Meliton – Raamatun totuuden puolustaja?

JOKA vuosi päivänä, joka vastaa heprealaisen kalenterin nisankuun 14. päivää, tosi kristityt viettävät Herran illallista. He tottelevat Jeesuksen käskyä: ”Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni.” Juuri tuona päivänä vuonna 33 Jeesus vietti ensin pesahia ja pani sitten alulle uhrikuolemansa muistojuhlan. Ennen tuon päivän päättymistä hän kuoli. (Luukas 22:19, 20; 1. Korinttilaisille 11:23–28.)

Muistojuhlan ajankohtaan ja viettämistapaan alettiin tehdä muutoksia 100-luvulla. Vähässä-Aasiassa vietettiin edelleen Jeesuksen kuolinpäivää, mutta erään lähdeteoksen mukaan ”Roomassa ja Aleksandriassa oli tapana viettää ylösnousemuksen päivää seuraavana sunnuntaina”. Kvartodesimaaneina (neljästoistalaisina) tunnettu ryhmä puolusti sitä, että Jeesuksen Kristuksen kuoleman muistojuhlaa vietettäisiin nisankuun 14. päivänä. Tämän opetuksen kannalla oli Sardeen piispa Meliton. Kuka hän oli? Miten hän puolusti tätä ja muita Raamatun totuuksia?

Yksi ”suurista taivaanvaloista”

Kesarean piispa Eusebios kertoo kirkkohistoriassaan, että 100-luvun lopulla Efesoksen piispa Polykrates lähetti Roomaan kirjeen, jossa hän puolusti niitä, jotka ”ovat noudattaneet pääsiäispäivää [kuukauden neljättätoista] evankeliumin mukaan, yhtään poikkeamatta, uskomme säännön mukaisesti”. Tämän kirjeen mukaan Lydiassa Sardeessa toimiva piispa Meliton oli yksi niistä, jotka kannattivat nisanin 14. päivän viettoa. Kirjeessä sanottiin, että aikalaistensa mielestä Meliton oli yksi niistä ”suurista taivaanvaloista”, jotka olivat nukahtaneet kuolemaan. Polykrates kertoi, ettei Meliton ollut mennyt naimisiin vaan ”kaikessa vaelsi pyhässä Hengessä – – [ja] lepää Sardessa ja odottaa tarkastuskäyntiä taivaasta, jolloin hän on nouseva kuolleista”. (Eusebiuksen Kirkkohistoria.) Tämä saattaisi tarkoittaa, että Meliton kuului niihin, jotka uskoivat ylösnousemuksen tapahtuvan vasta sitten kun Kristus palaa (Ilmestys 20:1–6).

Meliton näyttää siis olleen rohkea ja  päättäväinen mies. Hän kirjoitti kristittyjen puolustukseksi apologian, joka oli lajissaan ensimmäisiä. Se oli osoitettu Marcus Aureliukselle, joka oli Rooman keisarina vuosina 161–180. Meliton ei pelännyt puolustaa kristillisyyttä ja tuomita pahoja ja ahneita ihmisiä. Nämä turvautuivat jos jonkinlaisiin keisarilta saatuihin käskyihin puolustellakseen sitä, että he vainosivat ja epäoikeudenmukaisesti tuomitsivat kristittyjä tavoitteenaan ryöstää heidän omaisuutensa.

Meliton kirjoitti keisarille rohkeasti: ”Me vain käännymme sinun puoleesi sillä rukouksella, että ensin tutustuisit sellaisten riitojen aiheuttajiin [kristittyihin] ja oikein arvostelisit, ansaitsevatko he kuoleman ja rangaistuksen vai pelastuksen ja rauhan. Mutta jos tämä päätös ei ole sinun tekemäsi eikä tämä uusi asetus sitä ole, se kun ei sovi edes barbaarivihollisia vastaan, pyydämme sitä enemmän, ettet sallisi meidän olla sellaisen julkisen ryöstön alaisina.”

Puolustaa kristillisyyttä Raamatun avulla

Meliton tunsi suurta mielenkiintoa Raamattua kohtaan. Kaikkia hänen kirjoituksiaan ei tunneta, mutta joidenkin nimistä välittyy hänen kiinnostuksensa raamatullisiin aiheisiin. Hänen teoksiaan olivat muun muassa ”Elämänvaelluksesta ja profeetoista”, ”Ihmisen uskosta”, ”Luomisesta”, ”Kasteesta”, ”Totuudesta”, ”Uskosta”, ”Kristuksen syntymästä”, ”Kestiystävyydestä”, ”Avain”, ”Perkeleestä” ja ”Johanneksen Ilmestyksestä”.

Meliton matkusti itse Raamatun maihin tutkimaan, kuinka monta kirjaa Raamatun heprealaisiin kirjoituksiin täsmälleen kuului. Matkoistaan hän kirjoitti: ”Kun siis saavuin Itämaihin ja siihen paikkaan, missä asioita julistettiin ja missä ne tapahtuivat, sain tarkan tiedon Vanhan Testamentin kirjoista. Liitän tähän luettelon ja lähetän sen sinulle.” Hänen luettelossaan ei mainita Nehemian  ja Esterin kirjoja, mutta se on vanhin niistä Heprealaisten kirjoitusten kanonisten kirjojen luetteloista, joita on kristityiksi tunnustautuvien kirjoituksissa.

Tutkimustyönsä aikana Meliton kokosi Heprealaisista kirjoituksista joukon jakeita, jotka sisälsivät profetioita Jeesuksesta. Teoksessaan ”Otteita” Meliton osoittaa, että Jeesus oli kauan odotettu Messias ja että Mooseksen laki samoin kuin profeetat viittasivat häneen.

Lunnaiden puolustaja

Juutalaiset olivat vahvasti esillä Vähän-Aasian tärkeissä kaupungeissa. Melitonin kotikaupungin Sardeen juutalaiset viettivät nisankuun 14. päivänä heprealaisten pesahia. Meliton kirjoitti saarnan, jossa hän osoitti, että Lain alaisuudessa oli ollut oikein viettää pesahia, mutta puolusti samalla kristittyjä, jotka viettivät nisankuun 14:ntenä Herran illallista.

Meliton esitti ajatuksia 2. Mooseksen kirjan 12. luvusta, ja osoitettuaan, että pesah esikuvasi Kristuksen uhria, hän selitti, miksi kristittyjen ei ollut järkevää viettää pesahia. Syynä oli se, että Jumala oli kumonnut Mooseksen lain. Sitten Meliton perusteli sitä, miksi Kristuksen uhri oli välttämätön: Jumala pani Aadamin paratiisiin viettämään onnellista elämää, mutta tämä ensimmäinen ihminen rikkoi Jumalan kieltoa syödä hyvän ja pahan tiedon puusta. Tämän vuoksi tarvittiin lunastusta.

Meliton sanoi yhä uudelleen, että Jeesus lähetettiin maan päälle ja että hän kuoli paalussa lunastaakseen uskovan ihmiskunnan synnistä ja kuolemasta. On kiinnostavaa, että Meliton käytti kreikkalaista sanaa ksyʹlon ’puu’ kirjoittaessaan paalusta, jossa Jeesus kuoli (Apostolien teot 5:30; 10:39; 13:29).

Meliton tunnettiin Vähän-Aasian ulkopuolellakin. Hänen teoksensa olivat tuttuja Tertullianukselle, Klemens Aleksandrialaiselle ja Origeneelle. Historiantutkija Raniero Cantalamessa kuitenkin selittää, että Melitonin kannatus alkoi hiipua, kun kvartodesimaaneja ruvettiin pitämään harhaoppisina. Suurta suosiota oli tuolloin saanut niin sanotun pääsiäissunnuntain vietto. Vähitellen Melitonin kirjoitukset katosivat lähes kokonaan.

Luopumuksen uhri?

Apostolien kuoleman jälkeen tosi kristittyjen keskuuteen ilmaantui luopioita, kuten oli ennustettu (Apostolien teot 20:29, 30). Se selvästikin vaikutti Melitoniin. Kreikkalaisten filosofien tekstit ja Rooman valtakunnassa vallinnut henki selittänevät hänen teostensa vaikeatajuisen tyylin. Ehkäpä juuri siksi Meliton sanoi kristillisyyttä meidän ”filosofiaksemme”. Lisäksi niin kutsutun kristillisyyden sulautuminen Rooman valtakuntaan oli hänen mielestään ”tärkeä todistus siitä, että meidän oppimme on valtakunnan hyödyksi”.

Meliton ei tosiaankaan noudattanut apostoli Paavalin neuvoa: ”Olkaa varuillanne: saattaa kenties olla joku, joka vie teidät saaliikseen filosofialla ja tyhjällä petoksella ihmisten perinteen mukaan, maailman alkeisasioiden mukaan eikä Kristuksen mukaan.” Vaikka Meliton siis puolustikin jossain määrin Raamatun totuuksia, hän myös monessa suhteessa hylkäsi ne. (Kolossalaisille 2:8.)

[Kuva s. 18]

Jeesus pani alulle Herran illallisen vieton nisankuun 14. päivänä