana, mutta sitä, minkä ikäisenä hänestä tuli ylimmäinen pappi, ei tiedetä.

Ylimmäiset papit ja ylipapit

Alkuaan ylimmäisen papin virka periytyi ja se oli elinikäinen. Mutta toisella vuosisadalla eaa. hasmonit * anastivat tuon viran itselleen. Herodes Suuri nimitti ja pani viralta ylimmäisiä pappeja ja osoitti näin, että todellinen valta pappien suhteen oli hänellä. Samoin menettelivät roomalaiset käskynhaltijat.

Vähitellen muodostui ryhmä, jota kutsutaan Raamatussa ”ylipapeiksi” (Matteus 26:3, 4). Kaifaan lisäksi ryhmään kuului entisiä ylimmäisiä pappeja, kuten Hannas, joka oli poistettu tehtävästä mutta joka edelleen käytti tuota arvonimeä. Ryhmän etuuksista nauttivat myös virassa olevan ylimmäisen papin ja entisten ylimmäisten pappien perheet.

Roomalaiset uskoivat Juudean provinssin tavanomaiset hallinnolliset asiat juutalaiselle yläluokalle, johon ylipapit kuuluivat. Näin Rooma pystyi valvomaan provinssia ja turvaamaan verotulojen saannin tarvitsematta lähettää sinne paljon sotilaita. Rooma odotti, että juutalaiset vallanpitäjät ylläpitäisivät järjestystä ja puolustaisivat Rooman etuja. Juutalaiset johtajat, jotka vastustivat Rooman herruutta, eivät olleet roomalaisten käskynhaltijoiden suosiossa. Yhteistyö kuitenkin kannatti, koska vakaa hallinto oli molempien osapuolten yhteinen etu.

Kaifaan aikoina ylimmäinen pappi oli juutalaisten poliittinen johtaja. Quirinius, Syyrian roomalainen käskynhaltija, oli nimittänyt Hannaan tähän virkaan vuonna 6 tai 7. Rabbiininen perimätieto osoittaa, että huomattavia juutalaisia ylimystöperheitä leimasivat ahneus, nepotismi, sorto ja väkivalta. Eräs kirjoittaja arvelee Hannaan pitäneen ylimmäisenä pappina huolen siitä, että hänen vävynsä ”eteni nopeasti temppelin hierarkiassa, koska mitä korkeampi asema Kaifaalla oli, sitä hyödyllisempi hän oli Hannaalle” (Caiaphas—Friend of Rome and Judge of Jesus?).

Juudean käskynhaltija Valerius Gratus pani Hannaan pois viralta noin vuonna 15. Tämän jälkeen ylimmäinen pappi vaihtui nopeaan tahtiin. Ennen Kaifasta virassa ehti toimia kolme muuta, muun muassa yksi Hannaan pojista. Kaifas tuli ylimmäiseksi papiksi vuoden 18 paikkeilla. Pontius Pilatus, joka nimitettiin Juudean käskynhaltijaksi vuonna 26, piti hänet virassa koko kymmenvuotisen toimikautensa. Kaifas toimi ylimmäisenä pappina koko sen ajan, jolloin Jeesus suoritti palvelustaan, sekä opetuslasten saarnaamistyön alkuajan. Kaifas suhtautui kuitenkin vihamielisesti kristilliseen sanomaan.

Jeesusta pelätään, Roomaa pelätään

Kaifas piti Jeesusta vaarallisena kansankiihottajana. Jeesus kyseenalaisti uskonnollisten johtajien tavan tulkita sapattilakeja ja ajoi kauppiaat ja rahanvaihtajat ulos temppelistä. Hän julisti, että he olivat tehneet siitä ”ryöstäjien luolan”. (Luukas 19:45, 46.) Jotkut historioitsijat uskovat, että temppelin myyntipaikat omisti Hannaan huone, mikä sekin saattoi olla yksi syy siihen, miksi Kaifas yritti vaientaa Jeesuksen. Kun ylipapit lähettivät virkailijoita pidättämään Jeesusta, he olivat niin hämmästyneitä hänen sanoistaan, että he palasivat takaisin tyhjin toimin. (Johannes 2:13–17; 5:1–16; 7:14–49.)

Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, mitä tapahtui, kun Jeesus oli herättänyt Lasaruksen kuolleista ja juutalaiset uskonnolliset johtajat kuulivat siitä. Kertomuksessa sanotaan: ”Ylipapit ja fariseukset kokosivat sanhedrinin ja sanoivat: ’Mitä meidän pitää tehdä, sillä tämä mies tekee monia tunnusmerkkejä? Jos annamme hänen olla tällä tavoin, niin  kohta kaikki uskovat häneen, ja roomalaiset tulevat ja ottavat pois sekä paikkamme että kansakuntamme.’” (Johannes 11:47, 48.) Sanhedrin piti Jeesusta uhkana uskonnollisen järjestelmän vallalle sekä yleiselle järjestykselle, josta Pilatus katsoi sanhedrinin olevan vastuussa. Mikä tahansa kansanliike, jonka roomalaiset saattaisivat tulkita kapinaksi, voisi saada heidät puuttumaan juutalaisten asioihin. Tätä sanhedrin halusi välttää keinolla millä hyvänsä.

Kaifas ei voinut kiistää Jeesuksen voimatekoja, mutta hän ei osoittanut uskoa vaan pyrki sen sijaan säilyttämään asemansa ja valtansa. Hän ei mitenkään olisi voinut tunnustaa Lasaruksen ylösnousemusta, sillä saddukeuksena Kaifas ei uskonut koko ylösnousemukseen (Apostolien teot 23:8).

Kaifaan pahuus paljastui, kun hän sanoi toisille johtomiehille: ”Te ette – – ajattele teille olevan hyödyksi, että yksi ihminen kuolee kansan edestä eikä että koko kansakunta tuhoutuu.” Kertomus jatkuu: ”Tätä hän ei kuitenkaan sanonut omasta aloitteestaan, vaan koska hän oli sinä vuonna ylimmäisenä pappina, hän profetoi, että Jeesuksen oli määrä kuolla kansakunnan puolesta, eikä vain kansakunnan puolesta, vaan myös kootakseen hajaantuneet Jumalan lapset yhteen. Sen tähden he neuvottelivat siitä päivästä lähtien tappaakseen hänet [Jeesuksen].” (Johannes 11:49–53.)

Kaifas ei ymmärtänyt täysin omien sanojensa merkitystä. Hän profetoi, koska hän toimi tuolloin ylimmäisenä pappina. * Jeesuksen kuolema koituisi ihmisten hyödyksi, mutta ei vain juutalaisten. Hänen lunastusuhrinsa välityksellä koko ihmiskunta tultaisiin vapauttamaan synnin ja kuoleman orjuudesta.

Murhanhimoa henkivä salaliitto

Juutalaiset ylipapit ja vanhimmat kokoontuivat ylimmäisen papin Kaifaan kotiin keskustelemaan siitä, miten Jeesus voitaisiin ottaa kiinni ja tappaa. Kaifaalla oli mitä ilmeisimmin sormensa pelissä, kun Juudas Iskariotin kanssa neuvoteltiin Jeesuksen kavallushinnasta. (Matteus 26:3, 4, 14, 15.) Yksi murha ei kuitenkaan riittänyt palvelemaan Kaifaan pahoja tarkoitusperiä. ”Ylipapit neuvottelivat nyt tappaakseen Lasaruksenkin, koska hänen takiaan monet juutalaiset – – uskoivat Jeesukseen.” (Johannes 12:10, 11.)

Väkijoukossa, joka oli lähetetty pidättämään Jeesusta, oli Kaifaan orja Malkos. Vanki vietiin ensin Hannaan luo kuulusteltavaksi ja sitten Kaifaan luo, joka oli jo kutsunut koolle juutalaisten vanhimmat laitonta yöllä pidettävää oikeudenkäyntiä varten. (Matteus 26:57; Johannes 18:10, 13, 19–24.)

Kaifas ei perääntynyt, vaikka väärät todistajat eivät todistaneet yhtäpitävästi Jeesusta vastaan. Ylimmäinen pappi tiesi, mitä mieltä muut salaliittolaiset olivat Messiaaksi julistautuvista ihmisistä. Siksi hän vaati saada tietää, väittikö Jeesus itseään Messiaaksi. Jeesus vastasi, että hänen syyttäjänsä näkisivät hänen ”istuvan voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä”. Hurskauden merkiksi ”ylimmäinen pappi repäisi päällysvaippansa ja sanoi: ’Hän on rienannut! Mitä me enää todistajia tarvitsemme?’” Sanhedrin oli yhtä mieltä siitä, että Jeesus ansaitsi kuoleman. (Matteus 26:64–66.)

Teloituksille oli saatava roomalaisten hyväksymys. Ilmeisesti juuri Kaifas, joka oli yhteyshenkilö roomalaisten ja juutalaisten välillä, esitti asian Pilatukselle. Kun tämä yritti vapauttaa Jeesuksen, Kaifas oli arvatenkin yksi niistä ylipapeista, jotka huusivat: ”Pane paaluun! Pane paaluun!” (Johannes 19:4–6.) Todennäköisesti Kaifas yllytti väkijoukkoa huutamaan vapautusta Jeesuksen sijasta murhaajalle, ja hän oli luultavasti niiden ylipappien joukossa, jotka ulkokultaisesti julistivat: ”Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari.” (Johannes 19:15; Markus 15:7–11.)

Kaifas hylkäsi todisteet Jeesuksen ylösnousemuksesta. Hän vastusti Pietaria ja Johannesta ja myöhemmin Stefanosta. Lisäksi hän valtuutti Saulin pidättämään jokaisen kristityn,  jonka tämä löytäisi Damaskoksesta. (Matteus 28:11–13; Apostolien teot 4:1–17; 6:8–7:60; 9:1, 2.) Vuoden 36 paikkeilla Syyrian roomalainen legaatti Vitellius pani kuitenkin Kaifaan viralta.

Kaifaan perhe esitetään juutalaisissa kirjoituksissa kielteisessä valossa. Esimerkiksi Babylonian Talmudissa voivotellaan: ”Voi minua Haninin [Hannaan] talon takia; voi minua heidän kuiskuttelujensa takia.” Valituksen ajatellaan viittaavan ”salaisiin neuvotteluihin, joissa suunniteltiin sortotoimia”.

Mitä opimme Kaifaasta?

Eräs oppinut luonnehti ylimmäisiä pappeja miehiksi, jotka olivat ”kovia, teräviä ja päteviä – ja hyvin todennäköisesti ylimielisiä”. Ylimielisyys esti Kaifasta hyväksymästä Messiasta. Meidän ei siis pitäisi hämmästyä, kun ihmiset nykyään torjuvat Raamatun sanoman. Jotkut eivät ole tarpeeksi kiinnostuneita Raamatun totuudesta hylätäkseen vaalimansa uskonkäsitykset. Toisten mielestä heidän arvolleen ei sovi se, että heistä tulisi vaatimattomia hyvän uutisen saarnaajia, ja epärehelliset ja ahneet ihmiset eivät sulata kristillisiä normeja.

Ylimmäisenä pappina Kaifas olisi voinut auttaa toisia juutalaisia ottamaan vastaan Messiaan, mutta vallanhimo sai hänet tuomitsemaan Jeesuksen. Kaifaan vastustus jatkui todennäköisesti hautaan asti. Muistiinmerkinnät hänen elämästään osoittavat, että jätämme kuollessamme jälkeemme muutakin kuin luut. Luomme käytöksellämme pysyvän nimen Jumalan edessä, joko hyvän tai huonon.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 10]

Joosef Kaifaan poika

[Kuva s. 10]

Noin 15 vuotta sitten löydetty luuarkku

[Kuvien lähdemerkinnät s. 10]

Luuarkku, kaiverrus ja taustan hauta: Israel Antiquities Authority